UFC:n häkkiin huhtikuussa paluun tekevä Jon Jones on jälleen jäänyt poliisin haaviin. Huhtikuussa 2015 aiheuttamastaan liikenneonnettomuudesta ehdonalaista tuomiota edelleen kärsivä Jones
Read more
kamppailulajien verkkoyhteisö
UFC:n häkkiin huhtikuussa paluun tekevä Jon Jones on jälleen jäänyt poliisin haaviin. Huhtikuussa 2015 aiheuttamastaan liikenneonnettomuudesta ehdonalaista tuomiota edelleen kärsivä Jones
Read moreBellatorin riveihin ovat liittyneet UFC:n Benson Henderson (23-5) sekä Pridestä ja Strikeforcesta tuttu Sergei Kharitonov (23-5). Benson on entinen UFC:n
Read moreKalifornian urheilukomissio (CSAC) on langettanut Ronda Rouseyn valmentajalle Edmund Tarverdyanille 5000 euron sakon ja kolmen kuukauden toimintakiellon. Tarverdyan pidätettiin vuonna
Read moreConor McGregor osaa pysyä otsikoissa. Nyt hän ilmoitti Twitterin kautta nimenneensä itsensä UFC:n Hall of Fameen, jossa on muiden muassa
Read moreEntinen ammattilaisnyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestari, 54-vuotias Frank Bruno aikoo nousta kehään. Bruno vetäytyi nyrkkeilystä hävittyään Mike Tysonille vuonna 1996. Bruno on
Read moreAmmattinyrkkeilyn entinen Euroopan mestari, 40-vuotias Amin Asikainen palaa kehään keväällä. Vastustajaa tähän kuusieräiseen otteluun ei ole vielä nimetty, mutta paluuottelu
Read moreKevyensarjan Euroopan mestari Edis Tatli (26-1) saa vastaansa 18. maaliskuuta Espoon Metro Areenalla englannin Kevin Mitchellin (39-4). Samassa illassa Eva
Read more大聖門 Tai Shin Mun, eli Suuren Viisaan Koulu, sotataito ja lääketieto koulu. Päivä alkaa Töölön kisahallissa klo 9:00. Ensimmäiseksi paikalle
Read moreNyrkkeilyliitto WBA:n uusi puheenjohtaja Gilberto Mendoza Jr., jonka isä johti liittoa vuodesta 1982 aina näihin päiviin asti, tuo mukanaan uusia
Read more”Tuhma” Jussi Halonen kohtaa CAGE34 ammattilaisvapaaottelutapahtumassa helmikuun 13. päivä Helsingin Kulttuuritalolla norjalaisen Håkon Fossin. 23-vuotiaalla Hardknocks Helsinkiä edustavalla Halosella on kasassa yhdeksän ammattilaisottelua,
Read more