Kuukauden kamppailulajiyhteisö: Suomen Tang Lang -liitto

Suomen Tang Lang -liiton alaiset seurat harjoittelevat seitsemän tähden rukoilijasirkkatyylin kung fua (qi xing tang lang quan). Kyseessä on kiinalainen perinteinen kamppailutaito, jonka nimi tulee sekä aggressiivisesta petoeläimestä että tähtikuviosta, joka merkitsee myös kamppaillessa käytettäviä kehon osia. Tang lang -tyylejä on maailmalla useita, jotka jakaantuvat vielä moniin perhetyyleihin. Suomessa harjoitettava qi xing tang lang on Yu-perheen tyyliä, joka on peräisin Kiinan Yantaista. Puolalaisella shifullamme, Sławomir Milczarekilla, on hallussaan Yu-perheen koko kamppailujärjestelmä, jonka hän oppi edesmenneiltä mestareilta Yu Tianchengiltä ja tämän veljeltä Yu Tianlulta. Suomeen tang lang tuli juurikin Puolan kautta 2004.

Suomessa tang langia on tällä hetkellä mahdollista harrastaa Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Helsingissä opettajana toimii Antti Taipale, Tampereella Esko Ronimus ja Turussa Tapani Mylly, liiton pääopettaja ja puheenjohtaja on Paavo Sjöblom. Kaikilla kaupunkien pääopettajilla on yli 10 vuoden kokemus tang langista ja useiden vuosien kokemus muista kamppailulajeista. Lisäksi he ovat shifu Slawomirin suoria, henkilökohtaisia oppilaita, mikä tarkoittaa kiinalaisessa kamppailuperinteessä sitä, että he ovat vastuussa lajin opettamisesta edelleen suomalaisille harrastajille. Shifu itse, opettajiensa kuoltua, on matkustellut paljon Kiinassa vaihtamassa tietoja muiden tang lang -tyylien mestarien kanssa ja on saanut näiltä uusia näkökulmia eri tapoihin tehdä tang langia. Yu-perheen qi xing on harjoittelumme perusta, mutta pidemmälle ehtineet harrastajat oppivat myös näitä shifun hyödylliseksi katsomia osia muista tyyleistä.

Lajimme tarkoitus, kuten perinteisissä järjestelmissä yleensä, on kehittää käytännön kamppailutaitoa. Tätä tavoitetta lähestytään erilaisilla harjoitteilla, joilla kehitetään kamppailussa tarvittavia ominaisuuksia, harjoitellaan tekniikoita ja niiden taustalla olevia periaatteita sekä niiden käytännön soveltamista. Tang langin ytimessä on opetusjärjestelmä, jossa kaikki harjoitteet tukevat toisiaan opettamaan harrastajaa selviämään fyysisistä väkivaltatilanteista. Näitä harjoitteita ovat esimerkiksi erilaiset voimantuotto- ja seisontaharjoitukset, liikesarjat, välineharjoittelu sekä sparraaminen monilla eri tasoilla ja tavoilla. Tarkoitus on edetä asteittain, opetella tuottamaan voimakkaita ja tasapainoisia tekniikoita koko kehoa käyttäen samalla kun näiden tekniikoiden ilmentämät kamppailuperiaatteet tulevat tutuiksi ja edetä sitten soveltamaan näitä tekniikoita ja periaatteita käytännön kamppailutilanteissa. Lajiimme kuuluvat myös erilaiset kiinalaiset aseet, kuten esimerkiksi sapeli, suora miekka, keihäs ja keppi. Näiden käyttöä harjoittelemme perinteen ylläpitämiseksi sekä apuvälineinä vartalonkäytön ja voimantuoton treenaamisessa. Lajimme ei tähtää kilpailuun, vaikka järjestimme aikanaan salikisoja ja jotkut harrastajat ovat käyneet kokeilemassa taitojaan mm. sport sanda- ja vapaaottelukehässä.

Tang lang -seurat Suomessa ovat kompaktin kokoisia, harjoittelijoita Suomessa on kaikkiaan noin puolisensataa. Tämä tarkoittaa, että harrastajat saavat hyvin yksilöllistä opetusta ja voivat edetä omaan tahtiinsa. Tämän vuoksi jotkut harjoittelevat esimerkiksi kerran viikkoon, jotkut toiset taas käyvät kaikissa treeneissä. Edistymisen mittareina käytämme vyöarvoja, joiden tarkoitus on osoittaa oppilaan taitotaso lajin sisällä. Yksilöllistä etenemistahtia korostaa myös se, että järjestettävien peruskurssien lisäksi seurat ottavat tavallisesti uusia kiinnostuneita harjoittelijoita myös niiden ulkopuolella. Tällöin harrastaja joutuu tekemään hieman enemmän itsenäistä työtä, mutta kokeneempien harjoittelukaverien avulla on aivan mahdollista päästä mukaan myös lennostakin. Pääosa harjoittelijoista on 30 ikävuoden molemmin puolin, mutta vanhempia ja nuorempiakin on. Varsinainen lastenryhmä toimii tällä hetkellä vain Tampereen seurassa.

Koska seurat ovat pieniä, harjoittelijat tutustuvat nopeasti toisiinsa. Pyrimme edesauttamaan tätä järjestämällä sekä seura- että liittotasolla illanviettoja harjoitusten ja leirien jälkeen. Järjestämme vuoden aikana muutaman pienemmän leirin ja viikon kestävän kesäleirin, jonne shifu Sławomir saapuu opettamaan. Liitto järjestää myös keväisin vuosittaisen harjoittelumatkan Puolaan, jossa tang langia on treenattu yli 30 vuoden ajan. Lisäksi teemme yhteistyötä muiden kiinalaisia lajeja harjoittelevien seurojen kanssa esimerkiksi yhteisten treenien kautta.

Tang langin harjoitteleminen maksaa yhteensä noin 300 euroa vuodessa, kaupungista riippuen. Maksukaudet jaetaan kevääseen, kesään ja syksyyn. Ensimmäinen täysi kausimaksu sisältää harjoitteluhousut ja -paidan, joten uusi harrastaja pääsee heti pukeutumisenkin puolesta liittymään joukkoon. Alussa pärjää normaaleilla liikuntavaatteilla sekä ohutpohjaisilla sisäkengillä, myöhemmin harjoittelun intensiteetin kasvaessa on hyvä hankkia suojavälineitä kuten hammas- ja alasuojat, vapaaottelu- ja nyrkkeilyhanskat, säärisuojukset jne. Myöhemmässä vaiheessa harjoittelua myös treeniaseiden hankkiminen tulee mukaan kuvioihin.

Suomen Tang Lang -liitto tarjoaa mahdollisuuden oppia käytännönläheistä kamppailua perinteisin kiinalaisin keinoin tiiviissä, perhemäisessä yhteisössä, joka pitää yhtä myös harjoitusten ulkopuolella. Treeni-ilmapiiri on rento, pyrimme minimoimaan ylimääräisen pokkuroinnin ja tämä heijastuu myös vapaalla harjoittelijoiden välisissä suhteissa: salissa treenataan, sen ulkopuolella ollaan kavereita.
