Kamppailulajien verkkoyhteisö

Fyysisen kunnon testaus: Kenelle, miksi, miten?


Kuntotestaus

Fyysisen kunnon testauksella Suomessa on yli puolivuosisataiset perinteet. Mistään viime vuosien asiakaspalveluvillityksestä ei siis voida puhua, vaikkakin viimeisen kymmenen vuoden aikana kuntotestaustoiminta on laajentunut huomattavasti uusien testien ja testejä analysoivien tietokoneohjelmien tultua markkinoille. Varovaisestikin arvioiden Suomessa tehdään nykyisin toista sataa tuhatta kuntotestiä vuosittain. Erilaisia fyysistä kuntoa arvioivia tai mittaavia testejä ja testivariaatioita on keväällä ilmestyneestä Kuntotestauksen käsikirjasta (LTS, 2004) löydettävissä reilusti yli 50. Saavatko kaikki testeihin osallistuvat toistasataatuhatta asiakasta varmasti tarpeisiinsa sopivan testin tuosta laajasta testikirjosta, vai tarjotaanko asiakkaille vain sellaista testipalvelua, mitä testauspaikan henkilökunta osaa tietokoneen näytön avustamana asiakkaalle antaa?

Fyysisen kunnon testaukseen osallistuva asiakaskunta on hyvinkin laajaa, eikä sitä voida mitenkään tiukasti rajata. Asiakaskunnan ikähaitari liikkuu suurin piirtein vauvasta vaariin ja aktiivisuustasossaan melkein vuodepotilaasta huippu-urheilijaan. Suurin asiakaskeskittymä testauspalveluja tuottavilla tahoilla on kuitenkin työikäisessä väestössä, joskin sekä koulu- että puolustuslaitos testaavat vuosittain huomattavan joukon omaan toimintaansa liittyvistä henkilöistä. Koska kuntotestausta voidaan tarjota näin heterogeeniselle asiakaskunnalle, tuleekin aina ennen testausta miettiä, miksi kuntotesti on ylipäätänsä tarkoitus asiakkaalle tehdä. Eli mitkä ovat asiakkaan tarpeet testaukselle. Perinteisesti kuntotestiä on perusteltu tarpeella varmistaa liikunnallisesti passiivisen asiakkaan liikuntakelpoisuus, saada selville asiakkaan kuntotaso esimerkiksi liikuntasuosituksen laatimista varten, asiakkaan motivointi liikkumaan tai kuntoilun ja harjoittelun vaikutusten seuranta.

American College of Sports Medicinen suositusten mukaan kohtalaiseen tai korkeaan riskiryhmään kuuluvilla asiakkailla suositellaan lääkärintarkatusta ja kuntotestiä ennen raskaalla teholla tapahtuvan liikunnan aloittamista. Korkean riskiryhmän kohdalla vastaava suositus pätee myös kohtalaisen tehon liikuntaa aloitettaessa. Kohtalaisen riskin ryhmään kuuluvat kaikki yli 45-vuotiaat miehet ja yli 55-vuotiaat naiset tai nuoremmat, mikäli heillä on vähintään kaksi seuraavista riskitekijöistä:

Riskitekijä Luokittelu
Lähisuvun sairaushistoria Sydänveritulppa, sydämen sepelvaltimoiden toimenpide tai
sydänperäinen äkkikuolema ennen 55-v. miespuolisilla ensimmäisen asteen sukulaisilla (isä, veli, poika) tai ennen 65-v. naispuolisilla ensimmäisen asteen sukulaisilla (äiti, sisko, tytär).
Tupakointi Tupakoi tai lopettanut viimeisimmän 6 kuukauden aikana
Verenpaine Systolinen verenpaine > 140 mmHg tai diastolinen > 90 mmHg, jotka varmistettu vähintään kahdella eri mittauskerralla. Lääkehoidossa oleva kohonnut verenpaine
Korkea veren kolesterolipitoisuus Kokonaiskolesteroli yli 5,2 mmol/l tai HDL-kolesteroli alle 0,9 mmol/l tai kolesterolilääkityksen alaisena. Jos LDL-kolesterolimittaus on käytettävissä,
käytä raja-arvoa yli 3,4 mieluummin kuin kokonaiskolesterolin raja-arvoa.
Häiriintynyt sokeriaineenvaihdunta Paastoverensokeri yli 6.1 mmol/l ainakin kahdella eri mittauskerralla.
Lihavuus Kehon painoindeksi > 30 tai vyötärön ympärys yli 100 cm
Liikunnan puute Henkilöt, jotka liikkuvat vähemmän kuin 30 minuuttia useimpina päivinä viikossa.

Raskaalla liikuntateholla tarkoitetaan tässä ACSM:n suosituksessa tehoa, joka ylittää joko 6 MET:n tason tai yli 60 % henkilön VO2max:sta. Käytännössä tuo rasittavan liikunnan raja 6 MET:ä ylittyy jo reippaassa 6 km/h kävelyvauhdissa, mikä tarkoittaisi noin 30 ml/kg/min tasoa maksimaalisena hapenottona. Tätä vastaa miehillä iästä riippuen heikko – välttävä eli 2 – 3 kuntoluokka ja naisilla välttävä – keskinkertainen eli 3 – 4 kuntoluokka Schwartz & Reiboldin luokituksessa. Kun katsotaan riskitekijöitä ja niiden esiintymistä työikäisessä väestössä ja yhdistetään tarkasteluun raskaan liikunnan määritelmä, voitaneen hyvin todeta, että erittäin suuri osa liikunnallisesti passiiveista olisi testattava ennen liikunnan aloittamista.

Aikuisväestön kohdalla kuntotasoa voidaan useinkin arvioida jo pelkästään liikunta-aktiivisuutta arvioivien kysymysten avulla kuten ”milloin harrastit viimeksi liikuntaa?” tai ”miten kuljet työ- ja kauppamatkasi?” Hieman enemmän suuntaa-antavaa informaatiota voidaan saada non-exercise –testeistä. Jos tarve on todella tarkemmin arvioida tai mitata asiakkaan kuntotasoa, on silloin harkittava sopivan fyysistä aktiivisuutta vaativan kuntotestin tekemistä. Mutta tällöin on myös arvioitava, onko valittava kuntotesti tarkkuudeltaan ja turvallisuudeltaan soveltuva asiakkaalle.

Useissa fyysistä kuntoa arvioivissa mittaavissa testeissä tarkkuus paranee, mitä lähemmäs maksimisuoritusta testattavaa voidaan kuormittaa. Mutta maksimitasoa lähestyttäessä myös testauksen riskitekijät nousevat merkityksellisiksi. Aikaisemmin mainitussa ACSM:n suosituksessa kohtalaisen riskin testattavilla suositellaan lääkärin lähettyvillä oloa ja pikaista saatavuutta maksimaalisessa testauksessa. Korkean riskin testattavilla vastaava vaatimus toteutuu jo submaksimaalisissa testeissä. Näin ollen ainakin korkeariskisten asiakkaiden kohdalla tulee todella varmistua riittävästä testaajien ammattitaidosta ja riittävästä lääketieteellisestä asiantuntemuksesta kuntotestausta tehtäessä. Samalla testauksen tarpeellisuus tällä asiakasryhmällä tulee harkita tarkoin.

Testin tulee olla riittävän erotteleva, jotta kuntotasossa tapahtuvat muutokset tulevat esille seurantatesteissä. Samoin testin tulee mitata tai arvioida sitä ominaisuutta, jota halutaan testata. Mitä kovempitasoisesta asiakkaasta fyysisen kunnon puolella on kyse, sitä merkityksellisemmäksi nämä kaksi seikkaa muodostuvat. Valitettavan harvoin kuitenkaan testauksessa kiinnitetään huomiota siihen, onko testien välillä tapahtunut kuntomuutos merkittävä, vai mahtuuko se testin virhemarginaalin sisään. Samoin vähäiselle huomiolle on jäänyt myös seikka, onko testiä yleensä tarkoitettu testiin tulevalla asiakaskunnalla käytettäväksi. Jos asiakkaan tavoitteena on parantaa maratonkuntoaan osallistumalla maratonkouluun, onko kävelen tehtävä testi soveltuva antamaan palautetta niistä kestävyyskunnon osa-alueista, joita maratonia varten tulee kehittää, tai onko se riittävän luotettava kertomaan kuntotason kehittymisestä tällaisella asiakkaalla?

Kuntotestauksen käytöstä asiakkaan liikunnan motivointikeinona voidaan olla montaa mieltä. Hyväkuntoisella asiakkaalla tuntuisi hyvä testitulos kannustavan jatkamaan liikunta-aktiivisuutta, mutta miten kuntotestin kokee huonokuntoinen, liikunnallisesti passiivinen tai liikunnasta aikoinaan negatiivisia kokemuksia saanut asiakas? Tai asiakas, jolla on todellisia aika-, talous- tai olosuhderajoitteita harrastaa liikuntaa, vaikka sitä itse haluaisikin? Tai miten asiakkaat kokevat ryhmätestitilanteen, jossa joko tuntemattomat tai hyvinkin läheiset tuttavat pääsevät arvioimaan suoraan kunkin testattavan suoriutumista fyysisissä ponnistuksissa, kun testaustapahtumassa ei ole kiinnitetty yksityisyyden suojaan huomiota?

Kuntoilun tai harjoittelun vaikutusten seurantaa kuntotestien avulla voidaan myös pitää yhtenä motivointikeinona. Kilpaurheilu- ja kuntokilpailutasolla seuranta auttaa kilpailijaa lisäksi keskittymään harjoittelussa niihin fyysisen kunnon osa-alueisiin, joissa hänellä on puutteita suorituskyvyn maksimoimiseksi. Seurattaessa harjoittelun vaikutuksia kuntotestien avulla tulee erityisesti kiinnittää huomiota käytettävien testien luotettavuuteen ja toistettavuuteen sekä testiolosuhteiden vakiointiin. Tässä kohdin valitettavasti monilla testeillä on puutteita.

Seuranta edellyttää aina testauksen puolelta jatkumoa. Kuitenkin asiakkaille ei ole kovinkaan helppoa myydä useamman kerran testauspakettia tai saada asiakkaita sitoutumaan vaikka kahden vuoden testauskokonaisuuteen, vaikka siitä olisikin osoitettavissa hyötyä.

Miten kuntotestausta sitten Suomessa tehdään?

Kuntotestaustoimintaa voi Suomessa harjoittaa melkein kuka tahansa. Tämä johtaa siihen, että testaajien koulutus- ja kokemustausta on hyvin vaihtelevaa. Suurimmat testausta tekevät ammattiryhmät ovat kuitenkin fysioterapeutit ja liikunnanohjaajat, mutta heilläkin testaukseen liittyvien opintojen osuus peruskoulutuksesta saattaa olla hyvinkin vähäinen. Testaajien koulutuksen ja kokemuksen puutteita voi tietysti korvata jossain määrin testauksen apuvälineiksi suunniteltujen tietokoneohjelmien avulla, jolloin ohjelma saattaa jopa ohjata testin kulkua esimerkiksi polkupyöräergometritesteissä. Ainakin testitulosten laskennassa ATK-ohjelmista on apua kokeneellekin testaajalle, mutta kokemattoman testaajan ei välttämättä tarvitse ohjelmaa käyttäessään edes tietää, miten testitulos lasketaan tai mitkä tekijät vaikuttavat milläkin painoarvolla testitulokseen. Tämä taas voi johtaa puutteisiin saadun testituloksen luotettavuuden arvioinnissa. On jopa syntynyt tilanteita, joissa UKK-kävelytestin laskentakaavalla maksimihapenottoa arvioitaessa ollaan saatu negatiivisia lukuja, jolloin testatulla olisi hapenottokyvyn sijasta hapentuottokykyä. Palaute testituloksesta on kuitenkin annettu luottaen siihen, että tulos on luotettava. Kyse ei suinkaan ole testin huonoudesta vaan siitä, että ylipainoinen testattava on kävellyt testimatkan hitaasti, joko väärin ohjeistettuna tai ripeää kävelyä haittaavien vaivojen vuoksi.

Asiakkaan kohdalta ongelma voi syntyä siinä, että harvalla asiakkaalla on valmiuksia arvioida testauksen luotettavuutta. Hienot testivälineet, kuvakirjastolla varustettu tietokoneohjelma ja sen tulostamat upeat nelivärisivut kaikkine oheisteksteineen antavat helposti asiakkaalle vaikutelman, että testauksessa kaikki on kohdallaan. Välttämättä ei mieleen tule edes ajatusta, oliko suoritettu testi sellainen, joka vastaa asiakkaan tarpeisiin. Ehkä vasta siinä vaiheessa alkaa testauksen laadusta syntyä epäilyksiä, jos testitulos ei vastaa laisinkaan sitä oletusta, mikä asiakkaalla on omasta kunnostaan. Etenkin silloin, jos liikunta-aktiivisuutta on huomattavasti enemmän kuin mitä testituloksen perusteella voisi olettaa.

Monesti on puhuttu testaustoiminnan asiakaspalveluketjusta, joka alkaa testattavan tavoitetilan määrittämisestä testiä varattaessa ja päättyy seurantatestiin. Asiakaspalveluketjumalli huomioi huomattavasti laajemmin testaustoimintaan liittyviä seikkoja kun aikaisemmin vallalla ollut pelkkä testin mekaanista suorittamista korostanut ajatusmalli. Karrikoiden voisi sanoa, ettei asiakkaan tulisi nykyisin testikuormituksen päätyttyä koskaan kiittää testaajaa, koska tässä vaiheessa vasta reilusti alle puolet koko testauspalvelusta on toteutettu. Jos testauksella pyritään vaikuttamaan asiakkaan liikuntatottumuksiin, testauksen asiakaspalveluketjussa pitää ehdottomasti korostaa liikuntasuosituksen ja liikuntaneuvonnan osuutta, joiden tulee perustua testitulokseen. Tällöin kuitenkin palataan kunnioittamaan aikaisempaa ”testaus on temppujen suorittamista” –ajatusta, koska hyvän ja toteuttamiskelpoisen liikuntasuosituksen ja -neuvonnan voi antaa vain luotettavasti ja ammattitaidolla tehdystä asiakkaan tarpeet huomioivasta kuntotestistä.

Jyrki Aho, liikuntafysiologi

Lähteet

American College of Sports Medicine, 2000. ACSM’s Guidelines for Physical testing and Prescription, Williams and Wilkins.

Helimäki E, Keskinen KL, Alén M, Komi PV, Takala TES. Kuntotestaus Suomessa. Jyväskylä. Jyväskylän yliopisto, Liikuntabiologian laitoksen julkaisuja ja selvityksiä, 2000. Jyväskylä; 2000.

Kuntotestauksen käsikirja, toim. Keskinen KL, Häkkinen K, Kallinen M. Liikuntatieteellisen seuran julkaisu nro 156, LTS 2004.

>> keskustelua artikkelista

julkaistu 28.2.2005

Kirjoita kommentti 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Facebook

Uusimmat keskustelut

  • Kaikki keskustelut
  • Tapahtumat
- Alioppilas
- Antti K

Tilaa uutiskirjeemme

Etupotkijuus

Other Amount: