Siirry sisältöön

UFC 192:n pääottelu tarjosi viihdettä

Oli melkoinen pääottelu Houstonissa UFC 192:ssa. Daniel Cormier ja Alexander Gustafsson taistelivat täydet viisi erää yhdessä vuoden parhaista otteluista. Gustafsson oli jälleen todella lähellä kevyen raskaansarjan mestaruutta, mutta kaksi kolmesta tuomarista pisteytti voiton Cormierille. Cormier voitti ensimmäisen erän viemällä Gustafssonin mattoon jo ensimmäisellä minuutilla. Matosta Gus pääsi ylös vasta erän lopulla.

Toisessa erässä Gustafsson vei Cormierin kaksi kertaa mattoon, mutta vain nopeasti. Iskuja vaihdeltiin tasaisesti, mutta Cormier liikkui eteenpäin ja hallitsi kehän keskustaa.

Kolmannessa erässä Cormier painosti ja osui kohokoukuilla etenkin clinchistä. Gustafsson sai erän lopulla kuitenkin ottelun parhaat osumat, kun hän osui clinchistä polvella päähän ja jatkoi koukulla, joka tiputti Cormierin. DC kuitenkin toipui tilanteesta ja pystyi jatkamaan. Neljännessä erässä Cormier vaikutti hieman passiivisemmalta ja Gus löi enemmän ja tarkemmin etenkin erän alussa. Viidennessä erässä DC jälleen painosti ja hallitsi clinchiä Gustafssonin näyttäessä selvästi väsyneemmältä.

UFC 192 tarjosi esiotteluissa paljon keskeytyksiä ja vauhdikkaita otteluita. Jännittäviä esiotteluita seurasi neljä vähemmän jännittävää pääkortin ottelua ennen Gustafssonin ja Cormierin taistelua.

Pääkortti:

Daniel Cormier vs. Alexander Gustafsson, Cormier hajaäänin (47-48, 48-47, 49-46)
Ryan Bader vs. Rashad Evans, Bader tuomariäänin (30-27, 30-27, 30-27)
Shawn Jordan vs. Ruslan Magomedov, Magomedov tuomariäänin (30-27, 29-28, 30-27)
Joseph Benavidez vs. Ali Bagautinov, Benavidez tuomariäänin (30-27, 30-27, 29-28)
Jessica Eye vs. Julianna Peña, Peña tuomariäänin (29-27, 29-27, 29-27)

Esiottelut:

Yair Rodríguez vs. Dan Hooker, Rodríguez tuomariäänin (30-27, 30-27, 30-26)
Alan Jouban vs. Albert Tumenov, Tumenov 1. erä tyrmäys
Rose Namajunas vs. Angela Hill, Namajunas 1. erä takakuristus
Adriano Martins vs. Islam Makhachev, Martins 1. erä tyrmäys
Francisco Trevino vs. Sage Northcutt, Northcutt 1. erä tekninen tyrmäys
Chris Cariaso vs. Sergio Pettis, Pettis tuomariäänin (29-27, 29-27, 29-28)
Derrick Lewis vs. Viktor Pešta, Pešta 3. erä tekninen tyrmäys

keskustelua >>

Samanlaista luettavaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *