Jon Jones jälleen vaikeuksissa

UFC 197:ssä paluun tekevä Jon Jones on jälleen jäänyt poliisin haaviin liikennerikkomuksista. Jones pysäytettiin kiirastorstaina ja sai sakot viidestä eri liikennerikkomuksesta, tämän lisäksi Jones käytti varsin värikästä kieltä antaessaan eriävän mielipiteen hänet pysäyttäneelle poliisille. Maanantain MMA Hour-ohjelmassa antamassaan haastattelussa Jones kiisti kaahanneensa ja aikoo valittaa sakkotuomiosta.
Jones kärsii edelleen ehdonalaista tuomiota vajaan vuoden takaisesta liikenneonnettomuudesta, jossa hän törmäsi raskaana olevan naiskuljettajan autoon ja pakeni tapahtumapaikalta. UFC:n puolesta Jonesin viimeisintä edesottamusta ei ole vielä ehditty kommentoida.
Miksi liikennerikkomuksista pitää jatkuvasti uutisoida Potkussa? Eivät kai mitenkään liity urheiluun, vai littyvätkö?
Liikennerikkomuksia liukuhihnalta suoltava Jon Jones liittyy vahvasti kamppailu-urheiluun.
Liittyy varsinkin, kun kyseessä on Jon Jones. Pöllö ei meinaa oppia olemaan, sääli sinänsä.