Jon Jones kiinni liikennerikkomuksesta

jon_jones

UFC:n häkkiin huhtikuussa paluun tekevä Jon Jones on jälleen jäänyt poliisin haaviin. Huhtikuussa 2015 aiheuttamastaan liikenneonnettomuudesta ehdonalaista tuomiota edelleen kärsivä Jones jäi tammikuun 31. päivä kiinni kortitta ajosta ja saa liikennerikkomuksesta kolme päivää yhdyskuntapalvelusta. Ajokortin lisäksi Jonesilta puuttuivat viranomaisten mukaan myös liikennevakuutus sekä rekisteriote.

Uutisoinnin jälkeen Jones itse kommentoi asiaa Instagram-tilillään ihmetellen tapahtuneesta aiheutunutta kohua.

Keskustelua >>

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *