wanderleisilva
Wanderlei Silva

Toisessa oikeustapauksessa UFC on vastaajana, mutta Wanderlei Silvaa (35-12-1) vastaan UFC on asianomistajana. UFC esittää Silvan vahingoittaneen sen mainetta kirjoituksillaan sosiaalisessa mediassa. Silvan puolustus yritti saada syytettä kumotuksi muun muassa esittämällä, ettei UFC ole yksityishenkilö ja että Silvalla on oikeus sananvapauteen. Tuomari Joanna S. Kishner hylkäsi tämän esityksen, mutta hän eväsi UFC:ltä mahdollisuuden hakea rahallista korvausta Silvalta.

Heinäkuussa Silva kirjoitti portugaliksi Facebookissa pystyvänsä todistamaan UFC:n järjestäneen otteluiden tuloksia. Silvan puolustus väitti, ettei tämä ole selvä kommentti, vaan sillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi loukkaantuneen ottelijan suostuttelemista otteluun tai doping-testien tulosten katsomista läpi sormien. Tuomari kuitenkin hylkäsi tämän selityksen.

Silva ei ole otellut yli kahteen ja puoleen vuoteen. Vuosi sitten hän kertoi jäävänsä eläkkeelle ottelemisesta. Neljä kuukautta tätä ennen Silva lähti karkuun satunnaista doping-testiä. Silvan asianajajan mukaan Silva saattaa vielä otella jossakin muussa organisaatiossa.

Keskustelua >>

Lähde

 

[socialpoll id=”2301632″]

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *