UFC 199: kreivistä kuningas?

bisping

UFC 199:ssä otellaan sittenkin keskisarjan mestaruudesta. Michael “The Count” Bisping korvaa loukkaantuneen Chris Weidmanin ja saa näin sekä uusintaottelun Luke Rockholdia vastaan, että kauan odotetun tilaisuuden lyödä UFC:n mestaruusvyöstä. Ykkösehdokas Rockholdin uudeksi vastustajaksi olisi tällä kertaa ollut juuri Brasiliassa Vitor Belfortista tyrmäysvoiton ottanut Jacare Souza, mutta Souzan leiristä tiedotettiin tämän odottavan polvileikkausta.

Bisping (28-7-0) on todellinen UFC-veteraani jonka ura alkoi 10 vuotta sitten The Ultimate Fighter-sarjan kolmannen tuotantokauden voitolla. Ilman Weidmanin ja Souzan loukkaantumisia Bisping olisi todennäköisesti edelleen jonossa mestaruusotteluun, lyhyellä varoitusajalla häkkiin nouseva britti on rummuttanut pitkään tittelihaasteen perään ja uskoo luonnollisesti omiin mahdollisuuksiinsa.

Keskustelua >>

Lähde

2 vastausta "UFC 199: kreivistä kuningas?"

  1. Avatar

    Kirjoitettu: Mikko Heinonen Lähetetty: 19.5.2016

    Showta ja suunsoittoa ei ennakosta ainakaan enää puutu ?

  2. Avatar

    Kirjoitettu: Pasi Päivinen Lähetetty: 19.5.2016

    eppäilen vähän että kunto ja taito ei enää riitä vaikka tahtoa oliskin.. (Y) mutta kunnioitan Bispingiä paljon (Y)

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: