CrossFit on tämän vuosituhannen aikana noussut lajiksi, jonka useimmat liikuntaa seuraavat tuntevat. Lajin viehätys perustuu muun muuassa fyysisen kunnon laajamittaiseen kehittämiseen sekä hyvään yhteishenkeen. Suomessa lajin SM-kisoina pidetään Winter War -nimellä kulkevia kisoja, jotka tänä vuonna pidettiin Tampereella yli 2500-päisen yleisön edessä.

Kisapaikalla järjestelyt toimivat hyvin, ja esimerkiksi ruokailutilat pursusivat ihmisiä. Paikalle oli tultu jäämään eikä poikkeamaan. Yläkerran kisa-areenalla suuripäiset kannatusjoukot hurrasivat omiaan. Kisatapahtumat etenivät jouheasti ilman ylimääräisiä odotusaikoja.

Laji 2, miehet

Posted by Winter War on Freitag, 2. Februar 2018

 

Kisojen tulokset voi katsoa täältä.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *