Tuossa siis oli kontekstina se, että tyylisuuntien ”erikoisuudet” saivat väistyä, koska ainoa millä oli merkitystä oli kilpailutehokkuus. Mutta nyt siis ilmeni, ettei ihan näin kuitenkaan ollutkaan?
Oliko silti niin, että tietotaitoa löytyi ratkoa, mitkä asiat tyylisuunnissa on jotakin oikeaa kamaa ja mitkä joitain ”erikoisuuksia”, joita voi muuttaa? En ihan hahmota, miten tuo prosessi siispä meni, joten tekisi melkein mieli toistaa kysymys siitä, että mitä erikoisuuksia poistettiin ja minkälaista tämä poistotoiminta oli? Entäs mitä jäi jäljelle?
Sitten pidempi sivuraide:
Wadossa ei yleensä näy kovin vahvasti tekninen monipuolisuus, ainakaan Wadokaissa. Suzukin haarassa ja varsinkin Renmeissä tätä on enemmän. Wadokaissa on enemmänkin vahvuutena hyvä kihon-setti ja siihen liittyvä opetus sekä se, että osaaminen on kapea-alaisuuden johdosta vahvaa erittäin monella ihmisellä maailmassa. Oppi ei ihan helpolla katoa siispä.
Jos tällä ”Karate jutsulla” tarkoittaa jonkinlaista monipuolisuutta, jossa tehdään vähän kaikkea kamppailua sen eri osa-alueista, niin pelkkä Wado on vähän huono valinta. Varsinkin meidän organisaatiossa. Olen itse ollut onnekas saadessani ja etsiessäni monipuolista opetusta. (Potku oli tässä myös yhdessä vaiheessa keskeinen.) Tällöin on hyvä, että harjoittelussa on jokin kehomekaniikanjalostuskoneisto, kuten Wadokain Wado. Tai ainakin tämä sopii minulle. Jutsuilut sitten muualta.
Ja ehkä tuota pitää vielä selittää. Wadon jujutsutausta ei automaattisesti tarkoita, että se olisi koskaan ollut jokin koulu oppia yhtä hyväksi heittäjäksi tai ranteen vääntelijäksi kuin mitä Otsuka itse oli. Selkeämpi kaikkia yhdistävä anti on enemmän mannerjapanilaisen tyyppisessä taisabakissa ja asentoajattelussa sekä voimantuotossa. Tätähän moni on hämmästellyt kautta aikojen, että ”eikös siinä pitäisi olla jujutsua” ja ilmeisesti tämä sitten tarkoittaa näille niitä Hokutoryun tekniikoita, joilla on yhteistä kosketuspintaa joko judon tai aikidon kanssa tai jotain muuta hapkidomeininkiä.
