Vinkkejä kamppailulajitreenistä palautumiseen

Monille saattaa tulla yllätyksenä, että kamppailulajeilla – ja joihin viitataan usein myös itsepuolustuslajeina, on varsin pitkä historia Suomessa, sillä ensimmäinen maininta kamppailulajista tehtiin ruotsinkielisessä sanomalehdessä jo vuonna 1904.

Kyseisessä artikkelissa kerrottiin kuuluisasta tokiolaisesta ju jutsu -koulusta sekä siitä, miten ju jutsun idea ei varsinaisesti piile siinä, että omaa voimaa kohdistettaisiin vastustajaa vastaan, vaan pikemminkin vastustajan voimaa tulisi hyödyntää tätä itseään vastaan.

Historiankirjojen mukaan ensimmäinen Suomeen harrastustoimintaa synnyttänyt kamppailulaji on judo, jota Japanin lähetystön mukana Suomeen saapunut Shigemi Tagami alkoi opettamaan. Muutamaa vuotta myöhemmin alkunsa sai myös Suomen Judoliitto ry.

Hiljalleen judon vanavedessä myös karaten harrastustoiminta alkoi käynnistyä 1960-luvun aikana, jolloin myös ensimmäiset karateseurat ja Suomen Karateliitto ry perustettiin. Kamppailulajit ovat siis viihtyneet Suomen maalla jo tovin aikaa ja eri lajeille löytyy paljon harrastajia. Mutta millainen palautuminen on kamppailulajia treenaavalle optimaalinen?

Näin palaudut kovasta treenistä

Vaikka ulkopuolisen silmin kamppailulajit voivat vaikuttaa aggressiiviselta ja väkivaltaiselta urheilulta, todellisuudessa ne ovat kaikkea muuta. Kamppailulajien taakse kietoutuu valtavasti itsekuria, viimeisen päälle hiottua tekniikkaa ja ennen kaikkea oman mielen voittamista.

Lajin harrastajat treenaavat mieltä ja kehoa, joiden välisen harmonian saavuttaminen ei ole itsestäänselvyys. Palautuminen on lähes yhtä tärkeä osa kamppailulajien treenaamista ja siksi tämä artikkeli keskittyy nyt siihen, mihin asioihin harjoitusmaton ulkopuolella kannattaa kiinnittää huomiota, jotta seuraava treeni sujuisi entistäkin paremmin.

Löydä treenille vastapainoa

Kamppailulajit edellyttävät usein jatkuvaa mielen ja kehon yhteyttä, jolloin palautumisen kannalta on tärkeää pyrkiä löytämään aivoille viihdyttävää vastapainoa. Lisensoidulta nettikasino NetBet -alustalta löytyy niin yksinkertaisempia kolikkopelejä kuin interaktiivisia pöytä- ja viihdepelejä, joiden parissa kova fyysinen treeni voi saada tarvittavaa vastapainoa.

Itselleen sopivan aktiviteetin löytäminen riippuukin paljon omista mieltymyksistä – yhdelle se voi olla äänikirjan kuuntelemista tai sudokujen tekemistä ja toiselle se voi merkitä viihdepelien pelaamista. Tärkeintä on ennen kaikkea löytää omaan persoonaan sopiva aktiviteetti!

Uni on palautumisen edellytys

Unen merkitystä palautumisen kannalta ei voi koskaan painottaa liikaa. Univaje laskee esimerkiksi tarkkaavaisuutta, vaikeuttaa oppimista ja huonontaa muistia. Kaikkia näitä ominaisuuksia tarvitaan myös kamppailulajeissa menestymiseen ja siksi unen osuus omassa palautumisessa on jotakin, josta ei kannata koskaan tinkiä.

Säännöllinen unirytmi, kevyt illallinen ja riittävä rauhoittuminen jo muutamaa tuntia ennen nukkumaanmenoa voivat auttaa parantamaan unenlaatua.

Vältä ylikuntoa

Ylikunto on siinä mielessä mielenkiintoinen ilmiö, että tässä tilassa hyväkuntoisesta ihmisestä tulee huonokuntoinen. Treeniä tasapainottavien aktiviteettien ja laadukkaan unen lisäksi kamppailulajeja treenaava voi ehkäistä ylikuntoa jakamalla treeniä tasapuolisesti, lämmittelemällä ennen treeniä ja venyttelemällä treenin jälkeen.

Omalta ohjaajalta voi myös pyytää vinkkejä palautumiseen. Lisäksi oikean tekniikan oppiminen on kamppailulajeissa ensiarvoisen tärkeää – sekä lajissa menestymisen että loukkaantumisten ehkäisyn kannalta.

 

Inspiroidu kamppailulajeista

 

Kamppailulajien ideologian sisäistäminen ja noudattaminen voivat auttaa palautumaan paremmin treenistä. Mielen ja kehon välinen tasapaino, itsekuri ja muiden kunnioittaminen myös harjoitusmaton ulkopuolella voivat auttaa palautumaan.

Idän mestareille kamppailulajit eivät merkitse vastustajan päihittämistä, vaan itsestä voittamista ja ylittämistä. Tällainen ideologia voisi tuoda hyvää myös länsimaalaiseen kulttuuriin!

Palautuminen on osa onnistunutta treeniä

Olipa kyseessä sitten mikä urheilulaji tahansa, palautuminen on tärkeä osa kokonaisuutta. Vaikka seuraava treeni ei olisikaan harjoitusmatolla täyttä tulta ja tappuraa, tekniikoiden hiominen, harjoitteluideologian opettelu ja vastustajan liikkeiden lukeminen kuormittavat, vaikka hiki ei ehtisi aina nousta pintaan. Kun palautumiselle antaa aikaa, treenikin sujuu paremmin.

Ja kuten sensei Miyagi sanoi Karate Kidissä – “Lesson not just karate only. Lesson for whole life. Whole life have a balance. Everything be better”, eli karkeasti käännettynä karatessa opittua tulisi käyttää myös elämässä ja kun elämässä on tasapainoa, kaikki sujuu paremmin.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *