Siirry sisältöön

Testissä Rocky-peli: tyrmää vastustajat ja voita ehtaa käteistä

Kamppailulajien faneille Rocky-hahmo tuskin on mikään uusi tuttavuus, mutta tiesitkö, että Rocky seikkailee myös peleissä? Päätimme testata Playtechin valmistaman kolikkoautomaatin, jonka pääosassa nähdään tietysti itse Rocky, mutta pelissä seikkailevat myös monet muut elokuvasta tutut hahmot. Pelin yksinkertainen idea kieltämättä arvelutti ensi alkuun, mutta erikoistoiminnot sekä varsin houkutteleva voittopotti tuovat mukavasti jännitystä pelaamiseen.

Tämä ei ole ensimmäinen näkemämme taistelulaji-teemainen kasinopeli, sillä viime vuosien aikana on ilmestynyt useampikin automaatti, joissa pääsee nykimään voittoja ja nauttimaan vauhdikkaasta urheilusta samalla kertaa. Tämä ei ole myöskään ensimmäinen kerta, kun Stallone nähdään kolikkoautomaateissa, sillä jo muutama vuosi takaperin julkaistiin Rambo-kolikkopeli. Muita viihdyttäviä taistelupelejä ovat esimerkiksi Fisticuffs, Ultimate Fighting Championship sekä Knockout. Melkein jokainen suomalainen netticasino on ottanut nämä pelit valikoimaansa – ehkäpä testosteronia tihkuvat slottipelit ovat juuri suomalaisten mieleen. Rocky on kuitenkin modernimpi kuin monet muut kasinoilla nähtävät automaatit, mikä näkyy jo grafiikoissakin.

Nyt on siis aika laittaa hanskat käteen ja siirtyä kehään. Pelaamista vauhdittaa Rockysta tuttu musiikki, joka saa pelaajan virittymään oikeaan tunnelmaan. Voittorahoilla voikin sitten tehdä Rockyn tavoin omista unelmistaan totta!

Simppeli kolikkopeli vie mukanaan

Nyrkkeily-teemainen Rocky saapui valkokankaille jo vuonna 1976 ja pääosassa nähtiin Sylvester Stallone. Leffan päähenkilö Rocky Balboa oli kouluja käymätön ja charmikas amerikanitalialainen tappelija, joka määrätietoisesti taisteli tiensä raskaansarjan mestariksi. Rocky edustaa monelle oikeaa sankaria; kaikki on mahdollista, kun tekee kovaa työtä unelmiensa eteen. Elokuvan suosio oli sen verran suuri, että sen jälkeenkin ilmestyi vielä 7 jatko-osaa ja viimeisin niistä vuonna 2016 – voit lukea Helsingin Sanomien arvostelun viimeisimmistä elokuvasta täältä.

Rocky on aivan yhtä motivoiva myös kasinopelinä, tosin suosittelemme katsomaan ainakin ensimmäisen elokuvan ennen pelaamista, jotta kaikki pelin hahmot aukeavat pelaajalle. Pelialalla jo pitkään toimineen Playtechin suunnittelemassa pelissä on 5 kiekkoa ja 20 voittolinjaa, joten sinänsä pelin ei kuvittelisi juurikaan eroavan muista samantyylisistä nettipeleistä. Luulot osottautuvat kuitenkin vääriksi, sillä jo heti peliä avatessa saa tuntea aivan erityisen jännityksen ilmassa, kun musiikki pärähtää käyntiin.

Kiekkorullilla nähdään Rockyn lisäksi elokuvista tutut hahmot eli Paulie, Ivan Drago, Clubber Lang ja Apollo Creed. Näillä merkeillä saa myös suurimmat voitot. Muita symboleja ovat kirjaimet R, O, C, K ja Y, jotka eivät varmaankaan selitystä kaipaa. Kirjaimillakin voi saada voittoja, mikäli niitä ilmestyy vähintään kolme samalle voittolinjalle. Päävoitto on 10 000 kolikkoa, eli ei mikään hullumpi summa! Potin saa itselleen, jos viisi Rockyn pärställä varustettua wild-merkkiä osuvat samalle voittolinjalle.

Vaikka et olisi ennen pelannut netticasinoiden kolikkopelejä, pääsee tähän peliin mukaan hyvin nopeasti. Pelaajan tarvitsee vain asettaa panos ja valita voittolinjojen määrä ennen kierroksen alkua. Rocky toimii sekä tietokoneella että puhelimella/tabletilla. Tosin omalla kohdallani peli pysähteli kierrosten välillä näkyvien introvideoiden aikana, mutta tämä taitaa johtua siitä, ettei oman puhelimeni tehot taida soveltua Flash-pelien pelaamiseen kovinkaan hyvin.

Tyrmäysbonuksia ja moninkertaisia voittoja

Ymmärrettävästi pelaaja saattaa helposti kyllästyä, jos peli ei tarjoa tarpeeksi vaihtelua. Rockyssa tämä on otettu hyvin huomioon, sillä tarjolla on paljon ekstratoimintoja. Ensinnäkin kolmella tai useammalla Rockyn varjolla varustetulla scatter-merkillä saa itselleen ilmaisia pelikierroksia, joiden aikana ansaitut voitot maksetaan tuplana. Jos taas ensimmäiselle tai viimeiselle kiekolle ilmestyy nyrkkeilyhanska, on tiedossa muhkea tyrmäysbonus, joka tietää lisää pelirahaa pelaajan kassaan. Tyrmäysbonus aktivoi bonuspelin, jonka aikana Rocky ottelee sinun valitsemasi vastustajan kanssa. Mikäli Rocky voittaa, saa pelaajakin palkinnon.

Rocky-symbolit ovat siinä mielessä hieman erikoisia, että ne ovat niinsanottuja wild-merkkejä. Jos niitä ilmestyy voittolinjalle kolme tai enemmän, pelaaja saa itselleen käteisvoittoja, mutta jo yksi tai kaksikin riittävät kohottamaan pelaajan voittomahdollisuuksia. Wild-merkki nimittäin korvaa muut merkit. Jos esimerkiksi voittolinjalla on kaksi Paulieta ja yksi wild-symboli, se lasketaan kolmeksi Paulieksi ja pelaaja voittaa kymmeniä kolikoita.

Rocky-peli sopii erinomaisesti elokuvan ystäville

Parhaiten tämä kolikkoautomaatti sopii jo ennestään Rockyn tunteville pelaajille, mutta voimme suositella Rocky-kasinopeliä lämpimästi muillekin. Etenkin jos olet aivan aloittelija netticasinolla pelaamisen suhteen, on Rockyn tyylinen yksinkertainen peli mainio valinta alkulämmittelyyn. Vain harjoittelemalla voi voittaa ja taistelulajeja itsekin harrastavat tietävät varmasti, että toistoja tarvitaan ennen kuin liike sujuu täydellisesti! Kärsivällisyyttä siis tarvitaan, kuten muissakin kasinopeleissä – eihän Rockykaan päässyt huipulle helpolle, joten ei kannata luovuttaa, vaikka joskus tulisikin takapakkia!

Samanlaista luettavaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *