Pikakasinot eivät voi sponsoroida kamppailu-urheilijoita

Suomessa urheilusponsorointi on huomattavasti harvinaisempaa kuin maailmalla yleensä ja kamppailu-urheilijoiden kohdalla tilanne on vielä haastavampi. Siinä missä isot yritykset pitkäjänteisesti sponsoroivat isoja urheilutapahtumia, niin pienet yritykset ovat keskittyneet satunnaisempaan, jopa kertaluontoiseen sponsorointiin. Lyhytjänteisellä sponsoroinnilla ei kuitenkaan saavuteta niitä tuloksia, joita ehkä on haluttu ja sponsorointi jää tällöin helposti lyhyeksi kokeiluksi.

Sponsoroinnilla voitaisiin kuitenkin saavuttaa merkittäviä tuloksia pitkäjänteisellä yhteistyöllä, niin sponsorin, itse urheilijan kuin myös tavoitettavan kohderyhmän kannalta. Brändin rakentaminen ja vahvistaminen, sekä uusien asiakkuuksien hankinta vaatii pitkäjänteisempää työskentelyä ja jopa vuosien yhteistyötä. Pitkäjänteisessä yhteistyössä kaikki hyötyvät ja yhteistyöverkostot monipuolistuvat ja kasvavat.

Osaltaan sponsorointi mielletään myös lähinnä kuuluvan vain isoille yrityksille ja rahapelien ja vedonlyöntien suhteen Veikkauksen monopoliasema vaikeuttaa sponsorointia entisestään. Etenkin pienten yritysten sponsorointi on usein kertaluontoista ja keskittyy lähinnä tutun tai sukulaisen lajin tukemiseen. Veikkauksen monopoliasemasta on jo pitkään käyty keskustelua, mutta vielä toistaiseksi Suomessa ei olla siirrytty linsenssijärjestelmään, jolloin myös muut rahapeliyhtiöt voisivat ostaa toimiluvat ja markkinointioikeudet Suomeen.

Suomen laki estää kansainvälisten kasinoiden sponsoroinnin

Sponsorointia myös vaikeuttaa Veikkauksen lakiin kirjattu monopoliasema, joka takaa sen, ettei ulkomaille rekisteröidyt kasinot voi sponsoroida Suomessa urheilijoita tai urheilutapahtumia. Vain Veikkaus voi sponsoroida urheilutapahtumia, koska Veikkaus on ainoa taho, joka saa järjestää rahapelejä Suomessa.

Kuitenkin monet esimerkiksi Maltalle rekisteröidyt pikakasinot olisivat kiinnostuneita tukemaan suomalaisia urheilijoita ja urheilutapahtumia, jos se vain olisi mahdollista. Kasinot ja vedonlyöntisivustot olisivat valmiita maksamaan merkittävän suuria summia urheilutapahtumien mainospaikoista, joka palvelisi samalla myös urheilijoiden faneja ja veikkaajia. Tunnetut ja pitkäikäiset kasinot olisivat myös valmiita solmimaan pitkiä sopimuksia niin yksittäisten urheilijoiden kuin urheilutapahtumien järjestäjien kanssa.

Esimerkkejä miten urheilijat hyötyy kansainvälisistä peliyhtiöistä

Kasinoiden ja vedonlyöntisivustojen urheilusponsorointi ei ole mikään uusi tuulahdus vaan esimerkiksi Mike Tysonilla, Conor McGregorilla ja Tim Barnettilla on ollut sponsorointisopimuksia eri kasinoiden ja vedonlyöntiyhtiöiden kanssa.

Stake.com kasino- ja vedonlyöntisivusto on pitkään jo sponsoroinut UFC:ta ja hiljattain laajentanut yhteistyötä koskemaan myös Latinalaista Amerikkaa. UFC:n virallisena yhteistyökumppanina sivustolta löytyy laaja valikoima kamppailulajikohteita, joita voi veikata. Tästä hyötyvät niin Stake näkyvyyden ja brändin vahvistumisen myötä, UFC-organisaatio rahoituksen myötä kuin myös kamppailulajien fanit, kun läheskään kaikilla vedonlyöntisivustoilla ei UFC:n lajit ole vedonlyöntikohteissa.

Kasinot tukevat mielellään myös yksittäisiä urheilijoita, kuten esimerkiksi Betmotion on tehnyt solmiessaan sopimuksen UFC-tähti Mackenzie Dernin kanssa. Hän on yksi kirkkaimmista tähdistä MMA:ssa ja erikoistunut jiu-jitsuun. Sponsorointisopimus antaa Betmotionille oikeuden käyttää Dernin kuvia omilla kotisivuillaan ja sosisaalisessa mediassa yleisemmässä markkinoinnissa ja erilaisissa kampanjoissa ja arpajaisissa. Myös Dernin nimikirjoituksella varustettuja tuotteita voidaan arpoa.

Urheilijalle sponsorointisopimus tuo vakaampaa tuloa harjoituskauden aikana, jolloin kisavoittoja ei ole tarjolla. Sponsorointituki voi olla esimerkiksi varusteiden hankintakustannuksiin osallistumista, kisamatkoihin osallistumista tai suoraa rahallista tukea ostamalla mainospaikkoja.

Tulevaisuus

Suomen rahapeli- ja arpajaislainsäädännön uudistamisesta on käyty keskustelua jo pidemmän aikaa ja nyt sitä ollaan uudistamassa tosissaan, koska kansainväliset kasinoiden siirtyminen nettiin on syönyt Veikkauksen asiakkuuksia ja tulosta. Hallitus on keskittynyt enemmän pohtimaan miten vahvistaa Veikkauksen monopoliasemaa, kun taas lisenssijärjestelmän rakentamisella voitaisiin saada verotuloja valtion kassaan.

Rahapeli- ja arpajaislainsäädännön uudistusehdotus on ollut lausuntokierroksella ja saanut merkittävästi moitteita sen vajavaisuudesta. Esityksessä on pohdittu mahdollisuutta pankkien rahansiirtoblokkeihin, jolloin pelaaja ei voisi tehdä suoraan talletusta ulkomaille rekisteröidylle kasinolle tai vedonlyöntisivustolle. Tämä ehdotus on saanut paljon kritiikkiä niin pankeilta kuin peliongelmien parissa työskenteleviltä, koska se ei varsinaisesti estä pelaamista vaan pelaajat siirtävät varoja ulkomaisten pankkitilien tai nettilompakoiden kautta kasinoille.

Esitystä on kritisoitu myös siitä, ettei lisenssijärjestelmän vaikutuksia ole riittävän tarkasti laskettu ja pohdittu ja tältä osin lakiesitykseen kaivataan tarkennuksia. Näin ollen Suomeen voisi olla tulossa myös lisenssijärjestelmä, mutta millaisella aikataululla, niin se on täysin arvoitus vielä.

Lisenssijärjestelmä voisi tuoda verotuloja

Lisenssijärjestelmän kannattavuudesta Ruotsi on ollut hyvänä esimerkkinä purkaessaan rahapelimonopoliaseman vuonna 2019 ja luomalla lisenssijärjestelmän, joka toi heti ensimmäisenä vuonna tammi-kesäkuun aikana noin 170 miljoonaa euroa verotuloina. Rahapelilisenssien suunta on ollu kasvussa siitä lähtien. Kasinoiden markkinoinnissa ei suinkaan ole tullut villit markkinat ja kasinoiden ja vedonlyöntisivustojen markkinoinnin tulee noudattaa Ruotsin lainsäädäntöä. Sama olisi mahdollista toteuttaa myös Suomessa, jos vain hallitukselta löytyy näin mittavaan uudistukseen halua.

Hallituksen esittämä maksublokki sen sijaan ei estäisi ongelmapelaamista ja ei suinkaan lopettaisi ulkomaille rekisteröidyillä kasinoilla pelaamista, vaan siirtäisi merkittäviä summia pois Suomesta.

Lisenssijärjestelmä pakottaisi myös Veikkauksen uudistamaan toimintaansa ja toisi pelaajille ja vedonlyöjille enemmän pelimahdollisuuksia. Jo nykyisellään ongelmapelaamiseen on tarjolla merkittävästi apua ja laajempi pelivalikoima sitä ei todennäköisesti kasvattaisi. Ongelmapelaamine

Lisenssijärjestelmän mahdollisuudet

Lisenssijärjestelmä mahdollistaisi ulkomaille rekisteröityjen kasinoiden toiminnan Suomessa ja myös heidän urheilusponsoroinnin. Silloin erilaiset urheilutapahtumat pystyttäisiin järjestämään varmemmin ja laadukkaammin, kun järjestäjien budjetit olisivat vakaammat. Nykyisellään isojen tapahtumien tulokset jäävät hyvin vaatimattomiksi ja isommalla budjetilla järjestettyihin tapahtumiin voisi saada myös enemmän katsojia, sitä kautta myös enemmän tuloja järjestäjälle – ja tuloista veroja myös valtion kassaan.

Suomalaiset urheilijat voisivat keskittyä paremmin itse harjoitteluun ja parantamaan sitä myötä kilpailuissa tuloksiaan. Menestyvä urheilija kiinnostaa niin Suomessa kuin maailmallakin laajasti ja erilaisia urheilijoiden tukia voitaisiin kohdentaa eri lajien uudistamiseen ja nuorisourheiluun.

Tämä vahvistaisi myös Suomen ulkoista brändiä maailmalla ja myös ulkomaisia yhtiöitä sijoittamaan ja panostamaan Suomen liiketoimintaan vaikka maana Suomi ei edullisimmasta päästä olekaan. Se toisi myös paljon kaivattuja työpaikkoja lisää Suomeen, joita nyt haastavien vuosien jälkeen kaivataan kipeästi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *