Jones vapaaksi, ottelee UFC 197:ssä

UFC-197

Jon Jones pääsi torstaina vapaalle jalalle ja taistelee UFC 197:ssä Daniel Cormieria vastaan kevyen raskaansarjan tittelistä.

Jonesin ehdonalaisen tuomion ehtoja kovennettiin: tuomioon lisättiin vaatimukset vihanhallintakurssille ja ajo-opetukseen osallistumisesta, sekä 60 tunnin yhdyskuntapalveluksen suorittamisesta kolmen kuukauden sisällä. Lisäksi Jonesin pitää anoa ajolupa ehdonalaisen tuomion valvojalta halutessaan ajaa itse. Syyttäjä oli myös vaatinut ulkonaliikkumiskiellon yhdistämistä tuomioon, tuomari kuitenkin kumosi vaatimuksen.

UFC 197 otellaan huhtikuun 23. päivä Las Vegasissa.

Keskustelua >>

Lähde

2 vastausta "Jones vapaaksi, ottelee UFC 197:ssä"

  1. Kirjoitettu: NM Lähetetty: 3.4.2016

    Cormierin loukkaantumisesta alkoi liikkua uutisia eilen. Lievä epäusko oli kieltämättä mielessä Aprillipäivään liittyen (vrt. Alex Gustaffsonin vedätys) joten jätin uutisoinnin tähän päivään, vaikka useat erittäin luotettavat lähteet tiedon jo varmistivat.

    NM

Vastaa käyttäjälle Pasi Päivinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *