Jousiammunta ja jousimetsästys

[Mjölnir]

https://www.instagram.com/mjolnir_hunti ... =copy_link

[Mjölnir]

Kolmas rusakko alle viikkoon. Ja kaikki eri jousella

[Mjölnir]

[Mjölnir]

Ostin kaverilta 3D kilpa-ammunnassa käytetyn Prime Black -jousen, tuunasin sen metsästyskäyttöön mahdollista jälleenmyyntiä varten; metsälle sopiva altaputoava nuolihylly, pitkät stabit pois ja pieni tilalle, leikkuritesti ja tähtäimen säätö. Tuntui niin hyvältä käteen että päätin viedä mukaan passiin. Klo 16:15 kiipesin puuhun ja 17:00 tuli kaurisnaaras. Odottelin, että tuleeko vasat perässä. 5-6 minuuttia. Ei tule. Automaatio otti vallan, vaikka en aiemmin ole koskaan mennyt näin vähällä harjoittelulla metsälle, ehdin treenata n 20 nuolta uuden tuttavuuden kanssa. Kuulin osumaäänestä että hyvin kumahti. Odotin vartin, nuoli keuhkoveressä, helppo jäljitys 100 metriä. Kiitos Tapiolle, kauden ensimmäinen hirvieläin jousella: ’Reija’ ylivuotinen kaurisnaaras, ampumaetäisyys 19 metriä. #jousimetsästys #taljajousi #kauriinmetsästys #bowhunting #erähtänyt #mjolnirhunting #metsästys #primeblackedition

[Mjölnir]

Tänään oli harvinainen ilta, kun pääsi pitkästä aikaa sytyttämään kaksi valonokkia kahteen eri kohteeseen. Ensin rusakko tuli houkutusruokinnalle, ammuin ja se juoksi metsään. Noin puoli tuntia myöhemmin kaksi kaurista lähestyi todella varovasti ja epäluuloisesti pellon yli, 100m matka kesti varmaan 20 minuuttia. Välillä ne säikkyivät jotain ja pakenivat hiukan, mutta jossain vaiheessa ne kuitenkin tulivat nuolitunneliin, toinen pysähtyi hetkeksi ihmettelemään ”jouluvaloja”, punaisena hohtavaa valonokkia kaurojen vieressä. Laitoin sille kepin sydämeen. Kiitos Tapio ja Mielikki, Diana, Artemis ja Ullr, sekä jos muita metsästyksen ja jousiammunnan jumalia on, niin niille kans. #jousimetsästys #suomenjousimetsästäjäinliitto #metsästys #metsäkauris #rusakko #bowhunting #finlandhunting #huntingfinland #experiencebowhuntingclub

[Mjölnir]

Mielenkiintoista dataa Suomessa tehdyn Jousimetsästyksen seurantatutkimuksen perusteella. Alustavasti näyttäisi siltä, että eläinsuojeluyhdistyksen maalailemat uhkakuvat ovat olleet perusteettomia.
1) jousella ammuttaessa ei juurikaan ole eroa pakomatkoihin kivääriin verrattuna, keskimääräisen pakomatkan ollessa jousella jopa kivääriä pienempi
2) virheosumia ei tule enempää jousella, itse asiassa päinvastoin. Raajaosuman tapauksessa todennäköisesti eläin jatkaa elämäänsä eikä nuolen läpäisy aiheuta pysyvää vammaa kuten kiväärin luoti murskatessaan luuta ja tuhotessaan kudosta laajemmalta alueelta

Kunhan saadaan vielä dataa eläinten stressitasosta, niin voidaan tehdä vielä lisää johtopäätöksiä.

Toivottavasti hirvikin saadaan jousilailliseksi seuraavan hallituksen aikana.

[Mjölnir]

Iltalehti plus 29.1.2023



Todellinen metsästäjä-keräilijä
Ammattisotilas Petteri Kantola elää poikkeuksellisella tavalla. Hän metsästää ruokansa jousella. Nyt hän kertoo, miksi se on hänen mielestään oikein. Lähdimme jahtiin kokeneen jousimetsästäjän kanssa, ja näin siinä kävi.

Anniina Nikander
anniina.nikander@iltalehti.fi

Odotamme aivan hiljaa. Tappava jousi killuu harmittoman oloisena puussa.
Minä hetkenä hyvänsä rusakko tai metsäkauris voi ilmestyä paikalle. Silloin on oltava valmiina.
On tammikuu ja Petteri Kantola, 50, on pukeutunut lämpimän näköisiin metsästysvarusteisiin. Ne päällä voi istua puussa passissa tuntikausia.
Silti sormet ja varpaat kylmettyvät enemmän kuin ne kylmettyisivät kotisohvalla.
Hiljattain Kantola piti kaksi kokonaista päivää koulutusta sisällä luokassa.
– Se oli ihan kamalaa, hän naurahtaa ajellessamme kohti Valkeakosken metsästysmaastoja.
Ihmisten kanssa on kivaa olla tekemisissä, mutta sisällä istuminen ei. Kantola kuuluu luontoon.
Petteri Kantola
Petteri Kantola on 50-vuotias ilmavoimista eläköitynyt ammattisotilas.
Kantola kalastaa, keräilee ja metsästää, pääosin jousella.
Kantolalla on oma sali, jossa treenataan muun muassa eri itsepuolustus- ja kamppailulajeja. Hän itse opettaa Jyrki Saario Defendoa ja toiminnallista harjoittelua eli cross trainingia.

Kantola virittää jousen kevyen näköisesti ja osuu harjoitusmaaliin kerta toisensa jälkeen.
Yritän itsekin virittää jousen. Voimat eivät riitä, vaikka kuvittelen, etten ole erityisen heikko.
Kantola metsästää lähes pelkästään jousella. Viimeisen viiden vuoden aikana hän on käynyt kiväärin kanssa metsällä kymmenkunta kertaa. Syy on se, että hirvijahdissa jousi ei ainakaan vielä ole laillinen ase.
Jousimetsästys on vaikeaa. Jousella metsästäessä pitää tuntea eläimen käyttäytyminen ja reitit. Pitää tietää tarkasti tuulen suunta, olla hiljaa, liikkumatta ja naamioituna.
– Jousimetsästys antaa eniten mahdollisuuksia villieläimelle. Se on hyvin primitiivistä touhua. Siinä on oma viehätyksensä.

– Jos haluaa saada jousella saalista, täytyy olla melkoisen hyvä metsästäjä.
Nuoli on hidas, toisin kuin luoti. Se kulkee ääntä hitaammin. Pelkästään sen räpsähdyksen takia nopeat eläimet voivat ehtiä väistää nuolen, jos ampumaetäisyys on vähänkin liian pitkä.
– Esimerkiksi metsäkaurista metsästäessä se pitää ottaa huomioon. Se on älyttömän nopea eläin, se reagoi nopeasti.
Kantola metsästää itse kaiken syömänsä lihan. Se on hänen mielestään eettisin tapa syödä lihaa, jos sitä haluaa syödä.
– Silloin eläin on ainakin saanut viettää lajityypillistä elämää ja kuollut niin stressittömästi kuin se luonnossa ylipäätään on mahdollista.
– Koen, että minulle lajityypillistä käyttäytymistä on yhtenä huippupetona oleminen. Pidän vahvasti siitä tunteesta, että olen jonkin hyvin primitiivisen kanssa tekemisissä.
Kantola huomauttaa, että mikäli aikoo hankkia kaiken syömänsä lihan jousimetsästyksellä, ravinto saattaa olla melko kasvipohjaista.
– Panostukseni mahdollistaa sen, että vähäinen nykyään syömämme määrä lihaa on hankittu jousimetsästyksellä. Ei se mahdotonta ole.



Jousimetsästyksessä saalista kytätään yleensä puussa.
Eläimet eivät ole tottuneet varomaan ylhäältäpäin tulevia saalistajia. Puussa oltaessa myös hajut hajoavat paremmin ja eläin ei pysty paikallistamaan metsästäjää niin helposti.
Eläimen on tultava vain parinkymmenen metrin päähän, jotta sitä voi ampua jousella.


Istumme puussa, kahdeksan metrin korkeudessa. On hyvin hämärää, sitten tulee pimeää, mutta ei täysin pimeää, koska lumi ja pilvet heijastavat valoa. Silmät tottuvat tuijottamaan kaukaisuuteen ja odottamaan liikettä.
Nyt istutaan, eikä mihinkään ole menemistä, mikäli mielii saada saalista.
Puussa passissa istuminen on Kantolasta meditatiivista.
– Hetken aikaa alkuun saattaa miettiä työkiireitä tai jotain. Ensimmäisen puolen tunnin aikana ajatukset väistyvät syrjään, ja pikku hiljaa tulee yhteyteen luonnon kanssa. Yhtäkkiä huomaa, että ei ajattele oikeastaan mitään. Kuuntelee, katselee, haistelee ja alkaa vaistoamaan tapahtumia.
– Muutaman kerran on käynyt niin, että tulee olo, että jotain alkaa tapahtua ja ottaa jousen käteen. Ei mene kuin parikymmentä sekuntia ja kauris saattaa ilmestyä aukealle.

Kiipeämme puuhun ja väijymme saalista.

Puussa pitää kuvata kännykällä, koska eläimet voivat säikähtää kameran sulkimen ääntä. On oltava hiljaa, liikkumatta, kahisuttamatta vaatteita, yskimättä, niistämättä.
Kantola on kiinnittänyt jousen puuhun roikkumaan. Meidätkin on kiinnitetty puuhun turvavaljailla varmuuden vuoksi.

Aistit herkistyvät. Läheisen tien äänet kuulostavat voimakkaammalta kuin ne muuten kuulostaisivat.
Odotamme ja odotamme. Muuta ei ole juuri nyt.
Eläimiä ei kuitenkaan näy.
Ei edes pimeänäkölaitteella.

Kantola on saanut tästä paikasta saalista monta kertaa. Tänään saalista ei tule.
Jousella metsästäessä on aivan tavallista, että saalista ei saa. Eläimen on tultava paljon lähemmäs kuin ruutiaseella metsästäessä. Lisäksi sen on oltava oikeassa asennossa, jotta sitä voi ampua.
Kantolasta jousella metsästäminen on todella intensiivinen kokemus.
– Lähtökohtaisesti ei ole hirveästi eroa, odottaisinko kameran, haulikon vai jousen kanssa. Kaikki on aika pitkälle samaa siihen asti, kunnes tulee hetki, jona teen päätöksen riistalaukauksesta.
Jousella metsästäessä joutuu miettimään monesti, kykeneekö olinpaikastaan ampumaan laukauksen, joka ei aiheuta eläimelle tarpeetonta kärsimystä. Nopeasti tappavan laukauksen.
– Loppujen lopuksi, kun on harjoitellut riittävästi, automaatio ottaa vallan. Juttuja tapahtuu, ja usein tietoinen ajattelu alkaa vasta sen jälkeen kun nuoli on jo lähtenyt. Sitten alkaa ihmettelemään, että huhhuh, mitähän juuri äsken tapahtui.
Kantolalla on ollut jousi jo yli kolmekymmentä vuotta. Silti hän muistaa jokaisen jousella ampumansa riistalaukauksen. Miten kävi, mistä eläin tuli, millainen sää oli, miten pitkälle eläin pakeni, millainen osuma oli.
– Metsästyksessä ollaan aika vahvasti tunnepuolen kanssa tekemisissä.


Viime elokuun ja tämän tammikuun välillä Kantola on ollut metsässä lähes 300 tuntia. Yksi metsästysreissu kestää useimmiten kolmesta kuuteen tuntia. Reissukertoja on kertynyt noin sata.
– Minulla ei ole oikein ollut sellaista kokemusta, että sinne ei haluaisi mennä.
Kantola on jo metsästänyt niin paljon lihaa, että pärjää niillä ensi syyskuuhun, jolloin alkaa seuraava sorkkaeläinkausi.
– Pakastin näyttää ihan hyvältä. Siellä on muutama metsäkauris, peuranpuolikas, yksi osa hirvestä, kun saatiin sellainenkin nurin meidän porukalla, rusakoita ja pari sorsaakin.
Kantolan mielestä metsästyksen eettisyyttä voi hyvinkin kyseenalaistaa. Onko yleensäkään oikein, että ihminen tappaa eläimiä, vaikka ei ole pakko?
– On ihan normaalia pohtia tätä asiaa. Hyväksyn sen, että joku ihminen on sitä mieltä, että eläinten hyväksikäyttö ja tappaminen kaikissa tilanteissa on väärin.
– Minun lähestymistapani, jolla olen perustellut itselleni, miksi teen mitä teen, on, että minusta ihminen ei ole mikään luonnon ulkopuoleinen. Olemme osa luontoa ja osa ravintoketjua.
– Koen olevani yksi peto ravintoketjussa.
Hyväksyn sen, että joku ihminen on sitä mieltä, että eläinten hyväksikäyttö ja tappaminen kaikissa tilanteissa on väärin.
Kantola muistuttaa, että ihmiset ovat muokanneet eläinten elinympäristöä paljon. Esimerkiksi petojen ja saaliseläinten määrien suhteet ovat vääristyneet.
– Kantojen hallinnan kannalta – ja ennen kaikkea sen, että olen tehnyt päätöksen, että haluan syödä hyvää lihaa, koen, että on oikein ottaa paikka ravintoketjussa.
– Varsinkin, kun olen valinnut tavan metsästää vähän vaikeamman kautta. En ole tosiaankaan viemässä sukupuuttoon mitään kantaa.
Kantolan mukaan jousimetsästäjien läpäisyprosentit kauriille ja peuralle vaadittavasta ampumakokeesta ovat olleet korkeampia kuin kiväärimetsästäjien. Näin ollen haavakoita tulee harvoin.
– Se johtuu lähinnä siitä, että jousimetsästäjät ovat erittäin kiinnostuneita harjoittelusta. Toinen on se, että ampumamatkat ovat erittäin lyhyitä. Tietysti eettiset metsästäjät ruutiasepuolella noudattavat samoja periaatteita.


Pelkkä mahdollisuus siitä, että saalista voi saada, saa Kantolan menemään metsälle aina uudestaan ja uudestaan.
– Tänäänkin oli jahti, että ei nähtykään yhtään eläintä. Siitä huolimatta ei koskaan harmita, että tuli mentyä. Sai taas istua siellä luonnon keskellä, mihin me kuulumme.
– Minusta tuntuu, että olen todennäköisesti ollut edellisessä elämässäni metsästäjä-keräilijä.

[Mjölnir]

Kaurispukin kevätjahtiin Valkeakoskella. Pohjatiedustelulla oli iso merkitys, en käynyt edes kyttäämässä kuin yhden kerran. Löysin kaurispukin reviirimerkin ja laitoin kameran siihen. Seurasin kaksi viikkoa, että se tulee aamuisin viiden pintaan ja illalla kahdeksan-yhdeksän välillä valtakuntansa rajoja tarkistamaan. Menin klo 19 passiin, hiivin paljasjalkakengillä paikkaan, johon olin valmistellut nuolitunnelin, poistamalla oksat edestä ja etäisyys vaistojouselle sopiva, noin 12 metriä reviirimerkkiin.

Parin tunnin istumisen jälkeen kuuluu rytinää, pikkupukki juoksee valtapukkia karkuun polkua pitkin. Nousen polviasentoon, jousi valmiina, lähestyy, pikkupukki ohittaa mut n 7 m päästä. Huudan ”HEI!”, lyö jarrut kiinni, pikkupukki 8-10 m edessä. Sekunnissa vaistojousella keppi matkaan, aivan tunteella. Isopukki n 30m oikealla, sinkoaa takaisin tulosuuntaan ja hetken päästä rähinähaukku. Pikkupukki pomppaa Ilmaan ja katoaa puiden taakse, kuulen rytinää, kaatui sekunneissa.

Hyvä stealth ja toisen kauriin tekemä häiriö myötävaikuttivat onnistumiseen. Maapassista vaistojousella saaliin saaminen on harvinaista. Mulle eka kerta.

Mä pidän mun metsästysvaatteet ulkovarastossa, ilmatiiviissä laatikossa, jossa on lehtiä ja oksia vaatteiden joukossa. Ennen passia peseytyminen hajustamattomalla saippualla, hiipiminen tuulen alta paljasjalkakengät jalassa, että tuntee, jos jalan alla on joku risu, niin ei raksauta sitä vaan etsii paremman paikan kengälle

[Kari Aittomäki]

Onpas tiukka kuvaus.
Minkälainen on paljasjalkakenkä? Joku mokkasiinijuttu?

Entäs hajustamaton saippua, onko se jokin erikoistuote?
Mulle riitti aikanaan vesipesuvetoisuus, hampaatki pestiin ruokasoodalla.

[Mjölnir]

Onpas tiukka kuvaus.
Minkälainen on paljasjalkakenkä? Joku mokkasiinijuttu?

Entäs hajustamaton saippua, onko se jokin erikoistuote?
Mulle riitti aikanaan vesipesuvetoisuus, hampaatki pestiin ruokasoodalla.

Vibram five fingers. Syksyllä kun tulee viileää, vedän villasukat tuohon kengän päälle. Ohut ja joustava pohja, joka suojaa teräviltä kiviltä ja esim lasinsiruilta, mutta tuntuma on lähes kuin ilman kenkää



LV -saippuoissa ei ole käytetty väriaineita tai hajusteita, mutta neitraloi ihmisen hajua. Soodalla välillä suihkutan vaatteita ja varusteita; soodaa, vetyperoksidia ja vettä suihkepulloon

[Mjölnir]

Metsäkaurispukki pitää melkoista karjuntaa, luulisi äänen perusteella isommaksikin pedoksi

[Kari Aittomäki]

Aika jykevä laulutyyli.

Voi kun tuli mieleen Dersu Uzala ja kuvaus siitä kuinka Amba (tiikeri) matkii pullistelevaa urospeuraa.
Ja Dersun kommentointi tapahtuvasta.
Mä en pysty lukeen sitä klassikkoa kuin jotain kerran vuoteen.

Mua on kauan askarruttanut eräs asia, ruokasoodaan eli haisemiseen liittyen.
Kun se mettien nuohoaja joka mulle ja serkuille jako metsästyskikkoja, se se kertoi että paras ois pestä vaatteetkin jokivedellä, vastakohtana lähdevedellä pesty. Mun isovanhempien tilalla vesilähde oli juurikin lähde, jumalattoman makoisan veden puhkeama..

Äijä eli isäni ja kaksoisveljensä noudatti neuvoa ja pitivät semilikaisia vaatteita viinapesällä kykkiessään.
Nesiis keitteli pontikkaa ihan ammatikseen ja olivat taitavia sekä siinä että metsä-elämässä, aina oli heillä kannossa mettälihaa kotiotullen. Isoakin mötkyä.

Mutta sekä se meiän mentor että Veljekset oli ankaria tupakkamiehiä.
Mites kun mulla on se vaikutelma että tupakan haju on mallia maailmanloppu, mä olen itse surkeine nenineni voinut haistaa seisovassa ilmassa jotta tässä on joku kärytellyt eikovinkauan sitte.

Miten se suhteutuu tohon hajuttomuuspyrkimykseen?

Mjölniriä on melkein mahdoton visualisoida tupakkimiehenä mutta monen olen nähnyt spaddu huulessa jaagaavan.

[Mjölnir]

Oon tässä 35 vuoden metsästysuralla, josta noin 8 vuotta olen metsästänyt pääosin jousella, ja oppinut enemmän kuin koko edeltävänä metsästysuralla, tullut tulokseen, että ympäristö vaikuttaa.

Alueilla, joissa on paljon ihmisiä ja esim liikenteen melua lähellä, eläimet sietävät enemmän ihmisen läsnäoloa ja liikennettä joka on ”tavanomaista”. Ne huomaavat, että jotain outoa on tekeillä jos niitä alkaa tarkkailla tai hiipiä, mutta jos vain hölkkää reippaasti ohi, ei vaikutusta. Maalla, jossa lämmitetään paljon puilla, eläimet ovat tottuneita savun hajuun, ja esim kamiinalla lämmitettävä kyttäyskoppi tai tupakoiva metsästäjä ei pelota. Haastavinta ovat ”erämaat” joissa ei ole paljoa ihmisiä eikä tulia. Tiedän tupakoivia metsästäjiä, jotka silti saavat saalista.

Asiaan liittyy myös paljon taikauskoa, eli joku on sitä mieltä, että ruokinnalla ei saa käydä viemässä hukutusruokaa ennen passia ettei jää hajuja jne. Tässä kuitenkin mun metsästyksen mustan vyön summaus: sun pitää itse uskoa itseesi, jos olet epävarma, pyörit hermostuneena ja teet jotain jonka eläin huomaa. Tässä on mun esimerkki siitä kun on 100% luottavainen siihen, mitä tekee:


Sää oli sellainen että ”tiesin” eläinten tulevan ja tiedustelun perusteella about mihin aikaan. Olin niin jännittämätön että jopa ehdin käynnistää kaikki kamerat jne. Mikä on harvinaista

[Ile]

Alueilla, joissa on paljon ihmisiä ja esim liikenteen melua lähellä, eläimet sietävät enemmän ihmisen läsnäoloa ja liikennettä joka on ”tavanomaista”. Ne huomaavat, että jotain outoa on tekeillä jos niitä alkaa tarkkailla tai hiipiä, mutta jos vain hölkkää reippaasti ohi, ei vaikutusta.

Joo, tuon kyllä huomaa täällä kehä III:n sisäpuolella.

Alla kuva Espoonlahden pohjukasta. Olin siellä viikonloppuna lenkillä. Niitä on käytännössä aina siellä. Juoksin siis kohti ja kuvasin kännykällä samalla. Tuossa katselevat vielä rauhallisesti mutta siirtyivät kyllä kauemmaksi ennen kuin ehdin ihan kohdalle. Olen kuitenkin tuolla nähnyt miten päästävät ihan lähelle ihmisen koirankin kanssa, kun ihminen kävelee tietä pitkin. Tai no, lähelle ja lähelle, kai siinä yleensä kuitenkin jokunen kymmenen metriä on. Liikkuvat myös piha-alueilla.

Niin, ja itse asiassa myös koirat vaikuttavat tottuneen kauriisiin.

[Mjölnir]

Metsäkauriin turvasäde on yleensä n 50 metriä. Sitä lähempänä havaittu liike, haju tai epäilyttävä ääni laukaisee paon