Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

Keskustelua suojelu- ja turvallisuusammateista

Ylipotkijat: JanneM, Mjölnir

Vastaa
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 89
Viestit: 88138
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Takalajit: Tanglang
Tykännyt: 297 kertaa
Tykätty: 113 kertaa
Viesti:

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2176

Viesti Mika » loka 11, 2018, 09.39

Se on aivan totta, että verbaliikalla on tuollaisessa iso, iso osuus. Jos tuo känniääliö esimerkiksi sanoi jotakin erittäin uhkaavaa juuri ennen kuin poke vei hänet tonttiin, se on ihan eri peli silloin.

Sinappi, en nyt mitenkään oikeasti voi tietää tuosta pokesta tai hänen harrastustaustastaan yhtään mitään. Sen verran totta huumorissani silti oli, että esimerkiksi Defendossa opetetaan vähän turvallisempia keinoja selviytyä tuollaisesta tilanteesta. Lajihan on rakennettu mm. tuollaisia tilanteita varten.

Sitä emme siis tiedä, mitä ääliö virkkoi ennen H-hetkeä, mutta noin muuten voisi sanoa, että kyllä maailmaan puhetta mahtuu. Jos sitä ei kestä, sitten on aika vaihtaa ammattia tai miettiä vähän syvempiä syntyjä. :therapy:

Ennen ei ollut kaikki paremmin. Silloin kun poket olivat Jumalasta seuraavia, he ajoittain myös käyttäytyivät niin. Se aika ei palaa.
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Potki etuja!

sinappi
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 40
Viestit: 2279
Lauteille: Tammikuu 2006
Tykännyt: 6 kertaa
Tykätty: 7 kertaa

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2177

Viesti sinappi » loka 11, 2018, 10.52

Mika, järjestyksenvalvojan peruskurssilla opetellaan myös turvallisempia keinoja selviytyä tuollaisesta tilannteesta. En edelleenkään usko, ettei esimerkiksi kuljetusote muka kuuluisi tuon portsarin keinovalikoimaan.

En ole käräjäoikeuden tuomiota tästä lukenut, mutta ei kai tässä nyt kyse ole siitä, että tuomioistuimen mielestä täytyisi kuunnella tunti tolkulla mussutusta. Olisiko esimerkiksi voinut tarttua ukosta kiinni ja kävelyttää pois siitä nenän edestä. Toki tämä olisi saattanut aiheuttaa vastarintaa, mutta sitten maahan kaatamistakin olisi helpompi pitää puolustettavana.

Kuvake
Daddy
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 161
Viestit: 2521
Lauteille: Elokuu 2011
Paikkakunta: Mansesta päin
Tykännyt: 106 kertaa
Tykätty: 12 kertaa

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2178

Viesti Daddy » loka 11, 2018, 10.59

Niin siis oikeus käyttää voimakeinoja on syntynyt varmaan jo viimeistään 5 minuutin länkytyksen jälkeen. Mutta tontittaminen oli kohtuutonta, poistaminen taas käsittääkseni ei.

Millä tekniikalla se poisto olisi sitten kannattanut tehdä, siitä löytyy varmaan useampiakin näkemyksiä. Kenties se järjestyksenvalvojakurssilla opetettu käsivarsikuljetus olisi ollut riittävä, kenties taas jokin muu tekniikka. Onhan noita. Ja jos kuljettettaessa olisi tilanne eskaloitunut, niin sitten tonttiin vieminen olisi tosiaan voinut olla ihan ok toimenpide.

Yhtä kaikki voimankäytössä puhutaan suhteellisuusperiaatteesta: voimakeinot pitää olla oikeassa suhteessa tilanteeseen nähden. Nyt ne eivät ilmeiseseti sitä olleet kun penalttia tuli; oikeus siis taisi katsoa, että olisi pitänyt lähteä lievemmillä keinoilla liikenteeseen.
"Täydellinen on hyvän pahin vihollinen"
-Tuntematon

Kuvake
Mjölnir
ylipotkija
Viestit tässä aiheessa: 102
Viestit: 22544
Lauteille: Joulukuu 2005
Paikkakunta: Valkeakoski
Etulaji: Scandinavian Defendo
Sivulajit: Krav Maga, Potkunyrkkeily, BJJ
Takalajit: Hokutoryu Ju-jutsu, Escrima, Aikido, Muay Thai, Shootfighting
Tykännyt: 17 kertaa
Tykätty: 86 kertaa
Viesti:

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2179

Viesti Mjölnir » loka 11, 2018, 16.31

Mika kirjoitti:
loka 10, 2018, 12.42
Mitkä muuten ovat ovimiehen oikeudet poistaa asiakas ravintolan välittömästä läheisyydestä?
Järjestyksenvalvojalla on oikeus poistaa henkilö ravintolasta ja sen välittömästä läheisyydestä, jos tämä esim käyttäytyy häiritsevästi tai uhkaavasti. Jos poistaminen on ilmeisesti riittämätön toimenpide, henkilö voidaan kiinniottaa. Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisille

Välitön läheisyys ei ole yksiselitteinen, mutta on tulkittu, että etäisyys, jolta pystyy vaarantamaan ravintolan asiakkaiden tai henkilökunnan turvallisuuden, esim vaikka heittämällä esineen tms, voidaan katsoa toimivalta-alueeksi. Oikeudettoman hyökkäyksen tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjuminenhan ja rikoksentekijän kiinniotto eivät edellytä erillistä toimivaltaa vaan ovat ns. Yleisiä oikeuksia
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä minä olen pahin pimeys laaksossa"
-Psalmi 23:4 (modattu)

Instructor Petteri
Defendo Green Director
Liity etupotkijaksi

Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 75
Viestit: 11944
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola
Tykännyt: 16 kertaa
Tykätty: 108 kertaa

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2180

Viesti Kari Aittomäki » loka 12, 2018, 11.57

Daddy, mistä kohtaa maahanpainaminen on kohtuuton toimenpide?
Etenkin kun tampio tunki noin lähelle, toimenpiteellä oli perusteensa.
Onko tietoa käytettiinkö tuota clippiä oikeudessa? Varmaankin.
Ehkä se portsarin selkeä ylivoima määritti sen kohtuuttomuuden, eli oikeusarpojat tykkäs asianomistajasta enemmän.

Ja kun siellä oli jälkiäkin naamassa.. Oliko lie mustelma vaiko oikeen verinaarmu?
Akkamainen tapaus potenssiin paljon.

Tuo sinapin tarjoilema poistalutus-ehdotelma on oikeasti tehoton, se ääliö kimpoaa jojona takaisin. Jopa rohkaistuneena..

Ei edes ryhmätalutus toimi, se tuppaa laukaisemaan se oudon uhriutumis-hakeutumisen, "hakkaammut-jankutuksen".
Se on outo käytösmuoto mutta verrattain yleinen, olen lukenut että Altamonten (se rokkifestari 1969) puukotus olisi ollut ikäänkuin senhurman kliimaksi.
Siis Altamontessahan kuria pitivät Helvetinenkelit jotka veteli jengiä biljardikepeillä. Hipit joutu jotenkin hurmokseen, osa riisu vaatteetkin ja ryntäili päin nahkaliiviketjua, keppisateeseen. Kerrotusti.
Lopulta eräs musta nuorimies koetti käyttää pistoolia ja sai terää. Ja kuoli.


Olen kyllä havaitsevinani tossa tontitetussa samaa uhri-klangia, hänellä vaan tähtäyksen kärkenä taitaa ollakin se käräjäoikeus.
Jonka suuntautuneisuuteen voi aina luottaa.

Kuvake
Daddy
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 161
Viestit: 2521
Lauteille: Elokuu 2011
Paikkakunta: Mansesta päin
Tykännyt: 106 kertaa
Tykätty: 12 kertaa

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2181

Viesti Daddy » loka 12, 2018, 12.17

Kari Aittomäki kirjoitti:
loka 12, 2018, 11.57
Daddy, mistä kohtaa maahanpainaminen on kohtuuton toimenpide?
Tampion pärseily ei ollut vielä sitä luokkaa, että tontittaminen olisi ollut jees. Sen sijaan jos vaikka poistalutuksessa olisi alkanut ämpyilemään vastaan kunnolla, niin tilanne muuttuu.

Vähän niinkuin yksittäinen "haist' huilu" ei oikein anna virtaa muuhuin kuin neuvoihin ja kehoituksiin.

Se taas on ihan taivaan tosi, että tuon sorttiset on helposti niitä jojo-tapauksia. Saat kerta toisensa jälkeen hoitaa tampion pois välittömästä läheisyydestä vain tehdäksesi kohta saman uudestaan. Koko jutulta vältyttäisiin, jos voisi tehdä pelin selväksi heti ja samantien, mutta kun se yksinkertaisesti vaan ei ole tätä päivää. Ottamatta siis kantaa siihen, että oliko ennen vai nyt paremmin.

Oikeudessa varmaan on ollut tuo pätkä, koska arvatenkin MTV on saanut sen esitutkinta-aineistosta (julkista oikeudenkäyntimateriaalia), koska henkilötietolaki rajaa aika vahvasti moisen materiaalin jakelua. Ja oikeuteen lienee menty nimenomaan siitä syystä, että on tullut pipi. Uutisen mukaan kasvoihin oli tullut haavoja ja kasvoihin jäi myöskin pysyvä jälki. Elikkäs voisi olla mahdollista, että jos homma olisi käynyt vain egon päälle, niin homma olisi voinut päätyä jopa toisinpäin - tampio olisi voinut joutua maksamaan sakot järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Mene ja tiedä.
"Täydellinen on hyvän pahin vihollinen"
-Tuntematon

Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 75
Viestit: 11944
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola
Tykännyt: 16 kertaa
Tykätty: 108 kertaa

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2182

Viesti Kari Aittomäki » loka 12, 2018, 12.29

Olen erimieltä heiton oikeutuksesta. Palle tuli jo selkeästi iholle eli rikkoi oikeutta koskemattomuuteen.
Jos joku menisi puristelemaan poliisin poskia tuohon sävyyn niin oikeussalitilanne olisi vallan erimoinen.

Ja mitä pysyviin jälkiin tulee, Jukka Mäkynen sai tuopista ottaansa, parikymmentä tikkiä.
Oli silti syytettynä ja sai tuomion pahoinpitelystä. Arpea kommentoitiin "sehän vain lisää persoonallisuutta", huitoja oli puhtaasti asianomistajana.

Kuvake
Daddy
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 161
Viestit: 2521
Lauteille: Elokuu 2011
Paikkakunta: Mansesta päin
Tykännyt: 106 kertaa
Tykätty: 12 kertaa

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2183

Viesti Daddy » loka 12, 2018, 12.34

Joo siis voimankäyttöön oli kyllä oikeutus, mutta ei noin graaviin. Nykypäivä kato.
"Täydellinen on hyvän pahin vihollinen"
-Tuntematon

Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 75
Viestit: 11944
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola
Tykännyt: 16 kertaa
Tykätty: 108 kertaa

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2184

Viesti Kari Aittomäki » loka 12, 2018, 12.39

Eli ylivoima on rikos?

Ois mukava joskus saada niiltä pöydänylipuhujilta jokin konkreettinen ehdotus tilanteen hoitamiseksi.
Itse asiassa esitin kys kysymyksen, kun mulle haettiin tuomiota pahoinpitelystä jonka suoritin liikkumatta itse ollenkaan.
Sarkasmi ei saanut vastakaikua, tuomio tuli.

Jos "nykypäivä" on sitä ettei saa edes katsoa pahasti niin.. sitten se on.

Atticora
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 5
Viestit: 408
Lauteille: Heinäkuu 2013
Tykännyt: 3 kertaa
Tykätty: 21 kertaa

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2185

Viesti Atticora » loka 12, 2018, 13.00

Nosiis.. Niinkuin mainittu, oikeuden mielestä videolta olisi pitänyt ensin näkyä joku kävelyttämisyritys. Jos siinä olisi lähtenyt rimpuilemaan, maahanvienti olisi perusteltu. Videolta näkyy nyt vaan sormen heristely nenän edessä ja siellä salissa on kahta kolmea versioita tapahtumista tuossa kohdassa. Pelkän kuvan perusteella ratkaisua ei ole tehty, eikä voikaan.

Poke oli tovin odotellut syytä käydä kimppuun, niin tarttui tilaisuuteen. Melkein voisi veikata että meni urpon lankaan tossa.

Kuvake
Ile
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 47
Viestit: 4894
Lauteille: Lokakuu 2009
Tykännyt: 127 kertaa
Tykätty: 91 kertaa

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2186

Viesti Ile » loka 12, 2018, 14.00

Pehmosuvakkina olen sitä mieltä, että yleisen edun kannalta on parempi, että voimankäyttö pidetään oikeuskäytännössä aika tarkoissa rajoissa ja niin edelleen. Pointtina ei ole tämä yksittäinen tilanne, jonka lopputulos ärsyttää muakin portsarin puolesta vaan se, että ongelma tulee kyllä sitten ihan muunlaisissa tilanteissa vastaan, jos lähdetään sille tielle, että "pieni opetuksen antaminen" hyväksytään.

MUTTA vaikka en edellä mainittuja "vanhoja aikoja" tässä mielessä kaipaakaan niin huomaan kyllä olevani vanha lyijy siinä mielessä, että mulle ei vaan aukene se puoli asiasta, että auotaan ihan huolella ja tarkoituksella päätä ja sitten mennään itkemään virkavallalle.

Tietysti pitää jättää pieni varaus sen suhteen, että ei voi tarkasti tietää miten ja kenen toimesta rikosprosessi on käynnistynyt ja edennyt mutta siis jos kyse on siitä, että tuollaisen jälkeen on itse aktiivisesti lähdetty hakemaan sitä tuomiota, niin onhan se vaan ihan älyttömän noloa ja tyyppi on ainakin mun silmissä menettänyt täysin kasvonsa. Aivan karmea ajatus, että itsestä pyörisi tuollainen video ja uutisoitaisiin, että ennen tilannetta olisin seissyt siinä 40 minuuttia vinkumassa ovimiehelle kuin pieni lapsi.

Jos mun pitäis päättää, että kumman osapuolen pitäisi tuon videon perusteella esimerkiksi menettää työpaikkansa (muodikas seuraamus) niin ei olis hirveen vaikea ratkaisu.
Potkulaiset jotka tykkäävät kirjoittajan Ile viestistä (yhteensä 2):
ka1Daddy

sinappi
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 40
Viestit: 2279
Lauteille: Tammikuu 2006
Tykännyt: 6 kertaa
Tykätty: 7 kertaa

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2187

Viesti sinappi » loka 12, 2018, 20.23

Kari Aittomäki kirjoitti:
loka 12, 2018, 11.57
Tuo sinapin tarjoilema poistalutus-ehdotelma on oikeasti tehoton, se ääliö kimpoaa jojona takaisin. Jopa rohkaistuneena..

Ei edes ryhmätalutus toimi, se tuppaa laukaisemaan se oudon uhriutumis-hakeutumisen, "hakkaammut-jankutuksen
Suurin osa ei kimpoa takaisin. Ja jos kimpoaa, laitetaan ukko tonttiin. Ja mikä tärkeintä, ei oteta tuomiota, kun on koetettu jotain lievempiä keinoja ennen maahan kaatamista.

Ja tietenkin kun jotain fyysistä tehdään, tehdään alusta asti kunnolla, mutta vaikea on perustella toimenpidettä, jos jokaisen mussuttajan ensitöikseen heittää maahan ikään kuin varmuuden vuoksi.

Voimankäytössä aloite tulisi pysyä kontrolliamnattilsisella, mutta silti täytyy joskus olla reaktiivinen ja torjoilla mahdollisuuksia toimia toisin.
Potkulaiset jotka tykkäävät kirjoittajan sinappi viestistä:
Daddy

Kuvake
Totte
ylipotkija
Viestit tässä aiheessa: 38
Viestit: 4287
Lauteille: Toukokuu 2008
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 5 kertaa
Tykätty: 30 kertaa

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2188

Viesti Totte » loka 12, 2018, 23.59

Karihan esitti jo mainion vaihtoehtoisen tavan hoitaa tuo: ukon vaihto. Ei olis välttämättä edes joutunu yrittämään kävellytystä ensin. Sen vaihtoehdon käyttämättä jättäminen on tosin työkavereiden harteilla.

Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 75
Viestit: 11944
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola
Tykännyt: 16 kertaa
Tykätty: 108 kertaa

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2189

Viesti Kari Aittomäki » loka 13, 2018, 02.36

Juu, tottakai mulla se vanhakehno tuppaa tunkemaan esiin ja kiukkuamaan siitä kun ei saa katkoa sormia heristelijöiltä.
(En ole itse siis koskaan sormia varsinaisesti katkonut, dislokaatio riittää. Teknisesti yhtä helppo, vaatii vaan immobilisoinnin ja vetoliikkeen ennen korkinaukaisua)

Mutta aivan totisesti, eikö käräjäoikeus ollenkan ottanut huomioon asianomistajan käytöstä? Selkeän tarkoituksellista häiriköintiä?
Nojuu, eihän ne.. siellä mentiin taas lääkärintodistuksen mukaan "todetut vammat sopivat ilmoitettuihin tapahtumiin.."

Koko jutussahan isoin moka oli se että naarmu pääsi syntymään.
Ostan kyllä sen talutusyrityksen maskirovkan. Myönnän. Mun aikana tallennusteknologia ei ollut totatasoa.

Ja sinappi, ovijankuttajien kohtaaminen ei vertaannu poliisityön rintaäänikomentelutilanteisiin.
Jojoja piisaa.
Oma ennätykseni aiheessa oli muistaakseni 45 minsaa, sälli yritti kaveriensa yllyttämänä livahtaa sisään aina kun ovi aukes.
Lopulta vein takakautta ulos ja poika kaatu portaissa oho.

Ne oli hyviä aikoja.

tmm
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 8
Viestit: 1660
Lauteille: Tammikuu 2007
Paikkakunta: Jyväskylä
Tykännyt: 0
Tykätty: 3 kertaa

Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö

#2190

Viesti tmm » loka 14, 2018, 18.01

Tyylikäs maahanvienti, joka lähti vaan melko lennokkaasti. Sai mitä tilasi. Siinähän saattoi olla järjestyksenvalvojan mielestä jopa alkamassa oleva oikeudeton hyökkäys. Kyseessä oli siis fyysinen de-eskalointi.
Sulava kuin voi kuumalla pannulla.


Vastaa

Lauteilla

Potkulaisia lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 kurkkija