Minulle tämä alue on Potkun perustamisesta lähtien ollut tärkeä. Vaikka kamppailulajeja en ole harrastanut enää kymmeneen vuoteen, tämän alueen keskustelut ovat edelleen lähellä sydäntäni - jopa enemmän kuin kamppailuaikoinani.
Minulle on aina ollut ylipäätään Potkussa tärkeää se, että faktat
erotetaan mielipiteistä. Ja sen mielestäni erittäin arvokkaan tavoitteen eteen täällä ollaan kollektiivisesti tehty töitä - myös ja oikeastaan eritoten tällä alueella.
Eli tavoitteena ei todellakaan ole se, että vastuu lukemastaan jää lukijalle. Tapahtukoon niin vaikka Jallu-lehden kommenttipalstalla mutta ei täällä. Vaikka en ole valvoja, olen heille luvannnut seuraavani tätä aluetta heidän puolestaan.
Hemmukka sanoi että
lähes kaikesta treenaamiseen liittyvästä voi olla eri mieltä ja sittenkin perustellusti. Tästä olisin samaa mieltä, sillä tuo
lähes on tärkeä sana. Mitä ihmisen treenaamiseen tulee, biologiasta, fysiikasta ja kemiasta ollaan enemmän samaa kuin eri mieltä. Siitä, miten noita käytetään mihinkin tavoitteisiin, on sitten tietenkin erilaisia subjektiivisia näkemyksiä ja kokemuksia. Kilpalajeissa tulokset puhuvat puolestaan, mutta nekään eivät kerro kaikkea. Ihminen ja urheileminen on todella monimutkainen kokonaisuus, jossa on paljon muuttujia.
Tämä aihe on minulle ajankohtainen, sillä huomenna aloitan uuden voimaohjelman. Vieläkin vähän arvon muutaman ohjelman välillä. Tämä on hyvä päivä.
