Uisge be'athe

Pannu aina kuumana ja pöydissä tilaa. Keskustelua kamppailulajien ulkopuolelta huumoria unohtamatta. :)

Valvoja: Valvoja

Kuvake
Jorge
etupotkija
Viestit: 10844
Lauteille: Kesäkuu 2008

Uisge be'athe

Viesti Jorge »

Noista Glenlivet- viskeistä: täytyy ottaa taas kerran lähempään uusintatarkasteluun. Olen monen monituista kertaa maistellut ja myös ihan juonut kyseisen tislaamon tuotteita - muttta niihin liittyy sellainen jännä juttu, että ne eivät ole jättäneet sen kummempaa muistijälkeä maustaan.

Ja sen yleisimmän 12 v. Glenlivetin lisäksi olen saanut jopa kännykkäoperaattoriltani vuosia sitten Glenlivet Nadurra (en edes muista mikä versio)- lekan synttärilahjaksi. Tämä liittyi siihen, että työpuhelimen liittymä oli omissa nimissä (lasku firmaan) ja siksi olin jossain heavy user- kategoriassa, jolle tuli valittavaksi syntymäkuussa aika kivoja synttarilahjoja Vodafonelta: viinejä, viskejä yms. - olisi toki ollut kakkuja ja hienoja teelaatujakin, mutta arvatkaapa, mitä valitsin...

Mutta siis - mielellään ne on aina nautittu, mutta kokemukset eivät ole olleet niin järisyttäviä, kuin vaikkapa ensimmäisen kerran Oban 14- maistaminen. Liittyy tähän:
Jorge kirjoitti: syys 4, 2014, 13.56 It's Thursday, I'm in love....

:smt060

Kuva
Kuva siitä näyttää 7 vuoden kuluessa kadonneen, mutta se siis oli Oban 14. Oli syntymäpäiväni, olin tullut 3 viikon reissusta samana aamuna ja päätin sinnitellä ainkakin iltakymppiin jetlagini kanssa, että pääsisi nopeasti päivärytmiin. Vaimo ehdotti, että mennään illalliselle uuteen naapurustoon avattuun ravintolaan; safka oli yllättävän hyvää ja halusin vielä hyvän viskin jälkiruuaksi ja tarjoilija suositteli Obania - oli täydellinen yllätys, kuinka hyvää se olikaan. Kun oli jo muutenkin hyvä meininki, niin tuo maku jäi vuosiksi mieleen hyvän illan kruununa.

Toinen positiivinen muistijälki liittyi The Black Grouse Alpha Editioniin - tämä oli myös yhtenä vuotena sellainen Vodafonen synttärilahja, kuin edellä mainittu Nadurrakin. En odottanut oikeastaan paljoakaan tältä aavistuksen kornisti nimetyltä blendiltä, vaikka perus- Famous Grousea pidänkin hintaansa nähden hyvänä tuotteena. Mutta tämä oli kyllä todella päräyttävän hyvä ylläri ja vahva suositus.

Mutta siis takaisin Glenlivetiin - olen jonkin aikaa tutustunut myös muihin Speyside- viskeihin kuin vain Glenfiddichiin, joten Glenlivetit menevät uusintatarkasteluun, josko oma makuni olisi kehittynyt niin, että löydän niiden juonen.
Kuvake
Sisu
etupotkija
Viestit: 741
Lauteille: Huhtikuu 2009
Paikkakunta: Sydney
Etulaji: Nakamura Ryu Battodo
Takalajit: Kake

Uisge be'athe

Viesti Sisu »

Just laitoin click & collect tilauksen paikalliseen pitkaripaiseen, Oban 14-vee on ollut mielessa monta kertaa mutta talla kertaa paadyin ostamaan Deanston 12 YO. Kunhan paastaan maistamaan niin pistan tanne mietteita.
puen valkeaan / käyn polvilleni / hengitän valoa / hengitän tulta
CMX: Marian ilmestys


Treenipäiväkirja
Kuvake
Sisu
etupotkija
Viestit: 741
Lauteille: Huhtikuu 2009
Paikkakunta: Sydney
Etulaji: Nakamura Ryu Battodo
Takalajit: Kake

Uisge be'athe

Viesti Sisu »

Sain kehoituksen etta tanne voi kirjoittaa muistakin kuin skottiviskeista, jatketaan silla.

The Tottori, 86 AUD (n. 53 EUR):

Kuva

Japanilainen sekoite-viski, jos tislaamon nimessa on Matsui niin onhan sita kake-sankarin kokeiltava. :D Tuoksu on pehmea mutta siina on aistittavissa myos vahan kirpeytta. Vari on melko vaalea, naiden kahden perusteella tuumittiin etta parempi kokeilla ilman vetta tai jaita. Valinta meni nappiin, maku ja suutuntuma on irkkuviskien tapainen - pehmean tulinen mutta ei jarisyttavan monimutkainen eika tippaakaan savuinen. Tassa ei myoskaan ollut irkkuviskien metallista pohjaviretta, jalkimaku on mausteinen ja lammin.

Suosittelemme etenkin irkkuviskien ystaville tai jos viskit noin ylipaataan kokee aggresiivisiksi. Tasta on kiukkusika kaukana. Sopisi tod.nak. myos drinkkeihin. Miehen mielipide oli, etta tyypillinen japanilainen tuote: jos jotain tehdaan niin se tehdaan sitten huolella ja taydellisyytta tavoitellen.
puen valkeaan / käyn polvilleni / hengitän valoa / hengitän tulta
CMX: Marian ilmestys


Treenipäiväkirja
Kuvake
Sisu
etupotkija
Viestit: 741
Lauteille: Huhtikuu 2009
Paikkakunta: Sydney
Etulaji: Nakamura Ryu Battodo
Takalajit: Kake

Uisge be'athe

Viesti Sisu »

Huomasin etta taalla ja Potkun WhatsAppissa oli kehuttu Glenmorangie Nectar D'Or viskia. Sita kun nyt sattui olemaan ja sen vieressa melko samanlainen Glen Scotia 15 yo, niin laitoin ne viivalle ja pyydettiin etta laitan tanne arviot. Huom. kirjoitan naita edelleen omalla suutuntumalla, osaisin viineista kirjoittaa asiantuntevammin, viskeista ihan vaan sen pohjalta mika itselle maistuu ja tuntuu hyvalta. Tai pahalta jos niin sattuu.

Kuva

Glenmorangie Nectar D'Or - 115 AUD (~71 EUR)

Vari on nimensa mukainen, kun taman kaataa lasiin niin siina on todella puhdasta kultaa. Tuoksu on makea ja kukkainen, ei missaan maarin pistava. Ilman vetta maku on tulinen mutta makean mausteinen, kuin paras thai-ateria. Lammittaa suun takaosassa lempeasti.

Hyvin pienen vesitilkan kanssa tuoksu muuttuu caramel & tobacco-sekoitukseksi, makeus jaa taka-alalle. Suussa karamellin maku avautuu ja levittyy kuin paksu, kudottu silkkimatto, taman pehmeampaa skottiviskia tuskin on. Jalkimakuun tulee mukaan fenkolinsiemenen lakritsi.

Tama on hienostunut, sivistynyt, jalo viski. Tata tarjoaisin kun poytaan laitetaan juhlan lopuksi parasta ja ehdottaisin myos heille joille (skotti)viskit ovat liian brutaali ajatus.


Glen Scotia 15 yo - 95 AUD (~59 EUR)

Varsin tumma variltaan, ensituoksu on pistavampi kuin kaverinsa edella. Tuoksu ei kuitenkaan ole liian voimakas, enemmankin siina tulee lapi sammal ja skottinummen kutsu Nectar D'Orin puutarhamaiseman vastapainoksi. Laimentamattomana maku on lujempi ja ytimekkaampi, maanlaheinen. Tassa on lampiman puuvajan ja sahanpurun tuntua. Jalkipolte on pitka mutta tasapainoinen, erittain lammin ja smooth.

Pieni loraus vetta ja tuoksusta ja pistavyys pois. Nyt tuoksu on yhta makea kuin Nectar D'Or ilman vetta, tata voisi pyoritella nokan alla juomatta puoli iltaa. Maku on taydellinen sekoitus makeaa lakritsaa ja lamminta pippuria, polte tasaantuu taydelliseksi ja pyoreaksi lammoksi joka jatkuu pitkaan.

Kenelle tata tarjoaisin? Parhaalle ystavalle. Hanelle joka arvostaisi koko aistimaailman syvyyden yhdessa lasissa. Viski jonka ottaisin autiolle saarelle mukaan jos saisi valita vain yhden.
puen valkeaan / käyn polvilleni / hengitän valoa / hengitän tulta
CMX: Marian ilmestys


Treenipäiväkirja
Kuvake
Sisu
etupotkija
Viestit: 741
Lauteille: Huhtikuu 2009
Paikkakunta: Sydney
Etulaji: Nakamura Ryu Battodo
Takalajit: Kake

Uisge be'athe

Viesti Sisu »

Talla kertaa vierailevana tahtena arviot antaa aviomies, lyhyesti ja ytimekkaasti.

Lagavulin 16 year old - 130 AUD (~81 EUR)
Kuva
"Mmmmmm, leather bound whisky!"


Talisker 10 year old - 87 AUD (~ 54 EUR)

Kuva

"Well this is practically subdued compared to what you got me for Father's Day."


Tekniikan Maailma suosittelee molempia sikali kun savun maku ei haittaa, Lagavulinia enempi dieselin ystaville.
puen valkeaan / käyn polvilleni / hengitän valoa / hengitän tulta
CMX: Marian ilmestys


Treenipäiväkirja
Kuvake
AlexMachine
etupotkija
Viestit: 6245
Lauteille: Elokuu 2006
Paikkakunta: Vaasa
Etulaji: Nyrkkeily
Sivulajit: Sra, IDPA
Takalajit: Mil Fight, Pekiti Tirsia, Escrima

Uisge be'athe

Viesti AlexMachine »

Ron Swanson approves.
We are the sons of winter and stars
We've come from a far beyond time
Forever the fire burns in our hearts
Our world shall never die.
Kuvake
Sisu
etupotkija
Viestit: 741
Lauteille: Huhtikuu 2009
Paikkakunta: Sydney
Etulaji: Nakamura Ryu Battodo
Takalajit: Kake

Uisge be'athe

Viesti Sisu »

Ron Swanson on meidän battodo-dojon spirit animal. Miestä sivistin Parks & Rec-sarjalla juuri ennen isänpäivää, arvosti Lagavulinia vielä enemmän.

YouTuben 10 tuntia kestävä "Ron Swanson juo viskiä" pitää vielä joskus kokeilla juomakaverina.
puen valkeaan / käyn polvilleni / hengitän valoa / hengitän tulta
CMX: Marian ilmestys


Treenipäiväkirja
Kuvake
Mänzy
etupotkija
Viestit: 4873
Lauteille: Maaliskuu 2005
Paikkakunta: Helsinki
Etulaji: Bujinkan Budo Taijutsu, HEMA
Takalajit: Brasilialainen jujutsu, historiallinen miekkailu (italialainen tyyli)

Uisge be'athe

Viesti Mänzy »

Tuo videoleike olikin mukava muistelu omasta Islay-matkasta. Alun majakalla tuli käytyä, samoin Dunyvaigin linnan raunioilla, joita lopussa esiteltiin. Sinne mennessä auto pistettiin parkkiin käytännössä talon, jota Ron koetti ostaa, ikkunan alle. :D
Mikko Mänttäri

In the game of thrones you win, fanat ad patolg, or you die.
Kuvake
Jorge
etupotkija
Viestit: 10844
Lauteille: Kesäkuu 2008

Uisge be'athe

Viesti Jorge »

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

No niin, halvan ja hyvän metsästys jatkuu - tässä satsissa tuli yhdelle 0,7 lekalle hinnaksi alle 6 euroa. Suomen Alkossa EUR 26,50 per puteli; niin kuin aiemmin olen maininnut, blendien hinnat Alkossa ovat aivan hirveitä; jos haluaa ostaa viskiä Handelista, niin 30 -40 euron single malteissa lienee maltillisin mark up.

Mutta asiaan, tätä mainostetaan "triple maturation" argumentilla, mikä on toki paikallaan, mutta pitää muistaa, että ei se kypsytys kuitenkaan ole mitään 12 vuotta, tai yli, vaan kyseessä on non-age-statement viski. Ei siis paranekaan odottaa valtavan monimutkaista makumaailmaa, joka syntyy vain vuosikymmenten tynnyrikypsytyksestä.

Tämä on sekä makea, että sopivan kirpeä tuote. Tuoksussa on ehkä dominoivana kukkaishunaja ja siinä ei ole sellaista raa'an viinan pistosta, mitä monissa budjettiviskeissä. Makeus on linjalla hunaja/toffee ja hedelmäisyys kuivattua aprikoosia/persikkaa. Mallas ja tammikin maistuvat ja savua/turvetta ei ole lainkaan; mausteisuus on pippuria ja ehkä hennosti jotain kaneliakin.

Kyseessä sellainen "suussa pyöreä" juoma; menee pelkältään ja esim. calian kaverina; erinomainen parin jääpalan kanssa. High ball tai low ball- soodan kanssa tämä ei ole ehkä kaikkein parhaita; aikaisemmissa arvioissani olen kehunut siihen tarkoitukseen viskejä, joissa on mm. omenaista, sitrusmaista, tai vaniljanomaista makua - halvemman hintaluokan viskeistä mm. Ballantine's Finestiä ja Jim Beamin perus- white labelia.

Itselläni ei ole tietoa, mitä mallasviskejä tähän on käytetty, mutta mm. Dalmore, Fettercairn, Jura ja Tamnavulin kuuluvat samaan konserniin, niin ehkä jostain sieltä päin löytyy aineksia tähänkin.

Kyllä tämä on hintaluokassaan varsin suositeltava tuote -ehkä jopa muutenkin.
Kuvake
Jorge
etupotkija
Viestit: 10844
Lauteille: Kesäkuu 2008

Uisge be'athe

Viesti Jorge »

Kuva

Otetaanpa välillä maistiaiset mallasviskistä.

Jura 12 Year Old Sherry Cask on alun perin tehty Taiwanin markkinoille ja nyt myydään muuallakin Aasiassa. Erona siihen "perus"- Jura 12 Year Oldiin on ymmärtääkseni ainakin se, että tässä Sherry Cask- versio ei ole lainkaan turpeinen/savuinen; siinä missä perus-Jura on hennosti savuinen.

Tuoksu tässä on hieman kevyt ja pehmeä, ei ollenkaan pistävä eli tyypillinen piirre 12 vuotiaille, kevyehköille mallasviskeille. Kukkaishunajaa, vaniljaa ja sherrytynnyrikypsytyksestä tullutta brandymäistä aromia.

Maistaessa tulee ensin sellainen monille viskeille tyypillinen öljymäinen ja maltainen ja heinäinen maku kohtuu mietona hetkeksi aikaa ja siihen liittyy luumuinen maku. Sitten tulee mineraalisen kirpeä, miellyttävä fiilis ja hieman kanelinen maku.

Makujen kehittyminen eteenpäin tuntuu olevan tämän viskin juttu, jälkimakuina on sikaria (ei savua, vaan sellaisia juttuja, jota tulee siggen jälkimakuina), luumun ja rusinan eri versioita, vaniljaa ja lakritsaakin sillain miedosti ja sitten konjakin makua.

Ensivaikutelmalta varsin kevyt viski, mutta sitten aukeaa jopa yllättävän kompleksiseksi mielestäni. Tätä suosittelen ihan vain pelkältään nautittavaksi ja erinomaisesti sopii jälkiruokaviskiksi. Tuoksu ei pettänyt; jos jotain viskiä voi sanoa brandymäiseksi, niin tämä lienee voimakkaan sherryvaikutteen johdosta sellainen.

Ei tullut ollenkaan mieleen pistää vesitilkkaa tähän jatkeeksi, mutta kokeilin mielenkiinnosta - ei vaadi sitä, eikä se paranna tätä tuotetta.
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit: 92201
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: Pilates, HIIT
Sivulajit: Girya, Yinjooga
Takalajit: Tanglang

Uisge be'athe

Viesti Mika »

Potkun WhatsApp-ryhmässä nousi esille viskien väri ja kuinka se yleensä on peräisin tammitynnyreistä. Pidempään kypsytetyissä väri on tummempaa. Joskus kuitenkin käytetään väriainetta e150a. Esimerkiksi bourboneissa sitä silti ei saa käyttää.

LINKKI

@Sisu voisi ehtiessään kertoilla viskijoulukalenteristaan. 👍
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Jorge
etupotkija
Viestit: 10844
Lauteille: Kesäkuu 2008

Uisge be'athe

Viesti Jorge »

Kuva

Sitten jouluaaton maistiaiset; Johnnie Walker Gold Label Reserve.
Tämä herättää ihmisissä tunteita, koska ennen Gold Label oli 18 vuotista viskiä. Nyt 18 vuotias on eri tuote ja Gold Labelissa puolestaan ei kerrota ikää; toisin kuin taas halvemmassa Black Labelissa, joka on 12 v. Eri arvioissa tätä joko haukutaan, tai ylistetään. Mutta kun kyseessä on JW- tuote, niin brändi vaikuttanee moniin arvostelijoihin jompaan kumpaan suuntaan, joten nettiarviot kannattaa sivuuttaa ja maistaa itse.

Sitten asiaan; tuoksussa on mallasta, tammea, hunajaa/rusinaa ja heinää.
Maussa tulee ensin mallas, sitten bourbon- tynnyrin tamminen kirpeys, joka kääntyy tietynlaisen nahka-aromin kautta makeampaan suuntaan eli hunajaan ja mietoon hedelmäisyyteen, kenties hyvin kypsään mangoon, sitten tulee vaniljan/lakritsan maun kautta hillitty savuisuus, joka kestää mauista pisimpään.

Käsittääkseni tässä dominoivimpana mallasviskinä on Clynelish, Cardhu on myös mainittu tämän yhteydessä, mutta tarkkaa tietoa itselläni ei ole siitä, mitä kaikkea tässä on.

Tässä on runsaasti niitä elementtejä, joita viskissä arvostan; mielestäni erinomainen tuote, jota varmaan tulen ostamaan jatkossakin, tarjoamaan vieraille, joiden kanssa haluan viettää iltaa pitempäänkin jne.

Nauttimistavoista sen verran, että sellaisenaan juotavaa tämä on; vesitilkka ei ainakaan paranna tätä. Johnnie Walkerin sivuilla oli mielenkiintoinen juomasekoitussuositus tälle: omenamehun ja soodan kanssa. Pitihän sekin sitten kokeilla ja olipa hyvää; hento savunmakukin tuli nopeammin pintaan siinä, kuin pelkässä viskissä - eli jos raaskii sekoitella, niin tuo on hyvä grogi.

Alkon sivuilta tätä en löytänyt, mutta "Etelä-Helsingin" rannassakin tämä näyttäisi maksavan n 40 euroa leka. Täällä päin Aasiaa noin 30 eur, mikä on suunnilleen sama hinta, kuin halvimmilla mallasviskeillä. Mutta tämä tuote ei IMHO ainakaan jää kakkoseksi niihin nähden.
Kuvake
Mjölnir
etupotkija
Viestit: 24436
Lauteille: Joulukuu 2005
Paikkakunta: Valkeakoski
Etulaji: Jyrki Saario Defendo
Sivulajit: Potkunyrkkeily, BJJ
Takalajit: Krav Maga, Hokutoryu Ju-jutsu, Escrima, Aikido, Muay Thai, Shootfighting

Uisge be'athe

Viesti Mjölnir »



Highland Park 25v single malt

50-vuotislahja. Tuoksu: pehmeä, makea. Maku: alkuun hiukan vanilijaa ja karamellia, jälkimakuna savu, aromaattinen mutta ei kuitenkaan kovin vahva tai tunkkainen.

Suosittelen

Joku halpisviski 😉
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä minä olen pahin pimeys laaksossa"
-Psalmi 23:4 (modattu)

Instructor Petteri
Defendo Green Director
Liity etupotkijaksi
Kuvake
Mänzy
etupotkija
Viestit: 4873
Lauteille: Maaliskuu 2005
Paikkakunta: Helsinki
Etulaji: Bujinkan Budo Taijutsu, HEMA
Takalajit: Brasilialainen jujutsu, historiallinen miekkailu (italialainen tyyli)

Uisge be'athe

Viesti Mänzy »

Suostun testaamaan, jos tarjoat! :smt003
Mikko Mänttäri

In the game of thrones you win, fanat ad patolg, or you die.
Kuvake
Mjölnir
etupotkija
Viestit: 24436
Lauteille: Joulukuu 2005
Paikkakunta: Valkeakoski
Etulaji: Jyrki Saario Defendo
Sivulajit: Potkunyrkkeily, BJJ
Takalajit: Krav Maga, Hokutoryu Ju-jutsu, Escrima, Aikido, Muay Thai, Shootfighting

Uisge be'athe

Viesti Mjölnir »

Mänzy kirjoitti: huhti 1, 2022, 19.39 Suostun testaamaan, jos tarjoat! :smt003
🤣
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä minä olen pahin pimeys laaksossa"
-Psalmi 23:4 (modattu)

Instructor Petteri
Defendo Green Director
Liity etupotkijaksi

Seuraajat

Kuvake
AlexMachine
JakeS
Jörri
Kari Aittomäki
kimmokammo
MikkeM
Kuvake
Mjölnir
Kuvake
Mänzy
Reba
Kuvake
Sisu
Kuvake
TimoS
Veepee