Viimeisin katsomasi elokuva

[Mika]

Kyseessä on mahdollisesti tämä elokuva vuodelta 2018:

[tapsaattori]

Uusin Avatar Fire and Ash tai kuten aina-ironinen tyttäreni sanoi Avatar Fire in the Ass.

Tässä nyt kävi niin, että en jaksanut katsoa loppuun, itse asiassa puolen tunnin kohdalla alkoi tylsistyttää ja kun elokuvan pituus on jotain 3 tuntia päätin luovuttaa kesken.
Koko elokuva on yhtä eeppistä kuoro-sinfoniaorkesteria ja mitä kauneimmin luotuja maisemia alkuperäislajeineen. Ongelma on siinä että fantasia-avaraluonto ei oikein kiinnosta, kuten ei myöskään alien-perhedraamat. Jos alienit olisivat todella omaperäisiä ja ainulaatuisesti keksittyjä voisin kiinnostuakin, mutta nämähän ovat ihmis alkuasukkaita käytöstapoineen, sinisellä iholla ja hännällä varustettuna. Siis jos tehdään avaruusolio, mun mielestä, kyllä sen pitää olla ainutlaatuinen eikä ihmiskopio kevyellä alien-mausteella. Ymmärrän kyllä, ihmismäiset alienit ovat kenties helpommin samaistuttavia, mutta itse en samaistunut vaan muoviselta maistuivat. Eivät jotenkin tunnu aidoilta.

2/5 säälistä hienoille grafiikoille.

[sinappi]

The Odyssey (2026). Yksi elokuvan kantavista teemoista on elokuvassa Zeuksen lakina tunnetun lähimmäisistä huolen pitämisen sääntö, ja mikä sen merkitys on sivilisaatiolle. Kaikki tuntevat Odysseuksen tarinan, joten olin alussa huolissani siitä, miten elokuva jaksaa pitää otteessaan, kun tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Huoli oli turha.

Nolanin elokuvissa tuntuu siltä, että melkein kaikki valkokankaalla nähty oikeasti tapahtuu kameran edessä. Valitettavasti aivan kamala puvustus muistutti jatkuvasti siitä, ettei nyt katsella muinaisia tapahtumia. Todella surullista, kun muuten lavasteisiin ja kuvauspaikkoihin oli nähty ilmeisen paljon vaivaa. Musiikit olivat vaikuttavat. Myös pääosien näyttelijät tekebät hyvää työtä.

Elokuvassa puhuttiin modernia amerikanenglantia. En tiedä, olisinko huomannut tätä, jos se ei olisi ennakkoon herättänyt närkästystä jossakin netissä. Yhtä väärin olisi kuitenkin ollut puhua vanhaa elokuvaenglantia tai englantia kreikkalaisella aksentilla.

Neljä tähteä viidestä.

[Mika]

@Antti arvioi tuon Odysseus-leffan hieman vähemmän mairittelevasti... Ehkä hänkin jaksaa kirjoittaa arvostelun tähän ketjuun.

Katselin eilen Primeltä The Housemaid -leffan viime vuodelta. Yllätyin. Jännitystä on rakennettu hyvin, ja juonenkäänteitä on kirjoitettu järkevästi. Elokuvasta on vaikea kertoa enempää paljastamatta liikaa, mutta sanotaan että uusi kotiapulainen ei ole ihan miltä hän näyttää, kuten ei ole se perhekään, johon hänet on juuri palkattu. Asioita alkaa tapahtua.

[sinappi]

Antti arvioi tuon Odysseus-leffan hieman vähemmän mairittelevasti...

Itse olen siitä onnellisessa asemassa, etten tunne niin hyvin, mistä siinä runossa on kysymys (muuta kuin, ettei kannata uhmata jumalia), joten Nolaninkin tulkinta on helpompi nauttia itsenäisenä teoksena.

Olisi kyllä mukava kuulla Antin ajatukset asiasta.

[Kerkko]

Minäkin kävin tänään mulkaisemassa Odysseian. Se oli hyvä, joskaan ei täydellinen. 10-15 minuuttia eri puolilta olisi varmasti voinut napsaista pois. Sitten toisaalta oikein hyvää tekemistä, ja yksi aivan erinomainen kohtaus. Se oli jo aika alkupuolella oleva luolakohta.

Minä en muistanut Odysseuksen tarinaa kuin kursorisesti, enkä alkanut miettiä ja muistellakaan, joten useimmissa tärkeimmissä jutuissa tiennyt, mitä tuleman pitää. Tapani mukaan en myöskään arvioita lukenut etukäteen kuin sen verran, että luvassa pitäisi olla iso ja hyvä elokuva. Kyllä se sellainen olikin. No sen nyt näin etukäteen, että kuulemma vääriä näyttelijöitä oli, mutta se nyt oli normaalia woke-vastustusta, jollaiselle en paljon painoarvoa anna.
Sanoisin myös neljä tähteä viidestä. Etukäteen oli sellaiset mietteet, että tämä saattaisi päästä listalleni kaikkien aikojen parhaat leffateatterikokemukset. Ei nyt yltänyt kuitenkaan siihen.

[Antti]

Antti arvioi tuon Odysseus-leffan hieman vähemmän mairittelevasti...

Itse olen siitä onnellisessa asemassa, etten tunne niin hyvin, mistä siinä runossa on kysymys (muuta kuin, ettei kannata uhmata jumalia), joten Nolaninkin tulkinta on helpompi nauttia itsenäisenä teoksena.

Olisi kyllä mukava kuulla Antin ajatukset asiasta.

Yleisön pyynnöstä nyt sitten. Spoilereita seuraa.

Aivan ensiksi voisin kai sanoa, että minua ei lähtökohtaisesti haittaa se, että näyttelijät eivät ole kreikkalaisia, että näyttelijät puhuvat nykyenglantia, että haarniskat, laivat tai muut esineet ovat historiallisesti vääränlaisia tai että juoneen on tehty muutoksia alkutekstiin nähden. Voisihan sitä muuten nillittää siitäkin, että Homeroksella (siis jos nyt unohdetaan ns. "homeerinen kysymys") hahmot puhuvat joonialais-aiolialaista kreikkaa eivätkä pronssikautista mykeneläistä kreikkaa (tms.) ja että kosijoille maaliksi asetettavat kirveet ovat rautaa.

Toki tällaisen kirjallisuushistoriallisesti aivan käsittämättömän merkittävän teoksen filmatisointia katsoessa tulee aina mieleen myös vähän sama kuin historiallista draamaa katsoessa, eli perustuuko suuren yleisön käsitys joidenkin historiallisten tapahtumien kulusta nyt sitten johonkin elokuvaan tai sarjaan, ja millainen "vastuu" tällaisten tekijöillä sitten mahdollisesti on. (Sivuhuomio: Amadeus on lempielokuviani.) Tässä tapauksessahan kyse ei ole historiallisesta draamasta, mutta ajattelevatko katsojat elokuvan nähtyään saaneensa jonkinlaisen käsityksen Homeroksen Odysseiasta? Mutta jos joku näin luulee, niin onko sillä väliä? Ei se tee lähtökohtaisesti elokuvasta huonompaa, että sinne on lisätty Sinonin hahmo ja vieläpä erityissuhde hänen ja Antinooksen välille. Tai että Aioloksen saari, lootofagit ja faiaakit (ja Nausikaa!) on jätetty pois. No, kaksi jälkimmäistä oli oikeastaan mukauttaen sulautettu Kalypsoon, jolle Odysseus elokuvassa kertoo matkoistaan ja joka syöttää Odysseukselle lootusta. Tykkäsin aivan hirvittävän paljon siitä jousen näppäilystä, ihan vain sen takia, että se teki lopun tunnistamiskohtauksesta (jollaiselle on muuten hieno runousopillinen nimikin, anagnōrisis) niin paljon elokuvallisesti paremman.

Olettaisin, että elokuva on suunnattu ihmisille, joilla on jokin käsitys Odysseiasta. En tosin yhtään tiedä, millainen sen käsityksen on tarkoitus olla. Onko asioiden, joihin elokuvassa ei oteta kantaa, tarkoitus olla katsojalla jotenkin tiedossa? Onko katsojan, joka ei ehkä tiedä Odysseiasta paljoakaan, tarkoitus ajatella, että elokuvassa vihjatut tai suoraan viitatut syyt ja motivaatiot ovat peräisin Odysseiasta tai ainakin perusteltuja tulkintoja siitä eivätkä elokuvantekijän omaa sepitettä? Ja edelleen, onko asialla väliä?

Kaikille lienee tiedossa, että kreikkalaisen mytologian jumalat ja puolijumalat seikkailevat Homeroksen eepoksessa omine motivaatioineen siinä missä "normaalit" ihmisetkin. En pitäisi mitenkään huonona ideana, että elokuva tai muu sovitus päätetään tehdä "realistisesti" eli ilman jumalien tai muiden yliluonnollisten asioiden läsnäoloa. Aiempi Homeros-filmatisaatio eli Troija oli tehty juuri näin: sodan "oikeaksi" syyksi selitetään jokin pronssikautinen poliittinen kuvio, ja jumalilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Mutta entä sitten Odysseia? Jumalatar Athene tavallaan esiintyy elokuvassa, mutta vain Odysseuksen pään sisällä, ja lopuksi käykin ilmi, että kyseessä oli Athenen papitar ja Odysseuksen traumaattinen syyllisyys Troijan tuhosta, temppelin häpäisystä ja mainitun papittaren tappamisen todistamisesta. Eli tältä osin elokuva ottaa "realistisen" linjan, mutta toisaalta sitten taas ei. Kirken noitakeinot ja fantasiahirviöt eli laistrygonit, Skylla, kyklooppi ja seireenit ovat kuitenkin mukana ilman, että niitä voisi mitenkään kuitata jonkinlaisena "näin nämä asiat koettiin" -juttuna. Käynti Haadeksessakin on mukana ihan sellaisenaan Teiresiaan ennustuksineen (tai no, mukana juoksevia zombeja jostain syystä). Kyklooppi Polyfemos pyytää isäänsä Poseidonia kostamaan Odysseukselle silmänsä menetyksestä, ja auringonjumalan karjan syöminen johtaa tunnettuihin seurauksiin. Olisin melkein odottanut, että kaikki Odysseuksen harhailut olisi voinut selittää itseaiheutettuna hänen alitajuisen syyllisyydentunteensa ja sotatraumansa kautta. Polyfemoksen ulkonäkö viittasi hieman "realistiseen" epämuodostumaan, mutta kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään yhteyskunnan hylkäämä epämuodostunut kannibaali vaan ihan rehellinen mielikuvitushirviö. Ihan kuin elokuva ei olisi oikein osannut päättää, ollako (inho)realistinen vai fantastinen.

Polyfemoksen ja Odysseuksen kanssakäymisestä tulee mieleen jokunen häiritsevä seikka. Kuten sanottu, minusta elokuvasovituksen ei tarvitse orjallisesti noudatella alkutekstiä, mutta lopputuloksen olisi suotavaa olla jotenkin ehyt. Elokuvassa mainittiin useaan otteeseen, miten nokkela Odysseus on. Alussa oli joka kohtaus, jossa Telemakhos harjoittelee Mentorin kanssa miekkailua Eumaioksen johdolla ja oppii ovelan miekkailutempun, jonka Odysseus oli kuulemma opettanut Eumaiokselle. Olisin odottanut, että tähän olisi palattu jossain vaiheessa, mutta ei. Polyfemoksen luolassa Odysseus ei keskustele tämän kanssa lainkaan, eikä luolasta päästä pois hänen (kestiystävyyttä hyväksikäyttävän) oveluutensa avulla, vaan lähinnä tökkäämällä Polyfemoksen silmä puhki ja poistumalla oviaukosta, jonka sokeutunut Polyfemos avaa karjalleen. Odysseuksen keskeinen epiteetti on polymētis eli "monineuvo". Pari kertaa Odysseiassa esiintyy myös "polytropos", ensimmäisen kerran eepoksen kuuluisassa alkulauseessa, jossa sitä on usein pidetty ensiksi mainitun epiteetin synonyymina. Nolanin käyttämässä Emily Wilsonin käännöksessä tämä on "Tell me about a complicated man", minkä olen jostain ynmärtänyt tehneen Nolaniin jotenkin suuren vaikutuksen. Ainakin on ihan virkistävää, että julkisuudessa keskustellaan tällaisista filologisista aiheista. (Suomen "monimutkainen" olisi kieltämättä hauska etymologisoiva käännös, koska tropos on perusmerkitykseltään "käänne".) Joka tapauksessa Odysseuksen kuuluisa juonikkuus jää aika lailla Troijan hevosen varaan, joka esitetään Odysseuksen syvästi traumatisoineena, "Zeuksen lain" Troijalaisia kohtaan rikkoneena tekona. Toki Troijan hevonen olisi nykypäivänä sotarikos, mutta onko katsojalle tarkoitus jäädä sellainen mielikuva, että se tai Troijan sota ylipäänsä on elokuvan eeppisessä maailmassa rikos jumalia kohtaan? Elokuvassa kyllä vihjattiin, että Helenan hakeminen takaisin on vain tekosyy sodalle, mikä taas oli sellaista epämääräistä tasapainoilua mytologisen ja realistisen otteen välillä, mitä en oikein ymmärtänyt.

(Jos joku ei muista tapahtumien taustoja, niin Athene siis auttoi Odysseusta siksi, että hän oli kreikkalaisten puolella troijalaisia vastaan, mikä taas johtui siitä, että Troijan kuninkaan Priamoksen poika Paris oli valinnut Afroditeen kauneimmaksi jumalatarten kauneuskilpailussa, joka sai alkunsa ns. riitaomenasta, johon riidanjumalatar Eris, jota ei kutsuttu Peleuksen ja Thetiksen häihin, oli kirjoittanut "kauneimmalle". Palkinnoksi Afrodite oli luvannut Parikselle maailman kauneimman naisen eli Menelaoksen puolison Helenan. Troijan sota sitten johtui siitä, että Helenan kosijat olivat aikaisemmin vannoneet valan puolustaakseen sitä, jonka Helena miehekseen lopulta valitsee, ketä tahansa muuta kilpakosijaa vastaan. Eli kun Paris sitten ryösti Helenan itselleen, mainitun puolustusliiton "viides artikla" velvoitti kreikkalaiset lähtemään sotaan Troijaa vastaan.)

Ja ketä varten ne hahmojen suihin pannut, tavanomaiseen historiankirjoitukseen viittaavat löpinät pronssikauden päättymisestä, sivilisaation tuhosta ja kirjoitustaidon myöhemmästä palaamisesta olivat? Yleisesti parempia kohtia olivat ne, joissa hahmot eivät keskustelleet keskenään. "Runonlaulua" markeeraava yksittäisten sanojen lausuminen peräkkäin oli vähän pettymys, enkä oikein ymmärtänyt, miten sen oli tarkoitus liittyä suulliseen eeppiseen runouteen, jos oli.

Pahoittelut tajunnanvirrasta, mutta en jaksa nyt hirveän syvällisesti miettiä tätä tai sovitella sanojani.

[AlexMachine]

Yritin katsoa Dr. sta´ Strange and the multiversum of madness. Ei pysty. Tämä Marvelin woke ja multiversum sekoilu vei maun kaikista leffoista. Jätän nämä tähän.

[sinappi]

Juonipaljastuksia Odysseuksesta

Kaikille lienee tiedossa, että kreikkalaisen mytologian jumalat ja puolijumalat seikkailevat Homeroksen eepoksessa omine motivaatioineen siinä missä "normaalit" ihmisetkin. En pitäisi mitenkään huonona ideana, että elokuva tai muu sovitus päätetään tehdä "realistisesti" eli ilman jumalien tai muiden yliluonnollisten asioiden läsnäoloa. Aiempi Homeros-filmatisaatio eli Troija oli tehty juuri näin: sodan "oikeaksi" syyksi selitetään jokin pronssikautinen poliittinen kuvio, ja jumalilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Mutta entä sitten Odysseia? Jumalatar Athene tavallaan esiintyy elokuvassa, mutta vain Odysseuksen pään sisällä, ja lopuksi käykin ilmi, että kyseessä oli Athenen papitar ja Odysseuksen traumaattinen syyllisyys Troijan tuhosta, temppelin häpäisystä ja mainitun papittaren tappamisen todistamisesta. Eli tältä osin elokuva ottaa "realistisen" linjan, mutta toisaalta sitten taas ei. Kirken noitakeinot ja fantasiahirviöt eli laistrygonit, Skylla, kyklooppi ja seireenit ovat kuitenkin mukana ilman, että niitä voisi mitenkään kuitata jonkinlaisena "näin nämä asiat koettiin" -juttuna. Käynti Haadeksessakin on mukana ihan sellaisenaan Teiresiaan ennustuksineen (tai no, mukana juoksevia zombeja jostain syystä). Kyklooppi Polyfemos pyytää isäänsä Poseidonia kostamaan Odysseukselle silmänsä menetyksestä, ja auringonjumalan karjan syöminen johtaa tunnettuihin seurauksiin. Olisin melkein odottanut, että kaikki Odysseuksen harhailut olisi voinut selittää itseaiheutettuna hänen alitajuisen syyllisyydentunteensa ja sotatraumansa kautta. Polyfemoksen ulkonäkö viittasi hieman "realistiseen" epämuodostumaan, mutta kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään yhteyskunnan hylkäämä epämuodostunut kannibaali vaan ihan rehellinen mielikuvitushirviö. Ihan kuin elokuva ei olisi oikein osannut päättää, ollako (inho)realistinen vai fantastinen.

Mutta voidaanhan ne selittää traumana. Troijan sodan jälkeen tarina edesottamuksista on huumatun Odysseuksen kertomusta Kalypsolle, ja kukaan muu silminnäkijä ei selvinnyt. Odysseus voi olla epäluotettava kertoja, jos haluaa niin tulkita.

Ja ketä varten ne hahmojen suihin pannut, tavanomaiseen historiankirjoitukseen viittaavat löpinät pronssikauden päättymisestä, sivilisaation tuhosta ja kirjoitustaidon myöhemmästä palaamisesta olivat?

No se oli sitä Nolanimaista "autenttista" otetta, että sidotaan tarina historialliseen ajanjaksoon ja tiettyyn kulttuuriin. Mikä toisaalta tekee oudoksi monet muut taiteelliset valinnat ja sen, miten Nolan julkisuudessa on vastannut näyttelijävalintoihin kohdistuneeseen kritiikkiin kertoen, miten myytit ovat yleismaailmallisia ja kaikkien omaisuutta. Tai ehkä siinä oli allegoria johonkin nykymaailman juttuun, että taas ollaan pimeiden vuosisatojen kynnyksellä meidän sivilisaatiomme kanssa.

[Antti]

Sisältövaroitus: juonipaljastuksia The Odyssey -elokuvasta, viittauksia seksuaaliseen väkivaltaan.

Mutta voidaanhan ne selittää traumana. Troijan sodan jälkeen tarina edesottamuksista on huumatun Odysseuksen kertomusta Kalypsolle, ja kukaan muu silminnäkijä ei selvinnyt. Odysseus voi olla epäluotettava kertoja, jos haluaa niin tulkita.

Sinänsä joo, ja aiempi ajatukseni oli, että tällainen täysin eepoksesta irroitettu ote olisi ollut ihan mahdollinen elokuvasovitus esim. niin, että Troijan tuhon raunioittama Odysseus ei oikeasti haluakaan kotiin ja tappaa/tapattaa matkalla miehensä ja yrittää päästä itsekin hengestään siinä onnistumatta, minkä jotkut sitten tulkitsevat yliluonnolliseksi suojelukseksi. Mutta tämä elokuva ei nähdäkseni ole sellainen. Tai sanotaan näin: Asiat voitaisiin selittää tällä tavalla jossain Fandom-wikissä tai retconnata näin, jos joku haluaisi tämäntyyppisestä lähtökohdasta tehdä vaikka jatko-osan (The Odyssey II: Redemption) tai etko-osan (The Odyssey Zero tai Posthomerica: The Aftermath). Käsillä olevan elokuvan sisällä tällainen selitys ei kuitenkaan tunnu mahdolliselta, koska sille ei ole (ainakaan yhden katselukerran perusteella) jätetty minkäänlaista tilaa. Ovathan kertomukseksi kehystetytkin takaumat oletusarvoisesti "todellisuutta", ellei muuta anneta ymmärtää: vrt. Kurosawan Rashomon tai Tim Burtonin Big Fish, tai joku tilannekomedian kohtaus, jossa joku kertoo clip show -tyyliin jotain tapahtumia, joissa sitten tapahtuu yhtäkkiä jotain omituista, ja joku kuuntelijoista keskeyttää kertomuksen, jolloin katsojakin tempaistaan takaisin "todellisuuteen". Sen sijaan käsillä olevassa elokuvassa käy ilmi, että Athene on vain Odysseuksen pään sisällä (kun Kalypso tulee ihmettelemään, kenelle hän puhuu) ja että tämä Athene ei edes ole Athene vaan se troijalainen papitar, kun Odysseuksen muisto tapahtumista näytetään lopulta kokonaisuudessaan. (Sivuhuomiona tämän kohtauksen lienee innoittanut tarina Troijan kuninkaan Priamoksen tyttärestä Kassandrasta eli siitä Apollonin papittaresta, jonka ennustuksia ei uskottu, jonka Aias raiskaa ja vangitsee Athenen temppelissä Troijan tuhon yhteydessä. Odysseiassa tosin mainitaan vain, että Klytaimestra, siis se Helenan sisko, jota elokuvassa näyttelee sama näyttelijä kuin Helenaa, tappoi hänet samalla kuin Agamemnonin.)

Ja ketä varten ne hahmojen suihin pannut, tavanomaiseen historiankirjoitukseen viittaavat löpinät pronssikauden päättymisestä, sivilisaation tuhosta ja kirjoitustaidon myöhemmästä palaamisesta olivat?

No se oli sitä Nolanimaista "autenttista" otetta, että sidotaan tarina historialliseen ajanjaksoon ja tiettyyn kulttuuriin. Mikä toisaalta tekee oudoksi monet muut taiteelliset valinnat ja sen, miten Nolan julkisuudessa on vastannut näyttelijävalintoihin kohdistuneeseen kritiikkiin kertoen, miten myytit ovat yleismaailmallisia ja kaikkien omaisuutta. Tai ehkä siinä oli allegoria johonkin nykymaailman juttuun, että taas ollaan pimeiden vuosisatojen kynnyksellä meidän sivilisaatiomme kanssa.

Tässäkin minua häiritsi tämä päättämättömyys todellisuuden ja mytologian välillä, siis tietysti sen lisäksi, että se tuntui lähinnä siltä, että käsikirjoittaja on lukenut Wikipediaa ja päätti liimata päälle vähän "viittauksia", joilla saa sitten ehkä tietäviä nyökytyksiä historian harrastajilta. Tietty joku voisi sanoa, että muinaisten kreikkalaistenkin historiakäsitys saattoi olla vähän eri tavalla mytologisoiva kuin meidän, mutta mehän emme olekaan muinaisia kreikkalaisia vaan nykyaikainen elokuvayleisö. Eikä minua tietenkään ylipäänsä haittaa se, että elokuvassa jää jokin todellisen ja epätodellisen suhdetta koskeva juttu auki (vrt. Total Recall ja Nolanin Inception), mutta tässä(kään) ei nyt ole kyse siitä.

[Mika]

Kävin eilen noin kolmen vartin verran kurkkimassa lyhytelokuvia. Osa kolahti, joten menen tänään uudestaan ja heti alusta. Tällaiset tapahtumat ovat hienoja

https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/art- ... 02487.html

[katar]

Nuremberg. Piru, että oli hieno leffa. Tiesin toki, mitä suunnilleen tapahtuu, mutta huiput näyttelijät veti kyllä pisteet kotiin. Vallankin Rami Malek ja Russell Crowe aivan älyttömän hyvät suoritukset, Russell oli vallankin aivan mielettömän hyvä roolissaan. Narsistinen, varma itsestään ja hurmaava samaan aikaan. Niin mies valitti virheestä, kun oli jokin video, missä puhuttiin niistä leireistä, niin siinä oli jokin leiri, jossa ei ollut uuneja, ja kuitenkin niitä näytettiin, nyt en muista mistä leiristä oli puhe.

[Mika]

Katselin kesäkuussa ja tykkäsin. Yllätti laadullaan

viewtopic.php?p=1010975-viimeisin-katso ... a#p1010975