Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle.
Ad blocker detected: Our website is made possible by displaying online advertisements to our visitors. Please consider supporting us by disabling your ad blocker on our website.
Tämä on ihan mukava Agatha Christie -tyylinen murhamysteeri. Pääosassa Winona Ryder Keira Knightley kantaa hyvin uteliaan ja vaarassa olevan tutkivan journalistin viittaa. Elokuvassa on hyvät puitteet.
Elokuva on taidolla tehty mutta samassa hyvin ahdistava. Tässä ei paljoa hymyillä tai lauleta yhteislauluja nuotion äärellä. Juoni perustuu siihen, että naisen on saatava alle vuorokaudessa 25.000 taalaa pelastaakseen äitinsä talo pakkolunastukselta, koska huikenteleva äiti tuhlasi ne rahat. Sen päivän, illan ja yön aikana tapahtuu kaikenlaista synkkää. Vanessa Kirby vakuuttaa pääosassa.
The Substance (2024) on kyllä melkoinen katselukokemus. Elokuvan ohjannut ranskalainen Coralie Fargeat on tarkkaan katsonut Cronenbergin, Lynchin ja Kubrickin leffat. Dennis Quaid sivuroolissa on aivan mahtava. Jokin vanha musiikkivideo minulle tuli mieleeni niistä kohtauksista, mutta en vieläkään saa päähäni mikä...
Elokuva on vahvaa ja synkkää satiiria ulkonäkökeskeisyydestä, viihdeteollisuudesta ja nuoruuden ihannoimisesta.
Pahoittelen, että sivuuttelen aiempia kommentoimatta mitenkään. Yritän ajalla palata takaisin.
Mutta ei juma, tässä tuntuu melkein kipeältä, kun katselen jotain ”What Happeneden in Vegasia” ja sitä hokaa, että loistava Cameron Diaz oli vain aikansa samanlaisten roolien näyttelijä.
Ei herranjessus jos se tulisi takaisin, vaikkapa jossain Tarantinon pätkässä ja tekisi täysin toisenlaista näyttelyä. Kusisin hunajaa. Ja hän ei koskaan sytyttänyt minua mitenkään päin, mutta uskomatonta elokuvataidetta tarjosi hän. Noin kovan näyttelijän haluaisi takaisin jossain ihan uudessa muodossa.
One, Two, TEN!
HA-HA-HA-(…)-HA-HA.
Keep the change, ya filthy animal!
Leaving Las Vegas. Jos joku on sitä mieltä ettei Nicolas Cage osaa näytellä niin tämä kannattaa katsoa. Vahvaa draamaa. Leffa kertoo alkoholisoituneesta käsikirjoittajasta joka matkustaa Vegasiin juodakseen itsensä hengiltä. Leffassa on hienoja ja voimakkaita kohtauksia sekä kovaa dialogia.
AlexMachine kirjoitti: loka 24, 2025, 07.19
Leaving Las Vegas. Jos joku on sitä mieltä ettei Nicolas Cage osaa näytellä niin tämä kannattaa katsoa. Vahvaa draamaa. Leffa kertoo alkoholisoituneesta käsikirjoittajasta joka matkustaa Vegasiin juodakseen itsensä hengiltä. Leffassa on hienoja ja voimakkaita kohtauksia sekä kovaa dialogia.
Tätä on pakko kompakta ihan lainauksen muodossa.
Cage on oikeasti kovan tason näyttelijä ja on tehnyt hiton hienoja rooleja. Nykyisin hän toki sekoilee, mutta osin siksi, että pystyy siihen. Silloin tällöin näkyy edelleenkin pilkahduksia osaamisesta.
Leaving Las Vegas saattaa olla paras pätkä sä, hyvin eurooppalainen tai ainakin parhaan ajan kyynisen Hollywoodin elokuva.
Jussi Häkkinen
"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
Ajoittain on hyvä nähdä aidosti hyvä elokuva Hollywood-hyvän sijaan. Toki Hollywoodistakin tulee hienoja teoksia, mutta niillä on silti oma kategoriansa, etenkin nykyaikana.
Sentimental Value muistutti taas parista asiasta. 1: skandinaavinen elokuva on edelleen hemmetin korkealla tasolla ja 2: kun Stellan Skarsgård on Avengers-ukin lisäksi myös todella kova näyttelijä.
Joachim Trier on kovalla tohinalla nousemassa omaksi suosikkinykyohjaajakseni tai ainakin siihen pieneen kaartiin. Se, onko Sentimental Value vai Maailman huonoin ihminen oma lempiteokseni ohjauksistaan, vaihdellee jatkossa päivän mukaan.
Vahva suositus, pistearvostelua en yhden näkemisen pohjalta vielä anna. Parin uusintavilkaisun jälkeen saatan päivittää numeerista aprikaatiotani omaan kriittiseen kirjaani.
Jussi Häkkinen
"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
Olen aina pitänyt Nicholas Cagea hyvänä näyttelijänä, ja vitsailu muusta on aina mennyt minun mielestäni ohi maalin. Jussin maitsema sekoilu on tietysti totta, ja rahaa on palanut aika mallikkaasti, mikä on sitten kirvoittanut kommentteja siitä, miten Cagen on taloudellisista syistä ollut pakko ottaa vastaan huonompiakin rooleja.
Leaving Las Vegas on järkyttävä leffa − siis hyvällä tavalla, vaikka sitä ajatellessa olo on kaikkea muuta kuin iloinen. Montaa tuollaista minä en tässä elämässä kestäisi. A Requiem For A Dream on toinen, joka on jäänyt samalla tavalla sieluun traumaattisena elokuvakokemuksena.
A House Of Dynamite (N) on Kathryn Bigelowin uusin leffa. Elokuvan loppu jakaa mielipiteitä. Parempi kun en sano siitä sen enempää, mutta sen sanon, että tasokas leffa tämä on.
Olin juuri palaamassa arviopäissäni A House of Dynamite: en.
Kathryn Bigelow on nähtävästi tosissaan päättänyt ottaa kolmannen Oscarinsa ja menee tällä kertaa The Day After:in ja Threads:in tonteille sekä vahvaan kommentaarin nykyisestä maailman politiikasta ottamatta puolta.
Omaan makuuni tämä putosi erinomaisesti, mutta oli samalla myös vuoden pahinta ärsytystä aiheuttanut elokuva - silti paras amerikkalainen elokuva tähän asti tänä vuonna.
Ärsytyksen nosti lähinnä musiikki, joka olisi pitänyt jättää elokuvasta tyystin pois, jolloin se olisi ollut sekä tehokkaampi että ehdoton "paras elokuva" -Oscarin ansaitsija amerikkalaistuotoksista.
Tämän jälkeen Sentimental Value:n älykäs äänisuunnittelu nousi entistä paremmin esille. Toisin päin nähtynä A House of Dynamite olisi vaikuttanut syyttä laatuaan huonommalta.
Bonus: poliitikot eivät olleet idiootteja ja sotilaat olivat ihmisiä. Ohjaustyö äärimmäisen laadukasta.
Suositus nykyihmiselle.
Jussi Häkkinen
"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
@Mika Minulla on sitten vielä ehdottaa sinulle Irrevesible niminen ranskalainen elokuva. Jätti jäljet sieluun, eikä niin hyvällä tavalla. Raadollinen elokuva mutta erittäin hyvin tehty.
Vincent Cassel tekee vahvan roolin, kuten myös Monica Belluci.
Alkup. filmijulisteessa ja dvdn takakannessa luki näin.
Because time destroys everything. Because certain acts are irreparable. Because man is an animal. Because the will to get revenge is a natural impulse. Because most crimes go unpunished. Because the loss of a loved one destroys like lightening. Because love is the source of life. Because premonitions don’t change the course of things. Because time reveals everything. The worst and the best.
AlexMachine kirjoitti: loka 29, 2025, 12.09
@Mika Minulla on sitten vielä ehdottaa sinulle Irrevesible niminen ranskalainen elokuva. Jätti jäljet sieluun, eikä niin hyvällä tavalla. Raadollinen elokuva mutta erittäin hyvin tehty.
Vincent Cassel tekee vahvan roolin, kuten myös Monica Belluci.
Tältä pohjalta suosittelen tuon Sentimental Value:n katsomista. Irréversible ja Pianonopettaja esiintyvät yllättävässä yhteydessä.
Irréversible on kieltämättä hieno pätkä, Noé on ylipäänsä ohjaaja, jonka teoksia ei katsota ihan "noin vain". Elokuvistaan löytyy myös toistensa kanssa yhteisiä hahmoja.
Jussi Häkkinen
"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
AlexMachine kirjoitti: loka 29, 2025, 12.09
@Mika Minulla on sitten vielä ehdottaa sinulle Irrevesible niminen ranskalainen elokuva. Jätti jäljet sieluun, eikä niin hyvällä tavalla. Raadollinen elokuva mutta erittäin hyvin tehty.
Muistan kun tuo elokuva ilmestyi − onpas siitäkin on jo aikaa Edes Potkua ei ollut ihan vielä tuolloin.
Elokuvaa kehuttiin tuoreeltaan ja on kehuttu sen jälkeenkin, joten on se ollut jollakin takaraivon katselulistalla, mutta en ole vieläkään valmis. Leaving Las Vegas ilmestyi 1995 ja A Requiem For A Dream 2000. Ei ole 25 vuotta riittänyt niistä toipumiseen...
Katselin uudelleen L.A. Confidential-elokuvan. Leffa pohjautuu James Ellroyn loistavaan L.A kvartettiin eli 4 kirjan sarjaan ja sarjan kolmanteen kirjaan. (Kannattaa muuten lukea koko loistava sarja).
ELokuvasta on vaikea kirjoittaa spoilaamatta mutta loistavaia näyttelijöitä täynnä ja kovia roolisuorituksia.
3 poliisia tutkii murhaa Los Angelesin kahvilassa 1950-luvun alussa. Jokaisella on omat syynsä tutkia.
Leffassa päästään hienosti käsiksi ihmisluonteen pimeisiin piirteisiin, lahjottavuuteen, turhamaisuuteen jne, mutta möys siihen että hyvyyttä löytyy yllättävistä paikoista.
Leffa saa helposti 4/5 tähteä. Tämä parani ja syveni vielä nyt uudelleen katsellessa.
Katsottiin mieheni kanssa taas vaihteeksi Saving Private Ryan. On se vaan edelleen pirun kova. Tuntuu alussa vallankin, kuin itsekin olisi siellä yrittämässä päästä paatista hengissä rantaan, se on hengästyttävän realistisen tuntuista se paniikinomainen fiilis, mikä siellä on varmaan ollut. Se tosin mietityttää, että jos saksalaisilla oli oikeasti niin osuva kohta Omaha rannalla konekiväärin (?) kanssa, niin luulisi kuolleita olleen kaikki. Vai oliko siinä vähän elokuvallista vapautta otettu, että näyttää näyttävämmälle tai jotain? Tom Hanks on kyllä osuva roolissaan, samoin Tom Sizemore ja muut. Hyvä pätkä edelleen.
Sitten katsottiin Sisu. Oli kyllä... Joo. Aikamoista hapatusta sano. Ei sitä ihan vakavissaan kyllä voinut ottaa, oli sen verran kyllä juu erikoista menoa kaikin puolin. Kai se on sitten pakko katsoa se kakkonen jossain välissä. En kyllä leffaan lähde sitä katsomaan, mutta kunhan tulee jonnekin kanaville, niin sitten.
Irlanti kaupunkilähiöineen on linjautunut elokuvastossa synkkien, arjen rouheudessaan iholle tulevien pohjalle luistumista kuvaavien tarinoiden näyttämöksi. Tuoreesti Irlannin parhaan elokuvan sekä Berliinin kansainvälisten elokuvafestivaalien pääpalkinnot pokannut Christy ei tee lähtökohdiltaan tässä poikkeusta.
Ahdistusta, kuulumattomuutta sekä tulevaisuudettomuutta myös yksityiskohdissaan tarkasti kuvaava, Corkin Knocknaheenyyn sijoitettu Christy alkaa lähtökohdistaan ja kerrontatavoistaan huolimatta pikkuhiljaa nostella esiin pilkahduksia muista näkökulmista. Henkilöissä on stereotyyppisen kehityskaaren ja yksiulotteisuuden sijaan ihmisyyttä. Koviksista näytetään muutakin kuin pinta ja hahmot nousevat esiin itsenään, eivät arkkityyppeinään.
Täyspitkien elokuvien osalta debyyttitytään tekevän Brendan Cantyn ohjaus on taitavaa, leikkaus kerrontaan sopivaa ja Colm Hoganin kuvaus harkitusti otoksiin sopivaa. Tarina ja kuva kulkevat käsi kädessä läpi elokuvan. Musiikin osalta osan näyttelijöistä muodostava The Cabin Studio -kollektiivi toimittaa yllättäviä diegeettisiä kappaleita ilman, että elokuva kuitenkaan saa musikaalinomaista tuntua.
Erinomainen uusi eurooppalainen elokuva. Aihepiiristä johtuen tämä ei pääse aivan elokuvalistani "vuoden elokuva" -kahinoihin, joissa kärkipaikkaa pitää edelleen Sentimental Value, mutta on ehdottomasti katsomisen arvoinen lähiökovispätkä.
Hollywoodin on piakkoin parannettava juoksuaan muille kuin aikuislapsille suunnattujen elokuvien suhteen, koska Eurooppa ja Aasia tuntuvat tässäkin asiassa vievän heidän nykymenoaan kuin litran mittaa.
Christy: High poängs.
Jussi Häkkinen
"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
Edes Potkua ei ollut ihan vielä tuolloin. 
