Viimeisin katsomasi elokuva

[Jorge]

Siis There Will Be Blood oli jo silloin 2007 (vai oliko 2008, kun sen ensimmäistä kertaa näin) todella vaikuttava - ensimmäinen elokuva pitkään aikaan, joka tempaisi mukaansa tunnelmaan; jo alusta lähtien.

Daniel Day Lewis oli Gangs of New Yorkissa mielestäni pettymys - siis koko leffa oli IMHO ylinäytelty yms., enkä tiedä pilasiko siis ohjaus Day Lewisin suorituksenkin - mutta There Will Be Bloodissa hän palasi mestarillisten roolisuoritusten pariin.

Tuo on todellista elokuvaa - juoni, roolisuoritukset, kuvaus ja tietenkin kaikista näistä aineksista keitetty persoonallinen tunnelma.

[Lasse Candé]

Mitä hemmettiä… eikö täällä enää katsella leffoja? Mennyt kolme viikkoa edellisestä viestistä.

Katselin No Country for Old Menin (2007) vihdoin. Löytyy Netflixiltä.

Helkkarin hyvä. Ei paljoa voi sanoa ilman spoilereita, mutta pitää todellakin otteessaan ja on sopivalla tavalla tarinaan sopivaa satunnaisuutta sisältävä ja vieläpä niin, että se on ihan hemmetin hyvä asia.

Kyseessä modernimman ajan jännäri, missä kuolemat tuntuvat, mutta perusvire on takaa-ajojännärin. Päähahmoa ajaa takaa todella pelottava tappaja.

Kun jonkin aikaa sitten katsoin Syvän joen, niin tässä on tietyssä mielessä samaa ihmisen riisuntaa selviytyjäksi ja moraalista rappeutumista. Leffan ajanjakso on kai about vuosi 1980 tms. Hemmetin kovaa settiä. Harvinaisen, jopa.

Heiluu neljän ja viiden tähden välimaastossa.

[Kari Aittomäki]

No country for oldman on tosiaan juu aikamoinen tälli, minen ole toennut vieläkään.
Kun koko tiivisjuoninen, huolellisesti kuvattu ja rakennettu kilpajuoksu karkaa ja hajoaa yhtäkkiä varsinaiseksi pirunpolkaksi jossa kaikki lopulta enemmän ottavat kuin antavat ja pääjehutkin vaan painuu pois katoaa ajanvirtaan.

Ei lopputaistelua, ei loppukuittauksia, vain menneen tapahtumaketjun tyhjä käärmeennahka.
Aikamoinen leffa, tekis mieli sanoa nerokas.

Se Javier Bardeminkin tappajaolio saavuttaa välillä henkimaailmallisia ulottuvuuksia - niinku onko se nyt oikeasti, fyysisesti sielä tilassa mihin Tommylee Joneksen seriffi varoen astuu vai onko kyseessä Kuoleman hiljainen mutta vääjäämätön viheltely jonka kokenut TMJ juurijuuri kuulee ja tuntee?

Ja sekin kaikkivoipainen tappaja jätetään osuman ottaneena ja pöllämystyneenä hoipparoimaan tonnejonnekkin.
Kun tarinan näennäinen pääjohtaja Tommy LeeJ tyhjenee muisteliaaksi ja haalistuu silmissä poispois.

Emmä muista yhtä vaikuttavaa loppua oikeestaan ikinä.

Kello lyö. Kaikki.

[Jorge]

Mitä hemmettiä… eikö täällä enää katsella leffoja? Mennyt kolme viikkoa edellisestä viestistä.

Toki katsellaan; ihan elokuvateatterissa vielä. Edellinen kerta leffateatterissa oli joskus 2018 kevättalvella Tuntematon sotilas (Helsingin Tennispalatsissa) ja taas mentiin eläviin kuviin viime lauantaina.

Nyt pätkänä Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One. Ihan hauskaa actionia ja BMW:n mainostustahan tuo on. Kivasti meni kiireisen päivän ilta; jos action- leffa menee tuosta "vakavammaksi", niin ei yleensä jaksa kiinnostaa, mutta tuossa on riittävästi kieli poskessa kohellusta, joten mielenkiinto pysyy yllä.

[bjjpro]

Viimeisimpänä elokuvana katsoin Kaikki oikein -elokuvan. Elokuva kertoo miehestä, joka voittaa lotossa ja siitä, miten se muuttaa hänen elämänsä. Se oli todella viihdyttävä ja tarjosi hyvän annoksen huumoria sekä draamaa. Pidin erityisesti sen ainutlaatuisesta juonesta ja hienosti kirjoitetuista hahmoista. Suosittelen sitä kaikille, jotka nauttivat hyvin tehdystä komediasta ja ovat kiinnostuneita lottoamisen dynamiikasta.

[Kari Aittomäki]

Minä kattelin ruotsalaiskyhäelmän En man som heter Ove, 2015.

Ei ollenkaan hassumpi versio aiheesta "äreä vanhamies jolla on sydän kuitenkin."
Joita siis on.
Maneereilta ei vältytä koska eteneminen on aika suppeavalintaista ja yllätyksetöntä, mutta koko kerronta on kovin sympaattista, enimmin siksi että pääosan esittäjä Rolf Lassgård on kookas ja tavallisen näkönen.
Itsemurhayrityksissäkin on painava taka-soundi vaikka koko ajan tietääkin että häneksi menee..
Lassgård on senverran osaava näyttelijä että olemisensa painavuus (kiloissa mittaamaton) tekee tarinastakin vankan ja helposti seurattavan, monasti aivan koskettavan.

Eli tarinan Ove saa kenkää työpaikastaan ja kokee kaiken tyhjänä.
Äijä asuu jonkinlaisessa rivitalo-kompleksissa jonka järeä yhtiö-aktiivi on ollut vuosikymmeniä.
Jämpti mies ärähtelee huolettomille kanssa-asujille että roskiksenkannet kiinni sattans eikä kerää ainakaan kavereita.
Halvaantunut vanha kanssa-aktiivi on Ovelle kestämätön kohdattava ja lapsia ei ole.
Enkelimäisen vaimon menetys painaa yhä raskaana mutta enkelin siunaava käsi tuntuu ja on läsnä hyvin kauniisti.
Kerrassaan hienoa kerrontaa.

Vaimoa pelaava Ida Engvoll on kyllä issessään sellanen ihanuus että herranjestas, tollanen ku kattelis aamiaispöydän yli niin koko päivä kuluis hyristen vaan.
Ihana nainen, jestamandeera.
Mistä svedut kaivaa noita tollasia? Siis mestaruustason näyttelijöitä.

No, tontille pyyhkäsee elämäniloa hihkuva lapsiperhe jonka mutsi on arabi, hyvin viehättävä hänkin, aidon lämmin.
Ja sitte mennään valoa päin.

Kannattaa katella, Areenasta löytyy vielä.


Tulee mieleen muuten joku 70-luvun telkkarinäytelmä kun joku tyyppi on rutiköyhä, joutuu bunkkaamaan puoliystävällisen veneilijän paatissa ja työnhaku ja kaikki muukin menee häneksi.

Päättää että nyt mennään hirteen mutta perkeles kun ei ole varaa ostaa narua!
Miesi yrittää pölliä veneköyden mutta venemies (Paavo Pietikäinen) estää.
Juttu loppuu siihen kun päätäinen hirttäytyjä repii irti piikkilankaa mutta ei saa poikki!
Ja poliisi tulee tontille ja the end.

Siitä sais hienon uusioversion.
Roope Salminen piikkilankaa repimään.


edit
Piti tulla päättäväinen mutta "päätäinen hirttäytyjä" on niin hauska..

[Lasse Candé]

Tuon Oven taisin joskus nähdä, mutta edes referaatilla ei soita kelloja riittävästi. Ruotsalaiset tekee näitä hitusen kovemmalla tasolla kuin suomalaiset ja kuitenkin mielenmaisemat ovat sen verran samanlaisia, että suomalainen löytää kosketuspintaa.

Napapiirin sankarit (vai mikä se oli) on loistava suomalainen poikkeus, koska on oikeastaan maailmanluokan elokuva.



Mutta jos haluaa hyvää ruottalaista ja maailmalaista komediamättöä, niin Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann ja sen jatko-osa ovat aika rokkenrollia tavaraa.



Pitää vielä palata No Country for Old Meniin.

Bardemin roolisuoritus on ihan helvetin kovaa tavaraa. Castaus niin kunnossa että huhhuh. Pätkässä Tommy Lee Jonesin hahmon mukana olo tuntuu pitkään vähän päälleliimatulta legendan käytöltä mitättömyyksiin, mutta lopulta kun ei oikein tiedä mitä hänestä tulee eläköityneenä ajatella, loksahtelee palikat paikoilleen ja sitten ei ihan joka näyttelijä osaisikaan kantaa roolia.

paljastus:

Ehkä hän ei halunnut kuolla ja kamppailee sen kanssa, että taistelu olisi silti pitänyt ottaa, jotta pahuus pysähtyy. Sitä ne painajaisetkin mahdollisesti oikeasti käsittelevät. Että mitä pahaa saa vielä tapahtua, kun tappaja on vapaalla jalalla ja siitä ei enää edes saa eläkkeellä tietoa. Konkari vihjasi aiemmin, että tyypin voi tappaa kotiovelleen, kun se vähiten sitä odottaa. Paitsi, että mainstreamimpi tulkinta olisi että tällainen kuolema on Tommy Lee Jonesin roolihahmon mahdollinen kohtalo. Huomaan vasta nyt näkeväni tämän mainstreamiksi arvelemani tulkinnan. Kun katsoin pätkää, voimasuhteet ja keskustelun asetelma tuntuivat siltä, että konkari viittasi tappajan tappamiseen ehättämällä edelle.

Leffa jää pyörimään päähän. Coenin vellokset osaavat leffan teon.

[Kari Aittomäki]

Yritin voittaa tyhmyyteni ja katsoa Hohdon aivan vaan elokuvana.

Kun siis olen opetellut inhoamaan sitä Stanley Kubrickin omahyväistä ohilyöntiä joka ohittaa itsevarmasti Stephen Kingin fantastisen tarinarakenteen ja vaan mölisee krumeluuripuitteissaan.

Onhan se Hohto mestaruussarjan elokuva ja Kubrick todella osaava.
Puristauduin katsomaan tarinaa mutta..
ei, ei-ei-ei.
Jäykkää, mahtipontista, kireää, tyhjä tynnyri joka osin.

Jack Nicholson on rasittava röhkijä, se pikkukaveri vinkuvine sormineen on ku pölökky ja Shelley Duvall nyrjähtänyt.
Niinku oikeesti, Kubrikki ajo likkaparan mielen häiriöön.

Kusipääkertoimilla katellen Louhimies on Kattimatikainen.

Jatkoin sitte kubrikilla, fullmetaljacket.
Sällit on vanhoja rooleihinsa mutta on se Stanleyn toisiks paras leffa.
Vaikka heikoin aikalaisverrokeistaan.
Mutta Platon ja Ilmestyskirja onki sellasia petoja että piipkääk.
..kauhu.. kauhu..

[Mika]

Näistä ylivaativista ohjaajista on nyt viime vuosina puhuttu. Vaikka Shelley Duvall varmasti kärsi The Shiningin kuvauksissa, hän kuitenkaan ei syytä Kubrickia vaan mm. kertoo tämän jutelleen tuntikausia hänen ja Jack Nicholsin kanssa muun, monikymmenpäisen kuvausryhmän vain odotellessa.

https://faroutmagazine.co.uk/shelley-du ... e-shining/

En viitsi linkittää, mutta joitakin vuosia sitten Dr. Phil haastatteli Shelley Duvallia, jonka mieli vaikutti aika pahasti rikkinäiseltä.

Stephen King ei kai tykkää yhtään tuosta elokuvasta eikä vähiten siksi, että Shelley Duvallin esittämä hahmo on luotu hyvin erilaiseksi kuin Kingin kirjassa.

[magamies]

Sub tv tuli viikonloppuna katsottua raju vankilaelokuva shot caller, oli melko väkivaltainen selvitymistarina ihan hyvä elokuvana

[Jussi Häkkinen]

Viime aikoina nähdyt:

- Asteroidi City: 4/5 Wes Anderson being Wes Anderson.
- M:I Dead Reconing: 3.5/5 Varma Cruise. Ylihiottu.
- In Diana Jones and the Dial of Destiny: 2/5 Edellistä parempi. Väsynyt.
- Barbie: 4.5/5 Itsekriittisen mainoksen Mattel-lupa yllätti. Todennäköinen Oscar-teos.
- Oppenheimer: 5/5 Paras henkilökuvaelokuva tähän mennessä, Nolanin rikotulle aikarakenteelle löytyi viimeinkin paikkansa. Rehellisesti subjektiivinen, henkilöille omistetut väriprofiilit mainiona ideana. Hans Zimmer on onneksi pidetty kaukana tästä. Ydinpommi ei ole elokuvan keskeinen tarina.

Odotan: Kimitachi wa dō kiruka.

[sinappi]

Barbenheimer eli Oppenheimer ja Barbie putkeen.

Barbie-elokuvan osalta oli kovat ennakko-odotukset positiivisten arvostelujen vuoksi. Hyvää oli lähinnä lavastus ja puvustus. Jossakin kohtaa näytöstä piti oikein miettiä, että pitikö kyseessä olla komediaelokuva, kun vitsit oli unohdettu jonnekin. Osa jutuista oli sellaisia, että ei tuota ehkä ihan lapsiyleisöllekään ole tarkoitettu. Lisäksi elokuva oli ennalta-arvattava ja saarnaava, mistä en pidä. Elokuva on myös 30 minuuttia liian pitkä. Ryan Goslingin suoritus oli hyvä.

2/5

Ehkä Barbie-elokuvan surkeutta lisäsi se, että katsoin Oppenheimerin ensin. Oppenheimerkaan ei ollut mestariteos. Pidin kuvauksesta. Robert Downey Jr. ja Cillian Murphy näyttelevät jäätävän hyvin mikroilmeitä myöten. Kolme tuntia ihmisten juttelun katsomista meni nopeasti. Pidin myös siitä, miten isoja asioita tapahtui kameran ulkopuolella. Musiikki juttelukohtauksissa oli joskus häiritsevää ja huomion vievää. Hindujen Mahabharatasta otetun tunnetun sitaatin esille tuonti sai pyörittelemään silmiä. Eräs aluksi arvoituksellinen keskustelu tunnetun fyysikon kanssa sain aikaan kylmiä väreitä. Tämä tulee saamaan ainakin jonkun Oscarin.

4/5

[Mika]

No, kun kyseltiin, katseleeko kukaan enää elokuvia, heti alkoi ketju elää.

Katselen elokuvia vain muutaman vuodessa, koska olen sarjaihmisiä. Eilen kuitenkin katselin yhden elokuvan.

The Covenant (2023)

Eri aikakausiin sijoittuvia sotaelokuvia on lukematon määrä, ja on Afghanistaniin sijoittuviakin tehty jo useampia. Samoin miesten välinen veljeys sodassa on todella käsitelty aihe. Ja silti tämä elokuva onnistui kuvaamaan kumpaakin hienosti. Sanottakoon samassa että elokuvan pääpaino ei ole erilaisissa sotatilanteissa vaan luottamuksessa, periaatteissa ja sanattomissa sopimuksissa, kuten elokuvan nimikin kertoo. Kahden miehen välinen side on tässä keskiössä. Ja olikin mukava nähdä tanskalaista Dar Salimia pitkästä aikaa. Jake Gyllenhaal ei ole tainnut vieläkään onnistua tekemään huonoa leffaa. Hienosti hän työnsä valitsee ja niissä suoriutuu. Sukuvika.

Elokuvan on ohjannut Guy Ritchie. Ja sen huomaa. Miehen tyyli on omanlaisensa.

[Kerkko]

Kävin myös Oppenheimerin katsomassa, hyvä elokuva.

Musiikki juttelukohtauksissa oli joskus häiritsevää ja huomion vievää.

Mä pidin tästä elementistä. Tuli mieleen, että tämä leffa ei varmaan pääsisi kotona oikeuksiinsa juuri äänentoiston vuoksi.

Nolanin rikotulle aikarakenteelle löytyi viimeinkin paikkansa.

Minustakin tämä toimi. Turun sanomien arviossa tätä pidettiin sekavana poukkoiluna. Minusta ei ollut yhtään sekavaa.
Tosin pidän Nolanin aikarakennekikkailuista muutenkin. Memento äärimmäisimpänä, ja sillä on aina paikka sydämessäni.

[Jussi Häkkinen]

Turun sanomien arviossa tätä pidettiin sekavana poukkoiluna.

En pidä k.o. arvostelijan elokuva-analyysikykyä tai edes laadun ymmärrystä edes keskinkerraisessa huudossa. Varmasti nähnyt paljon elokuvia ja suurin osa on mennyt lipan ja nupinkin yli.