Viikinkisoturit

[Antti]

Jossain lähteissä sanotaan, että Ruotsista on löytynyt kolme riimukiveä, joissa Suomi mainitaan. Nämä ovat Egilin, Ótryggrin ja Auðvaldrin riimukivet joissa kussakin mainitaan kyseisen viikingin kuolleen Suomessa. Pikainen googletus ei kuitenkaan maininnut mikä oli näissä riimukivissä Suomea (oletettavasti maa-alueena) tarkoittava termi.

Juuri näistä taisikin olla puhetta aiemmin toisessa ketjussa:

Uplannissa olleessa riimukirjoituksessa (U 582) aikaväliltä 725–1100 sanotaan, että joku tapettiin Suomessa ("o finlont"). Gotlantilaisessa riimukivessä (G 319) 1200-luvun alkupuolelta kerrotaan myös, että joku kuoli Suomessa ("a finlandi"). Sitten on vielä se 1033-1066 ajoitettu teksti (Gs 13), jossa joku kuoli Hämeessä ("a tafstalont").

("Suomi" lienee siinä mielessä ihan pätevä käännösvastine tuolle "Finland"-tyypille, että se on myös ennen viitannut vain "Varsinais-Suomeen". Nykyinen Suomi on tietysti vähän eri asia ja kattaa myös Hämeen.)

[Jussi Häkkinen]

("Suomi" lienee siinä mielessä ihan pätevä käännösvastine tuolle "Finland"-tyypille, että se on myös ennen viitannut vain "Varsinais-Suomeen". Nykyinen Suomi on tietysti vähän eri asia ja kattaa myös Hämeen.)

Ja tämänhän me tiedämme olevan virhe, jonka korjaamiseksi on ryhdyttävä toimiin viipeettä...

[Aihki]

Asiaa sivuten, Nestorin Kronikka on käännetty suomeksi ja olen sen lukenut, mutta onko Novgorodin ensimmäinen kronikka suomennettu? Enkuksi ja nykyvenäjäksii taitaa löytyä.

[Antti]

Ei käsittääkseni ole.

Aiheeseen liittyvä artikkeli: Isoaho, M. (2017) Yksityiskohdista kokonaisuuteen: Häme Novgorodin kronikoissa, Historiallinen aikakauskirja 115: 3, s. 346–356. Ote artikkelin alusta:

Tässä katsauksessa Mari Isoaho tarkastelee novgorodilaiskronikoiden kertomuksia ”jäämien päälle” (na Jem) keskiajalla suunnatuista retkistä. Katsaus painottaa venäläisten kronikoiden hallinnan tärkeyttä silloin, kun niitä käytetään Suomen varhaishistorian lähteenä, korostaen sitä, kuinka tärkeää on ottaa huomioon kulloisenkin lähteen paikallishistoriallinen tausta ja kirjoitusajankohta. Myös varhaisten kronikoiden niukka annalistinen kirjoitustyyli asettaa tietyt raamit lähteen tulkinnalle. Huomionarvoista on, että 1040-luvulta 1300-luvun alkuun saakka Novgorodista ja sen lähialueilta ”Suomen” alueelle tehdyissä ryöstöretkissä oli kyse lähes yksinomaan hämäläiseksi tulkittuun jem-väkeen kohdistuneesta retkeilystä.

Venäläisten kronikoiden perinteisesti käyttämä jäämi-termi on varsin usein ”suomennettu” meille tänä päivänä tutumpaan muotoon, hämäläisiksi.
Termin suomentaminen on tietenkin anakronismi, sillä yksikään keskiaikainen lähde ei sitä käytä eikä myöskään määrittele tarkemmin missä ”jäämien maa” sijaitsi. Se, miten eri ihmisryhmiä nimitetään, on saattanut vaihdella aikojen saatossa. Jäämi/jem/jam-sanan korvaaminen ”omalla”, tämän päivän kieleemme sopivalla ”hämäläisellä” on tehty lähinnä käytännön syistä, sillä tuntemamme ”hämäläisalue” vastaa varsin hyvin tuntemiemme historiallisten lähteiden kerrontaa.

https://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-2502122

[Kari Aittomäki]

Tämä on kyllä suuri nautintaa.
Kiitos lähteistä, on hyvää tavaraa näin harrastajalle.

Onko sille hiljattaiselle Mynämäen kolikkolöydölle keksitty vielä mitään selitystä?
Suomenniemi tuntuis olleen kyllä jotain varsinmuuta kuin köyhäläisten kurjamaata.
Kun löytyy arvomiekkaa ja raha-aarteita eikä ne muutkaan löydyt oikeen tue köyhäinkulma-teoriaa.

[Kari Aittomäki]

Olikos tossa Tallinnassa taannoin jotkut viikinki-aiheiset oppineitten kokoontumisajot?
Luentoja ja muuta viisastelua.

Oisko mitään kakunpalasia jakeluun asti?

[Antti]

Paraikaa on meneillään saagakonferenssi, jonka alkupuolisko oli alkuviikosta Helsingissä, jos sitä tarkoitat:

https://ut.ee/en/content/international- ... ge-estonia

[Kari Aittomäki]

No juurikin tuota kohti hamuilin, kiitos.
Paitsi että linkin takana on vaan ilmo.

Senverran olen seuraillut virallisen historiantutkijoitten esilletuonteja että..
Herrat pölykorvat ovat totaalisesti unohtaneet (aktiivisesti) skaldi-perinnön taakan, kerronnan elävöittävän viihteellisyyden.

Innostumattomuuden sietämätön keveys.
Mutta tuohon eliittiin ois kyllä mukava kuulua.

[Jussi Häkkinen]

..
Herrat pölykorvat ovat totaalisesti unohtaneet (aktiivisesti) skaldi-perinnön taakan, kerronnan elävöittävän viihteellisyyden.

No eivät. Narraatiotapoja analysoidaan myös - yllätys yllätys - analyyttisesti. Kokemusasiantuntijuus ei paljoa paina silloin kun olisi tarkoitus saada jonkinlaista validoitavaakin tietoa.

[Antti]

Hiljattain ilmestyi suomenkielinen Johdatus saagakirjallisuuteen, onko tuttu?

https://tiedekirja.fi/fi/johdatus-saagakirjallisuuteen

[Kari Aittomäki]

Kiitos Antti, eipä ole tuttu ei vaikka nuo nimet on tullu vastaan aiemmin.
Onko tuota saatavissa kirjastosta, olis kiva tutustua ennen ostamista?

Ja eikö tuosta saagakonferenssista ole mitään artikkelia missään?
Tai edes aihepiirejä, kenties pikku tiivistelmällä?

Kokemusasiantuntijuus ei paljoa paina silloin kun olisi tarkoitus saada jonkinlaista validoitavaakin tietoa.

Mitähän tämä lause tarkoittaa?
Ikävästi tulkitsen hänet jonkinlaisena piikittelynä. Syytä en viitsi edes miettiä mutta muistutan että jokainen tekee tulkintojaan tietämiensä ja kokemiensa kautta.

[Jussi Häkkinen]

Kokemusasiantuntijuus ei paljoa paina silloin kun olisi tarkoitus saada jonkinlaista validoitavaakin tietoa.

Mitähän tämä lause tarkoittaa?
Ikävästi tulkitsen hänet jonkinlaisena piikittelynä. Syytä en viitsi edes miettiä mutta muistutan että jokainen tekee tulkintojaan tietämiensä ja kokemiensa kautta.

Se ei ole piikittelyä vaan sen muistuttamista, että myös se saagankerronnan tunnepuoli analysoidaan järjestelllisesti. Nykyaikana myös todennäköisesti herää tyystin erilaisia tunteita kerronnan (narraation) sitoutuessa erilaiseen kulttuuripohjaan, -perinteeseen ja -arkielämään.

Periaatteessa olet siis oikeassa, että jokainen. Tekee tulkintaansa tietämänsä ja kokemansa pohjalta. Tämä ei kuitenkaan itsessään riitä. Lähteistetty ja vertaisarvioitu tutkimus pyritään lisäksi tekemään siten, että siinä saadaan myös muiden tutkima tietopohja mukaan. Etenkin narraatiota kaivellessa tämä on usein äärimmäisen "pölykorvaista" jopa nykyaikaisia kulttuurituotoksia kaivellessa. Silloin kun saagoja kaivellessa selvitetään sitä, millaisen tunnekokemuksen aikalaiset ovat saaneet niitä kertoessaan ja kuunnellessaan - ja miksi - ja esim. verrataan nykyihmisen niistä kertoessaan ja kuunnellessaan saamaan tunnekokemuksen, päästään suhteellisen laajaan selvitettävän altaaseen - mukana kulttuuritutkimus, hoplologiat, psykologia sun muut - jossa toden totta vaaditaan aikamoista pölykorvaisuuden tasoa.

Noissa bileissä se tunteva kokija on sitten se koe-eläin.

Joskus se on myös tutkija itse, mutta sitten pitääkin eristää se itse koettu tunnekokemus ja preparoida se katsottavaksi mikroskoopin alle.

[Antti]

Onko tuota saatavissa kirjastosta, olis kiva tutustua ennen ostamista?

Juu, pääkaupunkiseudun kirjastoista löytyy ja näemmä myös Kokkolan kaupunginkirjastosta (ks. Finna, muut kirjastot löytyvät "muut kirjastot" -valikosta). Viihde- ja yleisöaiheesta (s. 41):

...saagoissa itsessään on viitteitä siitä, että niitä ei välttämättä luettu yksin ja hiljaa itsekseen. 1200–1300-luvuilla islantilaisessa kulttuurissa painottui vielä todennäköisesti ääni ja kuuleminen hiljaisen yksinluvun sijaan; saagoja ja muita kirjoitettuja tekstejä voitiin lukea ääneen ja myös suuremmille ihmisjoukoille. Saagat ovat tuskin olleet yksinomaan eliitin viihdykettä, sillä eri saagoja on kerrottu eri tilanteissa. Vaikka kalliiden saagakäsikirjoitusten tilaajat mahdollisesti tulivatkin vauraimman kansanosan piiristä, saagojen kuulijat saattoivat muodostua niistä ihmisistä, jotka kulloinkin asuivat tiloilla (mukaan lukien palkolliset) tai olivat läsnä juhlissa, luostareissa tai muissa mahdollisissa tiloissa ja tilaisuuksissa. Tällöin suuri määrä asemaltaan erilaisia ihmisiä oli kerääntynyt yhteen. Tarinoita voitiin myös kuulla tiloilla iltaisin maatilan töiden jälkeen. Kvöldvaka, kokoontuminen talvi-iltoina kuulemaan ääneen luettuja saagoja, oli keskiajalta juontuva tapa, joka säilyi pitkään, joillain alueilla jopa 1900-luvun alkuun saakka. Toisaalta esimerkiksi kuningassaagat ovat voineet olla paitsi kansanhuvia myös suunnattu Norjan kuninkaan hoviin.

Ja eikö tuosta saagakonferenssista ole mitään artikkelia missään?
Tai edes aihepiirejä, kenties pikku tiivistelmällä?

Ohjelma löytyy täältä mutta vain otsikot, tiivistelmiä en löytänyt.

[Kari Aittomäki]

Kovasti kiitoksia.
Valtavan kiehtovaa, niinkuin sanoin niin tohon eliittiin ois mehevä kuulua.

Jussille myös kiitosta, vaikka epäilenkin että tunnetilojen analysointi aikain taakke on aika arpapeliä.
Koska me suhtaudumme puheeseen, kieleen, rytmiin hiukanmoisen erimoisesti kuin nuo hyvät esi-isät tulillaan ennen.

Fantastinen ajatuskuva tuo saagojen luvun ja lausunnan sosiaalinen puoli, siinä on kontaktipintaa tarinankerronnan, näyttelyn, musiikin kanssa.
Jopa muodollisen kamppailutreenin eli katan kanssa, kun tarpeeksi pitkälle mennään.


Mulla oli eräs opettaja joka pisti mut juokseen mettään ja hokemaan jotain lausetta (jonka rytmin hakemiseen meni miltei päivä.)
Valitsin hokeman "musta hirvi/ juoksee ja kulkee/ juoksee ja kulkee"
Käsittämätöntä miten noin yksinkertaisesta messusta lähti tulkintoja ja tunnetiloja.

Käsittääkseni kyseinen tekniikka on aika universaali, vaikea on uskoa että vahvinkaan saagatulkki saisi syväkontaktia lähteisiinsä vain järkeilemällä.
Pitää juosta kans. Metsässä, kallioilla, meressä, suolla, joilla..


Kokemusasiantuntijuus?

[Jussi Häkkinen]

Kokemuksellisuus on yksi tutkimuksellinenkin tapa lähestyä historiallisia ilmiöitä, mutta se on tietenkin erotettava kokeellisuudesta. Kokemuksellinen lähestyminen voi esimerkiksi auttaa ymmärtämään (tai luulemaan ymmärtävänsä) alkuperäislähteitä paremmin, mutta ei sinänsä ole välttämättä syytä olettaa, että ne omat tuntemukset tai muut kokemukset vastaisivat entisaikojen ihmisten "vastaavassa" tilanteessa kokemia. Tähän liittyvänä esimerkkinä tulee mieleen monitieteinen taide(!)hanke nimeltä "Näe, kuule, tunne, koe. Moniaistinen kokemuksellisuus Tuomas Akvinolaisen muistojuhlissa".