Gladiaattoreista

[Joeli T.]

Italiassa, Saksassa ja Ranskassa on kaikissa tietääkseni ryhmät jotka esittävät gladiaattorinäytöksiä ja vetävät treenejä. Se menee enempi sinne historianelävöitystaistelun piiriin, just näistä syistä mitä Jussi mainitsi.

Itse olen ottanut tulokulman enempi kokeellisen arkeologian suunnasta. Aloitettiin silloin aikanaan tekemään gladiaattorikamaa, puhtaasti elävöityshommien ja HEMA:n pohjalta, mutta silleen että matkan varrella luettiin kaikki mitä treenimenetelmistä, ruokavaliosta sun muusta oli kirjoitettu ja painostettiin etenkin siihen että välineet olisi suht hyvät, eli rautaisia aseita teräksisten sijaan, painavat kilvet ja kypärät yms. Myöhemmin todettiin että on ehkä hedelmällisempää tehdä täällä pohjoisessa viikinkijuttuja, joten ollaan tehty eläinliimalla kasassa pysyviä reunoille ohenevia liistekilpiä, ponnesta kiertyneitä miekkoja yms. ja katsottu kamppailututkimuksen ja arkeologian keinoin minkälaisia oletuksia näillä välineillä voi tehdä. Ollaan naurettu että välillä se piperryksen määrä muistuttaa enempi soitinrakentamista kuin muuta puuseppäilyä. Uskolliset reprot alkuperäisistä välineistä informoi melko paljon siitä mitä noilla kannattaa tehdä, ja tähän on meillä liittynyt myös välineiden tarkoituksenmukainen rikkominen, jotta selviää missä mahdollisuuksien rajat menevät.

Tosi pienenen piirin touhua, mutta skenensä sillekin on. Sen sijaan massalajimaisemmat välineet (jos sellaisesta voi puhua, nekin on vaikka gladiaattorikontekstissa aika pienen piirin juttuja) ovat tulleet kaiketi elokuvateollisuuden tarpeista. Näyttämötaistelussa on siirrytty hiljalleen enempi polypropeeniastaloihin, ja niitä on helppo ja halpa tehdä minkä tahansa aikakauden tyyleihin. Idea on, että raskaahkot muoviaseet eivät fjongaile käytössä sen enempää kuin rautaiset esikuvansakaan, ja ne on helppoa maalata digitaalisesti näyttämään kiiltävältä metallilta filmin jälkituotannossa. Näitä muovimailoja (vaikka sitten antiikin rooman tyyliin tehtyinä) sitten kaupataan internetissä edullisesti, mutta en ole kyllä ihan täysin varma kuka sellaisia harrastuksissaan käyttää, noiden ammattipiirien ulkopuolella. Historianelävöittäjät tuntuvat suosivan tylppiä teräsaseita ja turvallisuudessa luotetaan hyvin harjoiteltuun asekontrolliin, ja tämä ei hirveästi näytä poikkeavan vaikka eri elävöitysporukkojen fokukset voivat olla mitä tahansa antiikista 1700-luvulle.

[Antti]

Gladiaattoreista on kuitenkin sanottava se, että heidän osaltaan on syytä olettaa, että heillä oli jonkinlainen (toki ajassa ja paikassa elävä ja muuttuva) kamppailuoppi (ars). Viikinkien osalta tällainen oletus on paljon spekulatiivisempi (ja siinä mielessä voisi ajatella, että reproaseiden kanssa fiilistely on aika lailla sama asia kuin mitä historialliset ihmiset ehkä tekivät, tosin kehonsa osalta ihan eri lähtökohdista kuin me).

Gladiaattorissa (2000) oli kohta, jossa gladiaattorien oppiin epäsuorasti viitataan, kun kouluttaja näyttää jotain samanlaista mitä Boromir opettaa hobiteille Sormusten ritareissa (2001).

[Andy]

Gladiaattoreilla oli ilman muuta järjestäytynyt kamppailuoppi tai oikeastaan useampia sellaisia. Tunnetaan esim. kouluja, jotka olivat erikoistuneet opettamaan gallialaista tai daakialaista tyyliä.

Toki näiden oppien yhteys historialliseen gallialaiseen tai daakialaiseen kamppailutaitoon on sitten vielä oma kysymyksensä. En ihmettelisi, jos se olisi ollut samaa luokkaa kuin modernien länsimaisten jujutsutyylien yhteys tapaa olla samuraiden kamppailutaitoihin.

Roomalaiset gladiaattorikouluttajat eivät olleet tunnettuja kirjallisista harrastuksistaan, joten he eivät liene kirjoittaneet oppejaan muistiin niin, että niitä olisi nykypäivänä mahdollista rekonstruoida.

[Antti]

Jos viittaat Rooman ludus Gallicukseen ja ludus Dacicukseen, pelkästän niiden nimien perusteella ei ole nähdäkseni syytä olettaa, että niissä harjoitellut asiat olisivat edustaneet ”gallialaista koulua” ja ”daakialaista koulua” siinä mielessä, että kyse olisi nimetyistä lajeista tai tyyleistä. Yhtä hyvin tai jopa todennäköisemmin nimet viittaavat siihen, että kyseessä on kaksi ”osakuntaa”.

Mitään lähteitä tekniikkaan ei tosiaan ole, mutta hajanaisia lähteitä tekniikan olemassaoloon kyllä ja siihen, että gladiaattorikouluissa tehtiin asioita eri tavalla kuin armeijassa.