Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?

[Nommo]

Koska viime vyökokeessa sain käsityksen että ongelmia oli vain lyöntitekniikassa, ja oletin että se olisi korjattavissa, menin tosiaan (kuten olen näemmä maininnut) kuntonyrkkeilyyn ja olen siellä omasta mielestäni oppinut jotain. Palasin Krav Magaan ja ilmeni mahdollisuus osallistua oranssin vyön kokeeseen, joten kysyin ohjaajalta voinko minäkin osallistua. Tuli vastaus että en, ja käsitin että en enää koskaan. Hän oli keskustellut niiden ihmisten kanssa jotka valvoivat koetta josta viimeksi sain hylkäyksen, lopputulos oli että tällä treenimäärällä mikä minulla on takana, olisi jo pitänyt oppia. En siis saanut tilaisuutta testata että onko se lyöntitekniikka kunnossa. Ja minä kun vielä nimenomaan silloin hylyn saadessani kysyin että "niin se oli se lyöntitenikka?" ja vastattiin että kyllä, joten oletin että ongelma olisi korjattavissa. Etten ole täysin tårta på tårta. Olinhan saanut jälkikäteen jopa yhdeltä korkeampiarvoiselta kollegalta kehuja että näytin hyvältä, kun tein tekniikoita (mitä siellä nyt sitten oli, puukkoa sun muuta). Ja eräs toinen kollega sanoi jo toissakesänä että "sinulla on kaikki mitä tarvitaan oranssiin". Mutta tietty mustavyöt tietävät parhaiten.

Olen itsekin sitä miettinyt, että miksei mene paremmin kaiken loputtoman treenaamisen jälkeen. Minulla kun on neuropoikkeavat aivot, todennäköisesti Asperger, niin tiedän että minulla on hahmotusvaikeuksia. Se on kuntonyrkkeilyssäkin tullut esiin. Mutta pitäisi kai nyt viimein tajuta että minulla on myös lähes olematon lihasmuisti, tai mikä tämä nyt sitten on, josta lopullisen tuomion antanut ohjaajani vihjasi kun totesi että niiden liikesarjojen pitäisi tulla jo itsestään.

Ihmetyksellä olen katsellut joitakin ihmisiä jotka eivät käy treeneissä kovin usein ja sitten kuitenkin etenevät vöissä. Aikoinaan yhdessä toisessa liitossa korostettiin niin paljon sitä että toistoja pitää olla lukemattomia että liikkeistä tulee vaistomaisia, ja olen kai sitten käsittänyt väärin että pitää vaan kelata niitä liikkeitä uudestaan ja uudestaan. Ja siltikään en saa hommaa toimimaan. Jos esim. en ole pitkään aikaan ollut matolla, niin joskus on hyvinkin kankeaa että miten se liike alkaa sujumaan. Joskus taas ei. Taitoni vaihtelevat aivan laidasta laitaan.

Jos taas kaikki tehty on tuolla aivoissani kuitenkin tallessa, niin se on jotenkin jumissa. Olin aikoinaan naisten itsepuolustuskurssilla oppinut neljän tunnin sisällä yhden tietyn irtautumisen, ja kerran tein sen vahingossa KM-treeneissä. Pari kysyi olenko harrastanut jotain toista lajia, koska se liike oli erilainen kuin KM:ssa opetettu. Eli minulla oli jäänyt yhdestä treenikerrasta jotain kroppaan, mikä tuli ulos yhtäkkiä yllättäen kun en sen kummemmin ajatellut mitään. Naurettavaa että ei sitten meinaa joku muu liike tulla vaikka miten monta kertaa olisi vääntänyt. Tai tulee eli periaatteessa tiedän koko jutun, mutta sitten se homma vaan jotenkin kusee varsinkin jos sattuu joku pari jonka kanssa en jotenkin oikein tunnu sopivan yhteen. Ja toisen kanssa sitten sujuukin.

Tuttava puolestaan on sitä mieltä että ei se ole kiinni jostain yksittäisien treenien sujumisesta että osaanko vai en, vaan kokonaisuudesta. No, sitä kokonaisuutta minä en kai sitten ymmärrä minun aivoillani. Että mitä tarkalleen haetaan. Keskityn aina johonkin yksittäiseen asiaan, kuten nyt vaikka tuohon lyömiseen, ja kuvittelen että se tilkitsee vuotavan veneen nimeltä meikäläisen aivot.

Ohjaaja mainitsin että saahan sitä treeneissä käydä vaikkei vöitä suorittaisikaan. Saa saa, mutta salilta yksitellen katoaa joka ukko ja muija joka ei pääse keltaista vyötä pidemmälle, ja sitten jää vaan ne "starat" ja tunnen itseni ääliöksi heidän joukossaan. Ja kun havainnoin että tuo ja tuo on nyt saanut oranssin vyön, ja olen huomannut että on treeneissä ollut minua parempi, niin tietenkään minä en sitä vyötä saa, koska olen se huonompi. En täytä kriteereitä. Jos ei koskaan olisi mitään semmoisia tähtihetkiä että kaikki menee nappiin, olisin kai ottanut ritolat jo aikoja sitten.

Halusin sen vyön kompensoidakseni sitä että olen koko elämäni ajan ollut liikunnallisesti tårta på tårta, mutta juuri koska olen, en sitä vyötä saa. Aivoni sen estävät. Eikä se ole ohjaajan vika, eikä kenenkään muunkaan, enkä minäkään sille mitään mahda, mutta nyt juuri on kyllä motivaatio harrastukseen kokolailla zero points. Ottaa päähän että ikinä aloin edes vouhottamaan koko vyöstä yhtään mitään. Olisin voinut vaan ihan kaikessa rauhassa touhuta sen minkä touhua siellä jossain sivussa ja harrastaa hauskaa harrastusta. Nyt tuntuu että olen tehnyt itsestäni täys pellen, oikein posetiivarin marakatin, kun ikinä kehtasin kuvitellakaan että näillä aivoilla edetään. Vihaan yli kaiken sellaista että menee luulemaan liikoja itsestään ja uskoo jotain täyttä tuubaa.

Toki sitä voisi itkeä ja parkua että byhyy kun tulee tällainen tuomio että en saa ikinä enää osallistua kokeisiin, mutta ymmärrän senkin ettei siinäkään mitään järkeä ole että käyn kerta toisensa jälkeen sössimässä. Itse ajattelin että kun tässä näitä nöyryytyksiä on jo ollut, niin ihan sama vaikka tulee lisää, ja yritän niin kauan että menee läpi, mutta ehkäpä ei sitten mene ikinä. Tein niin tai näin, tein väärinpäin. Siitä kyllä otin nokkiini että ohjaaja oletti että olin kuvitellut että minut säälistä päästetään läpi kolmannella kerralla. En nyt sentään. Typeryyksissäni vain oletin että tosiaan riittää kun rukkaa lyöntitekniikkaa ja on ollut vain pikku puute enää osaamisessani, ja kolmas kerta toden sanoo. Eipä kai sitten sano.

Toisaalta en kyllä halua lopettaa vieläkään, mutta toisaalta ja toisaalta... Onneksi olin jokatapauksessa ajatellut pitää taas paussia joitakin kuukausia ja palata sitten. Mutta nyt kun lähden lomille, niin en tiedä palaanko. Jaksaako siellä enää olla se idioottitapaus.

[tapsaattori]

Jos mä treenaisin Krav magaa, niin ennenkaikkea ja kenties ainoastaan tullakseni paremmaksi itsepuolustuksessa. Jokaisella meistä on joku potentiaalin huippu. Minäkin haluaisin olla huippukuntoinen ja ketterä, vaikean reumasairauden kanssa todellisuus on jotain muuta. Esim. taudin vaurioittamilla olkapäillä tosi monet heitot pitää jättää tekemättä kokonaan, pitää soveltaa, rankasti. Huipputasolle tähtäävä kamppailu-urheilija saattaa huomata että kaikista valtavista ponnistuksista huolimatta nuoremmat painaa ohi oikealta ja vasemmalta. Sitähän tämä on kaikilla, omien rajoitteiden tuntemista ja hyväksymistä.

Kaikesta tästä huolimatta jokainen voi olla treenin jälkeen parempi versio itsestään. Tai välillä, jos terveystilanne on hankala, niin päheä tavoite saattaa olla että kunto saadaan pysymään edes samana, tai vaikka hidastetaan taantumista. Eihän nämä viimeiset ole kovin palkitsevia sessioita, mutta joka tapauksessa parempia kuin sohvaperunahommat, sitäkin on tullut kokeiltua

[Nommo]

Kovin montaa "tavallista" keski-ikäisenä lajin aloittanutta en ole nähnyt vöissä lähtevän etenemään. Minun tietääkseni kaikki ovat aiemmin harrastaneet jotain muuta kamppailulajia tai edes jotain muuta fyysistä lajia, tai ovat nuoria, tai on joku läheinen jonka kanssa treenata tiiviisti vakiparina. Minulla ei ole noista eduista mitään, on vaivoja, ja käyttökelvottomat aivot.

Ei siis liene ihme jos en saanut ihmettä aikaiseksi.

Jollain muulla tavalla kai pitäisi terapoida sitä että minua nuoruudessani potkittiin ojaan, naurettiin räkä poskella ja muuten vaan halveksuttiin sen takia että urheilullisella paikkakunnalla olin kaikissa lajeissa huono.

[magamies]

Nommo: Älä anna periksi koska itsepuolustuksen kehittämisestä on kyse ja se kehittyy vähitelleen harjoittelemalla ja kuntonyrkkeilystä olet saanut lisää valikoimaa lajiisi.
Kun sanoit että mietit lopettamista niin älä tee sitä vaan kokeile välillä jotain muuta tampereen Km seuraa/liittoa, samalla vyöarvollasi yleensä saa aloittaa uudessa seurassa.
Tampereella on hervannassa Jyrkion Saarion alkuperäistä Krav magaa seura K4 center, sitten Chitalada puutarhakadulla on Krav maga ja Thainyrkkeilyseura, on myös FEKM Krav maga toimintaa Varalan urheiluopistolla ja joku vuoro Nääshallissa ja onko Suomen KM liiton seura jossa nyt harjoittelet?
vaihtoehtoja löytyy kokeilla ja aina voit palata entiseen seuraan takaisinkin
Tsemppiä!

[Nommo]

Ei se minun pääni liittoa/seuraa vaihtamalla petraannu. Mahdollisesti jatkan, pitää vaan unohtaa ne vyöt tykkänään. Ja tehdä jotain sellaistakin missä olen vahva. Jatkuva reppanana oleminen ei oikein hotsita.

[Illu]

Erikoinen kuvio kyllä ohjaajan tai graduoijan puolesta, jos oranssin vyön tasoa pidetään nyt niin korkeana, että sinne ei voi päästää harjoittelijaa, jolla nyt selkeästi on panostusta sen kokonaisuuden kehittämistä. Krav Magankin kaltaisessa lajissa se vyöjärjestelmän idea on kuitenkin tuoda vähän struktuuria siihen tekemiseen ja mielekkäitä välitavoitteita harjoittelijalle, ja tästä sain sen kuvan, että nyt näitä välitavoitteita ei pääse suorittelemaan jostain erikoisesta syystä. Melko luonnollista, että tällöin motivaatio harrastamiseen laskee.

Tähän vielä tietenkin se, että Krav Magan tulisi olla järjestelmänä yksinkertainen ja sellainen, että "jokainen" sen voi oppia - toki noissa taso-/vyökoehommissa on välillä mennyt Magassakin homma hiustenhalkomiseksi. Tähän nyt sitten joku meidän Magaliiton harrastaja kommentoi, että Illuhan on graduoijana tunnettu tekniikkanatsi, mutta itselläni tässäkin on ollut se ajatus, että löytäisi sen itselle sopivan tavan tehdä tekniikat tehokkaasti ja niitä arvioidaan sen henkilönkin mukaisesti.

Ne vyön värit ei kuitenkaan mystisiä lisävoimia tuo, ja ihan tavalliset ihmiset niitä ylempiäkin vöitä kantaa. Magassakin liitosta riippumatta näkee niillä ylemmilläkin vöillä melko "mielenkiintoisia" suorituksia, esimerkiksi surkeaa lyöntitekniikkaa, tai kyvyttömyyttä vyökoesparreissa. Ongelmia on lähinnä siinä, että tekniikka saadaan näyttämään oikealta, mutta sillä ei mitään oikeata tehoa ole. Tämä tekee oranssin vyön panttaamisesta omasta näkökulmasta vieläkin erikoisempaa, kun selkeästi ne arviointikriteerit ei niin tarkkoja kaikkien kohdalla ole.

[Lasse Candé]

Onko tuo nyt ihan varmuudella oikein tulkittu viesti, että on annettu ikuinen porttikielto osallistua johonkin hemmetin oranssin vyön kokeeseen?

Laajemmin teksteistä toki välittyy se, että kyseisessä organisaatiossa oranssin tasovaatimukset ovat niin kovat, ettei sitä saa myöskään sinua paremmat magaajat ja taso on heille täysin saavuttamaton. Tässähän ei siinä tapauksessa sitten ole mitään henkilökohtaisen tason ongelmaa (menettelyn järkevyys organisaatiotasolla on toinen kysymys), mutta yhä edelleen ihmettelen tuota esittämääsi ikuista ”ylenemiskieltoa”.

[Andy]

Kaikilla ei ole edellytyksiä päästä tietyssä lajissa erityisen pitkälle. Se kannattaa vaan hyväksyä.

[magamies]

Tulee mieleeni että kun Nommo oli siellä kuntonyrkkeilyssä ja pitkään pois KM harjoituksista niin se oli syy että et päässyt vyökokeeseen eli vaativat KM treenejä lisää ja uskon että sinne vyökokeeseen vielä pääset koska ei se oranssi vyö mitään tähtitiedettä voi olla.
Kuntonyrkkeilyssä kehitit lyöntitekniikkaasi ja se edesauttaa valmiuksiasi Km treeniessä ja vyökokeessa.
Vyökoe ei ole pääasia vaan itsepuolustukyky ja fyysinen kunto.

[Nommo]

Minusta vaikuttaa siltä että keskeisin ongelmani on tosiaan se, että liikkeiden pitäisi tulla luonnostaan (kuten ohjaaja mainitsi), ja minulta ilmeisesti puuttuu hyvin pitkälti tämä liike- tai lihasmuisti (kumpi se nyt sitten lieneekään). Johonkin tiettyyn haasteeseen pitäisi reagoida välittömästi vaistomaisesti. Minulla tilanne voi mennä järkeilyksi, ja järkeilyllähän hyökkäykseen vastaaminen ei onnistu. Kun mietiskelin sitä miten useita kertoja vuosien varrella kävin läpi oranssin tekniikat, ja jokaikinen kerta puolipaniikissa saatoin esim. saunassa istuessa miettiä että en hitto vie muista sitä ja sitä tekniikkaa, tai miten kaksi erityyppistä otteesta (kuristuksesta) irtautumista meni päässäni sekaisin, niin se on sitten ollut sitä loputonta järkeilyä joka ei hyödytä paljon mitään.

Viime vuonna kyllä oli sellainen hetki että aloin jollain jännällä tavalla nauttimaan ja jopa esittämään että tehdään semmoisia harjoituksia missä ei ollut etukäteen määrätty että teet niin ja niin, vaan piti ihan ex tempore toimia jollakin tavalla kun käydään kimppuun. Mielestäni en ollut niissä tilanteissa ihan töppö, jos ei tullut joku aivan salamannopea kohdalle. Harrastukseni alkuaikoina nämä tilanteet olivat hermostuttaneet, kuten varmaan monia muitakin aloittelijoita. Mutta nyt tekisin näitä miltei mieluiten. Sparristahan tykkäsin jo aiemmin.

Kun hyvin suurella todennäköisyydellä olen neuropoikkeava, niin tiededokumenteista oppimani mukaan Asperger-ihmisellä on liikaa hermosolujen välisiä yhteyksiä aivoissaan. Tämän takia tulee jumeja, koska aivoihin tulee yksinkertaisesti oikosulku kun tulee liikaa aistimuksia eli informaatiota kerralla. Assi ei pysty valikoimaan mitä kaikkea hän aistii, ja sitten ei meinaakaan aistia yhtään mitään, kun tulee se jumi. Ajoittain pystyn toimimaan vaiston varassa, mutta sitten tulee se järkeilytulppa, kun alkaa kaikki aivoissa mennä yhdeksi mössöksi.

Sehän minua eniten harmittaa jos millään mitä olen tänä vuonna tehnyt, ei ole mitään merkitystä, ja minut arvioidaan sen perusteella missä vaiheessa olin viime vuonna kun sain hylyn. Mutta toisaalta en minä osaa sanoa onko tässä nyt mitään ratkaisevaa kehitystä tapahtunut. Kuntonyrkkeilyn ohjaaja sanoo että lyön paremmin kuin alussa, mutta ehkä en sitten vaan näytä sen kummemmalta kuin ennenkään siellä KM-salilla.

Minua rassaa se, että kun sivusta katkerana seuraan ketkä kaikki sen oranssin saavat, niin heille se vaikuttaa tosi helpolta, ja sitäkin idiootimmaksi tunnen itseni. Jos ja kun olen erään sortin kehitysvammainen, niin se on aika raskasta tietää se itse. Monet ovat sanoneet että ei saa verrata itseään toisiin, mutta jos en niin tee, kuvittelen liikaa itsestäni. Toisaalta sitten kun muutkin mokaavat, iskee ärtymys että miksi tämä sen vyön sai, kun hänkin töppäilee. Eli en siis pysty havainnoimaan kokonaiskuvaa, vaan tuijotan yksityiskohtiin.

MUTTA: jokainen päätyy sille etapille mille hän kykenee pääsemään. Jos en itse ekaa etappia pidemmälle päässyt, niin minkäs teet. Ja on ihmisiä jotka eivät edenneet edes sinne. Näistä ei vaan sitten kuule enää ikinä mitään.

[Jussi Häkkinen]

Jotenkin tuntuu erikoiselta, että olisi tullut vyökoeporttikielto. Ehkä keskittymistä vyöhön, itse treenin sijaan, on hieman liikaa? Kuitenkin, kannattaa kysyä ohjaajalta, missä olisi enemmän tehtävää seuraavaa taso koetta ajatellen ja että miten hänen mielestään tulisi harjoitella. Tärkeää hän myös on käydä perustreekeissä, koetekniikat kun yleensä ovat vain osa lajin sisällöstä.

[Nommo]

Sehän siinä juuri on, kun olen käynyt treeneissä niin helkkarin paljon, että siitä kai voi päätellä että olen toivoton tapaus.

Tietty jos nyt nyrkkeilypuoli on se mikä koko höskän kaataa, niin en ole aiemmin pystynyt treenaamaan sitä KM:n rinnalla erikseen. Nyt kun niin teen, ilmeisesti juna meni jo.

Minä nyt sitten vaan harrastelen miettimättä niitä tasoja. Olen alusta asti saanut kuitenkin perustreeneissä duunata jokaikisen vyön tekniikoita sen mukaan kuin mihin olen itse kyennyt.

[Jussi Häkkinen]

Nautitko treenaamisesta? Se on pääasia.

Enkä usko minkään junan menneen. On myös erikoista, että lajia treenatakaewn pitäisi hakea lisäosaamista toisesta lajista.

Ota ihan klassinen vihko käteen ja pyydä opettajalta lista viidestä asiasta, joihin erityisesti pitäisi panostaa jotta etenisi lajissa.

En usko sinulla olevan porttikieltoa vyökokeisiin jos sinulla ei ole porttikieltoa lajiin. Tässä kohdassa oma tulkintasi on melkoisella varmuudella väärä. Voit pyytää opettajaa myös vinkkaamaan, milloin olisit valmis vyökokeisiin.

[Nommo]

Noo, minä sanoin jo etten enää omatoimisesti itseäni kokeisiin tuputa. Nautin kyllä treeneistä jos joku krempoistani ei ole liian pahana.

Eniten siellä tietysti masentaa että jos kollegoita pännii olla parinani. Toisen ei tarvitse olla kuin väsähtänyt tai muuten kärttyinen, niin alan heti syyttelemään itseäni että hän ei haluaisi parinani olla.

Onneksi on vaihtuvuutta.

Kyllä meillä minun käsittääkseni todella monella, ellei peräti kaikilla, vyöputkeen päätyneillä on kokemusta toisesta lajista aiemmalta ja/tai kuluvalta ajalta.

[Jussi Häkkinen]

Tuntuu jotenkin mustavalkoiselta suhtautumiselra. "Kun ei niin en tuputa". Ota relasti, kysy ja lähde sitä kautta etenemään.