Vielä palaan vähän noihin Landsknechteihin ja sodankäyntiin siinä, että luin heillä olleen erittäin jäiset välit naapureidensä Reisläufereiden kanssa. Aina kun nämä ottivat yhteen käytiin "pahaa sotaa" schlechten Krieg, jossa ei otettu vankeja.
Tässä minusta varmasti kuvaava Hans Holbein nuoremman teos Schlechten Krieg (1500-luvun alkupuoli), joka näyttää millaista tuollainen yhteenotto on ollut.
Mitä tulee tuohon keskiaikaiseen sotilaskoulutukseen, niin minulla on muutamia noita Ospreyn kirjoja erilaisista sotureista, joissa aihetta sivutaan vähän. Nuorempana teki mieli ostella niitä enemmänkin, mutta kun japanilaisten miekkojen kirjat on minulle vielä tärkeämpiä...
Landsknechtien palkkaamisesta kerrotaan, että vaikka palkkasotureita värvättiin ympäriinsä niin standardit olivat korkealla. Niihin kuului fyysinen kunto, varusteet ja sosio-ekonominen status. Jokaisen täytyi itse tuoda mukanaan perusvarustus joka oli 12-16 guilderia. Tuollainen edellä mainittu piikki oli ilmeisesti 1 guilderin, arkebuusi 3,5, jalkamiehen täyspanssari 16 guilderia, sotahevonen 44. Esimerkkinä kerrotaan että perustyöläisen palkka oli 1,6 guilderia kuukaudessa, Landsknectin 4 guilderia, ja niiden jotka palkattiin doppelsöldneriksi 8 guilderia. Valitettavasti kirjassa ei kerrota oikeastaan joukkojen harjoittelusta, vaan keskitytään enemmän leirielämään, joukkojen rakenteeseen jne.
Galloglassien kirjassa on vähän enemmän tuotakin puolta. Nämä siis olivat Irlannin ja Skotlannin palkkasotureita. Ehkä hieman kotiinpäinvetäen kun kirjoittaja itse on juurikin nöistä sukujuurista, mainitaan alkuun että äijät tuolla suunnalla oli kovia, väkivaltaisia ja hurjia. Galloglasseja värvätessä hakijan taustalla ei ilmeisesti ollut merkitystä, vaan hakijoilta etsittiin kokoa ja voimaa. Tämä käy ilmeisesti ilmi useammassa aikalaismaininnassa Galloglasseista. Kirjassa mainitaan ettei ollut formaalia harjoittelukulttuuria, mutta irlantilaiset soturit (kernit) saivat oppia heitä palkanneilta usein englantilaisilta. Galloglassit olivat "eliittijoukkoa", ja kuuluisia kahdenkäden kirveen käytöstä. Jokaisella Galloglassilla oli ikäänkuin aseenkantaja/palvelija joka samassa oli tuleva Galloglass. Kirjassa mainitaan kuinka pojat saivat sitten oppia veteraaneilta Irlannin syrjäseuduilla kaukana englantilaisten katseilta kirveen, miekan ja keihään käyttöön.