Armizare (Fiore de'i Liberin tyylisuunta)

[Antti]

Toisaalta se, että Fioren Pisani-Dossi on kirjoitettu samanlaisella taitolla kuin jokin muu käsikirjoitus ei todista yhteyttä käsikirjoitusten sisällön välillä. Sisältö ratkaisee enemmän, kuin käsikirjoituksen taitto tai jaottelu.

Tämä vissiin liittyi siihen, mitä Joeli sanoi Paulus Kalista verrattuna Fioren Pisani-Dossiin. Sinänsähän näiden asettelu ei ole samanlainen, koska Pisani-Dossin formaatti on painissa ja tikarissa 2 × 3, muissa aseissa 2 × 2 (ratsumiekkailussa myös 1 × 2, kun ratsukot ovat kaukana toisistaan), kun taas Paulus Kalilla on tasaisesti 1 × 1 (tai ratsukuvissa ½ × 1, kun asetelma leviää koko aukeamalle). Kuvan ja tekstin suhteen osalta asia on vähän monimutkaisempi, mutta lähtökohtaisesti Fioren tekstit selittävät kuvia, kun taas Paulus Kalilla kuvat selittävät tekstiä, siis ainakin niissä tapauksissa, kun teksti siteeraa Liechtenauerin säkeitä. (Tästä päästään tietysti siihen, että Paulus Kalin motivaatio on mahdollisesti näyttää, miten väärässä Talhoffer on, mutta se on toinen juttu.)

Mutta ihan yleisellä tasolla totta kai myös asettelulla on merkitystä. Esim. Fioren kuvien asettelu (sisällöstä tietysti puhumattakaan) kielii yhteydestä ÖNB 5278:n 2 × 3 -asettelun kanssa ja antaa lisäsyytä olettaa, että molemmat ammentavat pohjimmiltaan samasta exempla-lähteestä. (Esimerkki mallikirjasta, jossa tosin muutakin kuin kamppailua: New York, Pierpont Morgan Library, II 2-25.)

[Antti]

Mielenkiintoista keskustelua! Voisitteko tarjota maallikommille suomennokset termeistä Zettel ja glossa, kiitos.

Tähän tulikin jo vastaus, mutta pari sanaa vielä "glossasta" Fioren osalta. Kuten edellä jo kirjoitin, Fioren tekstit selittävät kuvia. Fiore viittaa Pisani-Dossin esipuheessa teokseensa "glossana" (glosa), jonka hän on tehnyt kaiken tietämyksensä avulla kuvitettuun kirjaan, jonka kuvien yläpuolelle kyseiset glossat menevät. Hän myös sanoo, että sekä glossa että kuvitettu kirja on tehty Niccolòn, Ferraran markiisin ("ja Modenan kaupungin ja Parman ja Reggion kaupunkien") pyynnöstä. Fiore myös toteaa jättäneensä pois epäselvät temput ja käsittelevänsä vain sellaisia, jotka hän on itse nähnyt ja kokeillut.

[Joeli T.]

Pitäisi olla jokin erityinen syy lukea "suueuo" tekstissä olevan muodon "suueno" (Swenus) sijaan.

Näinpä. Eikä tuota "Johannes, lisänimi Swenus":ia nyt niin hirveästi tarvitse jäädä ihmettelemään, ellei sitten lähde matrikkeleita ja tilikirjoja nimen kanssa perkaamaan. Olisi ihanaa jos joku näkisi sen vaivan, ja samalla toivon ettei kenenkään kevyin syin tarvitsisi nähdä sellaista vaivaa.
Vertauksena samasta kirjoitusasusta, ei kuningas Sweno Macbethissäkään taida mikään swaabien kuningas olla. (N. 1 K. 2 r. 67-71). http://www.shakespeare-online.com/plays ... h_1_2.html

[Antti]

Sinänsä mikään ei tietenkään estä, etteikö siinä olisi tarkoitus lukea "Swevus", ja voi asiaa perustella niinkin, että pohjoismaalaiselta kalskahtava Swenus olisi erikoisempi nimi. Hauska sattuma: löysin "Johannes Swenuksen" Voraun priorina, mutta se olikin oikeasti Swevus.

[Ars Dimicatio]

Tämä vissiin liittyi siihen, mitä Joeli sanoi Paulus Kalista verrattuna Fioren Pisani-Dossiin.

Liittyy pääsääntöisesti siihen, että koin Joelin kyseisen vastauksen hiukan hyökkäävänä, enkä ollut täysin varma siitä puhuttiinko enää yhtään samasta asiasta. Jos toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä, niin keskustelu pituuksista, leveyksisttä ja kulmista ei varmasti etene. Itse olen sitä koulukuntaa joka on kamppailukirjojen osalta kiinnostunut pääsääntöisesti niiden sisältämästä informaatiosta ja toissijaisesti eri lähteiden sisältämän informaation suhteesta toisiinsa. Minun kiinnostukseni siihen, miten informaatio on esitetty on kursoorista ja liittyy pääsääntöisesti informaatiosisällön ymmärtämiseen.

Alustuksessa kommentoin "italialaista miekkailua" koska kyseistä termiä nähdään käytettävän modernissa HEMA:ssa. Pidän termiä historiallisesti harhaanjohtavana, koska kuten Joeli totesi on paljon syitä olettaa, että "ritarillinen kaksinkamppailuperinne" oli yhteistä huomattavasti laajemmalla alueella. Toisaalta pelkästään yhteyksien olemassaolo ei todista sitä, että kaikki kamppailutyylit olivat sukua toisilleen tai edes välttämättä vaikuttaneet toisiinsa.

Kun alan vertailemaan kahta lähdettä ja arvioimaan sitä ovatko ne vaikuttaneet toisiinsa, edustavatko ne samaa, laajempaaa kamppailutyyliä tai ovatko ne osittain saman (yhteisen) lähteen erillisiä kopioita kiinnitän huomiota informaatiosisältöön ja esitystapaan esimerkiksi näin:

• Viittaavatko lähteet toisiinsa?
• Viittaavatko lähteet samaan, yhteiseen auktoriteettiin?
• Tunnistavatko lähteiden kirjoittajat yhteistä opettajaa tai opettajia?
• Käyttävätkö lähteet yhteistä "kamppailutaksonomiaa" luokitellessaan varoasentoja, tekniikoita ynnä muuta?
• Onko lähteiden käyttämässä "kamppailutaksonomiassa" yhtäläisyyksiä?
• Onko lähteissä kuvattu yleisiä taistelullisia periaatteita siitä miten taistelu voitetaan ja ovatko ne lähteille yhteisiä?
• Ovatko lähteissä kuvatut taktiset valinnan eri tilanteisiin samanlaisia ja miten ne eroavat toisistaan?
• Onko lähteissä kuvatuissa yksittäisissä tekniikoissa yhtäläisyyksiä?

Olen vertaillut keskenään Fioren käskirjoituksia MS M.383, Ludwig XV 13, Pisani Dossi MS ja vertaillut niitä Philippo Vadin De Arte Gladiatoria Dimicandi käsikirjoitukseen, Joachim Meyerin käskirjoituksen MS A.4º.2 ja kirjaan Gründtliche Beschreibung der Kunst des Fechtens, sekä Stephen Cheneyn useampien lähteiden käännöskokoelmaan Ringeck Danzig Lew: Long Sword.

Tässä vertailussa Fioren käsikirjoitukset olivat melko läheistä sukua Philippo di Vadin kirjalle. Viittauksia toisiinsa, yhteisiin auktoriteetteihin tai yhteisiin opettajiin ei ole. Philippo di Vadi kuvaa taistelullisia periaatteita laajemmin, kuin Fiore. Yhtäläisyyksiä on, mutta ne voivat olla kyseisenä aikana yleisesti tunnistettuja. Kamppailutaksonomiassa ovat samanlaiset ja suuri osa taktisista valinnoista ja tekniikoista on yhteisiä.

Meyerin kirjat ja vertailussa Ringeckiltä, Danzigilta ja Lewlta mukana olleet pätkät viittaavat Lichtenaueriin ja tämän Zetteliin yhteisenä auktoriteettina. Kamppailutaksonomia on pitkälti yhtenäinen varoasentoja, mestari-iskuja, taktisten periatteeiden ja jopa yksittäisten tekniikoiden nimien suhteen. Taistelullisissa periaatteissa, taktisissa valinnoissa ja yksittäisissä tekniikoissa on runsaasti yhteisiä osia. Muutamissa tapauksissa löytyy yksittäisiä tekstikappaleita, jotka voisivat olla toistensa kopioita tai kopioita yhteisestä kolmannesta lähteestä.

Fioren ja Vadin muodostaman parin vertailu Meyer, Ringeck, Danzig ja Lew -nelikkoon tuottaa hyvin vähän yhtäläisyyksiä ja ne esiintyvät lähinnä taktisissa valinnoissa ja yksittäisissä tekniikoissa. Vertailua haittaa toki se, että en ole tutustunut Ringeckin, Danzigin ja Lewn tuotantoihin laajemmin ja otos perustuu vain yhteen moderniin käännöskokoelmaan.

En tunne Paulus Kalia tai vaikka Ludwig von Eybia niin hyvin, että uskaltaisin asettaa heitä millekään janalle tässä, mutta mielestäni on selvää, että Fioren ja Vadin kirjoituksissa kuvatut tyylit ovat enemmän sukua toisilleen, kuin Meyerin tyylille tai Ringeck/Danzig/Lew kolmikolle.

[Antti]

On varmaan aika no-brainer todeta, että Vadi on lähempänä Fiorea ja Meyer lähempänä Liechtenauer-glossia. Toisaalta Meyerin selostama oppi on sisällöllisesti selvästi erilainen ja eri tavalla järjestelty kuin Liechtenauer-glossien, joten niitä voisi nykyaikaisten kamppailulajilasien läpi katsottuna pitää "eri lajeina". (Ringeck, "Danzig" ja "Lew" ovat nähdäkseni pohjimmiltaan sama teksti. Ringeckille on askriboitu vain tuo yksi miekkaoppi, Peter von Danzigille vain yksi haarniskamiekkailuoppi, ja Juutalais-Lewlle vain haarniskamiekkailuoppi ja ratsumiekkailuoppi, mutta niiden attribuutio ei ole yksiselitteinen.)

Nuo listaamasi kysymykset varmaan kattavat aika paljon sellaisista yhteyksistä, mitä kahden lähteen välillä voi havaita, mutta en lähtisi a priori olettamaan mitään kriteerejä millekään oletetuille "tyylisuunnille" tai "järjestelmille", vaan pyrin selittämään lähteissä havaittavia piirteitä ja ilmiöitä. Selitys voi sitten olla yksinkertaisimmillaan esimerkiksi se, että yksi on suora tai mukailtu kopio tai käännös toisesta, että molemmat ovat saman tekijän laatimia, tai että yksi on tehty vastauksena toiseen, tai että molempien tekijät ovat saaneet suhteellisen samanlaista oppia, tai haluavat vain yhdistää itsensä johonkin kuuluisaan nimeen.

Kuuluminen samaan miekkailukultturialueeseen ole tietenkään mikään binäärinen kyllä/ei-kysymys, vaan kyse on paremminkin perheyhtäläisyydestä.

Kamppailukirjojen sisältöön vaikuttaa paitsi sen opin laatu, jota ne kuvaavat, myös kuvaamisen käytännöt. Kummatkin voivat olla kahden teoksen välillä samanlaisia tai erilaisia yhdessä ja erikseen, ja opin jäsentyminen ja sen esitystapa kirjassa voi olla vaikea erottaa toisistaan. Se taas on mahdotonta sanoa, miten aikalaiset ovat tosiasiassa miekkailleet.

Esimerkiksi ihan yleisellä tasolla se, että aluksi luetellaan varoasentoja, on I.33:n, Fioren, Vadin ja Meyerin piirre muttei Liechtenauer-glossien piirre, vaikka Rooman-käsikirjoitukseen (44 A 8) se onkin päätynyt siltä osin, että muuten kuvittamattoman kirjan alussa on kuvat neljästä varoasennosta; se, että yksittäiset opinkappaleet jäsennellään eri varoasentojen alle, on taas I.33:n ja Meyerin muttei Fioren, Vadin tai Liechtenauer-glossien piirre, vaikka se löytyy Liechtenauriin sidoksissa olevasta lyhytmiekkatekstistä. Nämä kaksi piirrettä voivat olla joko vain kamppailukirjojen piirteitä ja siten niiden välityksellä levinneitä ilmiöitä tai (todennäköisemmin) myös käytännön opetuksen didaktisia ratkaisuja opin mieleenpainamiseksi. Koska kumpikaan ei ole mikään välttämätön piirre, voidaan olettaa, että ne ovat levinneet todellisessa vuorovaikutuksessa, mistä tietysti kertovat myös sanaston yhtäläisyydet ja samankaltaiset opinkappaleet.

[Ars Dimicatio]

On varmaan aika no-brainer todeta, että Vadi on lähempänä Fiorea ja Meyer lähempänä Liechtenauer-glossia. Toisaalta Meyerin selostama oppi on sisällöllisesti selvästi erilainen ja eri tavalla järjestelty kuin Liechtenauer-glossien, joten niitä voisi nykyaikaisten kamppailulajilasien läpi katsottuna pitää "eri lajeina". (Ringeck, "Danzig" ja "Lew" ovat nähdäkseni pohjimmiltaan sama teksti. Ringeckille on askriboitu vain tuo yksi miekkaoppi, Peter von Danzigille vain yksi haarniskamiekkailuoppi, ja Juutalais-Lewlle vain haarniskamiekkailuoppi ja ratsumiekkailuoppi, mutta niiden attribuutio ei ole yksiselitteinen.)

Olen melko lailla samaa mieltä tästä. Mielestäni Fiore, Vadi, Meyer ja RDL ovat kukin omia tyylejään / lajejaan ja tosiaan Vadi lainaa varhaisempaa Fiorea, kun taas Meyer lainaa varhaisempaa RDL:ää. Sellaista vertailua en ole vielä ehtinyt tehdä, miten Meyer suhtautuu Vadiin, eli paljonko niillä on yhteyttä toisiinsa. Pääpointtini on joka tapauksessa se, että eri lähteiden välillä on hahmotettavissa selkeitä yhtäläisyyksiä jotka voivat viitata sekä useamman toisistaan eroavan perinteen olemassaoloon ennen näiden lähteiden syntyä ja toisaalta taas lähteitä yhdistävien opetusperinteiden olemassaoloon lähteiden kirjoitusaikana. Toisin sanottuna vastahypoteesi hypoteesille, jonka mukaan lähteet olisvat eroistaan huolimatta yhtä ja samaa kamppailuperinnettä. Kumpaakaan hypoteesia ei mielestäni ole aukottomasti todistettu.

...se, että yksittäiset opinkappaleet jäsennellään eri varoasentojen alle, on taas I.33:n ja Meyerin muttei Fioren, Vadin tai Liechtenauer-glossien piirre, vaikka se löytyy Liechtenauriin sidoksissa olevasta lyhytmiekkatekstistä.

Varoasentojen alle jäsennellyt opinkappaleet ovat myös Antonio Manciolinon Opera Nova (1531) kirjalle tyypillisiä. Vaikka en itse näe Meyerin ja Manciolinon tekniikkavalikoimassa paljoakaan yhtäläisyyksiä ja he kirjoittivat pitkälti eri aseyhdistelmistä, niin tässä on kyllä selvästi havaittavissa yhteyttä ainakin tekstin jäsentelyn osalta.

[Antti]

yhden todennäköisesti hänen kuolemansa jälkeen laaditun käsikirjoituksen

Tällä viitannet Pariisista löytyvään latinankieliseen käsikirjoitukseen otsikolla Florius de arte luctandi (BnF, lat. 11269). Olen hiljattain puuhastellut taas tämän parissa.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, kyseinen kirja ei ole erityisemmin kiinnostanut Fiore-harrastajia kahdesta syystä: 1) siitä ei ole saatavilla lukukelpoista versiota, ja 2) sen oletetaan olevan jonkun muun tekemä mukaelma Fioren kirjasta.

[Ars Dimicatio]

Tällä viitannet Pariisista löytyvään latinankieliseen käsikirjoitukseen otsikolla Florius de arte luctandi (BnF, lat. 11269). Olen hiljattain puuhastellut taas tämän parissa.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, kyseinen kirja ei ole erityisemmin kiinnostanut Fiore-harrastajia kahdesta syystä: 1) siitä ei ole saatavilla lukukelpoista versiota, ja 2) sen oletetaan olevan jonkun muun tekemä mukaelma Fioren kirjasta.

Kyllä. Varmaa todistetta siitä onko Florius kirjoitettu Fioren de'i Liberin kuoleman jälkeen ei ole, joskin käsitykseni mukaan Floriuksen syntyaikaan mestari olisi ollut 70-80 vuotias, jos oli vielä elossa. Aikaisemmin Floriusta oli vaikea saada käsiinsä, mutta Ken Mondscheinin ja Gregory Mele on vastikään tehnyt uuden käännöksen jonka yhteydessä alkuperäisen kirjan kopio on myöskin erittäin hyvälaatuisena. Teoriassa Florius voisi olla Fioren vielä elossa ollessa ja teoriassa myös hänen valvonnassaan tehty versio, mutta Fioren omaa käsialaa se ei vaikuttaisi olevan. Teoksessa olevissa kuvissa on myös erikoislaatuisia eroja Morgani, Getty ja Pisani-Dossi versioihin verrattuna, joka voisi tukea sitä, että kyseessä on jonkun muun tekemä mukaelma.

[Antti]

Ken Mondscheinin ja Gregory Mele on vastikään tehnyt uuden käännöksen jonka yhteydessä alkuperäisen kirjan kopio on myöskin erittäin hyvälaatuisena.

Joo, kuvat ovat alkuperäisessä koossa ja väreissä, mikä on hyvä. Harmi vaan, että yhden sivun (24r) kuva puuttuu. Itse tekstikään ei ole ongelmaton, mutta käännös on ehkä parempi kuin samana vuonna ilmestynyt Winnick/Marsden-versio, josta alkuteksti puuttuu kokonaan: näköissivuillekin se on erikseen korvattu englanninkielisellä käännöksellä, joka siis on näin ollen kirjassa hassusti kahteen kertaan. Itse sivujen järjestystä ei ole edes yritetty korjata kuten Mondschein/Melen kirjassa.

[sinappi]

Suonette maallikkokysymyksen aiheeseen. Selasin Fior di Battaglian kuvitusta "varoasennoista" (posta) pitkämiekalla. Sitten katsoin videoita hema-harjoittelijoiden rekonstruktioita noista nimenomaisista varoasentoja. Miksi miekkailijat usein näyttävät posta longan ja posta breven siten, että oikeakätisen miekkailijan oikea jalka on etummaisena (kuin japanilaisten chudan no kamaessa), vaikka Fior di Battaglian kuvituksessa täysin selvästi edessä on vasen jalka? Miksi miekkailijat usein jättävät posta di donna destraza -asennossa vasemman käden nostamatta siten, että vastustajaa ei katsotakaan ikään kuin oman kainalon ali niin kuin manuaalin kuvituksessa selvästi tehdään? Manuaalin kuvat ovat siinä määrin tarkkoja, että luulisi edes staattisista hyvin kuvatuista asennoista vallitsevan jonkinlaisen konsensuksen. Manittakoon, että tietenkin ymmärrän, ettei asentoja ole taistelutilanteessa tarkoitettu staattisiksi. Eikö hemassa ole tarkoitus nimenomaan ennallistaa vanhoja taitoja?

[Antti]

Miksi miekkailijat usein jättävät posta di donna destraza -asennossa vasemman käden nostamatta siten, että vastustajaa ei katsotakaan ikään kuin oman kainalon ali niin kuin manuaalin kuvituksessa selvästi tehdään?

En osaa vastata HEMA- tai Fiore-harrastajien puolesta, mutta tuon posta di donnan osalta pari huomiota. Laitetaan vielä kuva puheena olevasta asennosta (Los Angeles, Getty Museum, Ms. Ludwig XV 13) havainnollistamaan keskustelua muillekin:



Asento on tässä oikeanpuoleinen (eli miekka oikealla olalla) ja takapainoinen (eli taka- eli oikea jalka koukussa, etujalka suorempana), ja se näkyy takaa päin.

Asento on piirretty tässä niin, että hahmo näyttää olevan selin vastustajaansa kohti ja todellakin katsovan vasemman käsivartensa alta. Väittäisin, että molemmat ominaisuudet ovat kuitenkin vain kuvituksen kopiointiprosessissa syntyneitä piirteitä, jotka johtuvat taiteilijan väärinkäsityksestä ja jonkun mallissa olleen piirteen karikatyrisoinnista. Perustelut alla.

Samalla sivulla näkyy myös sama asento vasemmanpuoleisena ja takapainoisena edestä päin, jossa hahmo ei katso käsivartensa alta (myös miekan kulma on eri):



Edelliseltä lehdeltä löytyy löytyy kaksi kuvaparia, joissa asento näkyy oikeanpuoleisena ja etupainoisena edestä päin (vas.) sekä uudelleen oikeanpuoleisena ja takapainoisena takaa päin (oik.):



Jälkimmäisestä kuvasta, jossa siis toisella hahmolla on miekan ja sotavasaran yhdistelmä, löytyy myös Pisani Dossi -versiosta, jossa asentojen painoisuudet ovat toisin päin. Vasemmalla siis oikeanpuoleinen ja takapainoinen posta di donna edestä päin nähtynä:



Miekan asento näyttäisi siis vaihtelevan sen mukaan, näkyykö asento edestä vai takaa päin. Hahmo näyttää katsovan oman kainalonsa ali ainoastaan silloin, kun oikeanpuoleinen ja takapainoinen asento nähdään takaa päin.

Joku fundamentalistisempi lukija voisi tietysti tulkita niin, että jokikinen ero kuvien välillä on merkittävä ja tarkoittaa sitä, että kuvien tarkoitus on esittää teknisesti toisistaan merkittävällä tavalla eroavia variantteja. Tätä vastaan voisi esittää sen, että New Yorkin versiossa (Morgan Pierpont Library, MS M.383) nähdään oikeanpuoleinen asento takapainoisena sekä takaa että edestä, ja molemmissa kuvissa on tismalleen sama kuvateksti eli selostus siitä, mitä kyseisestä asennosta voi tehdä (juu, yhdessä kohti sanajärjestys on eri):

Manuaalin kuvat ovat siinä määrin tarkkoja, että luulisi edes staattisista hyvin kuvatuista asennoista vallitsevan jonkinlaisen konsensuksen.

Kuvat on piirtänyt joku Altichieron koulukuntaa edustava huippuosaaja, mutta se ei välttämättä tarkoita, etteikö niiden yksityiskohtia kannata ottaa suolarakeen kera. Sen lisäksi, mitä kävi jo ilmi posta di donnasta, voisi osoituksena tästä mainita myös oheisen tikarikuvan:

[sinappi]

Antti, kiitos paljon paremmasta vastauksesta kuin laiskasti muotoiltu kysymys ansaitsi! Posta di donnasta on minun nähdäkseni pitkämiekkakuvissa nuo etupainoiset versiot molemmille puolille, mutta tuo takapainoisempi, jossa siis katsotaan oman kainalon ali, näytetään vain oikeanpuoleisena. Voisi ajatella kyseessä olevan eri asennon, jossa on tosiaankin tarkoitus vasemmankin käden olla kohotettuna oman näkökentän yläpuolelle. Pisani Dossi -ristiriita tuntuu tukevan tulkintaa, että kuvittaja on tiputtanut pallon. Viimeistään New Yorkin versio sai minut vakuuttuneeksi.

Ei tuo tikarikuva aivan niin kaamea käsisolmu ole kuin ensi silmäyksellä näyttää

[sinappi]

Kuvittamisesta ja asennoista tuli mieleeni, että kuinkakohan suurin piirteisiä myöhäiskeskiajan ihmiset ylipäänsä ovat olleet? Ainakin eurooppalaisissa keskiaikaisissa, arvokkaissakin esineissä on käsityötaitoja harjoittaneen silmään paljon epäsymmetrisyyttä ja epätarkkuutta. Aikalaiset käsityöläiset aivan varmasti olisivat halutessaan kyenneet parempaan työnjälkeen. Voisiko se olla kulttuurinen ominaispiirre, että ei ole ihan niin tarkkaa, miten ne jalkaterän suunnat ja kädet miekkailuoppilaalla ovat tai miten kuvittaja ne piirroksessa esittää, kun periaate vain on oikea.

[Joeli T.]

Sen verran kun olen jutellut asiasta noiden käsityömestareiden kanssa (Suomessa on kourallinen), niin tarkkuuden käsite on ollut eri kuin nykyään. Esim, symmetriaa tuossa mainitsemassasi mielessä ei ole välttämättä arvostettu niin paljon. Esimerkkejä on rintapanssareista ja kypäristä, jotka eivät ole muodoiltaan symmetrisiä, mutta joiden paksuudet on hyvinkin tarkkaan suunniteltu suojaamaan oikeakätistä vastustajaa vastaan, siten että vasemmat etupinnat on poikkeuksetta paksumpia. Materiaalivahvuudet vaihtelevat tyyliin 0,8 - 2,4 mm välillä. Toisin sanuttuna hyvin tarkkaa työtä. Paljon varianssia myös! Ja ei symmetriaa.

Samoin renesanssiajan taisteluoppaissa kuvitukset saattavat olla hyvin tyyliteltyjä - yksityiskohdat saattavat olla sellaisia, että ne eivät tapahtuisi samanaikaisesti, samassa kuvanhetkessä. Sen sijaan kuvituksen kuvaamassa taistelutilanteessa nuo kaikki yksityiskohdat olisi läsnä. Onko siis kyseessä epätarkka kuva, vai pikkutarkka kuvaus? Nykyihmisen tarkkuuden/symmetrian/estetiikan taju on erilainen kuin kuusisataa vuotta sitten.

Kysymykseesi varoasennoista - HEMA:aa vaivaa turhan staattiset tulkinnat. Ikäänkuin asioita olisi opeteltu kuvista, tekstintulkinnan ja oheisharjoitteiden kustannuksella. Tämä johtaa siihen että ihan kaikki eivät osaa löytää merkitystä koittaessaan toistaa yksityiskohtia. Jotkut yksityiskohdat tuntuvat tällöin vaikeilta ja turhilta, jolloin ne jäävät pois. Niinkuin vaikka se vasen kyynerpää mitä ihmettelit - tiedän täsmälleen mistä puhut ja selitys menee vähän lillukanvarsien ihmetteluyksi. Jos erään tekniikan tekee kiltin romanttisesti, niin poishan se kyynerpää jää. Jos tekniikan tekee liikkeelle uskollisesti, niin kyllä se kyynerpääkin siitä nousee. Voimaa lyöntiin tulee toki roisisti enemmän - mutta ongelmana on että siitä tulee vaarallinen, kun se kuvauksen mukaisesti rikkoo varoasentoja. Kyseisestä varoasennosta pitää kuitenkin pystyä tekemään, mitä - kymmenen eri tekniikkaa? Varmasti silloin pienet yksityiskohdat myös muuttuvat. No miksi Fiore sitten vain mainitsee että tästä kuusi lyöntiä, pisto, piston vaihto ja rikkominen - mutta ei kerro että mitkä aikomukset muuttavat asennon joitain yksityiskohtia? Nuo kirjat on tarkoitettu opetustyökaluiksi, mutta ei ainoaksi sellaiseksi. Se päätapa kertoa eteenpäin juttuja on Fioren mukaan kahden kesken, ja salassa muilta - ei siis kuvista katsomalla.