Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle. :boxing2:

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Muun maailman lajit

Valvoja: Valvoja

ka1
kylkeenpotkija
Viestit: 2192
Lauteille: Maaliskuu 2005

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti ka1 »

Tuo ensimmäinen video tuli sattumalta vastaan, niin kukaan ei onneksi ollut kieltämässä sen jakamista. :D

Periytymät puukkotyylissä vuosituhannen takaa Intiasta ovat aikamoinen oletus, vaikkeivät ehkä mahdottomuus. Yhteistä, eli hyvin vanhaa, kulttuuriahan eri maailmankolkkien romaneilla kuitenkin käsittääkseni on. Olisikin muuten mielenkiintoista nähdä videoita muiden maiden romanien puukonkäsittelystä. Missä määrin olisi nähtävissä yhteneväisyyksiä Suomen romanien tyyliin, missä määrin kyseessä on oma kansallinen tyylinsä? Googlettelu ei äkkiseltään tuottanut tällaisia videoita muista maista.

Puukkovaikutteiden ajattelisin, tai huvikseni kevyesti spekuloin, Suomessa virranneen yleisemmin romaneilta valtaväestölle, esimerkiksi nyt häjyille, päin. ”Lengailu” ei mitä ilmeisimmin ole moderni ilmiö, vaan vanhaa perinnettä, joka siten lienee ollut vielä verevimmissä voimissaan puukkojunkkarikaudella. Joidenkin häjyjen, kuten Rannanjärven, kerrotaan harrastaneen tappelutanssia, johon kuului puukolla ilmaan kuvioiminen. Tässä on helppo kuvitella mahdollinen romanikulttuurin vaikutus. Olihan eräskin aikalaisteoria, että koko puukonkäyttö pohjalaisten keskuudessa yleistyi johtuen tappeluista romaniväestön kanssa. Tuskin pitää paikkansa, mutta kertoo kuitenkin vuorovaikutuksesta tällä saralla.

Voi myös olla että tässä pohdinnassa ei ole mitään perää.

Rytkypolkasta, sehän ei välttämättä ollut tappelutanssi, eikä tappelutanssi välttämättä ollut rytkypolkkaa. Näitä on jossain määrin kyllä synonymisoitu, ja usein se mitä ilmeisimmin olikin rytkypolkka, joka tappelua esimerkiksi häissä edelsi. Täytyypä kaivaa tänne näyte alkuperäisen, jo varmasti unholaan vaipuneen härmäläisen rytkypolkan sävelmästä eräältä arkistotallenteelta.
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit: 16201
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti Kari Aittomäki »

No Intia-Pakistanissahan on hyvin vahva kamppailuperinne eli ei se lengailujuuri vallan mahdoton ole.
Mutta kiinteää oppia/treenimuotoa tuskin on säilynyt.

On täysin mahdollista että rytkypolkalle lengailu on toiminut ainakin jonkinlaisena katalyyttinä, huomasin tossa pitäväni kiinni jonkinlaisesta ripaska-mielikuvasta.

Tässä taas törmätään ilmiöön että näillä kansan rivien kamppailukonsteilla ei ole muistiinmerkittyä jälkeä, nämä erilaiset manuaalit ovat yläluokan tekeleitä.
Väinö Linna kuvaa Pohjantähdessä hienosti kuinka nöösiäiset näyttelee so matkii näkemäänsä osaavaa puukotusta.
Luultavasti kuuluisten häjyjen/mustalaisten tappelutanssit ovat pudonneet mehevään maaperään.
Kuvake
MikaM
etupotkija
Viestit: 5349
Lauteille: Marraskuu 2009
Paikkakunta: Naantali
Etulaji: Jumppa

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti MikaM »

Intiasta löytyy kyllä hyvinkin paljon kamppailua. Ja variaatiota. Ja manuaalia. Se sekasorto/ monipuolisuus kait on estänyt enimmän leviämisen sellaisenaan. Aikana, jolloin romanit lähtivät Intian alueelta liikkeelle oli varsin vilkasta kamppailuperinnettä. Muodon säilyminen lienee silti epätodennäköistä?
“Maamiinat kioskeihin”
RadioRock
Ars Dimicatio
reiteenpotkija
Viestit: 418
Lauteille: Lokakuu 2020
Etulaji: HEMA
Sivulajit: Hyoho Niten Ichi Ryu, Voimankäyttö, Gekiken
Takalajit: Aikido, Hokutoryu Ju-Jutsu, Nyrkkeily

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti Ars Dimicatio »

Tuolla toisessa ketjussa on puhuttu paljon miten muoto säilyy tai muuttuu ajassaan. Pointti on lähinnä se, että alkuperäinen muoto ei koskaan säily alkuperäisenä, vaan muuttuu aina ajan, muotoa eteen päin opettavien opettajien ja oppilaiden mukana. Mielestäni mielenkiintoisempaa olisi se, mikä on lengailun konteksti minäkin aikana. Koetaanko, että se on tanssia, tanssia jolla harjoitellaan kamppailua, kamppailukyvyn esittelyä vai mitä. Oli miten oli, niin pidän tavallaan hienona sitä, että perinne on säilynyt ja elää vieläkin.
Kuvake
Antti
etupotkija
Viestit: 3018
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Helsinki
Etulaji: Liikuntafilologia

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti Antti »

Jasselle aiemmin jo sanoinkin, että olisi aika hienoa, jos SKS toteuttaisi lengailuperinteen ja siihen liittyvän muistitiedon keruun. Joo, tietenkin tässä voi olla kainkenlaisia syitä, miksi tällainen keruu ei pääsisi käsiksi ihan kaikista syvimpään salatietoon, mutta parempi joka tapauksessa kuin ei mitään. Jätän tämän vain tähän:
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) toteuttaa vuosittain useita perinteen sekä muistitiedon keruita. Keruut järjestetään kyselyinä ja kirjoituskilpailuina joko itse tai yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Keruualoitteen lisäksi yhteistyökumppanit tuovat mukanaan sisällöllisen asiantuntemuksensa, omat verkostonsa ja toisinaan myös rahoituksen keruun toteuttamiseksi. Yhteistyökumppanit osallistuvat myös palkittavien kirjoitusten valintaan, tiedotukseen ja mahdollisen palkintatilaisuuden järjestämiseen.

Yhteistyönä järjestettävät keruut lähtevät usein liikkeelle keruualoitteesta, jonka voi tehdä esimerkiksi yhteisö, tutkimushanke tai yksittäinen kansalainen.
Antti Ijäs
Studia dimicatoria (blogi), Zotero-profiili (julkaisuja)
"Öyh, öyh, öyh, karjasi sika ja ryntäsi pimeässä Eenokin ylitse ovelle." (Tuulispää 28.9.1928.)
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit: 16201
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti Kari Aittomäki »

Joo, voin oikein nähdä silmissäni kun Jasse menee esittelemään ideaa joillekin narskuvan pölyisille teoreetikoille.
- Niin, ku mä oon tutkinut tota mustalaisten puukottelukulttuuria, se on arvokas tutkimakohde jonka juuret johtaa aina Intiaan asti. Usot sie?

Sensijaan hoplologia vois olla kovinkin kiinnostunut, olen tutustunut juttuun vain pintapuolisesti mutta minusta asiaa voisi harkita.
Kuvake
Antti
etupotkija
Viestit: 3018
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Helsinki
Etulaji: Liikuntafilologia

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti Antti »

Ei kannata ehkä antaa turhan hätäisten mielikuvien ohjata käsitystä siitä, millaisista aiheista perinnettä ja muistitietoa kerätään. SKS keräsi vuonna 1955 sanomalehtikyselyllä kertomuksia joukkotappeluista. (Vastauksia tuli 822 sivua, löytyy kansanrunousarkistosta.)

Hoplologialla tarkoitat varmaan "International Hoplology Societya"?
Antti Ijäs
Studia dimicatoria (blogi), Zotero-profiili (julkaisuja)
"Öyh, öyh, öyh, karjasi sika ja ryntäsi pimeässä Eenokin ylitse ovelle." (Tuulispää 28.9.1928.)
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit: 16201
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti Kari Aittomäki »

Seison korjattuna. Kiitos.
Lupaavan kuuloista toimintaa SKS:lla.

Juu, juurikin tuota Don Draeger-juurista toimintaa tarkoitin.
ka1
kylkeenpotkija
Viestit: 2192
Lauteille: Maaliskuu 2005

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti ka1 »

Kappas, tässä naispuolisen henkilön lengailua:

Kuvake
Jasse
etupotkija
Viestit: 3478
Lauteille: Maaliskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Etulaji: Katori Shinto ryu & potkunyrkkeily
Sivulajit: IP, BJJ, SW, MMA, CACC
Takalajit: Budoturismi

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti Jasse »

ka1 kirjoitti: maalis 18, 2021, 13.04 Kappas, tässä naispuolisen henkilön lengailua:

Taisin just rakastua :ihq:
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit: 16201
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti Kari Aittomäki »

Neidillä ei ole vielä täyshametta.
Kaunista on liikkeensä kyllä. Ja pään asento ja ryhti.



Nuori on tämäkin.
Aika surkeeta musiikkia.
Kuvake
Kyynikko
kylkeenpotkija
Viestit: 3467
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Takalajit: MMA, shootfighting, eurooppalainen jujutsu, Latosa escrima, Pekiti tirsia kali, judo, voimankäyttö.

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti Kyynikko »

Jasse kirjoitti: maalis 18, 2021, 19.02
ka1 kirjoitti: maalis 18, 2021, 13.04 Kappas, tässä naispuolisen henkilön lengailua:

Taisin just rakastua :ihq:
Jasse ehti ensin.

Tässä vaiheessa kannattakin käydä kiinni, sitten kun on korvalehdet silppuna matseissa irtirevittyjen korvisten takia ni.....

Meinaan luuliisn että harvemmin lengailevat romaninaiset silleen menee kirjastontädeiksi tai kirkkokuoroon hommiin.. :rok:
"Ei pidä syyttää peiliä jos nenä on vino." - Nikolai Gogol

Mukamas viisas. Mukamas keppimiäs.
Kuvake
Kyynikko
kylkeenpotkija
Viestit: 3467
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Takalajit: MMA, shootfighting, eurooppalainen jujutsu, Latosa escrima, Pekiti tirsia kali, judo, voimankäyttö.

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti Kyynikko »

Vakavissaan ni luulen että tää täntyyppinen lengailu on kanssa aika pitkälti esiintymsitä ja hienon tekemistä hienon tekemisen vuoksi..vähän sama kuin se romanikundien korkeiden hyppykääntöpotkujen potkiminen. Ei niitäkään matseissa käytetä, mutta paljon aikaa niiden opetteluun käytetään.
"Ei pidä syyttää peiliä jos nenä on vino." - Nikolai Gogol

Mukamas viisas. Mukamas keppimiäs.
Kuvake
Paappa
päähänpotkija
Viestit: 12787
Lauteille: Syyskuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti Paappa »

Usein olen miettynyt sitä, miten paljon nämä puukkotaidot ovat matkustaneet ympäri Eurooppaa. Kerran sain tilaisuuden kauan sitten sparrailla erään romanimiehen kanssa kumipuukoilla ja silloin ajattelin että onpa erikoinen tyyli. Sitten näin italialaista perinteistä veitsitaitoa ja koin deja vun. Tuli olo että näillä voi olla tekemistä toistensa kanssa.

"Always keep an edge on yr knife, son, always keep an edge on yr knife
'cause a good sharp edge is a man's best hedge against the vague uncertainties of life"
(Corb Lund)
Kuvake
Fubarbarian
kylkeenpotkija
Viestit: 1336
Lauteille: Lokakuu 2007

Lengailu - Suomen romanien puukkotaito

Viesti Fubarbarian »

Paappa kirjoitti: kesä 4, 2021, 09.24 Usein olen miettynyt sitä, miten paljon nämä puukkotaidot ovat matkustaneet ympäri Eurooppaa. Kerran sain tilaisuuden kauan sitten sparrailla erään romanimiehen kanssa kumipuukoilla ja silloin ajattelin että onpa erikoinen tyyli. Sitten näin italialaista perinteistä veitsitaitoa ja koin deja vun. Tuli olo että näillä voi olla tekemistä toistensa kanssa.
Tuon videon veijari:
https://www.thecombatcave.com/roberto-laura.html

"Our arts are probably the only ones with a mainly criminal background or origin." hehe

"If one wants to learn the knife fight, for instance, his goal should be to increase his capacity of using the knife efficiently in combat
...
The true art of the blade is all about being ready to die in combat as well as to kill your opponent, that’s it. Everything beyond that is business and/or ego and leads you away from the straight path."
A suspicious mind is a healthy mind

Seuraajat

_TkN_
Kuvake
Andy
Kuvake
Antti
Kuvake
carenza
Kuvake
DeusVult
Kuvake
Fubarbarian
Kuvake
JanneM
Kuvake
Jasse
Kuvake
Jklak
Jopo
ka1
Kuvake
Kari Aittomäki
Kuvake
Kiehinen
Kuvake
Kyynikko
MikkeM
Kuvake
Mjölnir
Kuvake
MtJ
Kuvake
Paanari
sinappi
tohtorismies
Kuvake
Totte