Mitä itsepuolustajan pitäisi treenata?

[Andy]

Käsikähmätreeneihin kannattanee siis pukeutua pukuun ja pikkukenkiin, jotta voidaan harjoitella toimintaa mahdollisimman aidossa varustuksessa?

[Lasse Candé]

Tuosta Senshidon painimisjutusta, tarkoitin tietenkin juuri sitä että homma menee painiksi. Mutta tokikaan tätä ei vähennä yhtään toimintamalli naamaan käymisestä, lumipesusta jne vissiin (?) melko yleisesti käytössä olevista metodeista. Tällainenhan ohjaa toimintaa entisestään tarttumiseen eikä etäisyysherkkään nyrkkeilyyn.

Toisekseen lajeihin muodostuu toimintakulttuureja. Uskon että Senshidon parissa varmaankin yleisesti havaittu seikka että homma menee painiksi voi olla itseään ruokkiva yhteisöllinen mekanismi. Skenaarioharjoittelu eroaa myös todellisesta siinä, että sitä ollaan tultu tekemään. Tällaisessa muodostuu helposti painimismyönteistä kulttuuria.

Näkemistäni itsepuolustuslajeista, Senshido näyttää olevan imho lähimpänä sitä temmellystä mitä olen nähnyt autenttisissa tilanteissa ja uskoakseni on niin validi menetelmä itsepuolustuksen harjoittelemiseen, ettei selkeästi parempaa ainakaan ole. (Jotkut muut saattavat olla jaetulla ja varmasti ovatkin.) Mutta verrattuna autenttisiin uhkakuviin, Senshidossa on suurempi painipainotus vähintään käytännössä (minun rajallisen otokseni perusteella) kuin uhriksi päätymisen tilanteiden kirjossa on. Havaintoani toki vääristää se, että jos kaikki näkemäni uhrit olisivat Senshidokoja, niissä tilanteissa missä fyysiseen konfliktiin saakka on päädytty, useammin ne olisivat ratkenneet painietäisyydellä, naamaan käymisen takia. Ja erityisesti treenitapa josta seuraa paljon painia, ei ole mitenkään huono vaan päin vastoin. Toki kun parempi painija tulee vastaan, niin siinä ei sitten enää mitkään Senshidot autakaan.

[Jiu-Jitsu]

Yksi tekijä tuossa lienee sekin, että kun Senshidossa otetaan paljon vapaata harjoittelua "täysillä" niin siinä on kivempi maalimiehenäkin lähteä hakemaan vaikka niskalenkkiä kuin tempaista yllärinä takakäsi suuhun.

[Rojola]

Kyllä meiltä kypärää ja hanskaa löytyy - notta toki lyömäänkin pääsee.

Tuossa on kuitenkin vinha perä liittyen erityisesti veitsien kanssa pelaamiseen. Se millaisella varustuksella maalimies ja puolustautuja on muokkaa aika paljon mitenkä pelataan ja kuinka uskaliaasti... Siksi pitääkin harjoitella monilla eri tavoin.

[sinappi]

Näkemistäni itsepuolustuslajeista, Senshido näyttää olevan imho lähimpänä sitä temmellystä mitä olen nähnyt autenttisissa tilanteissa ja uskoakseni on niin validi menetelmä itsepuolustuksen harjoittelemiseen, ettei selkeästi parempaa ainakaan ole.

Oletko nähnyt jonkun hoitavan itsepuolustustilanteen itselleen eduksi naaman hieromisella, joka on senshidon ehkä tunnusomaisin työkalu?

Minullekin sitä on opetettu, mutta itse tilanteessa ovat aina muut toimintamallit tulleet selkärangasta.

[Lasse Candé]

Olen, mutta kuten viestistäni saattoi muuten nähdä, se ei ole pointtini. Tämä siis toivottavasti näkyy siinä, että ihan itse otin tuohon toimintatapaan kouluttamisen esiin viestissäni.

Epäselvyyksien välttämiseksi kuitenkin se autenttisuus mihin viittasin oli suht ytimekkäässä kovakontaktisessa pystypainissa jossa on onnistuttu simuloimaan säännöttömyyttä pitkälle, eli siinä, mistä sitten sitä naamahierontaa haetaan.

[Kari Aittomäki]

Tarkoittaako "naaman hierominen" kiputekniikoita?
Kokemani mukaan manipuloivassa, tilannetta kontrolloivassa voimankäytössä melko toimivaa, puhtaassa kamppailutilanteessa ei niinkään.
Koska niin se nyt vaan menee.
Ohimon rujohieronta toimii jolsei kohde ole (vielä) tappelusmoodissa.

Heh, mä olen jonkinkerran napannut tättäristä kopin sivulta tullen ja hieronut ylähuulesta tampion tonttiin ja kypsäksi.
Vieläki hykerryttää. Kiva olla sika.

... Olisin kuvitellut että Milfight sisältäisi taisteluheittoja tai edes vähä räväkämpiä slämmejä?...

Kari, minulla on alkanut käydä aika paljon daameja treeneissä ja sitten on vartijoina toimivia, jolloin tappoteknikoita en normitreeneissä viljele. Pakko huomioida lainsäädäntö. Mutta itsepuolustustilanteessa pyritään ehdottomasti (hyökkäysasteesta riipppuen) pudottamaan ainakin hetkellisesti kohde, jotta pääsee irti uhkavyöhykkeeltä. Noi daamit ovat kyllä muuttuneet villikissoiksi tässä suhteessa toistojen ja aggren myötä! Irtautumista treenataan myös koko ajan; eli ei jäädä pönöttämään uhkan eteen! Varsinainen spesifimpi veitsilarppailu tulee sitten escriman/ Pekiti-Tirsia -treeneissä mutta MilFightiin olen ottanut noista lajeista muutamia juttuja mutta defensiivisesti (veitsen irtiottotilanteessa tökitään kyllä kylkiin PTI:n tapaan). By the way, olen ottanut agendaan FMA -puolella myös Baraw Sugbon, mikä minulle on nyt uusi tuttavuus. Olotila yli kuuskymppisellä on kuin tikkari- tai lelupuodissa, kun on uusia juttuja työn alla aktiivisesti. Mutta joo, treenimetodissa pyrin kyllä ehdottoman räväkkään toimintaan, jolloin esim. käsien käyttö tulee hyvin pitkälle Pekiti-Tirsiasta, missä ne käy kuin taatelintallaajan jalat mutta ei ihan niin, että käyttäjä joutuisi helposti lainsäädäntöliriin. Emme lyö niskaan, vaan korva, poskipää, kaulan sivu, leuka .. tässä järjestyksessä (avari, kämmen, kyynärpää). Toki lyödään minne voidaan/ kyetään reagoimaan mutta nämä ovat ne mihin treenataan tosissaan pääpuolella ja useita sarjoja täysillä, kunnes "one man/lady standing". Heitoissa on juurikin se ongelma, että kevyemmällä puolustajalla menee vääjäämättä makikomiin (hyökkääjä kuitenkin useimmiten valitsee helpon saaliin eli lähden siitä, ettei hyökkääjä käy vahvempansa päälle) ja vaikka meillä 50 prossaa on harjoittelua maassa, ei sinne kyllä ehdoin tahdoin tule joutua +1:n pelossa. Mutta sitä täytyy treenata tanakasti, jos/KUN sinne joutuu kaatumisen/ vastustajan voiman/ yms takia. Summasummarum Mil ei ole synonyymi sanalle Kill näissä sivariympyröissä . Mutta taktisella kiväärikurssilla nro 4 teemana on sitten veitsen käyttö back uppina, jolloin kohderyhmä on jotain muuta .

Kiitoksia viestistä.
Mäkysen Jukka opetti aikoinaan siten että neuvoi myös rujoratkaisut, aina niskanrojauttamista yms myöten. Siis kattaen koko kentän.
Korostaen sitä että jos tilanne menee tosipahaksi niin näin voi tehdä mutta.. niin, tuomio tulee.

Mä en näkisi että se on kovin väärin, pitäähän sitä ihmisiin luottaa. Asian jauhaminen moraalisella/juridisella tasolla jo treenin aikana antaa valinnalle kasvualustaa sittejos tilanne oikeasti eteen tulee.
Ja juu, multahan se malli tuli.
Toimiva tapa.
Minen jaksa uskoa auktoritääriseen oikein/väärin-ohjaukseen, siinä tappelutilanteessa se treenifrendini on kuitenkin yksin oman henkensä kanssa, mun velvollisuuteni neuvojana on antaa palikat tehdä vaikka kuinka äärimmäisiä tekoja. Toki vähimpään vahinkoon suositellen.
Koska se on pienemmän riesan tie.

Etenkin tuossa korostamassasi niskalyönnissä, olen itte kopautellut varovasti jengiä niskasta kypsäksi, mutta koko ajan on tietoisuudessa ollut se kädentaito antaa pahalta kulmalta se viimeinen niitti.
Takapedaali, jos se siihen menee.
Tottakai se kädentaidon

Heittoja pystyy kuitenkin treenaamaan melkoisen kovaa ja turvallisesti, jopa kanttiheittoja jotka kentällä vammauttais.
Kunhan alusta on vähintään se paksu sinimatto. Toimivat ja ovat hiton hyvä työkalu.

Heh, multa lähti kerran erään kevytrakenteisen hankalan kanssa kunnon catch-painiheitto, istuttaminen. Eli sain otteen takaa aivan polvista asti, nostin hartiatasolle ja pudotin marakatin vauhdilla polveni päälle, eteenpäinliikkeellä polvistuen.
Puristaen eli leikkopippeli tärähti persaus edellä stoppariin.
Däddändää.

[Kari Aittomäki]

Kappas, osa tekstiä katos.
No, mitästuosta.

[Mika]

Kaikkia teinivuosieni omia ja muiden käsirysyjä en likikään muista, mutta aikuisiältä muistan ainakin omat tilanteeni hyvin. Joitakin ryysyissä roikkumisia olen nähnyt, mutta aika usein tilanteet ovat päättyneet lyömällä tai kaatamalla, yleensä tönäisten.

Havainnoillani ei tietenkään ole minkäänlaista tilastollista merkitystä, mutta toisaalta eivät minua tilastot niin paljoa kiinnostakaan kuin oma elämäni - tarkoitan siis itsepuolustustilanteita joihin olen joutunut. Näkisin tältä pohjalta jossakin määrin mahdolliseksi, että treenannut ihminen voi joissakin tapauksissa määritellä etäisyyden. Tähän on tietenkin lukemattomia poikkeuksia ja muuttujia. Ehkä olen havaintojeni kanssa tilastopoikkeus.

[Rojola]

Tarkoittaako "naaman hierominen" kiputekniikoita?

Senshidon kontekstissa tämä tarkoittaa pään hallintaa ja vastahyökkäämistä sellaisiin kohteisiin (silmät ja kurkku) jotka aiheuttavat puolustusrefleksin (=vihulainen kääntää päätään pois, pyrkii saamaan ylimääräiset ulokkeet pois silmistään ja hengitysteiden edestä), jota hyödyntämällä voidaan vielä tasapaino ja tarvittaessa kaataa tai irroittautua tilanteesta.

Silmiin ja kurkkuun siksi että ne ovat ainoat kehonosat joiden vahingoittaminen (tarvittaessa) ei vaadi erityistä taitoa taikka voimaa ja jotka takaavat vastustajan kamppailykyvyn heikentymisen (jos et kunnolla näe, tai et voi hengittää niin...). Lisäksi "naaman hieromisen" intensiteettiä voidaan säädellä uhkakuvan mukaan.

Kun "naaman hierominen" irroitetaan Senshidon muusta kontekstista liittyen kamppailun psykologiaan ja taktiikkaan, niin kuulostaahan se aika hassulta tempulta, varmaankin.

Jokatapauksessa tätä lähestymistapaa kamppailuun on esitelty Potku-miiteissäkin pariin otteeseen, ensin Kaivosen toimesta yli 10 vuotta(?) sitten ja minun toimestani "muutamia vuosia" sitten. Mikäli joku haluaa tulla kokeilemaan ja vaihtamaan ajatuksia asiasta Tampereelle niin tervetuloa. Asiantuntevampaa neuvoa ja vinkkiä löytyy toki muualtakin Suomesta, esimerkiksi pääkaupunkiseudulta ja Oulusta, kts. https://senshidofinland.wordpress.com/

[sikajudoka]

Judoa olen treenannut "judona" 1978 - 2005 ja enää en pidä yllä kuin lonkkaheiton niskaotteella (goshi-guruma) ja sitten sen parina harai-goshi ja o-sotogari, jotka olen MilFightiin adaptoinut heittoperheestä. Tuota goshi-gurumaa kyllä veivaamme ihan hauskana tekniikkana ja siinä aina tuetaan heitettävää niskasta, jotta se ei jymähdä täpöllä "asfalttiin". Nämä siis ilman judogia tehtynä.

Koshi guruma on lonkkaheitoista varmaan toimivin, koska tuo niskalenkkiote on tuttu monille jo pikkupoikien pihapaineista.

[Filipino]

...Yksi tapa on hyväksyä tämä ja treenata painilähtöisesti, koska sitten ihminen on vain hemmetisti parempi siinä mitä se muutenkin tekisi. Toinen tapa on huomata tämän tavan ongelmat ja tietoisesti treenata asioita joilla painilta voi välttyä. Kolmas on yhdistellä näitä jotenkin... Mitä taas heittoharjoitteluun (lasken myös kaatoharjoittelun nyt samaan...) tulee, niitä on hyvä tehdä jopa paljonkin, mutta en ole ihan varma kannattaako niitä järjestellä oppilaalle listaksi jota hän saa opetella. ... Ja vain harva tällainen osaa opettaa heittoa/kaatoa. On todella tyypillistäkin että kokenut kamppailija joka ei ole koskaan saanut hyvää heitto-opetusta, opettaa näitä tavalla joka edellyttää parin mukaan menemistä ihan perustavalla tasolla. ..Osaamaton opettaja sortuu näihin virheisiin jatkuvasti.... Ip-lajeissa voi olla ihan toimivaa opetella lajin omat jutut todella hyvin ja sitten ottaa vaikka välillä jokin alasvientisemma tai -leiri....

Tässä oli liuta hyviä ajatuksia, siksi croppasin nuo ! Itsekin ajattelen ja sen perusteella toimin ja toteutan näin. On treenattava mahdollisimman paljon erilaista myös oman systeemin ulkopuolelta. Ne tietenkin on pitänyt opettaa ja oppia oikein!! Mutta oman lajin/tekemisen perusteet pitää olla hakattu graniittiin ja osattava oikein. Kun sitten harjoittelee eri systeemeistä harkitusti adaptoituja juttuja, kehittyy oma järjestelmä ja henkilökohtainen osaaminen potenssiin x. Jokaisessa lajissa on äärimmäisen hyviä ja myös huonoja juttuja, niitä on vain yritettävä päästä kokemaan. Näin toimien kohennetaan erilaisten uhkien kohtaamista raikkain ratkaisuin. Tällä tavoin "varastamalla" filippiiniläiset lajitkin (joita omassa tekemisessäni arvostan eniten) ovat kehittyneet ja niissä on vaatimus muuntua ajan mukana kaiken aikaa. Näin urheilupuolellakin toimitaan ja sen myötä kehitytään. Kun näin harjoittelee, kokee jokaisella treenikerralla jotakin uutta merkittävää. Tämä on ainut tae innostaa jatkamaan lajeissa, joissa ei urheilukamppailla. Ilman konkreettista kehittymisen kokemusta motivaatio hiipuu hyvin äkkiä! Minullakin meni kamppailukuvioissa aina vuoteen 1994, kun silmäni avaututuivat FMA-harjoittelulle JKD -henkeen, josta myös MilFight -metodi on lähtöisin.

[MikaM]

Ja tosta sitä goshi kurumaa....

[Kari Aittomäki]

Tuo nyt oli varmaan sitä ylioppimista ja tehotoistoa..
Treenimetodin esittelynä vahva esitys, viihteenä (näytös) puuduttavaa. Siis clippinä, asiayhteydestä irrotettuna.

Tässä oli liuta hyviä ajatuksia, siksi croppasin nuo ! Itsekin ajattelen ja sen perusteella toimin ja toteutan näin. On treenattava mahdollisimman paljon erilaista myös oman systeemin ulkopuolelta. Ne tietenkin on pitänyt opettaa ja oppia oikein!! Mutta oman lajin/tekemisen perusteet pitää olla hakattu graniittiin ja osattava oikein. Kun sitten harjoittelee eri systeemeistä harkitusti adaptoituja juttuja, kehittyy oma järjestelmä ja henkilökohtainen osaaminen potenssiin x. Jokaisessa lajissa on äärimmäisen hyviä ja myös huonoja juttuja, niitä on vain yritettävä päästä kokemaan. Näin toimien kohennetaan erilaisten uhkien kohtaamista raikkain ratkaisuin. Tällä tavoin "varastamalla" filippiiniläiset lajitkin (joita omassa tekemisessäni arvostan eniten) ovat kehittyneet ja niissä on vaatimus muuntua ajan mukana kaiken aikaa. Näin urheilupuolellakin toimitaan ja sen myötä kehitytään. Kun näin harjoittelee, kokee jokaisella treenikerralla jotakin uutta merkittävää. Tämä on ainut tae innostaa jatkamaan lajeissa, joissa ei urheilukamppailla. Ilman konkreettista kehittymisen kokemusta motivaatio hiipuu hyvin äkkiä! Minullakin meni kamppailukuvioissa aina vuoteen 1994, kun silmäni avaututuivat FMA-harjoittelulle JKD -henkeen, josta myös MilFight -metodi on lähtöisin.

Tässä esitetään se lajin ja henkilökohtaisen kehittymisen peruspaketti just niinkuin minäkin sen näen.
Juuri noin, ja tuon periaatteen (ja sen karkkikaupan) takia innostuin Larry Hartsellin paketista ja olin kovin lähellä jopa hypätä virallisesti kelkkaansa.

Tuo on juuri sitä mitä kutsun itselleni treenaamiseksi, mukavinta on että se toimii myös seura- ja yhteisötasolla.

Mä muuten viehätyin FMA-jutuista jo 70-luvulla Erik Raittisen (shorinjiryu karateka) kautta, tapailin juttua heti stadiin muutettuani ja otin metodin treenin alle nimenomaan Hartsellin suosituksesta ja vaikutuksesta. Kasarilla.

[tohtorismies]

Tarkoittaako "naaman hierominen" kiputekniikoita?
Kokemani mukaan manipuloivassa, tilannetta kontrolloivassa voimankäytössä melko toimivaa, puhtaassa kamppailutilanteessa ei niinkään.
Koska niin se nyt vaan menee.
Ohimon rujohieronta toimii jolsei kohde ole (vielä) tappelusmoodissa.

Veikkaisin että Lasse tarkoittaa sitä miten senshidossa treenataan monesti minimaalisilla turvavarusteilla tätä shreddaamista. Monestihan se annetaan sellaisena "lumipesuna" turvallisuuden takia. Kypärää käyttämällä/oikeasti se on sitten sellaista one inch punchia mahdollisimman nopeassa syklissä silmien ja kurkun seudulle luonnollisesti hyökäten myös sekondäärisiin(muualle vartaloon) kohteisiin saman aikaisesti hakeutuen selkään/kontrolloimaan päätä.

Treenaamisesta sekä kevyemmästä kontrolliversiosta hyvä esimerkki


Tuotahan on melko helppo skaalata ylöspäin halutessaan. Ite tykkään välillä pistää romua niskaan vähän enemmän että uskaltaa käyttää lyhyissä vedoissa kunnolla voimaa ja kokeilla hakea sitä miten tuota tehtäisi sitten "tiukassa paikassa".
Jokainen voi ihan itse kuvitella mitä se tekee ihmislapselle jos videon kaltaisia liikemalleja suoritetaan ilman jarruja niin paljon kuin lähtee.
En minä ainakaan uskalla vetää treenikaveria täysiä lyhyeltäkään matkalta nenään/kurkkuun/silmiin jos olen ankkuroinut sen pään vaikka korvasta toiseen käteen.

Viittaamatta Karin kommentteihin niin ainahan se treeni on nimenomaan treneiä ja niitä erillisiä elementtejä pitää yrittää eristää, lyömistä täysiä, anatomian tuntemusta/heikkoihin kohteisiin hyökkäämistä ja "näppituntuman" saamista. Itse tykkään erotella tavallaan aina treenaajalle ja itselleni että mitä ollaan missäkin treenissä hakemassa koska täydellsitä realismia ei treenissä voi koskaan saavuttaa ilman vakavia vammaantumisia jos niin olettaa niin silloin jokin tekemisen osa uupuu suorituksen tehossa. Ainakin tämän hetkisen ymmärryksen valossa.