Karaten muuttuminen

[Ale]

Aloin tässä vanhoja videoita katsoessani miettimään harjoittelua eri vuosikymmenillä.

Itse aloittelin -89 vuonna ja muistelen kaiholla silloisia treenejä. Kova puinen lattia, rystyset verillä punnerruksista, paljon pariharjoituksia, "puudutuksia", ja se usva mitä näki kun kroppa antoi periksi mutta tahto piti pystyssä. Silloin odotti tulevaa ja sitä mitä vielä oppii. Tekniikka ei ollut yhtä kaunista eikä oikea oppista mutta henki oli hirveä.

Nykyään tuntuu että, homma on mennyt tieteeksi ja länsimainen urheiluvalmennus vaikuttaa enemmän. En enää löydä normi treeneistä sitä jotain mitä ennen.

Väittävät että -70 luvulla hommassa oli vielä enemmän henkeä (ja vielä vähemmän taitoa.)

[Anton Puolakka]

Noin se kuulemani mukaan on mennyt, joo.

Oma vääntö on salakavalasti muuttunut mukavuudenhaluisempaan suuntaan. Toisaalta, missä on se nuori vihainen opettaja huutamassa vielä lisää pökköä pesään, vaikka mitään ei oo varttiin ollut enää irrotettavissa?

Minä ja opettajani vanhenemme samaan tahtiin.

[MtJ]

Thaikkutreeneistä löysin itse sen, mitä en karaten puolelta enää saanut. Kunnon kuntorääkkiä, paljon sparria, vapaata ottelua ja lisää kuntorääkkiä. Kaikki mitä kaipaan. Lisänä on vielä huomattavasti tehokkaampi pystyarsenaali kuin karaten puolella.

Mm. kyynärpäitä ja polvia vedetään ihan joka treeneissä ja elävän vastustajan kanssa, myös sparrissa. Ja lujaa! Ihan kuin vuonna 90-luvun alussa karatessa tai niillä main. Verrattuna toisen lajin treeneihin thaikussa vedetään tekniikkaa polvilla ja kyynärpäilläkin ellei satoja toistoja, niin ainakin yli sata toistoa per tekniikka. Joko suoraan kaverin päähän tai tyynyihin. Just sitä mitä tarvinkin.

En vaihtaisi enää takaisin, kaipaan harjoituksilta äärimmäisyyteen vietyä rääkkäämistä, en mitään muuta. Thai käy tästä kaikesta ja vielä vähän päälle. Treenatessa minulta meni mielenkiinto siihen ottelusparrauksen vähyyteen, olen aina itse ollut ottelijatyyppiä. Kun tatamille tai kehään ei sitten päässyt joka viikko, en ollut tyytyväinen. Joku muu varmasti vetää mielellään karaten tai muun vastaavan puolella kovaa lajinomaista treeniä, itse en saanut siitä tarpeeksi paljon irti. Omaa typeryyttä tai mitä tahansa, mutta kaipasin ottelua vapaammalla ottelutavalla.

[kala]

Jossain vielä harjoitellaan sillä periaatteella, että todellinen tekniikka löytyy vasta uupumuksen jälkeen. Vaan on sekin sanottava, että vaikea noin olisi harjoitella joka päivä viikosta. Onneksi kyseessä ei ole punnerruksilla saatu uupuminen vaan ihan tekniikkaharjoittelulla. Eikä sitä sentään joka kerta tehdä. Joskus on ehdittävä myös ajattelemaan.

[AriJ]

Jossain vielä harjoitellaan sillä periaatteella, että todellinen tekniikka löytyy vasta uupumuksen jälkeen. Vaan on sekin sanottava, että vaikea noin olisi harjoitella joka päivä viikosta. Onneksi kyseessä ei ole punnerruksilla saatu uupuminen vaan ihan tekniikkaharjoittelulla. Eikä sitä sentään joka kerta tehdä. Joskus on ehdittävä myös ajattelemaan.

Muistan kun aikoinaan Lappeen Rannassa karatea treenatessani tehtiin Maegeriä siten, että oli kaksi toisiaan vastakkain olevaa riviä äijiä, aina kohdakkain, ja piti pyrkiä tekemään samaan tahtiin, ja yhtä kauan. Ja sitten toinen rivi siirtyi pykälän ja taas sama juttu Maegeriä edessä olevan kanssa samaan tahtiin yhtä kauan... ja vaihto... ja vaihto... kunnes kaikki oli olleet kaikkien vastaparina.

Lopussa ei enää oikein jalka noussut

[MtJ]

Joillakin saleilla lie tullut mukaan liikaakin pohdintaa ja tekeminen on ruvennut jäämään vähiin? Nykymenosta on paha sanoa mitään, kun ei karatesalilla treenaa. Sen paremmin kuin kommentoida jonkin tyylisuunnan treenejä kokonaisuudessaan jonkinlaisiksi.

[Akuma]

Jossain vielä harjoitellaan sillä periaatteella, että todellinen tekniikka löytyy vasta uupumuksen jälkeen.

Egamin mukaan karateharjoitukset olivat ennen Shotokanilla (viitaten Funakoshin dojorakennukseen) fyysisesti hyvin vaativat. Linkin takana olevassa kuvassa on Egami taannoisen käsittelyn jälkeen. Muistuttaa kummasti nykyään pelättyjä thaiottelijoita, eikö?

Olen tullut miettineeksi mikä on aikaansaanut tämän japanilaisen karaten fyysisen vaativuuden putoamisen lehmän hännän lailla, jonka tuloksena muodostuneelle laji-imagolle ei vaan voi mitään. Vedin hatusta yhden ajatuksen syyehdokkaaksi. Voisiko olla, että lajit muovautuvat fyysisiltä puitteiltaan sitä harjoittelevan yhteiskunnan elintason mukaisiksi ennen pitkää? Kun katsoo keskimääräisen Suomalaisen kasvaneesta elintasosta seurannutta kuntotasoa, näkee että kymmenenkin punnerrusta on melkeinpä liikaa. Ehkäpä "kovan lajin" ei kannattaisi astua jalallakaan Suomen (tai muun korkean elintason valtion) rajojen sisäpuolelle tai se ottaa vahinkoa imagoonsa ennen pitkää kun pääharjoittelijajoukoksi päätyy ennen pitkää vuosien varrella "korkean elintason" harjoittelijoita. Karatelle on näin käynyt, TKD:lle on käymässä. Uskon että samoin käy myös lajeille joilla on nykyään draivia - joka iikasta ei Jomhodia tule.

Sitävastoin, Japanissa oli ennen rankempaa (WWII jne.) ja elintaso matalampi. Liekö tästä johtuu, että Egamin taannoisen suoritustason omaavia karatekoja syntyi tiheämmin. Nykyään japanilaiset ovat suunnanneet tarmonsa budosta kaupankäyntiin, ja se näkyy vastaavasti. Mutta Kaakkois-Aasiasta jostain syystä tuntuu kovia lajeja (köh, tai siis täkäläisten lajien kovia edustajia) rantautuvan vieläkin. Siinä missä Japani on maailman kolmanneksi suurin talousmahti, Thaimaa on teollistuva kehitysmaa. Ja simsalabim, teoria toimii! Kun on kovemmat olosuhteet, sikiää myös siitä johtuen kovempia jannuja. Tarvinneeko tähän enää huomauttaa Burmasta (Kaakkois-Aasian köyhin valtio) tulleen Lethwein roolia yhtälössä. Japani on iskenyt tarmonsa budosta kauppaan suunnattuaan maailmankaupassa katosta lävitse ja Thaimaa/Myanmar-linjalla on taas enemmän aikaa treenailla.

Ehkäpä karate on tarkoitusperissään aivan yhtä tehokas laji kuin mikä tahansa Kaakkois-Aasian pelätty verrokki, eikä opetusmenetelmiä ajan hammas ole nakertanut mitenkään, vaikka niin väitetään. Voisiko nykyimago olla rakentunut siksi, sillä valtaisa määrä "korkean elintason harjoittelijoita," yhdistettynä näyttämishinkuun kehälajien kanssa ovat itse altakaivaneet harjoittelutapansa maineen?

Tämä näkyy valitettavan selkeästi myös budoharjoittelun arjessa. Aitto kirjoitti että kyse on imagosta, olen samaa mieltä. Trendi parilla viime karaten peruskurssilla on tuntunut olevan että budokarateen tullessaan jostain kumman syystä oletetaan että tarvitsee hikoilla huomattavasti vähemmän kuin kamppailu-urheilussa yleensä. No, se on osittain totta. Ehkä 10-25% vähemmän johtuen opetusmenetelmien eroista, muttei missään tapauksessa tyyliin 90% vähemmän! Useilla harjoittelu on suoraan sanoen loppunut ekaan kuntopiiriin. Ollaan täysin shokissa kun joutuikin tekemään töitä vaikka valittiin laji "jossa ei pitäny jumpata!!!" Missä näin sanotaan? Ei ainakaan webbisaitillamme, jossa päinvastoin korostetaan kehonhuollon merkitystä. Vaan se on se ***keleen imago mikä on riesana.

Näistä seikoista mielestäni johtuu, että budokaratessa hyvän fyysisen suoritustason mukanapitäminen maksaa seuralle ikävä kyllä harjoittelijoita. Mutta vaikka uhkana olisi että joutuisin myös katselemaan tyhjiä seiniä tulevaisuudessa, niin mitä tulee siihen tehdäänkö meillä kuntopiiriä, vastaan senkin uhalla: Kyllä tehdään. Pitkälti päävetäjästä riippuu mikä fyysinen suoritustaso on lajin harjoittelijoiden piirissä oletusarvo. Heillä on myös korostunut vastuu sillä heidän esimerkkiään kaikki harjoittelijat seuraavat.

Shotokain historiassa, Egami-sensei piti vähintään 30min lämmittelyjä erittäin tärkeänä osana harjoittelua ja omisti niiden menetelmien esittelyyn kokonaisen kappaleen kirjassaan. Tästä kappaleesta löytyy hyvin karvaanmakuisia menetelmiä korkean elintason harjoittelijoille - kuten perusliike (kyykkyyn koskettaen varpaisiin -> hyppy kädet ylöspäin suoristaen) ja jänishyppy (kyykkyhyppy eteenpäin loikkien). Esimerkiksi juuri jänishyppyjen suhteen hän kehoittaa kaikkia Shotokan-harjoittelijoita seuraavaan:

"Continue jumping. How long you will be able to continue in one practice session is a matter of will power. I suggest that you continue practice until you can rabbit hop for a distance from one and one half to three miles."

Työn alla.

[IsoVaalee]

Voisiko olla, että lajit muovautuvat fyysisiltä puitteiltaan sitä harjoittelevan yhteiskunnan elintason mukaisiksi ennen pitkää? Kun katsoo keskimääräisen Suomalaisen kasvaneesta elintasosta seurannutta kuntotasoa, näkee että kymmenenkin punnerrusta on melkeinpä liikaa.

Aivan vastaavaa ongelmaahan kuulee nykypäivänä armeijasta. Kuntotestejä ja kuntovaatimuksia on jouduttu alentamaan kun kansan keskimääräinen kuntotaso on huomattavasti heikompi kuin aikaisempien sukupolvien. Myös ylipainoisten ja muista elintasosairauksista kärsivien määrä kasvaa kokoajan. Toki varmasti samaan aikaan urheilukärpänen puree ja moni tekee niitä elämäntaparemontteja mutta tässä tapauksessa vaikka 20% kansasta tekee kuntonsa eteen enemmän kuin koskaan niin loput 80% huolehtii taantumasta

Siinä missä Japani on maailman kolmanneksi suurin talousmahti, Thaimaa on teollistuva kehitysmaa. Ja simsalabim, teoria toimii! Kun on kovemmat olosuhteet, sikiää myös siitä johtuen kovempia jannuja.

Mikään ei ohjaa ihmistä niinpaljon kuin pakko Yleensä pitkälle menestyvät ihmiset ovat kai juuri heikommista olosuhteista. Kun luovuttaminen ei ole vaihtoehto niin se antaa sen kuuluisan viimeisen pisaran joka tavalliselta hellitellyltä länkkäriltä nykyään jo puuttuu.

Trendi parilla viime karaten peruskurssilla on tuntunut olevan että budokarateen tullessaan jostain kumman syystä oletetaan että tarvitsee hikoilla huomattavasti vähemmän kuin kamppailu-urheilussa yleensä. No, se on osittain totta. Ehkä 10-25% vähemmän johtuen opetusmenetelmien eroista, muttei missään tapauksessa tyyliin 90% vähemmän! Useilla harjoittelu on suoraan sanoen loppunut ekaan kuntopiiriin. Ollaan täysin shokissa kun joutuikin tekemään töitä vaikka valittiin laji "jossa ei pitäny jumpata!!!" Missä näin sanotaan? Ei ainakaan webbisaitillamme, jossa päinvastoin korostetaan kehonhuollon merkitystä. Vaan se on se ***keleen imago mikä on riesana.

Tämä on käsittämätöntä jos näin. En ole harjoitellut tätä ns. urheilukaratea mutta "perinteisellä" puolella oma kokemukseni on nimenomaan että treenit ovat huomattavasti perukaratea rankempia (eikä päin vastoin)! Se itseasiassa oli yksi syy perinteisemmän tyylisuunnan valintaani. Toki tämä näkemys voi johtua siitä että elämme täällä espoossa herrankukkarossa kun saamme nauttia Matsuoin opetuksesta viikoittain. Tyylisuunta on haastava ja sitä treenataan kovaa ja mun mielestäni näin pitää olla! Mitään ei saa ilmaiseksi

Näistä seikoista mielestäni johtuu, että budokaratessa hyvän fyysisen suoritustason mukanapitäminen maksaa seuralle ikävä kyllä harjoittelijoita.

Tämä on ihan varmasti juuri näin. Jos viereisessä seurassa saa edistystä (dojo) karatessa helpommalla niin aika moni valitsee tänäpäivänä sen helpomman tien. Kai se on ihan ymmärrettävää kun ajattelee minkälaisella motivaatiolla valtaväestö karateakin harjoittelee (friskis ja svettis kuten joku sanoisi). Karatesta tehtiin mainstream ja samalla sitä mukautetaan kaikille sopivaksi (McDojo periaatteella). Sitten tavis onkin ihmeissään kun erehtyy avaamaan sen dojon oven jossa harjoitellaan perinteisellä tavalla (ja kovaa).

Noh tulipas taas viisasteltua... Seuraava!

[AriJ]

Tämä näkyy valitettavan selkeästi myös budoharjoittelun arjessa. Aitto kirjoitti että kyse on imagosta, olen samaa mieltä. Trendi parilla viime karaten peruskurssilla on tuntunut olevan että budokarateen tullessaan jostain kumman syystä oletetaan että tarvitsee hikoilla huomattavasti vähemmän kuin kamppailu-urheilussa yleensä.

Saman suuntaisista tendensseistä puheli Ishizuka-sensei viime Japanin reissullani eräiden treenien lopuksi - nuorison asenne on sielläkin muuttunut paljon viimeisten 20-30 vuoden aikana, eikä treenaamisen suhteen parempaan

Kuntopiiritreenistä oma mielipiteeni on, että senkin kun tekee selvemmin lajisidonnaisesti koulujumppailun sijaan (joka on usealle ehkä huono mielleyhtymä ), niin tulos voisi olla tuplasti hedelmällisempi.... varmasti löytyy lajista kuin lajista tekniikoita joita voi teettää yksinään kunnonkohotus tavoitteena.

Omaa settiäni (Bujinkan Budô Taijutussa):

1) Fudôken Jôdan
2) Jôdanuke
3) Urashutô
4) Zenpôgeri
5) Shukiken
6) Omoteshutô

Ja toisena:

1) Ichimonji no kata
2) Hichô no kata
3) Jûmonji no kata

Mutta, kysymys lienee lopulta asenteesta

[kala]

Jos pohditaan karaten menneisyyttä Suomessa, voidaan ehkä huomata seuraavat kaudet:
1960 - 1980 esivaihe, karate on uutta
1980 - 1990 levittäytymisvaihe, karaten harrastajamäärät kasvavat räjähdysmäisesti
1990 - 2000 saturoituminen, karate joutuu taistelemaan asemistaan muiden kamppailulajien kanssa
2000 - vetäytymisen vaihe, karaten harrastajamäärät alkavat vähetä.

Ehkä vuosiluvut eivät ole täsmällisen tarkkoja, mutta jotain tuon suuntaista se näyttää olleen. Esivaiheelle ominaista oli kokemattomat ohjaajat, ja oikeastaan se oli sitä myös suurelta osin levittäytymisvaiheessa. Kesti aika pitkään, ennen kuin kotimaisista karatekoista kehittyi kypsiä karaten ohjaajia, joita tarvitaan pitkäjänteisen harrastamisen mahdollistamiseksi. Näitä alkoi ilmetä saturoitumisvaiheessa.

Kun yllä mainittu liitetään yhteen sen kanssa, että kamppailulajiseurojen yhteisenä huolena on ollut jäsenmäärän säilyttäminen ja kasvattaminen, sekä peruskurssin jälkeiden lajin lopettaminen, on paljon mahdollista, että asiaa on haluttu korvata tekemällä harjoituksista ja etenemisestä helpompaa. Lisäksi on mahdollista, että karatea ohjaa paljon henkilöitä, joiden todellinen yllyke on enemmän ohjaamisessa kuin oman lajiymmärryksen hankkimisessa, osaamisessa ja kehittymisessä, ehkä peruja menneisyyden painolastista.


Ottaisin esille vielä yhdistystoiminnan ja liitot. Silloin kun karate oli hyvin tarkasti oppilaan ja opettajan välinen, opettajalla oli selkeä vastuu oppilaansa kehittymisestä ja osaamisesta. Oppilaalla taasen oli läheisempi vastuu oppia opetetut asiat, sillä oppilaan toilailut olivat häpeäksi opettajalle, joka saattoi hylätä huonon oppilaan. Nykyään on helpompi paeta liitto-opetuksen selän taakse. Opettajan ja oppilaan vastuu on vähentynyt.

[AriJ]

Lisäksi on mahdollista, että karatea ohjaa paljon henkilöitä, joiden todellinen yllyke on enemmän ohjaamisessa kuin oman lajiymmärryksen hankkimisessa, osaamisessa ja kehittymisessä, ehkä peruja menneisyyden painolastista.

Jos noin on, niin aika heikkoa Mutta, ihmisiä on erilaisia, motiivit ovat erilaiset... ja täten myös "kakekuvioissa" (vähän kuin eduskunta - edustaa kansaa ). Ja, totuuden nimissä, näitä on varmaan moni nähnyt lajissa kuin lajissa matkansa varrella, eikö?

Ottaisin esille vielä yhdistystoiminnan ja liitot. Silloin kun karate oli hyvin tarkasti oppilaan ja opettajan välinen, opettajalla oli selkeä vastuu oppilaansa kehittymisestä ja osaamisesta. Oppilaalla taasen oli läheisempi vastuu oppia opetetut asiat, sillä oppilaan toilailut olivat häpeäksi opettajalle, joka saattoi hylätä huonon oppilaan. Nykyään on helpompi paeta liitto-opetuksen selän taakse. Opettajan ja oppilaan vastuu on vähentynyt.

Mutta mikä tähän on johtanut? Peruskurssitus lienee yksi sellainen "massoittain tasapäistävä" tekijä, ei siinä ehdi kukaan kehenkään keskittyä, eikä taida olla tavoitekaan, vaan tavoite on... Hmm, niin, mikä, alkujen aluksi?

Voisi ajatella (ilkeästi) että nuo peruskurssitukset ovat isommilta osin myös seurojen rahasampoja sen tulevien oikeiden oppilaiden löytämisen lisäksi. Miten tämä peruskurssitoiminta onkaan mahtanut saada alkunsa, onko malli tullut muualta samasta lähteestä vai löytynyt jonkun ihan muun asian kuvioista?

Oman lajin kautta kun katselee niin - juuri Japanin reissulla puheeksi tulleena - ei ollut alkuaikoina mitään kursseja Japanissa, vaan ihmiset löysivät tiensä treeneihin kuka mitenkin. Eikä taida siellä olla peruskursseja AFAIK vieläkään.... Äkkiseltään peruskursseja muistan kuulleeni puuhattavan meillä vain Ruotsissa ja Suomessa... hmm....

[Lasse Candé]

Väliaikainen karatevalvoja: Tämä ketju hakee myös tulevaisuuttaan.

Se tulevaisuus saattaa liittyä tähän ketjuun, joka äkkiseltään käsittelee paljolti samaa:

viewtopic.php?p=196747-karaten-rakennemuutos#p196747



Ehdotuksia näiden ketjujen rakennemuutoksesta otetaan vastaan ketjussa:

https://potku.net/forum/viewtopic.php?p ... ää#p981683

[Lasse J]

Hyvä kirjoitus karaten harjoittelun oudosta vaiheesta, joka kesti puoli vuosisataa. Samoja asioita eli miksi aikoinaan japanilaisenkin senseit opettivat ”ihan kuraa” olen minäkin tämän kirjoittajan tavoin pähkäillyt. Meni näiden juttujen ja pyörän uudelleen keksimisen kanssa pauhatessa vähintään neljännesvuosisata treeniä hukkaan.

https://mountain-dojo.com/2023/12/19/lo ... HMniwNjD-0

[Aihki]

Kuulostaa tutulta, vaikka Seibukan on säilyttänyt monia Kata Bunkaita niin on sielläkin sellaisiakin, joista jää ihmettelemään, että mitähän tässä OIKEASTI pitäisi tehdä. Etäisyydellä Okinawasta on varmasti tekemistä asian kanssa, mutta hieman epäilen siinä olevan muutakin.

Hieman huolestuttaa, että tämä on yksi harvoista artikkeleista, joissa tuo asia tuodaan oikeasti esille. Eikö kukaan muu ole tuntenut jäävänsä hieman paitsi tai analysoinut onko tässä tekemisessä tappelullista järkeä.

[Lasse J]

Kuten Aihki tuossa sanoo, niin ”Hieman huolestuttaa, että tämä on yksi harvoista artikkeleista, joissa tuo asia tuodaan oikeasti esille.”

Taitaa olla niin, että karateen ’sisäänrakennettu’ kunnioitus auktoriteetteja kohtaan - etenkin jos he ovat tulleet Japanista - on estänyt jaettujen oppien kyseenalaistamisen. Mikä tosin taitaa yleisemmin olla kaikkien itämaisten lajien ongelma, ja se näkyy sitten mm. McDojo -ilmiöinä.

Itse muistan kun 1974 näin ensimmäisen mustan vyön (niitä oli silloin Suomessa 6 kpl kotimaisia ja 2 kpl japanilaisia joista jälkimmäisistä en edes ollut tietoinen) niin näky oli kuin joku Olympoksen jumalista olisi laskeutunut meidän kuolevaisten värivöiden joukkoon. Sittemmin ymmärsin, että silloinen musta vyö oli osaamisen tasolta jotain nykyisen oranssin ja vihreän väliltä. MUTTA kumitessa toki viimeisen päälle kovia luita.