Sotilaan ominaisuudet ja vaatimukset ennen ja nyt

[Andy]

Pointtini oli kommentoida tekstiä jota lainasin.

Mutta jos otetaan tuhat moderniin taisteluun osallistuvaa sotilasta, niin kuinka moni niistä mahtaa nykyään olla kiinni siinä taistelussa jonkun teknologian takaa?

Mikä lasketaan "teknologian takana olemiseksi"? Katapulttiampuja menee tähän ilman muuta. Mutta eikö kiväärimieskin suorita taistelutoimensa teknisen välineen avulla? Tai jousimies? Tai kivikirveellä aseistettu soturi? Ilman mitään teknisiä välineitä ei ole käyty sotaa juurikaan sitten paleoliittisen kivikauden.

[Ohiampuja]

Minusta tykistö, KRH yms ohjusväki voidaan katsoa katapulttimiehiksi. Jos kaikki toimii niin kuin on suunniteltu, niin heidän ei tarvitse hiipiä talojen nurkilla ja edetä selustaa suojaten. Eli tässä pohdiskelin niitä sotilaita jotka käyttää kivääritulta ja myös suojautuu kivääritulelta.

[Kari Aittomäki]

Ihme saivartelua.

Miten on, onko tekniikan suojakertoimien takaa tappaminen helpompaa kuin kirvesmurha?

"Ihmiset olivat ennem lähempänä toisiaan.
Oli pakko.
Aseet eivät kantaneet kauas."

Minä henkilökohtaisesti kokisin vastenmielisenä lähdettää jotain ohjuksia matkaan.
Hyy.
Mutta olen varma siitä että jos riittävästi vihaavat tapaukset saisivat eteensä napin jossa lukis "Paina ja Putin räjähtää."
Niin...

[Eppu]

Varmaan liippaa myös aihetta tappamisen psykologiasta, mutta kyllä itse uskon tekniikan suoman välimatkojen kasvun ja muun "pelillisyyden" olevan oiva dehmanisointikeino, eli helpottavan murhaamista (suunniteltua ja harjoiteltua tappamista).

Taas sieltä ohjusilmatorjunnasta. Niin kun komentokielessä se lentskari on "maali", ja sitten kun joillain järjestelmillä ne maalit piirtyy sellaisina tikkarin näköisinä, punaisina ja vaikka keltaisina pieninä symboleina tietokoneen näytölle. Sitten valitset sen näytöltä ja painat hiirenkorvaketta. Ei se maistu tai haise vereltä, tai edes ruudilta, kun se ohjus voi lähteä lavetista jostain kymmenien kilometrien päästä ja se konekin räjähtää kauempana, kuin toimistoon kuulee. Ja sitten: "Uusi maali..."

[Andy]

Jo muinaiset samurait taisivat kokea etäältä tappamisen helpommaksi. Täällä oli joskus linkattu tutkimukseen, jossa analysoitiin kirjallisia lähteitä kaikista taisteluvammoista löydetyistä kuvauksista. Tuloksena oli että ylivoimainen enemmistö oli jousien ja muiden etäältä vaikuttavien aseiden aiheuttamia vammoja.

[Aihki]

Esim. Visbyn data taisi kyllä olla muuta, ensin tökkäistiin talonpoikaa säären ja sitten lopetettiin massa.

[Andy]

Yksittäinen taistelu voi tietysti poiketa linjasta paljonkin, jos ampuma-aseita ei jossain tilanteessa ollut niin paljon saatavilla.

[Aihki]

1361 jalkaväen tuliaseistaminen taisi olla vielä hieman alkutekejöissään.

[Ohiampuja]

Kun puhutaan sotilaan ominaisuuksista, niin pitää tunnustaa että itselleni ekana mieleen tulee se etulinjassa oleva jääkäri tai joku hyvin koulutettu erikoisjoukko. Joka on fyysisesti kovassa kunnossa ja taitava ampumaan.

Mutta niiden lisäksi on iso määrä taisteluun osallistuvia sotilaita, vaikka he eivät ole naama turpeessa siellä missä luodit viuhuu. Ja niiden vaatimukset voi olla ihan toisenlaiset. Jossain PV materiaalissa esille nostettiin panssarivaunun ampuja. Piti seurata tähtäimen informaatiota, käyttää tykin suuntainta, ennakkolaskinta ja laser etäisyysmittaria. Ja vielä kommunikoida vaunun muun miehistön kanssa. Tuossa hommassa ei vaikuta se paljonko penkistä nousee, tai miten hyvin RK käsissä pysyy.

[Eppu]

Siinä, että esimerkiksi nykyaikaisella vaunulla ampuminen ei ole verrattoman fyysinen suoritus, ei tule mielestäni kuitenkaan unohtaa sitä, että kyseinen toimi suoritetaan fyysisesti melkoisen rytkyttävässä konttorissa, osana vaunumiehistöä, joka ylläpitää ja huoltaa vaununsa, ja toimii maatatisteluiden näkökulmasta todennäköisesti kiivaimmilla alueilla, joissa myös kaikenlainen jalkaisin tapahtuva oman toiminnan suojaaminen tulee kyetä toteuttamaan.

Eli jokin näennäisesti kevyt asia saattaa silti liittyä johonkin merkittävän kokonaiskuormituksen muodostavaan kokonaisuuteen.

[MikaM]

Eikös nykyään olekin tehtäväkohtaiset vaatimukset, noiltakin osin?

[Eppu]

Seuraava on setä-äänellä spekulointia, se evp:lle sallittakoon, mutta on eri asia olla vaatimuksia, kuin vaatia niitä.

En tietenkään osaa sanoa oikeastaan kuin niiden joukkojen osalta, joissa olen toiminut, mutta vaikka uusia organisaatiotyyppejä olin rakentelemassa ja siihen liittyen erinäisiä vaatimuksia laadittiin, niin asevelvollisia koulutukseen sijoittavalta taholta saattoi tulla aika selkeät terveiset, että se jengi tulee palvelukseen, joka on vuorossa, valitkaa niistä, ja sitten toisesta suunnasta tulee se velvoite, mikä joukko milloinkin tuotetaan.

Ei siinä, sotilaat onnistuvat organisaatioina, ja siinä yksilöiden mitattavat parametrit on oikeasti aika triviaaleja ja mielivaltaisia. Joku tykin ammus toki painaa sen minkä painaa, ja se on kenttätykkimiehen nostettava, mutta sitä on vaikea testata kuin tekemällä, ja siinä kohtaa kun se tulee ajankohtaiseksi, on jengi jo aika pitkällä putkessa.

Tuotetut joukot ovat siis kykeneviä. Fyysisen ja henkisen kunnon rappiosta kannan huolta enempi yksilöiden näkökulmasta elämässä, eritoten niistä, jotka eivät Suomessa palvelukseen kelpaa. Mutta kansanterveys on eri asia kuin ketjun aihe.

[Kari Aittomäki]

Ja sama niinku fillarin selästä:
Olin PU:n apuveikkona ja kiersin sinnetänne ikäänkuin valvomassa.
Alokkaat oli justiin tullu ja menin sovitusti katselemaan huoltojoukkojen vaivalloista kiehnäytymistä käytävlle runkkupuvuissaan.
Näky oli groteski, näkyviin vääntäyty lauma niitä surkimuksia jotka aina koulupeleissä valittiin joukkueisiin viimeisinä.

Joku fiksu kokelas piti siinä puhetta jonka muistan yhä.
"Te ette tule tuhoamaan tankkeja tai muutakaan sankarillista. Mutta te pidätte huolta siitä, että ne etulinjan sankarit saavat velliä ja kaluja työhönsä.
Ilman teidän panostanne kone hyytyy ja pysähtyy."

Niin se käy. Se kokelas teki kovan uran alallaan.
'Ei ihme.

[Antti]

Entäs sotilasjohtajien ominaisuudet ja vaatimukset?

Clausewitz taisi kommentoida johtajien rohkeutta tehdä päätöksiä jotenkin niin, että jälkikäteen vasta tiedetään, oliko kyse typerästä yltiöpäisyydestä vai ihailtavasta päättäväisyydestä. Mutta jos keskitytään opetettavissa olevaan taktiikkaan ja operaatiotaitoon, niin tuli mieleen sellainen ajatus pohdittavaksi, että pärjäisikö nykypäivän sotatieteiden kandidaatti/maisteri/tohtori esim. 1800-luvun alkuun siirrettynä paremmin sotilasjohtajana kuin silloinen virkaveljensä? Mietin siis lähinnä sitä, että onko hänellä sellaista parin viime vuosisadan aikana kehitettyä ajatonta tietoa ja taitoa, että hän pystyisi suunnittelemaan tuon ajan joukkojen käyttöä ja johtamaan niitä taistelussa paremmin kuin aikalaiset?

Tätä ajatusleikkiä varten voisi tietysti olettaa, että aikamatkaaja saisi ensin riittävästi tutustua aikakauden varusteisiin, kalustoon ynnä muuhun, ja että hänellä ei olisi mitään sellaista sotahistoriallista tietoa vastustajistaan, mikä edellyttäisi aikalaisilta kykyä lukea vihollisen ajatuksia.

[Eppu]

Mielenkiintoinen ajatusleikki. Ihan ensinnä tulee mieleen ainakin Suomen kontekstissa, että ainakaan nykyään sotilasvirkoja ei jaeta rahan ja aatelisarvon mukaan. Ainakin sellainen vaatimus on muuttunut. Muuten, moni pitää Clasun kirjaa toki klassikkona, mutta... No ehkäpä tuollainen filosofinen anti on se, mitä siitä eniten saa irti. Myönnän tuntevani sotahistoriaa erittäin huonosti.

Taistelun kuva on kyllä tainnut muuttua niin paljon, että hankala sanoa. Nykyisin kun aselajeja ja niissäkin toimivia joukkoja on eri toimintaympäristöihin niin kovin paljon. Esimerkiksi itse sotamaisterina omaan sotataidollisesti hyvin kapean käytännön kentän, enkä ole päässyt kuin opiskeluaikojen kartta- ja simulaatioseteissä koeponnistamaan toisia toimintaympäristöjä.

Tietyt yleiset taktiset periaatteet, kuten aktiivisuus, yksinkertaisuus ja voimien keskittäminen, ovat tunnettuja jo paljon kauempaakin, ja yhä maan jos toisenkin kenttäohjesäännöissä ja siten myös pitäisi olla opetuksessakin läsnä.