Takaisin lajitreeneihin, BJJ 90min. Mulla oli sykemittari ranteessa koko treenien ajan. Alkuperäinen suunnitelma oli venytellä ja drillata tekniikkaa vähän erillään muista treeneistä, mutta alkulämmöissä löysin itseni muiden joukosta jonosta... sykemittaria tuijotellen alkulämmöt kuitenkin onnistuivat selkeästi sallitulla sykealueella - juoksua salin ympäri, kuperkeikkoja, askelkyykkyjä, kyykkyhyppyjä, jopa kuperkeikka + polvet rintaan hyppy ja sprawlit ja alligaattorikävelyt. Olin todella yllättynyt, kun tällaista tehdessä sykkeet olivat vain 110 paikkeilla. En pitänyt kovin kovaa vauhtia, ettei tulisi huono omatunto lääkärin ohjeiden rikkomisesta. Subjektiivinen fiilis oli loistava, ennen tätä ylikuormitusepäilyä mulla oli kulunut kuukausia niin, että alkulämmöissä aina tuntui lihaksissa ja ne olivat sellaista pakonomaista, monotonista kärsimistä. Nyt koordinaatio on paljon parempi ja tuntuu kuin painovoima olisi pienentynyt...
Tekniikkaosuudessa tehtiin mulle ennestään melko tuntematonta selän puolelle könyämistä z-guardista (pointtina siis että underhookin hakeminen suoraan on hyvin haastavaa jos kaveri on varuillaan.) Se jalka joka oli kneeshieldinä menee taakse ja sukelletaan kaverin käsien alle, rinta ja kasvot kohti maata, kyynärpää tukipisteeksi, sit vapaalla kädellä kaverin takareidestä kiinni, pieni horjutus eteen ja sit jalka tukipisteeksi ja lähdetään liikkumaan selkäpuolelle. Kun on päästy tarpeeksi niin jalkojen vaihto, vedetään alun perin guardissa kiinni ollut jalka kaverin alta pois, nilkasta kiinni ja sweepataan (pitäisi ajaa niin kauan että kaverin hartia menee mattoon). Alun sain ihan hyvin tehtyä, lopun sweeppi oli melko kömpelö. Yritin toistaiseksi keskittyä siihen alkuun. Edelleen sykkeet sallitulla alueella. Kerran taisi käydä lukema jossain 121. Kun tehtiin omia tekniikoita, tein edelleen vain tätä juuri opittua tekniikkaa, koska se on aika kiinnostava ja pystyin miettimään sitä aika hyvin, varsinkin alkua.
Painia oli kolme pitkää (noin 15min) erää, tässä vaiheessa tuli itselle aavistus että kohta saattaa lähteä lapasesta. Ensimmäinen erä oli itteä kevyemmän vastustajan kanssa jolla vähän polvivaivaa. Otin tosi rauhallisesti ja koko ajan kiukutti ettei saa mitään "kivaa" tehdä. Rauhallisen tahdin takia onnistuin kuitenkin tekemään elävissä tilanteissa muutaman tekniikan jota kovemmassa painissa tuskin saisin kohdilleen, koska ovat vielä niin työn alla. Sykkeet 90-120, vaihteli aika paljon. Tokassa erässä pääsin painimaan valmentajan kanssa ja pelotti että kohta mittari näyttää jäätäviä lukemia enkä viitti hiljentää... uskomattominta oli että niin ei käynyt, vaikka tahti oli kohtuu nopea niin aina kun ehdin vilkuilla rannetta, isoimmillaan 123. Mulle tuli siitä erästä tosi hyvä mieli, koska oma tekeminen oli rauhallista, liikkuvaa ja teknistä, otteiden purkaminen oli selkeästi jäänyt päähän ja sain haettua päivän tekniikkaa monta kertaa, vaikka yhden vaiheen teinkin väärin (alun jälkeen, kun lähden hakemaan takareittä, pää nousee liikaa). Melkein tuntuu että olisin kehittynyt viikon tauon aikana, ja kun kerrankin lihakset ei olleet väsyneet ja koordinaatio oli parempi, uskalsin yrittää muutakin kuin vanhoja lempitekniikoita. Ja en edes rikkonu niitä ohjeita kuin ihan mikroskooppisesti (okei ehkä lääkäri ei tarkoittanut että "niin kauan kun syke pysyy rajoissa niin saa tehä mitä vaan" mutta en tiedä miten muuten sitä voisi tulkita...)
Erien välillä oli aika lyhyet tauot, kolmannessa erässä oli vielä vähän kovempi vauhti ja noin 4min erän alusta huomasin et syke on yli 140. En jotenkin osannut lopettaa mutta pari kysyi että mitkä ne rajat sulla olikaan ja sit älysin keskeyttää. Onneksi tatamin laidalta löytyi ylimääräinen painija korvaamaan mut. Ihan lopussa tuli siis ylilyönti, mutta se ei kestänyt kuin joitain minuutteja. Voinnissa se ei näkynyt vaan päin vastoin mitä korkeammalla sykkeet oli, sitä parempi olo mulla oli.
Venyttelin treenin jälkeen erittäin pitkään, jälkikäteen ajateltuna pitäisi varmaan ottaa tavaksi juoda palautusjuomaa tai edes mehua tai syödä jotain heti suorituksen jälkeen, eikä niin että 3 tuntia venyttelyä ja istuskelua, pitkiä kotimatkoja ja sitten vasta ruokaa. Mulle on syömishäiriötaustan takia vähän hankalaa syödä ns. julkisella paikalla tai rauhattomassa tilanteessa. Venyttelyn aikana tuntui vähän jännältä lihaksissa, ei varsinaisesti pahalta kuitenkaan. Kävin maanantaina hieronnassa ja alipainehoidossa ja se voi vaikuttaa. Jälkikäteen tuli sitten lihasjumi, josta oli rippeitä vielä seuraavana aamuna, mut puoleenpäivään mennessä katosi.
Lupasin pitää kaksi lepopäivää, kun vähän itekin säikähdin siitä miten helposti innostuin treenaamaan. Ja sain ne jotenkin pidettyä. Huomenna on suunnitelmissa taas juoksulenkki, ja sykeraja turhauttaa jo etukäteen. En kehtaa edes sanoa miten mun tekisi mieli juosta se lenkki.
Mä en oikein tiedä miten pitäisi toimia kun tuntuu jo nyt, että en ole varmaan puoleen vuoteen ollut näin palautunut, mutta kuitenkin mulla on leposyke makuulla 50-55 ja seisomaan noustessa nousee päivästä riippuen 75-85 paikkeille ja pysyy siellä. Eli tuo erotus lienee liian iso. Mä en kyllä tiedä, mitä se on ennen tätä koko episodia ollut, onko se missään vaiheessa edes ollut normaali. Kävi vähän sillä tavalla kuin arvelinkin, eli siinä vaiheessa kun olo paranee, lepääminen menee todella vaikeaksi.
Yritän nyt sellasta lähestymistapaa että kun kerran oon niin onnekas että saan juosta ja tehdä tekniikkaa, niin yritän löytää niistä sen mielekkyyden. Paljon mulle on puhuttukin että pelkkä jatkuva kova sparraaminen ei tietyn vaiheen jälkeen vie eteenpäin ja nyt olis hyvä sauma drillata tekniikkaa ja saada paljon toistoja. Nyt on peruskuntokausi eikä mun tarvitsisi sparrata kovaa vaikka olisinkin kunnossa.
Mut joo tällaista, olen tosi helpottunut ja iloinen siitä että ei oo enää huono olo, mutta se kärsivällisyys...
