Perinteinen Karate ja Karaten historia

[Ale]

Juu. Taisi olla se kohta. Seibukanin leidien rajuus yllään jos siihen ei osaa ennakolta varautua.

[Lasse Candé]

Ei Jussi väärässä ole, joskaan minäkään en muista viitettä. Mutta viittaan (ja Jussista riippuen viittaamme) siis muinaisiin ehdotuksiin olla potkimatta ylös huonon tehon ja riskialttiuden takia. Tällainen ehdotus tietenkin implikoi, että on hokattu mahdollisuus potkia ylös.

Motobu sanoi peräti että potkut eivät ylipäätään ole kovin tehokkaita. Jaan mielipiteen. Moderneissa itsepuolustuslajeissa kai käytetään lähinnä suoria potkuja alas, polvipotkuja ja etäisyydenpitopolkaisupotkuja. Täysin ymmärrettävää. Mutta jokaisessa potkussa uhraa tasapainon ja lisäksi tiukassa tilanteessa vaatii laajaa taitoa osata hoitaa pääkopassa sekä ylä- että alakerta. Aivot eivät normaalisti taivu paniikissa ja tämä tulee ex-fudaajalta, jolla on siispä melkoinen kokemuspohja alakerran käsittelystä. Sanon siis, etten osaa vieläkään jännässä tilanteessa pelata ala- ja yläkerran välillä, varsinkin jos on jo kontaktia. Siksi on parempi ohje pitää tasapaino ja käyttää jalkoja joko seisomiseen tai astumiseen, samalla kun yläkerralla vuorovaikuttaa niillä aseilla, joissa on paras välittömyys, tarkkuus ja paljolti myöskin teho.

Mutta "saksarin" eli tobi(mae)gerin tai nidangerin käsittääkseni jokseenkin yleinen ohje on hypätä ja potkaista mahdollisimman korkealle. Meillä ei ohje ole potkaista mahdollisimman korkealle, mutta meillä on ohje hypyissä yleensä "mahdollisimman pitkälle ja mahdollisimman korkealle". Juuri kukaan ei toteuta "mahdollisimman pitkälle" -ohjetta, mutta niin perustajan ohje on.

En tunne saksarin varsinaista bunkaita, joten en tiedä, onko tarkoituksena räjähtävä voimantuotto, mistä seuraa erinäiset laajuuteen viittaavat ohjeet, vai onko kyseessä erikoistekniikka jossa potkaistaan korkealle. Niin tai näin, oletan sekä Okinawalla että Kiinassa nostetun jalkoja korkealle potkuissa jommasta kummasta tai molemmista syistä kauan. Vähintäänkin oletan (ja nyt yhtä suurella varmuudella kuin Perea on "neekeri" Raimo Höyry Häyrisen mukaan) että on potkittu korkealle, jommasta kummasta syystä tai muusta, ainakin soolona.

[Andy]

Tunnen karatekan, joka puolusti itseään menestyksellisesti kiertopotkulla päähän. Hän oli toki tuolloin nuori ja erittäin atleettinen ja tapaus sattui kesäaikaan kadulla.

Sitä voi tietysti myös spekuloida, että olisiko tuollaisessa tilanteessa pakeneminen ollut mahdollinen taktiikka, kun kerran oli tilaa vetää kiertari päähän. Joka tapauksessa vastapuoli pötkähti siihen.

[Lasse J]

meillä on ohje hypyissä yleensä "mahdollisimman pitkälle ja mahdollisimman korkealle". Juuri kukaan ei toteuta "mahdollisimman pitkälle" -ohjetta, mutta niin perustajan ohje on.

Meillä (eli alunperin Shorinjiryu Renshikanissa) hyppymaegeri löytyy Chintosta. Siinäkin ohjeena on nykyään hypätä enemmän korkeutta kuin pituutta, vaikka alunperin hyppy oli nimenomaan pituutta, ei korkeutta.

[Mika Väyrynen]

Lassen kommenttiin nidangerin bunkaista vaan. Sanseirua tehdään kahdella tavalla tuon etupotkuhommelin tiimoilta. Toisessa on kaksi maegeria erikseen ja molemmat lähtee maasta, toisessa nidangeri. Kenshikai Gojussa painotetaan että se on nimenomaan nidangeri eli hyppy tehdään. Kaksi maegeria on kuulemma ilmaantunut siihen sitä mukaa kun vanhat maestrot ei ole jaksanut hyppiä. (Ja jos kohta tehdään kahtena maegerina, se tehdään osassa gojukouluista lähietäisyyden potkuin lantio aika takana- ei eteenpäin työntäen).

Sen sijaan että miettii bunkaita sillä että onko se kaksi korkeaa potkua, kannattaa funtsia bunkaita vaikka hiukan lähempää, liikekokonaisuuden kautta. Siinähän on mukana polvet eikä korkea potku välttämättä tarkoita korkeaa potkua maegerina, vaan kovaa voimantuottoa siihen suuntaan. Sen liikeperiaatteen voi tehdä hyvinkin läheltä kaverin kraivelista kiinnikin pitäen. Variaatioita on useita eri yhdistelminä. Polvi-lyhyt maegeri, lyhyt maegeri - polvi, polvi - polvi. Jälkimmäisen "potkun" palautuksellakin on merkityksiä. Tämä siis Kenshikain Sanseirun versiosta poimittu juttu, minulle noin opetettu. Sanseirussa nidangerin jälkeen on vielä hyvinkin läheltä tehtävää tekniikkaa = ei ajauduta kovin kauas lyömämiehestä. Mulle on tehty tuota tuolla periaatteella eikä siinä ottavana osapuolena ole lainkaan mukavaa olla. Että se tekniikka ei välttämättä ole ihan sitä miltä sen ensinäkemältä vaikuttaisi. Mäkin tein nidangeriä Shotokanissa korkealle ja pitkälle, mutta en mä siinä hypähtelyssä mitään järkeä nähnyt. Kunhan tein.

[Ile]

minkälainen ero noin käytännössä on noissa nyrkinkierroissa?

Jessellä on hyvä artikkeli nyrkinkierrosta:

Muuten ansiokas mutta kyynärpään ja voiman vuotamisen osalta Jesse ei ole ehkä ihan kartalla.

[Lasse J]

Vanhoja karatefilmiklippejä Okinawalta löytyy juutuubista hakusanalla ” OKINAWA KARATE Old footage”

https://m.youtube.com/results?search_qu ... ld footage

[Lasse Candé]

Muistaakseni erikoistekniikoista on oma ketjunsa.

Eikö olisi luontevaa, että erikoistekniikoista ilman kake-meininkiä kiinnostuneet, lainaisi ihan issekseen sinne ja jatkaisi, niiltä osin kuin huomaavat itsekin olevansa väärässä ketjussa?

Olen välillä itse tehnyt näin, eikä se ole edes kovin vaikeaa.

[AriJ]

Karateahan on vuosikymmenet kritisoitu siitä että se pelitilanne on sommiteltu karateka vs karateka tilanteeseen.
Kunne treenipulikat ovat optimitilanteen korostusta ja niinkuin kaikessa elävässä elämässä, sovellukseen pitis riittää 50 %.

Tämähän pätenee kaikkiin lajeihin, sillä se harjoittelu tapahtunee "omien kanssa"?

Aiheen vierestä

Esimerkkinä oman lajirepertuaarin suunnalta miekkaharjoittelu - saatiin opetusta ko. koulukunnan perusteista, ja joku hämmästyi kun koulukunnassa ei opetettu perusasennoissa Jodan-gamaeta [miekka kohotettuna pään yläpuolelle valmiina iskemään alas kohteeseen]... opettajan vastaus "hyökkääjällä eri koulukunta"

Tuon verran meille siis tuotiin "toista lajia" mutta ei kuitenkaan opetettu sen kummemmin, sillä vastapuolen variaatioita saattaa olla aikalailla.

Niinpä se vastaus on lopulta tuo Karinkin mainitsema soveltaminen - opettele itsellesi lajin tarjoama taitopakki, ymmärrä sen käyttö, ota käyttöön tilanteen niin vaatiessa/salliessa

[Kyynikko]

Seibukan Anankua ja Naihanchia näytöksessä.

Selittelyä tietenkin on, mutta ehdittiin porukalla treenaamaan näytöstä vain kerran ja se johti siihen, että jo ensimmäisen Oyo-bunkain jälkeen piti oyoja vähän keventää. Ensimmäisen alasvienti oli niin raju, ettei hyökkääjä muista varmaan koko näytöstä vieläkään . (Eri seuroista)
Ja itselläni oli muutamaa kuukautta ennen näytöstä oli koipeen pistetty kahdeksan ruuvia ja titaanilevy.

Onpas ihan kamalan kiukkunen tämä sinivöinen tyttö.

I think Im in love

[Lasse J]

Juopponäkökulma on varmaan realistinen mutta eipä taida ihan curriculumiin kuulua, yläluokan lajista kun on kyse

Kyllä Soshin Nagamine kirjassaan The Essence of Okinawan Karate-do kirjoitti treenistä (vapaasti käännettynä), että ”nuorena viikot väännettiin kataa ja viikonloppuna lähdettiin kylille haastamaan riitaa ja testaamaan viikolla opittua”.

Eli ei ne vastustajat aina niin selvin päin tainneet olla - kuten eivät karatekatkaan. Samalla mallilla ovat monet suomikaraten legendat koeponnistaneet oppimaansa jo 70-luvulla. Eikä se ’harjoittelutapa’ varmaan vieläkään ole mihinkään jäänyt...

[Mika Väyrynen]

Kyllähän tuo uramawa varmaan nykyajan näkövinkkelistä perinteisen nykykaraten perinteinen tekniikka on. Tosin tässä ketjussa olisi mukavampaa lueskella tarinoita siitä karatesta mitä sana "perinteinen" voisi merkitä. Olisko täällä jotain ketjua aiheista "potkut päähän, päkiällä vai jalkapöydällä?" tai " Muisteluketju: silloin 70 - ja 80- luvulla kaikki oli paremmin, karatekat potki kovempaa, miehet oli rautaa ja laivat puuta. Muistaakseni"

[Lasse J]

Tosin tässä ketjussa olisi mukavampaa lueskella tarinoita siitä karatesta mitä sana "perinteinen" voisi merkitä

Tuo perinteisen karaten määrittely taitaa olla aika vaikeaa. Tarkoittaako se aikaa ennen kuin karatea alettiin opettaa Okinawan lisäksi Japanin pääsaarella ja japanilainen budoajattelu muokkasi lajia. Vai luetaanko perinteiseksi karateksi vielä aika ennen kuin sitä alettiin opettaa ”länkkäreille” ja viemään lajia ulkomaille. Vai mikä? Ja mihin kohtaan aikajanaa viiva vedetään määrittää kait sen opetetaanko enää perinteistä karatea lainkaan?

[Valvoja]

Keskustelu uramawasta ja kirvespotkusta on siirretty korkeiden potkujen ketjuun. Nämä ketjut sisältävät jonkin verran viittauksia toisiinsa ja näyttävät tästä syystä hieman oudoilta. Alla linkki ensimmäiseen siirrettyyn viestiin. Puhutaan tässä ketjussa jatkossa otsikon aiheesta.

https://www.potku.net/forum/viewtopic.p ... 83#p956983

[Lasse Candé]

Väyrysen mainitsema terminologia nidangeristä (eli ”saksari”) näyttää siltä, että siinä tulkitaan tarkoittamani vähän eri tavalla kuin meinasin. Nidangeri siis tarkoittaa kahta potkua. Potkutyyppi löytyy ainakin kus(h)ankusta (kanku) ja chintosta (gankaku). Ja tietenkin karate kidistä.

En ole varma tulkitsiko Väyrynen että nidangeri on kaksi potkua tukijalka maassa? Niin tai näin, itse en siis tarkoittanut sanaa niin. Me Wadossa teemme hyppypotkuna, mutta siinä pitäisi olla molempien potkujen maegereita. Toinen tapa mitä olen nähnyt taas on että ensiksi nouseva jalka nousee vain polven nostona ja vasta toisella potkaistaan. Tätä kaikki tekivät pihoilla kun olin pieni.

Jos himmailen katan läpi, saatan tehdä nuo juuri kahtena potkuna tukijalka maassa. Mutta siis tehdäänkö suorite jossain katassa näin / tekevätkö jotkut vanhemmat senseit näin?

Tobimaegeri taas tarkoittaa hyppyetupotkua (kaken ulkopuolisille). Sillä sanalla kulkeva on usein tämä saksari. En ole varma tehdäänkö tällöin yleensä/usein kaksi kokonaista potkua vai nostetaanko ensimmäisessä vain polvi. Muistelen jonkun tehneen erottelua nidangerin ja tobimaegerin välillä juuri tähän eroon viitaten, mutta tällaiset ovat yleensä osumaprosentiltaan satunnaisia laukomisia, juuri koska mitä tahansa voi nimetä miten tahansa ja nimetäänkin.