Kuten Timo totesi.
Ja niin, en minäkään usko, että McCarthyä on viilattu linssiin. Mielenkiintoisesti hänen lopputuloksensa kuitenkin eroaa muista hyvin, hyvin kauan Okinawalla harjoitelleista (joiden sisällöt taas ovat toisiinsa nähden melkoisen yhteneviä). Tämä juuri onkin se "pihvi": mikään koulukunta ei omista minkään katan bunkaita, vaan ne nimenomaisesti ovat (tyyliryhmän sisällä) erittäin yhteneviä ulkoisen muodon kosmeettisista eroista riippuen. (Tyyliryhmistä puhuttaessa on tässä erotettava Shorin-haara ja Goju-ryu/Uechi-ryu -haara + perhetyylit historioidensa takia, joskin näidenkin välillä on huomattavaa samankaltaisuutta saman kataryhmän sisällä).
McCarthy ei ole ainoa länsimaalainen opettaja, joka on opettanut myös Okinawalla.
Pidän myös erikoisena tuoda bunkaiharjoittelua mukaan tyyliin, johon se ei aktiivisesti kuulu. Tällöin joutuu käytännössä rakentamaan uuden opetusjärjestelmän alusta pitäen. Epäilen, että kokonaisuus ei ole niin ehjä kuin niissä tyyleissä, joista bunkaiharjoittelua ei ole koskaan (esim. Shotokanin tapaan) siirretty sivuun/poistettu.
Funakoshin tyyli ei alkujaan ollut Shotokan. Hänen kirjoissaan esittämänsä sisältö ei ole kovinkaan hyvä referenssi nykyaikaiseen Shotokaniin, jonka kehityksessä hänellä oli toki alkuunlaittajan osa, mutta joka lopulta muotoutui täysin eri ihmisten käsissä huomattavasti okinawalaisesta karatesta poikkeavaksi - ja, muutaman muun opettajan tyylien japanilaistuessa, loi lopulta japanilaisen karaten.
En pidä mitään karatetyyliä välttämättä lähtökohtaisesti parempana kuin toista. Mikäli sitten kysytään "parempana
mihin", minulla on toki omat näkemykseni. Sinällään en, kuitenkaan, ymmärrä asian X ymppäämistä asiaan Y, johon se ei ole oikeastaan koskaan kuulunut - etenkin kun valmiita, sisäisesti koherentteja paketteja on saatavilla. Toki asiat voi tehdä vaikeasti, mikäli haluaa.
Mitä McCarthyn lajiin tulee, pidän sitä ihan hyvänä kamppailupakettina. Se ei kuitenkaan ole karatea, eikä mielestäni edes kanna karateen voimakasta sukulaisuussuhdetta (vaikka karate luojansa pääinnoittajana onkin ollut). Kyse on modernista länsimaisesta hybridilajista, jonka kehittäjällä kyllä on - onneksi - ollut potentiaalia hyvän paketin luomiseen.
Loput
Shoton tekstistä valitettavasti sisältää olkinukkeja ja myös osoittaa vahvaa okinawalaistyylien tuntemattomuutta. Tämä toki on ymmärrettävää, johtuen ihan näiden tyylien harvinaisuudesta Suomessa. Tähän kuitenkin tartun:
Shoto kirjoitti:
Sekä miksi he olisivat harjoitelleet puolustautumista pääosin oizuki tyyppisiä karate tekniikoita vastaan, joita osasi vain heidän harvat harjoittelukumppaninsa, eikä tavallisia väkivallan tekoja vastaan joita koko muu yhteiskunta osasi käyttää, kuten ihmisluonteelle kuuluu? Myös Shorin ryu:ssä harjoitellaan paljon puolustautumista oizukia vastaan, epäilemättä herää kysymys myös siitä, että onko siinäkin tapahtunut asioiden yksikertaistamista opetettaessa karatea ihmismassoille?
Ohitan tässä nätisti rakennetun olkinuken ja vastaan kuitenkin tuohon retoriseksi tarkoitettuun kysymykseen.
Kaikissa opetusjärjestelmissä yksinkertaistetaan asioita alkeistasolla. Oitsuki-lähtöisten perusharjoitteiden tekeminen ei tarkoita sitä, että tyylissä ei harjoiteltaisi ihmisten normaaleja hyökkäyksiä (HAPV, mikäli haluaa McCarthyä lainata) vastaan jopa enimmäkseen. Toisaalta, mikäli kritisoi oitsuki-harjoittelua, kertoo aika suoraan, ettei tiedä, mistä siinä on kysymys. Tällöin karate on jäänyt alkeistason alapuolelle, koska oma opettaja ei ole ollut tarpeeksi osaava kertomaan, mistä alkeiskurssilla on kysymys. Kohtalaisen rankka asia havaittavaksi, mutta valitettavasti erittäin yleinen. Toki joissakin tyyleissä oitsuki voi olla vain oitsuki, mikäli tyylin sisällä niin on päätetty (syitä voi spekuloida, yhtenä on - usein - esim. joidenkin tyylien vahva keskittyminen urheiluun 70- ja 80-luvuilla sekä mahdollinen "juuriyhteyden" katkeaminen).