Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle.
✋:. Meistä on hienoa, kun selailet Potkun, Pohjoismaiden suurimman kamppailulajiyhteisön keskusteluja. Toivottavasti löydät mielenkiintoisia keskusteluja ja otat reippaasti osaa niihin. Samassa voisit sallia Ad Block -ohjelmasi näyttää mainoksia Potkun sivuilla, jotta voimme jatkossakin ylläpitää näitä keskusteluja. Voit myös liittyä etupotkijaksi, jolloin yksi etusi on mainokseton Potku. Kiitos kun ymmärrät. 🙇♂️
Vanhakankea kirjoitti:
Paljon enempää ei sitten kaiketi voikaan tehdä ilman, että toista satuttaa. Itse kasaisin pöydälle kovakantisen käteen sopivan kirjan, jolla lyömistä harjoittelisin. Lisäksi pöydälläni/käsilläni olisi tavallista paksumpi lyijykynä sekä muovikynältä näyttävä metallikynä. Kynillä harjoittelisin veitsiteknikoita tyyliin "torjunta-pisto".
.
En ole ollut vankilassa duunissa, mutta alalla (kivitaloissa) olleet ovat sanoneet, että nimeomaan mitään aseeksi kelpaavaa ei saa olla esillä niin, että asiakas pääsee niihin käsiksi. Siis silloin kun puhe on aggressiivisiksi ja arvaamattomiksi tiedetyistä vangeista.
Ko. kirjoittaja oli saanut itse kerran kynästä joten vedin suoran johtopäätöksen, että kynät ovat saatavilla. Kirjoittaja taitaa myös tehdä jonkin sortin sosiaali- tahi psykologiatyötä vankien kanssa joten kova kantinen muistikirja saanee olla esillä. Tosin isosta pehmeä kantisesta vihostakin saa lyömäaseen,jos sen ehtii kääräisemään rullalle.
Mutta kuten moneen kertaan sanottua, reagointi (väistö ja/tai torjunta) lienee oleellista jotta selviäisi mahdollisimman vähillä vammoilla ennen vartijan peliin puuttumista.
* Entinen idealisti - nykyinen nihilisti
** Suoraan huipulle pääsee vain oikotietä
Tyttö kirjoitti:
Eri ihmisillä on tietysti erilaiset tarkoitusperät harjoittelussaan.
Juuri niin. Monet haluavat tulla mahdollisimman hyväksi siinä ajassa mikä heillä on harjoitteluun käytettävissään. Sitten on ihmisiä, jotka harjoittelevat harjoittelemisen ilosta, eivätkä välitä siitä minkälaisia taitoja siinä matkalla tarttuu. Heidän mielestään matkalla on kiva olla. Minä opetan mielelläni kumpiakin ihmistyyppejä
Jos haluaisi lukea rivien välistä, niin voisi kuvitella, että piikittelet. Hmm.
Mielestäni noiden kahden lisäksi on kolmaskin harjoittelijatyyppi eli sellainen, joka haluaa tulla mahdollisimman hyväksi käytettävissä olevassa ajassa, mutta harjoittelee (myös) harjoittelemisen ilosta ja tykkää siitä matkanteosta. Ja välittää siitä, mitä taitoja matkalla tarttuu.
Siitäkin voi tietysti olla montaa mieltä (tai jokainen vetää rajansa varmaankin omaan kohtaansa), että onko parempi harjoitella monipuolisemmin vai suppeammin ja missä näiden välinen raja menee suhteessa käytettävään treeniaikaan...
Eiköhän näissäkin mene juuri paljon sen mukaan miten ko. henkilö kokee asiat. Ja jos on lahjakas ja sinnikäs, voi varmasti opetella useampiakin toimintamalleja. Lisäksi pidemmälle treenannut voi aina ainkin mun mielestä harjotella enemmän vaihtoehtoja, aloittevammalle tai siten ei-niin-lahjakkaalle voi olla parempi pitäytyä pienemmässä määrässä juttuja.
"He´s too much blackbelt for you"- Tuntematon setä ravintelissa.
Arsonsa kirjoitti:
Itseasiassa kun oon nyt lukenut tätä foorumia enemmänkin niin teillä on todella paljon annettavaa, sillä vankien kanssa oikeastaan vain muutama yksittäinen asia muuttuu esim. terveydenhuoltoon tai turvallisuusalaan verrattuna. Ensimmäinen on se, että turvallisuus ajatellaan aina vartijan näkökulmasta. Esim. mun työhuone on järjestelty niin, että vartija pääsee "asiakkaaseen" kiinni mahdollisimman nopeasti eikä niin, että mä pääsen ulos huoneesta. Esimerkiksi jos mä pääsen ensin huoneesta ulos niin "asiakas" jää sinne huoneeseen esim. pöydän taakse. Silloin pöytä on itseasiassa muuttunut suojaesineestä turvallisuusriskiksi (vaikka pöytä ei liiku, niin se antaa taas "asiakkaalle" aikaa ajatella).
Muutama kysymys ois vielä Arsonsalle..onkohan Arsonsa vielä foorumilla?
Onko teillä Arsonsa hälytysnapit vai miten vartija saa "hälytyksen"? Mihin tuo mahdollinen nappi on sijoitettu? Olisiko tiloihin mahdollista rakentaa kahta ovea? Toisesta pääsee turvallisesti pois tarvittaessa ja toisesta pääsee vartija nopeasti sisään. Pöytä noiden välissä.
Jussi Huusko kirjoitti:
Muutama kysymys ois vielä Arsonsalle..onkohan Arsonsa vielä foorumilla?
Onko teillä Arsonsa hälytysnapit vai miten vartija saa "hälytyksen"? Mihin tuo mahdollinen nappi on sijoitettu? Olisiko tiloihin mahdollista rakentaa kahta ovea? Toisesta pääsee turvallisesti pois tarvittaessa ja toisesta pääsee vartija nopeasti sisään. Pöytä noiden välissä.
Joko olet löytänyt soppelin lajin itsellesi?
Oon täällä, mutta vähän harvakseltaan. No siis mun pääasiallisessa työtilassa mulla ja vartijalla on näköyhteys (tosin vartija vaihtii useaa tilaa samaa aikaa, mutta kuiteski), mutta käytössä on myös hälytysnappi (ja on täysin käden ulottuvilla). Noita päällekarkausnappuloita on ympäri vankilaa. Rakenteelliset muutokset ei oo mahdollisia, ja toisaalta siinäkin olisi taas se ongelma, et mitä jos vankikin voi päästä ulos siitä toisesta ovesta?
Juuh löysin itselleni sopivan lajin. Mietin aika kauan Defendon ja Krav Magan välillä, noh sitten löysin loistovideon noiden eroista:
[youtube][/youtube]
ja päädyin Krav magan pariin, koska Defendo vaikuttaa vaativan sittenkin sellaista voimaa jota mulla ei vain ole. Ja sattuman kautta löysin toisesta kaupungista täyspäisen ohjaajankin, joka pitää mulle ja parille ambulanssikuskille omia harjoituksia. Ilman tätä foorumia ja tuota videoo tuskin olisin antanut krav magalle toista mahdollisuutta, koska olin niin "traumatisoitunu" aikaisemmista kokemuksista.
Omiin kokemuksiini nojaten moderneista itsepuolustuslajeista ainakin Senshidossa tek... öh, siis konsepti, toimii hyvin sekä isoja että pieniä, köyhiä ja rikkaita vastaan. Hoitsuillekkin sitä on käsittääkseni menestyksekkäästi opetettu ja homma toimivaksi havaittu.
Disclaimer: En epäile etteikö muissakin moderneissa itsepuolustuslajeissa näin olisi, mutta niistä minulla ei ole satunnaisia seminaareja/harjoituksia lukuunottamatta kokemusta.
Janne Paavilainen
Master of illusion is a student of reality.
Harjoitteletteko te siellä Bujinkanissa oikein tuelta tätä asioiden ja sanomisten vääristelyä ja asiayhteyksien muuten vain sekoittelua?
Kirjoitin tän liian hitaasti niin pitää vastaa shenshidoon vasta tässä: Mulla ei oikeen oo mitään kunnon taustaa mistään kamppailulajeista, että osaisin arvioida noiden ohjaajien "tää on parempi kuin krav maga"-retoriikkaa.
Se mikä mun kouluttamatonta silmää häiritsi (voin olla täysin väärässä, sanokaa jos oon käsittänyt kaiken taas väärin): shenshidon opetuksessa ainakin youtubelinkeissä puhuttiin esim veitsihyökkäyksistä ja "go in"-lähetysmistavasta (jota kehuttiin paremmaksi kuin krav magan tapaa). Jos saat sen ensimmäisenkin kunnon iskun veitsestä niin et sä siinä enää ketään maahan taivuttele millään liikkeillä. Jo pelkästään kipu/shokki lamauttaa. Kun mä itse sain kynästä niin menin välittömästi shokkiin, vaikka olisin ollut mikä multisuperkarateka tahansa niin se kipu olis estäny mua ajattelemasta mitään. Ainakin noissa shenshidon esittelyvideoissa liikkeet antaa hyökkääjälle mahdollisuuden lyödä kylkeen (tai pahimmissa tapauksessa jopa selkään). Käytännössä vaikka sä saisit sen veitsen pois noilla muuveilla, niin oot päästänyt veitsen kylkeesi eli peli on selvä. En tiedä, toivottavasti ymmärsin väärin. Ajatusmalli on varmasti ihan hyvä, mutta mua ainakin epäilyttää toi anatomian unohtaminen. Tai sitten multa jäi jotain ymmärtämättä.
Erityisammattiryhmille, kuten hoitajille, annetaan käsittääkseni räätälöityä koulutusta joka ei välttämättä ole 1:1 noiden YouTube-videoiden kanssa jossa kamppailun lähtökohta, konteksti ja tavoitteet saattavat olla erilaiset.
Ihan sivuhuomiona, en epäile mahdollista kipua/shokkia ko. tilanteissa, mutta toisaalta aika monet puukotuksien uhrit eivät ole edes tienneet joutuneensa puukotetuksi vasta kuin tilanteen jälkeen.
Lisäksi veitsikättä on kuitenkin helpompi kontrolloida kun siitä pitää jotenkin kiinni;)
Mutta sehän on pääasia että olet löytänyt itsellesi hyvän ja sopivan lajin, defendon vaatimasta voimasta yms. en tosin olisi ihan samaa mieltä suoraan, mutta varmasti millään muotoa ei magankaan opit hukkaan mene ja toivottavasti et niitä taitoja kuitenkin koskaan työssäsi tai muutenkaan tarvitse jatkossa.
"He´s too much blackbelt for you"- Tuntematon setä ravintelissa.
Arsonsa kirjoitti:
Mä olen siis suht hentorakenteinen naisihminen, joka joutuu töissä kohtaamaan välillä väkivaltaisia miehiä (ei nyt joka päivästä, mutta sanotaanko kerran kuussa). En halua nyt kertoa mitä teen työkseni, mutta annan "apua-tiedoiksi" sen verran, että mun "asiakkailla" on jo pitkät tuomiot takana/alla (eikä mitään ongelmia lyödä naista).
...
Eli mitä mä alan harrastamaan?
Varmasti aiempien viestien toistoa, mutta lähtökohtana voi mielestäni pitää että hennommat ihmiset opettelevat lähinnä iskemään (ja pakenemaan), isommat ja vahvemmat voivat luottaa hallintaotteisiin. Krav maga lienee hyvä vaihtoehto. Kyllähän sinä joudut toista varmaan satuttamaan, mutta et välttämättä vahingoittamaan.
Tosin, eikö sulla ole mahdollisuutta saada lupaa OC-sumuttimeen? Luulisi tuollaisessa ammatissa olevan.
People who live in glass houses
should not walk around naked.
Se mitä L.K. sano ekassa kappaleessa. Erään kerran sain puukosta vasempaan kylkeen ja huomasin sen vasta, kun mulle sanottiin, että sun paita on veressä. Mutta tietenkin kaikki reagoi hiukan eri tavalla.
toni-f kirjoitti:
Tässä on mielestäni kauniisti toteutettu video Aikidosta joka voisi siis hentorakenteiselle naiselle olla parempi itsepuolustuslaji kuin ei mitään.
" onclick="window.open(this.href);return false;
Aikidossa voi viedä kaverin lattiaan käyttämättä kumminkaan suurta voimaa.
Aikido on monimutkainen laji, jossa edes kohtalaisen IP-taidon saavuttaminen vie aikaa vuosia, ellei vuosikymmeniä. Kun katsoo noita Youtuben Aikido-videoita, niin jotenkin tuntuu että noissa "heitoissa" uke suurinpiirtein itse tekee voltin ku toinen vähän hipaisee ranteesta. Ei toimi jos vastassa on vastustaja joka oikeasti pistää hanttiin.