Oletko onnellinen?

[Keiju]

No niin-niin, siksi mä siitä jännittämisestä niin hartaasti paasaankin

No joo-joo-joo-joo

[sokrates]

Aihe on ihan höntti ja katson asiaa niin eri kantilta kuin nuo kaksi veijaria, ettei tästä tule kuin taas kerran paha mieli, mutta joltain kapealta sektorilta voin asiaa tarkastella ja ajatuksia nakata ilmaan.

Minusta sen vaatiminen, että ihmisten kuuluisi tai olisi mahdollista olla lähimainkaan yhtä onnellisia - mitä tällä käsitteellä sitten tarkkaan ottaen käsitetäänkään - on yhtä pönttöä kuin mikä tahansa ihmisten tasapäistäminen.

Tuskin on olemassa yhtä ainoaa onnellisuusgeeniä, en tiedä, en ole perinnöllisyystieteilijä. Mutta varmasti on olemassa geeniyhdistelmiä, jotka matsaavat huonommin yhteen kuin jotkut toiset yhdistelmät ja aiheuttavat elämässä ristiriitoja, jotka puolestaan hankaloittavat kovin suuren tyytyväisyyden saavuttamista. Eivät ne tietenkään estä, onhan poliopotilaasta tullut pikajuoksun olympiavoittaja, mutta ne asettavat skaalan, jonka sisällä todennäköisesti liikutaan ja johon sitten muut tekijät vaikuttavat, alemmas kuin toisessa tapauksessa.

Jotenkin näitä lukiessa miettii, ovatko kirjoittajat olleet kovin läheisissä tekemisissä ainakaan kovin monenlaisten onnettomien ihmisten kanssa. Onhan vaikka kuinka paljon rauhattomia, hermostuneita tai ihmisiä, joilla on fyysisesti paha olo ja missään ei ole oikein hyvä olla. Eivät he ole mitään extreme-tapauksia, vaan pääosin tavallisia fiksuja ihmisiä, jotka yrittävät olla edes hiukan onnellisia niissä puitteissa kuin se on heille mahdollista.

[Mika]

Eihän tässä yritetetäkään tasapäistää, vaan kertoa omista fiiliksistä. Toi mun "gospelointi" tulee ottaa se mielessä.

Ja kyllä, kaikenlaisia veijareita on tavattu. Niillä jotka eivät edes halua auttaa itseään on joskus ikävä tapa heijastaa pahaa oloaan muihin ihmisiin mitä erinäisimmin tavoin.

Mutta jos henkilö on onneton eikä se häiritse häntä, onko hän oikeasti onneton?
(Tuohon ei voi vastata).

Marjis, terve!

[Keiju]

Kyllä sillä tavoin voi tasapäistää, että kun ihminen pääsee kahleistaan ts. tiedostaa sen, mitkä asiat elämässään ovat niitä mätäpaiseita ja keksii keinoja niistä selvitäkseen, niin tulee ainakin jonkin verran onnellisemmaksi.
Joo olen tavannut lukuisia onnettomia ihmisiä, eiköhän heitä löydy jokaisen lähiympyröistä. Eräs tyyppi kärsi vakavasta masennuksesta, vaikka käyttäytyi kuten "jännittämätön". Millainen sitten on onneton ihminen? Jos onnellisuutta ei voi määritellä, niin voiko onnettomuutta määritellä sen paremmin?

Mutta jos henkilö on onneton eikä se häiritse häntä, onko hän oikeasti onneton?

Mahtava kysymys! Onhan myös ihmisiä, jotka ovat onnellisia, että saavat huomiota onnettomuudellaan. Onko hän sitten onnellinen vai onneton...tiedä häntä?

[mronkain]

Lauantai aamuna klo 7:30 olin varmaan onnelisempi kuin koskaan ennen elämässäni.
Onnellinen olen edelleen, vaikka hiukan alkaa vaivaamaan, osaanko kasvattaa tämän uuden ihmisen niin, että hänkin olisi isona onnellinen.

Wow, onnea! Itselläni on yksi ja toinen tulossa, varmasti mahtuu niin onnea kuin suruakin sille tielle, mutta muista että aika usein asiat järjestyvät parhain päin kun vain luottaa siihen että se on asia, jonka oppii tekemällä.

- Marko

[Tohtori Krabola]

Elämä on ihmisen parasta aikaa, kysy vaikka siltä naapurin kärttyiseltä ukolta joka paukuttaa kävelykepilään seinään kun tekee mieli kuunnella beegeesiä gramofonista ja vetää travoltaa keittiön lattialla villasukat jalassa.

[Tohtori Krabola]

Niin ja onnea sille uudelle isälle, täällä ollaan aika huomaamattomia.

[TimoS]

Niin, mut silloinhan ei pääsis tapahtumaan mitään, mitä pitäis selitellä. Toisaalta, eipä sitä olisi nytkään ollut. Olen aina kaikissa olotiloissa yhtä hillitty ja miellyttävä.

Kirjoitusten perusteella uskallan epäillä lausunnon todenperäisyyttä

[Ronin]

Onnittelut Villelle.

Sitten...itse ajattelen niin, että onni löytyy tien päältä ennemmin kuin tien päästä...ehkä. Vielä muotoutumassa tämä ajatus. Meinaan, että jos tuntee, että haluaa tulla vaikkapa hyväksi kitaristiksi: käsite "hyvä kitaristi" on abstrakti eikä sitä tilaa täten voida saavuttaa kuten esim. leivonnassa: kakku voi olla valmis, mutta onko kitaristi koskaan valmis sanan samassa merkityksessä? Ei, koska jos kakkua paistaisi vielä senkin jälkeen kun se on kypsä se menisi pilalle. Jos taas kitaristi jatkaa harjoittelua läpi elämän hän jatkaa kehittymistä ja hänen taitonsa paranevat jatkuvasti, koska täydellisyyttä tuossa asiassa ei voida saavuttaa. Sama pätee kamppailulajeihin: aina on jotain parannettavaa.

Täten mielestäni on luonnollista, että onni löytyy tieltä, ei (vain?) määränpäästä, koska joissain asioissa määränpäätä ei voi saavuttaa. Happiness is in the process of "getting there"? Ehkä. Tosin pieniä tavoitteita voi saavuttaa: esim. kitaristi voi oppia soittamaan tietyn hankalan soolon tai saada hyvän levytyssopimuksen, kamppailulajien harrastaja voi saada uuden vyön tai voittaa jonku turnauksen jne. jne. tuollaisia välietappeja. Mielestäni ovat tarpeellisia, koska ihminen hassuna otuksena tuntuu tarvitsevan onnistumisen ja saavuttamisen tunnetta uskoakseen sisimmissään, että kehittyy. Tai ainakin näin on omalla kohdallani. Murot on hyviä.

[Keiju]

TimoS,
sähän et siis varmasti kirjoituksissani erota sitä, milloin olen hieman nousuhumalan puolella, ellen itse tuo sitä esille. En meinaan itsekään aina erota olotilaani, niin miten sinä siihen pystyisit? :p

[TimoS]

TimoS,
sähän et siis varmasti kirjoituksissani erota sitä, milloin olen hieman nousuhumalan puolella, ellen itse tuo sitä esille. En meinaan itsekään aina erota olotilaani, niin miten sinä siihen pystyisit? :p

Tämä on tietenkin totta, epäilen tosin sinun olevan jatkuvassa nousuhumalassa :p Viittasinkin lähinnä termiin "hillitty" Ymmärrän toki pointtisi, että olet kirjoituksissasi samanlainen aina, eli siinä suhteessa aina yhtä "hillitty ja miellyttävä".

[sokrates]

Minkälainen on onneton ihminen? Varmasti heitä on hyvinkin erilaisia ja tuon onnettomuuden huomaa usein vasta läheisessä kanssakäymisessä jos siinäkään.

Itse olen tuntenut hyvin ehkä viitisen kovin onnetonta ihmistä, etäisesti toki paljon enemmän. Varsinaisten masennuspotilaiden kanssa en ole koskaan ollut läheisissä tekemisissä eli tunnistan hyvin huonosti flegmaattisen tyyppiset onnettomat ihmiset.

Minun tuntemani pahoinvoivat ovat tosiaan olleet noita jännittäjiä eli heille on ollut tyypillistä jatkuva stressi, ristiriidat ympäristön kanssa ja usein voimakkaat psykosomaattiset oireet. Niillä, joiden sukulaisia olen tuntenut, on ollut yleensä selvästi havaittavaa geneettistä taipumusta edellämainittuihin ongelmiin, joskin tietysti nuo sukulaiset ovat perineet ne hiukan eri muodossa ja voineet eri ympäristössä löytää niihin parempia ratkaisumalleja.

Mutta näillä ongelmajepeillä nuo osin synnynnäiset heikkoudet muodostavat sitten pahan ristiriidan muitten ominaisuuksien tai omien ihanteiden tai ympäristön vaatimusten kanssa. Ihmiselle voi vaikkapa olla hyvin tärkeää saavuttaa konkreettisia päämääriä muttei minkäänlaisia fyysisiä tai psyykkisiä edellytyksiä noiden päämäärien saavuttamiseen. Tyypillinen on myös tilanne, jossa ihminen on pohjimmiltaan hyvin seurallinen ja kestää huonosti yksinoloa mutta toisaalta väsyy ja hermostuu nopeasti toisten seurassa. Ristiriita voi olla mitä tahansa, käytännön tasolla se voi olla vaikkapa sairaus, jonka toinen kremppa tai joku muu ongelma tekee lähes sietämättömäksi.

Edellämainittuihin hommiin ei oikein pikagospelit auta, vaan henkilön pitäisi jaksaa punnertaa sen totuuden kanssa, että vain kovalla yrittämisellä hänen tyytyväisyytensä voi olla kohtuullista ja silloinkin vain kohtuullista. Ehkä se on sitten sitä Mikan peräänkuuluttamaa nöyryyttä ja toisaalta omien ristiriitojensa jääräpäinen syventäminen sitä jännittämistä, en tiedä.

Mutta itse näen aika monen lievänkin ongelmakäyttäytymisen takana selviä fysiologisia syitä. Sen kieltäminen olisi samaa kuin väittää, että kuukautisten aiheuttamat mielialavaihtelut johtuvat vain asenteesta tai ovat vanhemmilta opittu tapa.

[Keiju]

joskin tietysti nuo sukulaiset ovat perineet ne hiukan eri muodossa ja voineet eri ympäristössä löytää niihin parempia ratkaisumalleja.

Tuossa lauseessa myönnät itsekin sen kaikkein olennaisimman. Vaikka miten olisi sukuvika, niin se ei tarkoita mitään automaattista jatkumoa vaan sen voi katkaista.
Perimästä huolimatta ihmiselle muotoutuu ne ihan omat käsitykset ja tuntemukset asioista.

Sen kieltäminen olisi samaa kuin väittää, että kuukautisten aiheuttamat mielialavaihtelut johtuvat vain asenteesta tai ovat vanhemmilta opittu tapa.

Voin oppia käyttäytymismallin aivan hyvin äidiltä tai sisaruksilta. Jos heillä on tapana kuukautisten alla iskeä astioita päin seinää, niin tokihan kokeilen samaa todetakseni, että helpottaako. Jos ei helpota, niin mikään fysiologinen seikkahan ei minua pakota jatkamaan touhua vaan voin kokeilla muuta.

[sokrates]

Kyllä, mutta joudut käyttämään energiaasi pitääksesi ne äksyt geenit tai kuukautisten aiheuttamat pahat vibat kurissa . Silloin elämä ei usein enää olekaan spontaania jännittämättömyyttä, vaan elät ikäänkuin käsijarru päällä miettien jokaista siirtoasi.

Samoin jos jollakin on perinnöllisesti epävakaa psykofyysinen kokonaisuus, hän joutuu tekemään paljon eräänlaista mielenterveystyötä eli ponnistelemaan tehdäkseen oikeita valintoja löytääkseen sen kapean kujan, joka pitää hänet kiinni edes siinä kohtuullisessa elämässä.

Ei semmoinen tsemppaaminen ole mitään aurinko-jahvaa tai gospelia.

[Keiju]

Ei, ku mähän sanoin, että jos ei astioiden heittely tuo minulle tyydytystä, niin kokeilen jotain toista keinoa, vaikkapa ikkunoiden särkemistä (parista ikkunasta kokemusta, ei hyvä sekään) tai jotain joka rauhoittaa juuri minua, eikä sukua.

Ei semmoinen tsemppaaminen ole mitään aurinko-jahvaa tai gospelia.

Lopputulos on! Tai jo se, että on päässyt sen tien alkuun. Se vaatii kyllä tinkimistä monista asioista. Aika paljon pitää olla valmis uhraamaan, vaikkakaan se ei tunnu uhraamiselta, kun sydämessään tietää, että suunta on oikea. Ehkä ensin täytyy vain kitua tarpeeksi, että siihen "mielenterveystyöhön" saa voimia. Minun kujani on niin kapea, ettei sitä enää mikään voi kaventaa. Se, jos mikä on onnea, siis tiedostaa se.