Keskuudestamme poistuneet
Valvoja: Valvoja
-
- päähänpotkija
- Viestit: 15991
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
Keskuudestamme poistuneet
Robbie Robertson lähti matkalleen.
Hän oli merkittävä kitaristi ja musiikkimies, soitti Bob Dylanin bändissä (Bob Dylan and the Band) ja jatkoi The Bandin nokkamiehenä aina seitkytluvun loppuun.
Moni on varmaan katsellut Bandin jäähyväiskonsertti-leffan The Last Waltz.
Robertson oli taitava kitaristi mutta ei pyrkinyt makeisiin riffeihin tai lavadominanssiin, hänelle tuntui olevan tärkeintä soittamisen yhteisöllisyys ja yleistunnelma.
Rock and Roll Hall of Fame-statuksen saavuttanut kanadalainen oli monipuolinen ammattilainen, tuottaja ja leffasäveltäjä.
Hän oli aktiivinen intiaanien järjestöaktiivi, siouxien kasvattama mohawk.
Seesteistä matkaa.

- etupotkija
- Viestit: 6307
- Lauteille: Lokakuu 2009
Keskuudestamme poistuneet

”Jos sä haluut pitää sun tilit pusseissa…”
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 1982
- Lauteille: Tammikuu 2008
- Paikkakunta: Helsinki
- Etulaji: Thainyrkkeily
- Sivulajit: Potkunyrkkeily; nyrkkeily
Keskuudestamme poistuneet
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009801900.html Toto Cutugno on kuollut. L`Italiano hitti oli aikoinaan kova hitti Suomessa, suomeksi laulettuna toki. Olen suomalainen rupesi heti soimaan korvissa, kun luin uutisen. Kepeät mullat, Toto.
Frankly my dear, I don`t give a damn.
-
- päähänpotkija
- Viestit: 15991
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 1982
- Lauteille: Tammikuu 2008
- Paikkakunta: Helsinki
- Etulaji: Thainyrkkeily
- Sivulajit: Potkunyrkkeily; nyrkkeily
Keskuudestamme poistuneet
https://www.is.fi/viihde/art-2000009886916.html Michael Gambon on kuollut. Kepeät mullat, Michael. 

Frankly my dear, I don`t give a damn.
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 1982
- Lauteille: Tammikuu 2008
- Paikkakunta: Helsinki
- Etulaji: Thainyrkkeily
- Sivulajit: Potkunyrkkeily; nyrkkeily
Keskuudestamme poistuneet
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009921365.html Ohhoh; Heli Nevakare on kuollut. Rockstop oli aikoinaan tosi kova sana, siitä näki, mikä on pop rockin saralla.
Frankly my dear, I don`t give a damn.
-
- etupotkija
- Viestit: 93155
- Lauteille: Joulukuu 2004
- Paikkakunta: Tampere
- Etulaji: Pilates, HIIT
- Sivulajit: Girya, Yinjooga
- Takalajit: Tanglang
Keskuudestamme poistuneet
Heli Nevakare oli monelle ikäiselleni musiikin ystävälle tärkeä henkilö parikymppisenä. Rockstop oli hieno ohjelma. Kepeät mullat... 

-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 4099
- Lauteille: Helmikuu 2005
- Paikkakunta: Lohja
Keskuudestamme poistuneet
Seppo Vesala
(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
-
- etupotkija
- Viestit: 5119
- Lauteille: Marraskuu 2009
- Paikkakunta: Naantali
- Etulaji: Jumppa
-
- etupotkija
- Viestit: 20503
- Lauteille: Joulukuu 2007
Keskuudestamme poistuneet
Paulien näyttelijä Rocky-leffoissa on kuollut. Ikää onneksi ehti kertyä.
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a ... f3d850a14f
Lukaisin juuri vähän aikaa sitten jostain, että hän oli ollut oikeasti nyrkkeilijä. En muista tasoa, mutta kuitenkin.
Leffoissa eeppinen ja lämmin, joskin hankala hahmo. Vaatii näyttelijältäkin ominaisuuksia viedä rooli niin hyvin maaliin.
Kevyet mullat!
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a ... f3d850a14f
Lukaisin juuri vähän aikaa sitten jostain, että hän oli ollut oikeasti nyrkkeilijä. En muista tasoa, mutta kuitenkin.
Leffoissa eeppinen ja lämmin, joskin hankala hahmo. Vaatii näyttelijältäkin ominaisuuksia viedä rooli niin hyvin maaliin.
Kevyet mullat!
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 4099
- Lauteille: Helmikuu 2005
- Paikkakunta: Lohja
Keskuudestamme poistuneet
Seppo Vesala
(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 4099
- Lauteille: Helmikuu 2005
- Paikkakunta: Lohja
Keskuudestamme poistuneet
Seppo Vesala
(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
-
- etupotkija
- Viestit: 93155
- Lauteille: Joulukuu 2004
- Paikkakunta: Tampere
- Etulaji: Pilates, HIIT
- Sivulajit: Girya, Yinjooga
- Takalajit: Tanglang
Keskuudestamme poistuneet

Nuorena lähti. Jotakin isoja kummituksia siellä taustalla taisi olla, sillä jossakin haastattelussa Matthew Perry sanoi huomanneensa Friendsien toisen kauden kuvauksissa, jolloin Friends oli jo todella suosittu, ettei tämäkään kuuluisuus riitä täyttämään aukkojan hänen sielussaan. Päihteillähän hän niitä aukkoja yritti täyttää. Onneksi ne eivät ainakaan suoraan liittyneet hänen poismenoonsa.
Kiitos hauskoista hetkistä

-
- etupotkija
- Viestit: 6307
- Lauteille: Lokakuu 2009
-
- päähänpotkija
- Viestit: 15991
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
Keskuudestamme poistuneet
Runoilijan aika tuli täyteen.
Salliainen kutsui hänet kotiin.

Tänään kippoja kohotellaan poismenneen kunniaksi.
Niin maan päällä kuin Taivaassa.
Slan, Agus Beannacht de leath.
Salliainen kutsui hänet kotiin.

Tänään kippoja kohotellaan poismenneen kunniaksi.
Niin maan päällä kuin Taivaassa.
Slan, Agus Beannacht de leath.
Seuraajat