Tappamisen psykologia

[Lasse Candé]

Kuinka kohdillaan on sanoa että samurain pelottomuus johtui zenistä?

[saarikko]

Kuinka kohdillaan on sanoa että samurain pelottomuus johtui zenistä?

Olisin kiinnostunut kuulemaan Jaawan mielipiteen asiasta.

[PDC]

Kuinka kohdillaan on sanoa että samurain pelottomuus johtui zenistä?

Zeniläisyys, tai miksi sitä nyt kutsuukaan, on vain mielentila missä ulkoisat haittatekijät on parhaimman mukaan poistettu. Keskittymist siis.

Jos samurai on tappanut jonkun, on hän heti keskittynyt nykyhetkeen, eli missä se tappamisen tapahtuma on jo takana. Eli ei tarvitse spekuloida mitä jos, mutta kun. On jo toimittu ja täten se vapauttaa toimimaan uudestaankin, ehkä helpommin, nopeammin, paremmin.

Näin äkkiseltään ajateltuna, en lukenut samurai tai Breivik tekstejä vielä.

[Lasse Candé]

Onko sinulla PDC sen kummempia lähteitä kuin jotkut ihanteita kirjalliseen muotoon saattaneet klassikot? Kuinka hyvin nämä klassikot kuvastavat samuraita laajempana joukkona?

Jos zenin ihanteista osa saavutetaan muuta kautta kuin zenin, kuinka paljon voidaan sanoa että tällaiset samurait olisivat saaneet tätä zenistä?

[PDC]

Vertasin enemmänkin tappamista kuin samuraita pelkästään, anteeksi.

P.S. En ole lukenut yhtään klassikoita, en samuraista, kuten en Zen buddhismistakaan

[Lasse Candé]

Täytyy tähän väliin sanoa että suurin osa zenihömpötyksistä teksteissä mitä kamppailuun liittyy uppoaa itseeni henkilökohtaisesti. Mutta koska myös historia kiinnostaa, kiinnostaa tietää miten paljon jutuista tulee siitä että on tutkittu ja miten paljon siitä että on rankalla kädellä (yli-)tulkittu..

Kun jyrkkä skeptismi kohtaa vieraita kulttuureja fiilistelevän sinisilmäisyyden ei yleensä tulos ole juuri minkään pointin kannalta hedelmällinen. Sen takia en pidä zenin ja kamppailun yhdistävistä teksteistä joista puuttuu liikaa kuka-mitä-missä-milloin-miksi-osastoa. Kaiken tuon päälle voi aina spekuloida, kunhan sen erottaa varmoista osista.

Tämän vaikeuden tosin tällaiset perinteet, jotka tietyssä mielessä ovat akateemisuuden vastakohtia, kohtaavat.

[DeusVult]

Kannattaa muistaa että 1100-luvulla ja sen jälkeenkin oli myös Euroopassa eräs peloton soturiluokka, jonka edustajien elämä, teot ja kamppailulliset saavutukset ovat jääneet elämään lauluissa ja legendoissa... eikä ne olleet kuulleetkaan mistään zenistä tai buddhista.

[Oar]

Kuinka kohdillaan on sanoa että samurain pelottomuus johtui zenistä?

Riippuu varmaan samuraista. Joillekkin varmasti toimi, joillekkin ei.

[Point]

Aihetta käsitellään tänään Teemalla ainakin yhdestä (psykopaattien) näkökulmasta

http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkis ... n-jaljilla" onclick="window.open(this.href);return false;

[Kari Aittomäki]

Yours to breathe and breath the pain of living.

Sellainen julma, hyvin voimakas olemassaolon ilo on käsittääkseni hyvinkin yleinen tunne taistelutilanteessa ja sitten kun herkku päällystetään vielä tilanteenjälkeisellä euforialla.. Koukuttuuhan siitä. (Tämä on hiukan erijuttu kuin varsinainen battle high..)

Sotatoimien traumatisoivaa vaikutusta on alleviivattu tieskuinka kauan.. Tiesmistä syystä.
Ehkä se persoonan muuttuminen on helpompi tulkita ikäänkuin sairauden kautta, ei haluta ikäänkuin tunnistaa eikä etenkään tunnustaa sitä taistelunnälkää ja tyhjyydentunnetta.

Oikein erinomainen kuvaus asiasta on David Morrellin kirja First blood/Ajojahti.
Juu, joku tutkimus ois viileempi linkittää mutta joko ne on kuivakankieroja moraalinkatkuisia tulkintoja tai sitte tieteeksimaalattua viihdettä. Joten suoraan viihteeseen siis.
Jokainenhan on sen leffan nähny mutta kirja on oikeen varsinainen tutkimus.
Se kahden näkökulman kerronta on nerokasta ja sisältö tiukka ja armahtamaton. Ja pyytämätön.

Jossa siis Vietnamin ja Korean sotien veteraaneilla on elämät hajalla ja muutenki tylsää.
He tunnistavat toisensa, saavat kalabaliikin aikaiseksi ja Kaaos on valmis. Jossa molemmat ovat tottakai kotonaan.
Ja kun kolmas erä alkaa, panokset on tasoissa ja osumaaottaneet soturit hoippuu toisiaan kohti jopa rakastaen, kohti Hyvää Kuolemaa.


“Death smiles at us all, all a man can do is smile back.”
Ei ole leffasitaatti, vaikka leffassa komeasti esilletuodaankin. Ihan on Marcus Aureliuksen kynästä.

“It is not death that a man should fear, but he should fear never beginning to live.”

Rok.

Ylipotkija: Siirretty sotaa ja tappamista koskeva keskustelu täältä.

[Lasse Candé]

En olekaan Ramboa vähään aikaan katsonut. Paljonko leffasta jää uupumaan? Ihan mielenkiinnosta... ei kuulu tapoihini lukea kirjoja.

Sotatoimien traumatisoivaa vaikutusta on alleviivattu tieskuinka kauan.. Tiesmistä syystä.
Ehkä se persoonan muuttuminen on helpompi tulkita ikäänkuin sairauden kautta, ei haluta ikäänkuin tunnistaa eikä etenkään tunnustaa sitä taistelunnälkää ja tyhjyydentunnetta.

Se onkin filosofinen kysymys että missä määrin yhteiskunnallisesti vaaralliset päänsisäiset liikkeet ovat sairautta. Varmaan melkoinen verkko päättelyketjuja ja pohjalla olevia määrittelyjä jonka päissä on yksilöitä joita sitten voidaan pitää terveenä tai sairaana. Mutta uskoakseni on ihan hyvä näin että ei pidetä halua tappaa ihan terveenä. Tai oikeastaan sillä ei ole väliä, kunhan linjanveto on sellainen että tapot pysyvät minimissään.

Evoluution kannaltahan on ollut hyvä että ainakin valmiutta tappaa kanssaihmisiä on ollut jossain määrin. Valmius seuraa usein halusta ja haluttomuudesta taas seuraa valmiuden puutetta. Onneksi on urheilu ja muut pelit...

[Kari Aittomäki]

Leffa on pullaa.

On muuten huomattavan eri asia haluta tappaa kuin kaivata taistelutilanteisiin.

[JKOO]

Ihmisen aivot käsittelevät traumaattisten tapahtumien kokemusta (muistikuvia) eri tavoin kuin "normaali" arjen tapahtumia juuri tuon henkiinjäämisvaiston/-reaktion takia. Kuolemanvaarassa toimintakyvyn säilyttäminen vaatii sopeutumista ja yleensä tuolloin selviytyjät painavat ikävät kokemukset jonnekin taka-alalle. Haasteellista voi sitten olla myöhemmin tapahtumien jälkeen tuon ei-sanallisen, primitiivisen ja pirstoutuneen muistiaineksen käsittely. Tarkoitan takautumia, painajaisia ja ikäviä muistoja(tunnepuoli). Ne voivat kaikesta huolimatta aktivoitua myöhemmällä iällä vaikka ne eivät olisikaan aiheuttaneet aikaisemmin käyttäytymisen muutoksia tai sitten jotain muuta lievempää.

Eri asia on sitten ne joiden persoonallisuus muuttuu selviytyäkseen tai sitten sillä ei ole tårta på tårta väliä.

[Mjölnir]

On muuten huomattavan eri asia haluta tappaa kuin kaivata taistelutilanteisiin.

Tämä on täysin totta. Monista tappajista ei ole kuitenkaan taistelemaan.

[JKOO]

Tämä OT, mutta 10.1.2014 päivitetty

Henkirikollisuuden yleisrakenne on rikollisuuden vähenemisestä huolimatta pysynyt muuttumattomana. Tyypillinen suomalainen henkirikos on yksityisasunnossa tapahtuva ryyppyriitatappo. Aseena on keittiöveitsi ja tekoajankohtana viikonloppu. Syyllinen ja uhri ovat vanhoja tuttuja, keski-ikäisiä, yksin asuvia, työelämästä syrjäytyneitä, alkoholisoituneita miehiä, joilla on takanaan useita aiempia väkivaltarikostuomioita. Tekohetkellä osapuolet ovat yleensä 1–3 promillen humalassa.Lähde:Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos