Perinteinen Karate ja Karaten historia

[TimoS]

Tätä karstanpoisto-elementtiä lukisin mielelläni myös näistä... tällasista.
Kun ei se viileän hillitty älyveikkosasenne ole tosipaikassa kuin tiellä.

Ja kuitenkin tämä viileän hillitty älyveikkoasenne palveli sangen hyvin monia tunnettuja karaten pioneereja. Esimerkiksi Kyan ja Motobu olivat ylhäistä sukujuurta ja vaikka molemmilla on oma maineensa myös tappelijoina, eivät he jatkuvasti olleet tappelemassa


Eikä tämä Oyaman lausahduskaan ole kovin kaukana tästä

[Veepee]

Masutatsu Oyamalla jos kenellä oli hyviä sitaatteja! Laitanpa tähän lisää Internetseistä löytämiäni kvoutteja:





Ja yhtään nyt välittämättä mistään mahdollisista "en sanonut puoliakaan siitä tårta på tårta, jota siteeraatte minulle"-keisseistä.

[Andy]

Pitääkin Oyaman esimerkin mukaan ruveta puhumaan karateisteista ja karateismista.

Tuo jeesus-karatekirja ei varmaan olisi 1970-luvulla tai minään muunakaan aikana kiinnostanut sitä porukkaa, jolle karate on ensisijassa katutappeluharjoittelua. Nyt vain on niin, että pitkäaikaisia vaikuttajia skeneen tuli enemmän ihmisistä, joiden treenimotivaatio oli joku muu.

Tietysti melkein kaikki aloittavat kamppailulajit oppiakseen tappelemaan, mutta näillä pidemmän linjan vaikuttajilla se motivaatio yleensä muuttuu jossain vaiheessa ja laji alkaa kiinnostaa laajemmin, niin että siitä hankitaan tietoa mm. kirjoista.

[Lasse Candé]

Donn Draeger käänsi myös judokan ”judoist”:ksi. Olisi varmaan ihan mielenkiintoinen juttu, että ketä saa syyttää/kiittää siitä, että lajin nimen kääntämättömyyden lisäksi on jätetty kääntämättä harrastajan se ominaisuus että on harrastaja.

Tästä voi mitä luultavimmin syyttää/kiittää korkeintaan kourallista ihmisiä, mahdollisesti vain yhtä, kuka sitten onkaan. (?)

Voisin kuvitella asian menneen esimerkiksi niin, että joku on opettanut kirjassa, vyökoevaatimusvihkosessa tai vastaavassa että judon harrastajaa kutsutaan judokaksi ja kohta jo lehdet ovat opettaneet samaa. (?)

Tästä käytännöstähän seurasi että myös taekwondoin on käännetty suomeksi erittäinkin yleisesti muotoon ”taekwondoka”.

Puhun itse mahdollisuuksien mukaan mielelläni ”karatekoimisesta”, kun viittaan treeniin/harrastukseen tekemisenä.

[Kari Aittomäki]

Sitaatit onki ihania.
"Pi**u on pa***n postimies. Kiai."

Mutta luulis jankuttavaisenkin tajuavan että tuo viisaastelu on ja on aina ollut imagon luomista.
Bruce Leekin hymisi zeniä koska se sopi hahmoon, komeuteen ja hippiaikaan. Loi julkisuuskuvaa.

Ei niin etteikö nuo itsestäänselvyydet totta olisi mutta aika laihaa teetä ne tahtoo olla. Kliseitä.

Ja jos se nyt on tärkeää jankata sitä katutappelu-fraasia niin voihan sen esittää ajatusmallina jossa se kehittävä vastustaja on oma heikkous ja mukavuudenhalu. Jota vastaan ois noustava.
Eli sensijaan että tehdään kihonia pitkiä jaksoja ja jaetaan voima viisaasti (ja kehitetään lähinnä känsää päähän), luukutetaan samaa tekniikkaa sata lasissa max 45 sekuntia.
ATP-tankki tyhjäksi. Ja sitte koetaan palautua ja ottaa seuraava palanen kakkua joka on kirpeää ja kamalaa mutta niin perkeleen ravitsevaa.

SE on harjoittelua. Tavoitehakuista. Kehittävää, tekee harjoittajastaan pelottavan kohdattavan.

[Kari Aittomäki]

Unohtu mainita, tuohon Lassen listaukseen.
Voittamattoman määrittelyn kerto Kuuno.
Lennettiin samaa matkaa Pohojammaalle leirivedolle, minä Vaasaan ja Väntar Pietarsaareen.

Kun molempia se lentäminen jännittää nii jututkin oli negaatioita.
Kuuno kerto että jo etukäteen otti päästä se että majottua joutuis johonki mummulle. Eli siinä oli seurustelu-optio siiinä kortteerissa.
"Olitteko pelaamassa karatea?"

[Lasse Candé]

Ehkä tämä sopii tähän ketjuun parhaiten…


Naurahdin liitteen kuvalle. Toivottavasti toimii.

2B1A178E-8686-4CFA-B425-95FBFD86B7BD.jpeg

[Jussi Häkkinen]

Vai niin. perhana ku on vaikea pysyä asiallisena.

Karatessa opiskellaan sen opetustapaa/välitystapaa, opetuskulttuuria, kulttuuriperinnettä, kulttuuria ja näiden pohjalta fyysistä harjoittelua. Mikäli nämä jätetään pois, jäljelle jää nykyiseen länsimaiseen (ja japanilaiseen) kulttuuriin nähden sangen vanhentunut tapa opettaa pedagogisesti heikohkolla tavalla sisällöltään rikkinäisen puhelimen kautta levinnyttä kamppailua, jonka kamppailullinen alkuperäkin voidaan kyseenalaistaa pitkälle.

Ei, karatessa ei ole kysymys larppaamisesta, mielikuvaleikeistä ja historiasta.
Ne ovat toki mukava mauste harjoitteluun, antavat kaikupohjaa ja hahmotusta.
Mutta ydin.. ei ei.

Ydin on se sen taudinkaltaisen valkoisen raivon kanavointi, kohdentaminen ja kontrollointi, haltuunotto.
Jos lause ei kohtaa tajuntaa niin tavoitehakuinen harjoittelu on jäänyt kokematta ja treenin ydinsisältö on ollut pääosin puhumisessa.

Ymmärrän sinulle omassa karatekokemuksessasi ja sen oman (mihinkään karaten juureen pohjaamattoman) näkemyksesi perustelussa sekä harjoitteluhistoriasi itsellesi legitimisoinnissa tämän tuntuvan tärkeältä.

Tästä huolimatta: Näytä yksikin okinawalaisen karatemestarin tai muun alkuperäisen karaten pohjalta nouseva lähde, missä tuo mainitaan?

Kun puhutaan historiallisista lajeista, tällöin hommaa lähestytään lähteiden kautta. Karate valitettavasti (?) on yksi näistä, vaikka kovajätkälarppia on toki ollut muuallakin kuin Suomessa. Japanissa myös, siitä on syntynyt mm. Kyokushinkai, jolla toki on ottelusääntöjärjestelmänä paikkansa, vaikka yhteyttä juuriin onkin vähänlaisesti. Kyokushinkai on uusperinnettä.

Teet siis karatesta itsellesi (klassista karatea koskaan harjoittelemattomana) tietynlaisen mielikuvan, joka ei pohjaa muuhun kuin omaan kokemukseesi ja halusi nähdä asia jonakin, jota sen ei lähteiden perusteella voida millään sanoa olevan.

Historiallisissa lajeissa tarvitaan vahvistettu historia. Legendat jäävät legendoiksi. Pahansisuisia jätkiä on ollut kautta maailman sivu, mutta se ei tee lajeistaan alkutarkoitukseltaan tappelullisia. Esimerkiksi Okinawalta löytyy tätä vastoin merkintöjä pikkusaarille väkivaltaisen käytöksen takia karkoitetuista henkilöistä, joten voinee todeta, ettei väkivalta ollut saarella missään määrin suositeltavaa ja harjoittelu on lähteiden perusteella ollut mahdollisesti Kiinan kulttuurivaikutuksen emulointia ja fyysistä kulttuuria.

Eli jos menee tunteisiin ja olet eri mieltä, kaiva lähde.

[Mika Väyrynen]

Kyllä. Ylipäätään tässä ketjussa otsikkonsa mukaan pitäisi käsitellä perinnettä ja historiaa. Oman oletukseni mukaan noilta "tsisaa! Ja karatella pataan" -aikalaisilla ei kovin paljoa perinteen ja historian osalta ole omakohtaista kokemusta saati tietoa. Jussi kirjoittaa asiaa. Potkuun voisi avata ketjun "mitä karate on minulle". Sinne sitten kukin kertomaan omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Sitten ne ei sivua perinnettä ja historiaa. Kyllä mä nostan hatun päästä noissa teemoissa heille jotka ovat oppinsa saaneet perinnekouluissa ja historiaa oppineet. Se myllytys on sitten kunkin moraalinen ja elämäntapaan liittyvä valinta. Perinteisessä karatessa siihen ei suoranaisesti kannusteta. Moraalinen suoraselkäisyys on suositeltavaa. Siksi dojo kun.

[Lasse Candé]

OT Väyrysen pointtiin uudesta ketjusta:

Tällä hetkellä Dojolla on ensimmäisellä sivulla melko paljon Karateaiheisia ketjuja, koska siivosin tuossa jonkin aikaa sitten ja nostelin niitä. Minulla on näköjään vielä vielä oikeudet tällä alueella muokkailuihin ja järjestelen mielellään uudestaan.

Jos jokin olemassa oleva ketju sopisi tällaiselle aiheelle, niin asiasta voi mainita vaikka siinä ketjussa, niin katsotaan minkälainen otsikko olisi sopiva. Tai sitten voi avata uuden ketjun. Mutta ihan oikea, ja tällä foorumilla relevantti, aihe tuo on täysin selvästi.

[TimoS]

Esimerkiksi Okinawalta löytyy tätä vastoin merkintöjä pikkusaarille väkivaltaisen käytöksen takia karkoitetuista henkilöistä

Tokumine oli yksi esimerkki tällaisesta
https://ryukyu-bugei.com/?p=4158

Nopean lukemisen perusteella tuo kirjoitus vastaa hyvin pitälle sitä käsitystä mikä minullakin on.

[injunjack]

sisäpiirin vitsi: Juoppo kalastaja saarella opettamassa Kyan Senseille bo kataa... tänään näin, huomenna toisinpäin

[Lasse Candé]

Oliko siis Tokumine juoppo kalastaja joka ei aina muistanut miten omat katat menevät?

[Jussi Häkkinen]

Tokuminen karkoitussaaren isäntänsä oli kalastaja (joidenkin lähteiden mukaan Tokuminen tapaan alkoholia arvostava). Tokumine oli siis jo kuollut Kyanin vieraillessa saarella, mutta oli ennen kuolemaansa opettanut karttukatansa isännälle, jolta Kyan sen oppi.

[Andy]

Kyllä. Ylipäätään tässä ketjussa otsikkonsa mukaan pitäisi käsitellä perinnettä ja historiaa. Oman oletukseni mukaan noilta "tsisaa! Ja karatella pataan" -aikalaisilla ei kovin paljoa perinteen ja historian osalta ole omakohtaista kokemusta saati tietoa.

Minusta tämä kehitysvaihe pitää pikemmin nähdä osana karaten historiaa. Ainakin Suomessa ja varmaan myös ulkomailla oli 1970-80 -luvuilla vaihe, jossa karaten harrastajaprofiili poikkesi merkittävästi nykyisestä ja toiminta oli sen johdosta erilaista. Myös tämä on osa lajin historiaa.