Koulumaailmasta

[Fubarbarian]

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009384246.html

Opettaminen pääkaupunkiseudulla ollut pitemmän päälle aika rankkaa haastatetulle maikalle:
Useampi murtuma jalkapöydässä, murtuneita luita käsivarressa, hampaat jouduttu korjaamaan useaan kertaan, silmän ruhjevamma, niskan retkahdusvamma. Nämä kokemukset ovat vuosien varrelta useista eri kouluista.

[Mika]

Katja on potkulaisia, mutten nyt muista hänen nimimerkkiään.

Aika haastavalta työltä kuulostaa.

[Fubarbarian]

Lisää Helsingin meininkiä:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009391397.html

Eräällä ala-asteella 95,7 prosenttia vastaajista kertoi joutuneensa väkivallan tai uhkailun kohteeksi. Toisessa koulussa luku oli vain 30 prosenttia.
Kyselyssä oli kuitenkin lukuisia Helsingin kouluja, joissa vastaajista yli 70 prosenttia oli kohdannut väkivaltaa tai sen uhkaa.
Siinä missä kaikissa kouluissa ei oltu koettu lainkaan aseella uhkaamista, eräässä koulussa taas sitä oli kokenut 8,6 prosenttia vastaajista.

[Atticora]

Kuvailtu ilmiö, jossa väkivaltaa ihannoiva ryhmä aiheuttaa eniten ongelmia nykyään voi olla tuossa olennainen asia, mihin tulee jotain keksiä. Tuossahan oli jotain keinoja lueteltu. Kernaasti näkisin vaikka väkivaltaisten oppilaiden lomautuksia tai opetuksen järjestämistä jotenkin ihan eri tavalla näille.

80-luvulla omassa koulussa muutama tarmokas oppilas omalla yläasteella varmaan pääsi helposti lähelle tuota 95%:ia henkilökunnasta uhkailtu (tai lyöty tms.) - hieman karrikoiden, sanotaan että aika kultaa muistot. Enpä silti vähättele nykytilannetta, ei ihme ettei opettajaksi haluta.

[MikaM]

Turussa lakkoillaan, näyttää siltä, että yksi oppilas pitää kaikkia näpeissään väkivallallaan. Näyttää myös siltä, että koulu ei näe asiaa yhtä vakavana, kuin vanhemmat. Asia on jatkunut jo vuoden.
https://yle.fi/a/74-20049647?origin=rss

[sinappi]

Suomen koululaisten tulos PISA-ohjelmassa jatkaa sukeltamistaan. Lasku on Suomessa voimakkaampaa kuin muissa OECD-maissa keskimäärin.

Mitä vuonna 2006 suomalaisissa kouluissa tehtiin eri tavalla?

https://yle.fi/a/74-20063393

[Mika]

Tuo on mielenkiintoinen ilmiö, koska se ei koske vain Suomea.

OAJ:sta kommentoidaan, että resurssipula on (ainakin yksi) syy.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010037290.html

Koska nyt fokuksena oli matematiikka, @Lasse Candé voisi ehtiessään kertoa oman näkemyksensä ja onko hän huolestunut näistä tuloksista sekä opetustason tulevaisuudesta.

[Lasse Candé]

Opetustason tulevaisuus huolestuttaa aina. Minulla päähuomio on huolessani siinä, ettei ryhmiä kasvatettaisi huonolla koulutuspolitiikalla.

Pisa ei sellaisenaan ihan hirveästi huolestuta ja on enemmänkin hyvä, että Suomi ei kehitä kouluaan pisassa pärjäämistä varten, vaan järkevämmistä lähtökohdista.

Noin muuten seuraan keskustelua silti näiden tulosten laskusta ja ei ole ilmennyt mitään selkeitä yksittäisiä syitä. Itse mutuilen, että puhelimet ovat merkittävänä syynä heikentyneiden oppimistulosten takana, mutta kuten sanon, mutuilen. Tällä hetkellä on jo lapsia ja nuoria, joiden vanhemmat ovat heidän syntymästään saakka saattaneet selata somea puhelimen välityksellä kanssakäymisen sijaan.

[Lasse Candé]

Tässä hyvähkö pohdiskeleva juttu aiheesta:

https://yle.fi/a/74-20063721


En osaa järkevästi referoida, joten jää melkeinpä lukusuositukseksi. Lukee noin 1-4 minuutissa.

Sellainen poiminta silti, että tutkija ehdottaa nykymallisen peruskoulun rankan remontin vähintään harkitsemista.

Hän tekee sen hyvällä otteella.

Peruskoulua näkevänä, itse kallistun enemmän sen jalostamiseen. Tämä siitä syystä, että kouluviikko on periaatteessa hyvä kokonaisuus ja on hyvä, ettei jyviä eroteta akanoista liian aikaisin, kuten joissain muissa maissa tehdään.

Se peruskoulun ongelma on silti kiistaton, että se on paikka, missä heikommat jarruttavat vahvempia ja missä heikommat eivät saa ajalliselle panokselleen sopivia virikkeitä. Täydellinen mesta heille, jotka menevät lukioon alimmilla arvosanoilla, muttei juurikaan muille. Miten vaarallista tämä sitten on jonkin kannalta, on toinen kysymys.

Henkilökohtaisesti taistelen oppiakseni eriyttämään paremmin. Koska oppiaineeni on peruskoulussa fysiikka, se on kaikkea muuta kuin helppoa. Matematiikassa se taas olisi suorastaan edellytys mitenkään järkevälle opetukselle ja uskoakseni pystyisin siihen. Opetan matematiikkaa vasta lukiossa (lyhyttä) ja koen eriyttämisen melko helpoksi.

Eriyttäminen siis on meidän kapulakieltä ja tarkoittaa pääasiallisesti sitä, että eritasoiset tekevät eri asioita.



Koulutuspoliittisesti olisi periaatteessa mahdollista tehdä jokin suuri rahallinen satsaus siihen, että eriyttämiselle luotaisiin malleja ja ne implementoitaisiin opettajakunnassa. Minä pystyisin vaikka mihin, mutta pystyn jalostamaan näitä vain yksi opintojakso tai opintokokonaisuus kerrallaan ja se työmäärä on melkoinen. Tästä syystä opetussuunnitelmia sitten ei pidä vaihtaa liian usein. Lukiossa mokasivatkin kunnolla, kun edellinen opetussuunnitelma oli käytössä vain viisi vuotta, tämän pointin kannalta järkevästi tulkiten. Kun kuulin että opetussuunnitelma vaihtuu kohta, iskin hanskat tiskiin kaiken kehittämisen osalta ja jäin odottamaan, että pääsen kehittämään sitten seuraavassa opetussuunnitelmassa. Ja nyt teen sitä yksi opintojakso kerrallaan. Valmista tulee varmaan parin vuoden päästä. Toivottavasti saan nauttia tämän työn hedelmistä enemmän kuin pari vuotta.

[tapsaattori]

Tämä asia selittänee asiaa vain pienemmältä osin, koska tällainen arkkitehtuuri ei ole kaiketi kovin iso osa. Mutta kuitenkin: kotikunnassani on siis yks koulu, jossa on ns. avoimia oppimisympäristöjä, eli opetustilojen välissä ei ole kiinteitä, tehokkaasti ääntä eristäviä seinärakenteita. Lisäksi opetustilojen läpi joudutaan kulkemaan, jos tarvitsee siirtyä koulussa paikasta toiseen. Opettajat ja oppilaat ovat kokeneet koulun epäkäytännöllisenä ja levottomana missä on vaikea keskittyä.

Mä luulen että avoimen oppimisympäristönkin opetusta voi toteuttaa monella tapaa mutta on kai se päivänselvää että jos vieressä harjoitellaan teatteriesitystä, joka kuuluu ja näkyy, niin siinä voi olla hankala keskittyä yhtälönratkaisuun.

Mä oon käyny opettajan aineenopettajakoulutuksen 4 vuotta sitten ja ihan perus itsenäiseen luokkahuoneopetukseen siellä perehdyttiin, ei tod. mitään avoimen tilan yhteistyöopettajuutta. En sellaista osais enkä haluaiskaan toteuttaa. Pitää kattoa jos joku ihmeparantuminen sattuis niin sitten voisin tehdä alan töitäkin, jossain perinteisessä koulussa. Sinällään mä kyllä koin koulutuksen koko lailla hyvänä, mutta kovat on kyllä usein vaatimukset uudelle opelle, kaikenlaista pitäis kehittää, osallistua jos johonkin ja samalla tehdä perusduuni. Kai tämä riippuu paljon koulustakin. Hatunnosto teille jotka jaksatte.

[Mika]

Tätä melko lyhyttä tekstiä on vähän vaikea tiivistää, mutta poimiin pari kohtaa:

Oppimistulosten kehityksen ja niiden taustalla olevien tekijöiden selvittäminen on tärkeä tehtävä. Näihin tekijöihin vaikuttamalla voi parantaa oppilaiden osaamista. Koululla on iso merkitys osaamisen kehittymiseen, mutta oppimistuloksiin vaikuttavat tekijät eivät ole yksinomaan koulun ja opetuksen vaikutuspiirissä. Kodeilla, vapaa-ajalla ja oppilaita ympäröivällä yhteiskunnalla on vaikutusta oppimistuloksiin ja motivaatioon.

Perusopetuksen rahoitusta on leikattu merkittävästi, ja vuosiluokkien 1–6 koulujen määrä on lähes puolittunut vuodesta 2005. Koulumatka on osa perheiden sujuvaa arkea, ja pitenevät koulumatkat voivat heikentää lasten ja nuorten hyvinvointia. Taloudellinen tilanne on synkentynyt viime vuosina myös monen yksilön elämässä. Hintojen ja korkojen nousu ovat vaikuttaneet moneen lapsiperheeseen, ja yhä useampi lapsi elää köyhyydessä.

Oppilaat tuovat luokkiin mukanaan yhteiskunnan ongelmia, joita koulu ei voi yksin ratkaista.

linkki

[Andy]

Suomen ja Viron koulujen vertailua kun on nyt tehty, niin yksi asia on jäänyt jotenkin unohduksiin. Nimittäin yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri. Kun Virossa kävelee kadulla, niin sieltä puuttuu yksi Suomessa selvästi havaittava ilmiö: syrjäytyneet nuoret.

Kun Suomessa kävelee kaupungin kaduilla, niin jatkuvasti tulee vastaan alle 30-vuotiaita ihmisiä, joilla silminnähden ei mene hyvin. Virossa näitä ei näe käytännössä ollenkaan. En tietenkään väitä, ettei koko maassa olisi ketään syrjäytynyttä nuorta, mutta ero on niin iso, että sen havaitsee katukuvassa.

Eikä tämä koske vain Tallinnan turistialuetta vaan maata laajemminkin. Kaduilla kulkevat nuoret ihmiset ovat selkeästi joko töissä tai opiskelemassa, eivätkä päiväkaljalla tai etsimässä lukitsemattomia pyöriä vaihdettavaksi piriannokseen.

Ja kyllä, Virossa on syrjäytyneitä aika paljonkin ja heitä kyllä näkee Tallinnan keskustan ulkopuolella ja pienemmillä paikkakunnilla. Ero Suomeen on siinä, että he ovat käytännössä kaikki +50-vuotiaita ex-neuvostokansalaisia, joiden naamasta näkee, että vodkaa kuluu ja paljon. Sekä miehiä että naisia.

Useimmat eivät ole varsinaisia puliukkoja, mutta kuitenkin sellaisia, jotka ovat joko kokonaan tai osittain työkyvyttömiä. Tämä lienee myös syynä Viron Suomea parempaan katuturvallisuuteen, kun vanhemmat ihmiset harvemmin ovat väkivaltaisia, vaikka elämässä menisikin huonosti.

Kun nuorilla on selkeä kuva ja esimerkkejä siitä, että heillä on itse omalla työllä otettavissa hyvä tulevaisuus, se motivoi aivan varmasti myös panostamaan omaan koulutukseen. Eivät nuoret tyhmiä ole, vaikka suunnitelmallisuus ei olisi vielä aikuisten tasolla.

Tämän perusteella olen edelleen vakuuttunut siitä, että tulen vielä näkemään sen päivän, kun Viro on Suomea rikkaampi maa.

[Atticora]

Virohan on toki 30 vuotta meitä jäljessä - vielä kommunismin kaatumisen aikoihin käytännössä kaikilla oli koulutus ja samaan aikaan suomessa syrjäytyminen alkoi jo olla toden teolla käynnissä.
Olisi kiva lukea jotain ihan oikeaa tutkimusta Viron syrjäytymistrendeistä. Jonkun tutkijan mukaan Virossa kuulemma tuetaan lapsiperheitä paremmin kuin Suomessa. Tuolla on jotain tilastoa, johon voisin perehtyä jos mielenkiinto riittää:

https://www.stat.ee/en/find-statistics/ ... eing/youth

[Lasse Candé]

Pisa-tutkimusten tulosten julkaisu on vähän vastaava kuin jokakeväinen koirankakkakeskustelu. Siellä sanotaan noin 15 % järkeviä asioita ja loput on roskaa. Ja sama setti toistuu.

Taas kerran menee pieleen nämä asiat:
- Ei ymmärretä opetuksen (tai opettamisen) ja oppimisen tai osaamisen välisiä eroja.
- ”Uudesta” opetussuunnitelmasta (2014) on mitä ihmeellisimpiä käsityksiä.


Ensimmäinen pointtini on, että Pisa-tutkimus ei mittaa opettamista vaan se mittaa osaamista. Nämä eivät ole tietenkään sama asia. Näiden välissä on vielä opetus ja oppiminen. Jatkumo on opettaminen-opetus-oppiminen-osaaminen.

Tällä on merkitystä siksi, että se mitä opettaessa tehdään, on vain yksi palikka, joka heijastuu siihen, mitä testattavat osaavat. Oleellisimpana huomiona on se, mitä kaikkea muuta lasten elämässä tapahtuu kuin että osallistuvat opetukseen, missä opettaja opettaa. Opettajana huomaan suuria eroja ns korkearesurssisten perheiden ja muiden välillä. Hyvät oppimistulokset korreloivat mutulla lastensa oppimisesta kiinnostuneiden vanhempien kanssa ja esimerkiksi harrastustoiminnan kanssa. Jälkimmäinen varsinkin yläkoulussa. Lukiossa monilla vaihtuu panostus harrastuksista kouluun, mutta osa onnistuu laittamaan nämä tasapainoon myös lukiossa. Tällaisissa asioissa on perheen tuki melko keskeinen palikka.

Yhteiskunta on muuttunut siihen, että hyvin monet ovat kiinni jossakin ihan muussa infovirrassa kuin kouluun liittyvässä. Ja he eivät saa siitä taukoa juuri ollenkaan. Opi siinä sitten.

”Korkean resurssin perheissä” tätä rajoitetaan tai ollaan opetettu sellaisia tottumuksia ja annettu turvaa, ettei se lapsi tai nuori tarvitse välttämättä imeskeltäväksi tutiksi sitä jatkuvaa viestien virtaa tai jotakin peliä, mikä tarjoaa näennäisiä pikapalkintoja.

Perustarveet ovat jo turvattuja.

Vanhemmat eivät ole huonompia kuin ennen, vaan parempia. Tänä päivänä vanhemmuuden haasteet taas ovat noilta osin ihan valtavat. Ennen vanhaan liikaa energiaa saatettiin kuluttaa esimerkiksi fyysisesti. Tämä taas on varmaankin melko todistetusti hyväksi oppimiselle.



Mitä taas tulee ”uuteen opetussuunnitelmaan” (2014), mediassa heiluu väitteet itseisohjautuvuuden vaatimuksesta ja ”avokonttoreista ilman seiniä”.

Opetussuunnitelma ei esittele itseohjautuvuutta menetelmänä. Ei siis ole niin, että alakoululaisilta edellytetään itseohjautuvuutta. Ei ole edes niin, että yläkoululaiselta edellytetään sitä. Sen sijaan itseohjautuvuus on perusopetuksen tavoitteena, tavalla miten se selitetään sen tavoitteeksi. Sitä tavoitetta taas ei saavuteta heittämällä lapsia altaan syvään päähän räpiköimään. Mitään tällaista ei myöskään opetussuunnitelma ehdota. Näin tämä asia silti esitetään mediassa. Eli ikäänkuin opetussuunnitelma edellyttäisi tällaista.

On aivan käsittämätöntä, mikä roska pääsee tämän asian suhteen mediassa paalupaikalle. Harvaa tuntuu kiinnostavan, mitä se opetussuunnitelma ihan faktuaalisesti sanoo.

Itseohjautuvuus saavutetaan nimenomaan sitä harjoittelemalla ja opettaen. Jouduin itse kouluaikanani piirtämään yhtä sun toista ja kirjoittamaan yhtä sun toista. Siinä harjoiteltiin turvallisessa ympäristössä itseohjautuvuutta ja nyt aikuisena sitä tietenkin löytyy. On varmaan ihan hyvä, että tästä meiningistä ei ole luovuttu. Mutta oleellisesti nykyinen opetussuunnitelma kuvailee menetelmiä, jotka ovat ikivanhoja. Ja näin sen pitää ollakin. Ne menetelmät kun toimivat.

”Avokonttoreista” taas opetussuunnitelma ei sano yhtään mitään. Ne eivät siis ole opetussuunnitelman lopputulos. (Ja on muutenkin hyvin marginaalinen ilmiö. Koulut näyttävät oleellisesti samoilta kuin 30 vuotta sitten.)



Entä sitten se, miten opetussuunnitelman vaihtuminen on vaikuttanut? Ja tässä viittaus paljolti opetussuunnitelman kenties näkyvimpään kriitikkoon, Aino Saariseen.

Trendi oli laskeva jo ennen opetussuunnitelmaa. Laskussa ei näy jyrkempää kohtaa ensinnäkään siinä kohtaa kun opsin luonnos julkaistiin, mutta erityisesti ei siinä kohtaa kun se tuli käyttöön, mikä oli porrastaen muutama vuosi 2014 jälkeen. Ei mitään jälkiä.


On hyvin mahdollista, että opetussuunnitelman ”perversseillä” tulkinnoilla on ollut jokin vaikutus, mutta käsittääkseni kukaan ei ole vielä sellaista vakuuttavasti osoittanut. (!) Toisekseen, asiat, mistä opetussuunnitelmaa eniten kritisoidaan, ovat sellaisia, mitä siellä ei edes ole. Periaatteessa opetussuunnitelmaa voisi moittia siitä, että ihmiset eivät osaa lukea (sitä). Mutta mitä olen itse koulumaailmasta nähnyt ja kuullut, nämä virhekäsitykset eivät ole (onneksi) edes oleellisesti jalkautuneet perusopetukseen. Joten tuskinpa niistä löytyy myöskään selitystä asiaan.

[tapsaattori]

"Hyvät oppimistulokset korreloivat mutulla lastensa oppimisesta kiinnostuneiden vanhempien kanssa"

Tästä Lasse mitä sanot olen samaa mieltä, koska minun mielestä koululaiset tarttee tukea siinä, että hommat ja läksyt tulee tehtyä. En näe että lapset ja nuoret olisi suuressa kuvassa jotain itseohjautuvia vastuunkantajia, vaan sitä isiä ja äitiä tarvitaan komentamaan ja auttamaan. Meillä on kaksi erilaista persoonaa kotona joista vanhempi on tehnyt itsenäisesti läksynsä ja olen neuvonut häntä 7 kouluvuoden aikana vain muutaman kerran, tämä lienee aika harvinaista. Toinen jättäis läksyt tekemättä ja pelaisi vaan kavereiden kanssa jalkapalloa iltamyöhään ja fifaa päälle jos antais luvan. Kerran katoin sen matte läksyjä mitkä se oli "tehny" niin oli.vaan kirjotellu jotain random numeroita vastauskenttään että pääsis nopeemmin pihalle. Ovelaa..

Tärkeimpänä kodin osuutena pidän kuitenkin hyvää elämänhallintaa kuten riittävä uni, terveellinen ravinto, turvallisuus jne. Stressaantunut kuuppa ei oikein jaksa koulussakaan ja mä luulen että elämän peruspalikat on sillä huonommalla pisa-tulos joukolla entistä huonommin. Näin yhtenä selittävänä osasena.