Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle.
Poliisin voimankäyttö
Valvoja: Valvoja
-
- munillepotkija
- Viestit: 611
- Lauteille: Helmikuu 2009
Poliisin voimankäyttö
Poliisien (ja miksei vartijoidenkin) kannattaisi harjoitella painilajeja, kerrotaan poliisiammattikorkeakoulun opinnäytetyössä. Samaa mieltä.
"Haastatteluissa todettiin, että kamppailu- tai itsepuolustuslaji harjoittelijoilla on parempi kyky mitoittaa voimaa oikein ja kohdentaa sitä oikeaan hetkeen, kun ei tule niin herkästi paniikin tunnetta ja on kokemusta kamppailemisesta. Useammalla haastateltavalla oli näkemys, että painilajit kehittävät suoritusvarmuutta ja sitä, miten ihmistä saa liikuteltua ja hallittua. Tällöin painiksi mennyt voimankäyttö tai hätävarjelutilanne on helpompi myös hallita. Erityisesti jos on kokenut aiemmin kovia painitilanteita harrastuksessa. Painilajit eivät suoranaisesti ole itsepuolustuslajeja, jotka on tarkoitettu hätävarjelua varten, eivätkä samanlaisia teknisesti kuin poliiseille opetettava fyysinen voimankäyttö, mutta haastateltavan voimankäytönkouluttajan mukaan tilanne etenee ennemmin tai myöhemmin fyysiseen kiinni menoon, jolloin painilajit ovat erittäin hyödyllisiä tilanteen hallitsemiseksi.
Painilajit tukevat ominaisuuksia, joita ihan poliisin fyysisessä voimankäytössä tarvitaan, kuten koordinaatiota, tasapainoa, hermotusta ja ihmisen anatomian ymmärtämistä siinä miten ihmistä liikutellaan."
https://www.theseus.fi/bitstream/handle ... sequence=2

- valvontakomissio
- Viestit: 35
- Lauteille: Toukokuu 2022
Poliisin voimankäyttö
Tämä aihe käsittelee otsikkonsa mukaisesti poliisin voimankäyttöä. Poliittinen keskustelu kuuluu Kansankäräjätupaan.
-
- munillepotkija
- Viestit: 611
- Lauteille: Helmikuu 2009
-
- munillepotkija
- Viestit: 611
- Lauteille: Helmikuu 2009
-
- reiteenpotkija
- Viestit: 425
- Lauteille: Lokakuu 2020
- Etulaji: HEMA
- Sivulajit: Hyoho Niten Ichi Ryu, Voimankäyttö, Gekiken, Aikido
- Takalajit: Hokutoryu Ju-Jutsu, Nyrkkeily
Poliisin voimankäyttö
Samaa tapausta spekuloitiin täällä reilu vuosi sitten. Jos haluaa palata katsomaan mitä silloin arvailtiin, niin viestistä https://potku.net/forum/viewtopic.php?p ... tö#p968395 eteenpäin löytyy.
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 4279
- Lauteille: Helmikuu 2005
- Paikkakunta: Lohja
Poliisin voimankäyttö
Eli näinhän siinä ilmeisesti oli käynyt.YJT kirjoitti: ↑loka 19, 2021, 01.31 Mä olen mieltänyt niin, että luoti ei ole mennyt kallosta läpi, eli että luoti ei olisi tullut vain hipaisemalla vaan että siinä ei olisi ollut tarpeeksi potkua läpäisemään kuperaa ja vankkarakenteista otsaluuta. Tämä on vain omaa spekulaatiotani, mutta olisiko pelkästä raapaisusta joutunut sairaalaan?
Seppo Vesala
(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 4279
- Lauteille: Helmikuu 2005
- Paikkakunta: Lohja
Poliisin voimankäyttö
Sinänsä hyvä tuo osuman saaneen kommentti "jakaus tuli". Vielä parempi olisi ollut: "vain lihashaava; pystyn ratsastamaan ".
Seppo Vesala
(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
-
- päähänpotkija
- Viestit: 16248
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
Poliisin voimankäyttö
Mitenkähän konstat maltto olla tappamatta?
Kai siitä syntyis niin jumalaton riesa että parempi on yrittää vaan haavoittaa, niinku käsittääkseni koulutettu on.
Kai siitä syntyis niin jumalaton riesa että parempi on yrittää vaan haavoittaa, niinku käsittääkseni koulutettu on.
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 4279
- Lauteille: Helmikuu 2005
- Paikkakunta: Lohja
Poliisin voimankäyttö
Kyllähän se toiminta on varsin rauhallista; ohjeistaa partiokaveria pitämään asevarmistusta jne.
Ei varsinaisesti opeteta vain haavoittamaan; kohdehenkilön eloon jääminen on sekundääristä ja pääasia on että toiminta saadaan pysähtymään. Jos aseenkäyttö itsessään on ollut lainmukaista, niin kohdehenkilön kuolemalla ei siinä mielessä ole merkitystä, ts. lopputulos ei määrittele voimankäytön laillisuutta. Toki sillä on merkitystä aseenkäyttäjälle mentaalipuolella; moneltakin kantilta.
Ei varsinaisesti opeteta vain haavoittamaan; kohdehenkilön eloon jääminen on sekundääristä ja pääasia on että toiminta saadaan pysähtymään. Jos aseenkäyttö itsessään on ollut lainmukaista, niin kohdehenkilön kuolemalla ei siinä mielessä ole merkitystä, ts. lopputulos ei määrittele voimankäytön laillisuutta. Toki sillä on merkitystä aseenkäyttäjälle mentaalipuolella; moneltakin kantilta.
Seppo Vesala
(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
-
- reiteenpotkija
- Viestit: 425
- Lauteille: Lokakuu 2020
- Etulaji: HEMA
- Sivulajit: Hyoho Niten Ichi Ryu, Voimankäyttö, Gekiken, Aikido
- Takalajit: Hokutoryu Ju-Jutsu, Nyrkkeily
Poliisin voimankäyttö
Suomessa viranomaisten aseenkäytössä opetetaan ampumaan yksi tähdätty laukaus kerrallaan ja tarkastamaan oliko laukauksella vaikutusta. Pistoolikaliiberin aseella ja yksittäisillä laukauksilla todennäköisempää on, että laukaus ei ole kuolettava, vaikka joskus niitäkin sattuu. Jos osuma ei ole suoraan tappava, mutta kohde luopuu vastarinnasta on hänellä ihan hyvä mahdollisuus jäädä eloon jos ensihoito on järjellisen vaste-ajan päässä.
-
- munillepotkija
- Viestit: 611
- Lauteille: Helmikuu 2009
-
- polveenpotkija
- Viestit: 106
- Lauteille: Joulukuu 2022
- Etulaji: Hissuttelija
Poliisin voimankäyttö
Toiminnan kannalta eloonjääminen varmaan on sekundaarista, mutta jälkikäteinen laillisuusarviointi on kokonaisuus, jossa toiminnan lopputulos luonnollisesti otetaan mukaan kokonaisharkintaan.YJT kirjoitti: ↑helmi 12, 2023, 05.52 Kyllähän se toiminta on varsin rauhallista; ohjeistaa partiokaveria pitämään asevarmistusta jne.
Ei varsinaisesti opeteta vain haavoittamaan; kohdehenkilön eloon jääminen on sekundääristä ja pääasia on että toiminta saadaan pysähtymään. Jos aseenkäyttö itsessään on ollut lainmukaista, niin kohdehenkilön kuolemalla ei siinä mielessä ole merkitystä, ts. lopputulos ei määrittele voimankäytön laillisuutta. Toki sillä on merkitystä aseenkäyttäjälle mentaalipuolella; moneltakin kantilta.
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 4279
- Lauteille: Helmikuu 2005
- Paikkakunta: Lohja
Poliisin voimankäyttö
Jos aseenkäytön edellytykset ovat olemassa, niin ne ovat olemassa. Jos toiminta oli oikein mitoitettua niin se oli, riippumatta siitä mikä on lopputulos. Aseenkäytön kynnys Suomessa on niin korkea, että aina kun asetta käytetään, kohdehenkilön kuolema on hyväksyttävä lopputulos.
Eri asia sitten, jos todetaan että aseenkäytön edellytyksiä ei ollut; kohdehenkilön kohtalo totta kai vaikuttaa mahdolliseen tuomioon (esim törkeä pahoinpitely / törkeä kuolemantuottamus).
Eri asia sitten, jos todetaan että aseenkäytön edellytyksiä ei ollut; kohdehenkilön kohtalo totta kai vaikuttaa mahdolliseen tuomioon (esim törkeä pahoinpitely / törkeä kuolemantuottamus).
Seppo Vesala
(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
-
- polveenpotkija
- Viestit: 106
- Lauteille: Joulukuu 2022
- Etulaji: Hissuttelija
Poliisin voimankäyttö
Omituinen näkemys. Toiminnan mitoitustahan arvioidaan nimenomaan suhteessa lopputulokseen. Ilman tätä ei ole edes tarvetta tehdä jälkikäteistä laillisuusarviota, koska aseenkäytön kynnys on lähtökohtaisesti korkea ja laillista. Teki viranomainen mitä tahansa, lopputulos ei ole automaattisesti hyväksyttävää, jos se täytä suhteellisuusperiaatteen vaatimuksia eli toiminnan ja siitä koituvien seurauksien tasapainoa.
-
- etupotkija
- Viestit: 6546
- Lauteille: Lokakuu 2009
Poliisin voimankäyttö
Ymmärsin YJT:n pointin yksinkertaistetusti niin, että suhteellisuusperiaate on huomioitu siinä kohtaa kun aseenkäytön kynnys ylittyy.
Eli siinä kohtaa on jo vaarantunut jokin niin tärkeä oikeushyvä (käytännössä kai ihmishenki), että kyseisen uhkan torjumiseksi on oikeutettua käyttää toimenpidettä johon sisältyy kohdehenkilön menehtymisen riski.
Yksinkertaistaen: jos oli perusteltu syy ampua kohti, niin kuolema ei voi olla suhteellisuusperiaatteen pohjalta arvioituna liian kova lopputulos.

Seuraajat
Ale • Aleksi T • AlexMachine • Anapiros • Andy • Anonyymi Apina • Anthak • Antti • Antti_X • apunahasapee • Ars Dimicatio • Beefcake • bullmastif • cdr • Clancy B. • Daddy • Daveli80 • DeusVult • Dojon Jäykin • Faust • Fubarbarian • Heittokone • Hemmukka • hightower • Hukka • Huppu • hvh • Invictus • Jaakko Suhonen • jantik • JariR • JariR • Jarppa • Jaska • Jesmu • jjs • Joni Samanen • Jukka • junior • Kai Kastemato • Kari Aittomäki • Kari Mäki-Kuutti • kartsa_bjj • Kiehinen • kimmokammo • KingBuzzo • kinko • kojiro • Kompastelija • Korpinkivi • Kuhmu • kukuska • Kyynikko • Lasse Candé • Le1kkola • Lybeck • magamies • Mantti • Matti Pulkkinen • Mikael Falck • MikkeM • MikkoVilkastus • Mjölnir • mronkain • Mänzy • Neo • ninja • Nogiukko • Oar • obmijoy • Ohiampuja • OlliM • P.Laton • Paanari • Pasi Lunden • Patriootti • Petri Puolakka • Petri Puolakka • PetriP • Point • pukeonfloor • Puut • Pyrkele • Raipe • Reid • Ruukie • Räikkönen • saarikko • Sakuk • Samuksi • Samuli Suoniemi • shakkinyrkkeilija • sihteerilintu • sikajudoka • sinappi • Sitav Abdullah • sundaywarrior • Sven Kornie • T-T • Taijin harjoittaja • tapsaattori • Teurassika • Timpa • tohtorismies • TommyV • Totte • tubulaari • Veepee • viljo • Villi Sika • xYm • yanyan • YJT • zzxx