Viimeisin katsomasi elokuva

[Taijin harjoittaja]

Televisiosta tulee juuri Lucy. Tämä on juuri oikea elokuva niille jotka tykkäävät siitä, että kaunis nainen tappaa korealaisia ja kiinalaisia roistoja. Ja siinä sivussa voi mennä pari muutakin. Nakuilua ei ole - enkä alkaisi pyydellä sitä ihmiseltä, jonka ratkaisumenetelmät ovat 30-luvun gangsterien ja mielisairaan toimintatapojen yhdistelmä. Tai no - ehkä pyytäisin.

[Jani Rantalainen]

Kaverini antoi minulle DVD:nä Mel Gibsonin ohjaaman Apocalypton (2006) jota en ollut aiemmin nähnyt joten katsoin sen eilen.

Elokuva sijoittuu Maya-kulttuurin aikoihin ennen konkistadorien saapumista. Päähenkilönä on kyläläinen jota kutsutaan Jaguaaritassuksi (näyttelijän nimi on Rudy Youngblood). Jaguaaritassu asuu raskaana olevan vaimonsa ja lapsiensa kanssa kunnes heidän kyläänsä hyökkää toinen heimo ja surmaa osan kyläläisissä ja ottaa osan vangeiksi mutta Jaguaaritassun vaimo onnistuu piiloutumaan ja pakenemaan. Jaguaaritassu aiotaan uhrata vihollisheimon toimesta ja hän aikoo paeta ja löytää perheensä.

Enempää en juonesta kerro mutta se oli aika cool kun se suuri myrkkykäärme (todennäköisesti surukuku) iski hampaansa yhden heimolaisen kaulaan. Muutenkin verta ja irtopäitä riittää.

Tämä oli Mel Gibsonin viimeinen ohjaustyö ennen Hacksaw Ridgeä joka ilmestyi sitten kymmenen vuotta myöhemmin 2016.

Elokuva sai myös osakseen kritiikkiä.

[Jani Rantalainen]

Sain kolmen kuukauden jälkeen televisiokanavat näkymään ja siihen riitti vain yksi jatkojohdon vaihto. En tiedä menetinkö mitään kun olin "mediapimennossa" mutta aloin samantien katsomaan sitä Terminaattorielokuvien kruunaamatonta kuningasta joka on Terminator 2: The Judgement Day.

Elokuvan erikoistehosteet olivat aikaansa edellä joista erityisesti Robert Patrickin tulkitsema T-1000 on tänä päivänäkin hienosti tehty.

En viitsi juonesta kirjoittaa koska veikkaan että kaikki ovat siitä jo perillä. Kun se mikrosiru on tuhottu ja Tuomionpäivä vuonna 1997 estetty niin he kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka paitsi Terminaattorit... Jos näin olisi niin ei jatko-osiakaan olisi tehty.

Tästä leffasta sain aikoinani kipinän Harrikoihin (kyykkypyörät eivät ole koskaan kiinnostaneet) ja Thorogoodin kappale Bad to the Bone luo sellaisen äijämäisen atmosfäärin kapakkakohtauksen päätteeksi enkä sitten tarkoittanut mitään Tom of Finland-meininkiä.

[Jani Rantalainen]

Tällä kertaa tuli katsottua El Cid (1961) joka perustuu Kastilialaisen sotilasjohtajan ja kansallissankarin Rodrigo Diaz De Vivarin (kuoli 1099) elämän vaiheisiin reconquistan (uudelleenvaltaus) aikaan Maurisortajia vastaan. El Cidin roolissa on sen ajan Raamatullisista elokuvista tuttu Charlton Heston ja hänen vaimoaan Jimenaa näytteli Sophia Loren.

Hestonin mukaan elokuva olisi ollut parempi jos sen olisi ohjannut Anthony Mannin sijaan William Wyler. Loren ja Heston eivät kuulemma myöskään aina tulleet toimeen. El Cidin isää näytellyt ja loistava ääninäyttelijä Michael Hordern on ilmeisesti aina ollut aika iäkkään näköinen mutta hän oli vain 12 vuotta Hestonia vanhempi tosielämässä.

Miekkailukohtaukset ovat hyviä mutta eivät niin eeppisiä kuin leffan ajoittainen fanfaarimusiikki.

Legendan mukaan El Cidin hevonen Babieca eli 40-vuotiaaksi eikä kukaan muu ratsastanut sillä isäntänsä kuoleman jälkeen. El Cid sai kuulemma nimensä Maureilta joka arabiaksi (Al Sayyid) tarkoittaa mestaria tai herraa.

[Jani Rantalainen]

Unohdetaan historianluennot vähäksi aikaa sillä nyt Jani-setä kertoo teille kauhutarinan. Katsoin tänään Godzillan! Enkä todellakaan tarkoita mitään Hollywoodin valtavirtaa vaan sitä aitoa ja alkuperäistä Ichiro Hondan ohjaamaa japanilaista klassikkoa vuodelta 1954.

Elokuva oli ensimmäisiä Daikaiju (jättiläishirviö) tyylin edustujia ja mielestäni Godzilla tai Gojira oli oikeastaan aika uhkaavan näköinen ja noihin aikoihin CGI:stä ei vielä ollut tietoakaan. Kyllä hirviön pitää olla analoginen eli "nukke" kansantajuisesti sanottuna.

Näyttelijöistä tunnistin viisaan paleontologi Yamanen roolista Takashi Shimuran joka oli yksi Akira Kurosawan luottonäyttelijöistä. Ensimmäisenä tulee mieleen Seitsemän Samuraita joka ilmestyi samana vuonna kuin tämä elokuva.

Olen nähnyt tämän elokuvan ennenkin ja se oli parempi kuin muistinkaan.

[Jani Rantalainen]

Jos luulitte että lopetin äskeiseen niin erehdyitte sillä täältä pesee jälleen!

Tim Burtonin Batman (1989). Tämä on minulle juuri SE Batman joka on jäänyt parhaiten mieleeni jossa on paras Batman (Keaton) sekä paras Jokeri (Nicholson).

Nyt kaikella kunnioituksella Heath Ledgeriä kohtaan (rest in peace) mutta hänen tulkintansa Jokerista oli liian vakavamielinen. Jack Nicholson on roolissaan juuri sellainen psykoottinen virnistelijä ja naureskelija jollaisena olen Jokerin kuvitellut synkän Batmanin vastapainoksi.

Danny Elfmanin musiikki (erityisesti alkutunnari) luo tähän osaltaan sen tietyn tunnelman. Gotham City on ehkä hiukan tai aika paljonkin lavastuksenomainen mutta se on sitä Burtonia. Huonoimpana puolena pidän ehkä Vicky Valen jatkuvaa kirkumista.

Sivuosan näyttelijöistä Walter Tracey sopi hyvin Jokerin kätyrin Bobin rooliin.

Batman sai vain aika pahasti kuokkaansa katedraalissa mutta onnistui kääntämään tilanteen edukseen. Loppujen lopuksi Batmanilla ei ole supervoimia.

[Jani Rantalainen]

Katsoin ensimmäistä kertaa Clint Eastwoodin ohjaaman elokuvan J. Edgar (2011) joka nimensä mukaisesti kertoo tietysti FBI:n legendaarisesta ja kyseenalaisesta johtajasta John Edgar Hooverista.

Hooveria näyttelevä Leonardo DiCaprio ei ole koskaan kuulunut suosikkinäyttelijöihini mutta hän veti Hooverin roolin rutiininomaisesti hyvin. Mukana leffassa on myös Judi Dench sekä Naomi Watts.

Elokuvassa käsitellään hänen lähes 50-vuotista uraansa FBI:ssä eri presidenttien aikana sekä hänen oletettua homoseksuaalisuuttaan joka miltein koitui hänen tuhokseen. Arvostan Eastwoodia ohjaajana sekä näyttelijänä (erityisesti spagettiwesterneistä) mutta olen nähnyt parempiakin Eastwoodin elokuvia.

Tasaisen hyvä mutta ei kuitenkaan loistava.

[Kari Aittomäki]

Hoksasin notta mullahan on perkeles jääny tuo Jedgar kokonaan näkemättä!
Mites niin on päässy käymään. Ja se Jokerikin odottaa ja se 6uudes jokin..

No, Klintin leffoissa on aina viehätystä kun ne on niin Elokuvia.
Niinku tuo justiin tullut Sully.
Se leffa siitä tajuttoman kokeneesta pilotista joka pelasti 155 ihmistä tekemällä onnistuneen pakkolaskun Newyorkin Hudsonriveriin.
Ja niistä jälkikäsittelyprosesseista. Vuonna 2009. Leffa tuli 2016.

Suunnattoman nautittava leffapätkä, niin varmakätistä kerrontaa ettei tajuta saata, kaikki on kohdallaan.
Kaikki puhuu selkeästi ja vuorotellen eli elokuvallisesti mutta silti se tuntuu realistiselta, kuvasuunnittelu on huumaavan hienoo ja näyttely on kuin huippulätkää.
Hanksin Tomppa se tekee näitä jokamies-sankareitaan paremmin kuin kenties kukaan, sympaattisempaa miestä kuin capt Sullenberger ei vaan taida ollakkaan.

Se arkisten sankareitten esiintulo on yksi viehäke, valtavan hienosti Klintti pelaa muistitaskuilla.
New Yorkin ilmatilassa matalalla pinnistävä matkustajakone taitaa olla pysyvä kipupiste, ja tuodaan näytille kyllä kertakaikkisen mukavasti.
Jatkokin on loogisesti pelastajien tiukkaa ja varmaa ja lämminkätistä auttamista, siinä yhdessä kohdassa pelastaja laittaa tärisevän ja märän kannellekiskotun päähän oman lippiksensä.

Outoa ja jollainlailla hammasväliknöölinkaltaista häirintää oli se Sullyn vaimo, Klintin kanssa aiemminkin työstänyt Laura Linneyn toteuttama hahmo..
Se jätetään kummallisen etäiseksi, sellaseksi natisijaksi.
Oisko Klintti tahtonu rikkoa sitä jenkkileffain rakastava-vaimo-kliseetä?

Leffa on jotenki hurmaavan pidättyväinen, tapahtuman dramaattisuus riittää.
Posttraumatiikka tuodaan pöydälle mausteena vain.

Kyllä vilttijätkä osaa.

[Jani Rantalainen]

Tässä on tullut muutama elokuva katsottua mutta viimeisin on Guy Ritchien esikoisohjaus Lock, Stock and Two Smoking Barrels (1998).

Elokuva juoni alkaa siitä kun pikkurikollinen nimeltä Eddy lainaa rahaa osallistuakseen Brag-peliin eli kerskaukseen ja häviää puoli miljoonaa. Eddy kavereineen päättää sitten lähteä ryöstöhommiin pelastaaksen päivän ja tietysti Eddyn.

Enempää en juonesta kerro mutta leffa oli hyvä hankinta tänään kirpputorilta. Olen nähnyt tämän ennenkin mutta siitä on jo yli kaksikymmentä vuotta.

Elokuvan näyttelijöistä sen verran että tämä oli sekä Jason Stathamin ja jalkapalloilijana aiemmin tunnetun Vinnie Jonesin leffadebyytti. Lenny McLean oli puolestaan nuorempana tullut tunnetuksi Englannissa paljasnyrkkiotteluistaan ja hänen yksi kovimmista vastustajistaan oli Roy Shaw jonka elämänkerran olen lukenut.

Guy Ritchie teki tämäntyyppisiä elokuvia myöhemminkin kuten Snatch sekä Rock'n Rolla ja oli naimisissa jonkun Madonnan kanssa joka tekee jonkin sortin pop-musiikkia.

[Jani Rantalainen]

Darren Aronofskyn ohjaama The Wrestler (2008).

Mickey Rourke näyttelee ikääntynyttä ja sydänongelmien kanssa kamppailevaa showpainijaa Robin Ramzinskia joka tunnetaan paremmin kehänimellä Randy "The Ram" Robinson.

80-luvulla suosionsa huipulla ollut The Ram yrittää korjata välit tyttäreensä ja ihastuu myös strippariin nimeltä Cassidy (Marisa Tomei) mutta kummatkaan yritykset eivät oikein ota tuulta alleen. The Ram kuitenkin haluaa jatkaa showpainiuraansa koska työ supermarketin lihatiskillään ei tunnu sujuvan. Mukaan kuvioihin tulee (yllättäen) myös steroidit. Ironisesti se kaveri joka näytteli tässä leffassa horkkamyyjää jäi kuulemma tosielämässä kiinni kiellettyjen steroidien myymisestä.

Joka tapauksessa The Wrestler on hyvä draamaelokuvana vaikka en showpainista oikeasti välitäkään.

[Kari Aittomäki]

Wrestler on juu aikas hieno tarina ja hienon epätavallisesti toteutettu.
Esim Rourken hahmon hengityksen korostaminen nostaa aivan tietoisuuden rajalle sen että tämä mies joutuu pinnistämään niissäkohdin jotka ennenvaanhaan suju tostavaan.
Kello lyö. Kaikki.
Mä kattelen Wrestlerin aina tämäntosta.

Jos ketä kiinnostaa. Rourken tähdittämä ja myös kirjoittama Homeboy 1988 kertoo käytännössä saman tarinan.
Nyrkkeilyn kautta, hahmo on loppuaan kohtui pinnistävä ammattinyrkkeilijä joka pääsee vielä kerran.

Rourke on uskomaton näky, hän ei näyttele nyrkkeilijää vaan hän ON sitä. Ne tällit lähtee.
Se näyttelykin on aikamoista, ihan kuin Nuorenkapinallisen Jamesdeanista ois kasvanut/rappeutunut kivenkova ammattimatsaaja.

Kannattaa tutustua.

[katar]

Tuli katsottua (vuokrattua DNA:n vuokraamosta) vihdoinkin se Top Gun:Maverick. Ja olipahan hyvä pätkä. Tomppa on tikissä, niin kuin pitää. Ja nyt näkyy Tompan kasvoilta välillä vähän tunteitakin, siinä Muumiossa se oli niin kivikasvoinen, että ärsytti. Tässä näkyi tunteita, kun esmes Iceman tuli kuvaan mukaan. Val Kilmer siis messissä myös. Oli isänmaallista paatosta tietty taas vähän ärsyttävästikin ehkä, mutta hyvä pätkä. Kyllä se on vaan kova. Ja tuttu biisi ekasta Top Gun-leffasta soi, kun lentokoneita tankataan ja huolletaan, eli Danger Zone. Oli hyvä pätkä, suosittelen.

[Jani Rantalainen]

Katsottiin äsken kaverin kanssa se alkuperäinen The Texas Chain Saw Massacre (1974) jonka löysin kirpputorilta ja hyvä löytö olikin.

Poltergeist-elokuvienkin ohjaajana tuttu Tobe Hooper onnistui luomaan tähänkin sen inhottavan tunnelman lahonneine ruumiineen ja irtonahkoineen josta pitikin mainita että tämä leffan innoittajana oli Plainfieldin Ghoulina aikoinaan tunnettu Ed Gein.

Gunnar Hansen teki elokuvahistoriaa Leatherfacen roolissa ja hänen mukaansa se maski päässään hänen oli vaikea nähdä ja hän törmäsikin kuvauksissa ovenkarmiin.

Juonesta pähkinänkuoressa: Franklin ystävineen matkustaa pakussa Texasiin juurilleen ja tietysti pikkukylässä alkaa tapahtua moottorisahan tahdissa kapellimestarina Leatherface.

Elokuva julkaistiin Suomessa vasta 1996 ja oli kielletty monessa maassa vaikka onkin nykykauhuun verrattuna aika kesy.

Juontajana ollut John Larroquette sai omien sanojensa mukaan palkaksi marijuanasätkän leffan alkukertomuksesta. Kunnon äijä!

[Jani Rantalainen]

Stephen Kingin kirjaan pohjautuva Pet Sematary (1989).

Tehän tiedätte juonen, eikö vain? Joten säästän teidät siltä mutta näyttelijöistä sen verran että Denise Crosbyn muistan Star Trek TNG:stä ja että Bing Crosby oli hänen isoisänsä, Dale Midkif on taas minulle tuntemattomampi, Miko Hughes on ollut joissain muissakin leffoissa lapsinäyttelijänä sekä naapurin Jud Crandallia näytellyt Fred Gwynne teki ehkä tunnetuimman roolinsa Herman Munsterina 60-luvulla.

Tässä Mary Lambertin ohjaamassa elokuvassa mainitaan Micmac-intiaanit joita elää edelleen Pohjois-Amerikan koillisosissa mutta eihän faktoihinkaan perustuva kauhutarina ole ihmisten mielestä mielenkiintoinen ellei siinä ole ripaus fiktiota eli hokkus pokkusta ja toisin päin.

Pari Ramonesin kappaletta piristää vähän elokuvan synkkiä hetkiä.

Sometimes dead is better - Jud Crandall

[Kari Aittomäki]

Pet sematary on melkein liian kauhea lukea. Kauhuklassikko.
Se leffa ei nyt niin puraise mutta vertailu on hedelmätöntä. Vahva esitys kyllä.

Mikä minua kiihotti ja kiihottaa on wendigo, tajuttoman rikas folklore-mörökölli.'
King on niin taitava kertoja ettei leiju hahmolla juurikaan, wendigo vaan houkuttaa ja irvistelee. Ja turmelee.
Leffassahan se vain kiekaisee kerran. Pöö.

Mä olen katellu vanhempia leffoja koska piimä on parempaa kuin kananmunat.
Avaudumma tuonnempana.