Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle.
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
Valvoja: Valvoja
-
- polveenpotkija
- Viestit: 143
- Lauteille: Maaliskuu 2021
- Etulaji: Krav Maga
- Sivulajit: kuntonyrkkeily
- Takalajit: BJJ/lukkopaini-alkeet
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
Jostain syystä en saanut s-postiin ilmoituksia että vastauksia on tullut, joten en sitten hoksannut vastata jo ammoin marraskuussa. Mutta parempi niin, kun olisin vain itkenyt parkunut sitä huimausta. Oli se niin kamalaa. 3 vk yritin puhelimella TK:seen läpi, ja viimein 13. puhelu tuotti tulosta (en viitsinyt jättää soittopyyntöä, kun en tykkää olla valmiustilassa vastaamaan esim. vessassa ähkiessä...) Pääsin lääkäriin, ja tämä kypsempi rouva kopeloi niskani läpi ja teetätti kaikenlaisia liikkeitä. Hänen mukaan minulla ei ollut mitään vakavaa (kuten nikaman irtauma tms.) - Harrastuksiani, painia ja Krav Magaa, hän nimitti erikoisiksi...
Eihän se huimaus sillä loppunut, mutta huoli että niskat on nurin, edes. Kävin sitten vielä osteopaatilla ja tämä opetti joitakin ihme zydeemeitä joilla pitäisi pystyä vaikuttamaan syviin lihaksiin. Mikään optimikuntoinen ei lanttuni vieläkään ole, kaiketi koska kumminkin on koko elämän ajan ollut asentohuimaus, ja fibromyalgiakin kuulema voi huipututtaa päästä. Taisikin jonkin aikaa tehdä niin toissasyksynä, jo.
No, se painista. Liian rankka laji minulle, vaikka huisin hauskaa olikin.
Mitä sitten tulee tähän koipipuoleen, aloin syömään 1600 mg glukosamiinia, vaikken kyllä siihen erikoisemmin usko. Olin syönyt 1 tbl/vrk syksyllä 2018 ja mitään vaikutusta en havainnut, nyt syön 2 tbl. Aloin myös (mikä todennäköisemmin vaikuttaa kuin mitkään tabut) kuntopyöräilyn. Kun en siitä erikoisemmin tykkää, niin ei sitä tule kauhean usein duunattua, mutta lokakuussa alkanut oikean polven vihlonta on vaikuttanut vähenevän. Kyllä kumpaankin polveen välillä sattuu, mutta ei nyt jatkuvalla syötöllä. Kuntopyöräilyn järkeilin vahvistavan jalan lihaksia niin että polvi ei olisi niin kovassa rasituksessa. Osittain tähän järkeilyyn liittyy havainto että polveni eivät juurikaan kipuile kesäisin, jolloin harrastan vesijuoksua järvissä. (Enempi kyllä rauhallisella hiihtoliikkeellä, kuin polkien.) Uimahallissa en kumminkaan voisi alvariinsa ravata, kun iho ei kestä sen sortin vettä, ja nythän niihin ei pääsekään.
Ei se kuntonyrkkeily kuitenkaan kamppailulajiin verrattavissa oleva harraste ole, joten pyrkimykseni on kumminkin vielä jatkaa Krav Magaa kunhan rutto suo. Tai joku päättäjäelin, mikä lie. Kyllähän siellä voi kaikenlaista sompailla, ja olen sompaillutkin, eli esim. kuperkeikat (rullaava kaatuminen sinne sun tänne) on pitänyt jättää väliin jos päästä sieppaa liikaa.
Jos nyt ajattelee ihan itsepuolustuksellisessa mielessä, niin täytyyhän rujojen rampojenkin pystyä itseään puolustamaan. Ehkä se on vaan osattava ajatella niin että jos ei se kroppa mahdollista sitä tokaa vyötä, niin keskitytään sitten hauskanpitoon ja juurikin siihen itsepuolustukseen. Enhän minä sillä vyöllä kumminkaan itseäni puolustaisikaan.
Ja SITTEN jos ei nyt vaan ole enää mieltä maksaa harrastuksesta jota ei voi vetää täysillä tai edes 75 % verran, sitten mietin sitä kuntonyrkkeilyä.
***
Polvitukia (tuubeja) olen käyttänyt melkein alusta asti. On niistä lähinnä se hyöty että lämmittävät, jolloin ehkä rasitus ei ole niin suuri? Kinesioteippejäkin käyttäisin, mutta iho ei kestä niitä kuin kesäisin, kun on paksumpi. Talvikaudella kun semmoiset repii pois, seuraa jumalaton ärsytys päivä- ellei viikkokausia.
Eihän se huimaus sillä loppunut, mutta huoli että niskat on nurin, edes. Kävin sitten vielä osteopaatilla ja tämä opetti joitakin ihme zydeemeitä joilla pitäisi pystyä vaikuttamaan syviin lihaksiin. Mikään optimikuntoinen ei lanttuni vieläkään ole, kaiketi koska kumminkin on koko elämän ajan ollut asentohuimaus, ja fibromyalgiakin kuulema voi huipututtaa päästä. Taisikin jonkin aikaa tehdä niin toissasyksynä, jo.
No, se painista. Liian rankka laji minulle, vaikka huisin hauskaa olikin.
Mitä sitten tulee tähän koipipuoleen, aloin syömään 1600 mg glukosamiinia, vaikken kyllä siihen erikoisemmin usko. Olin syönyt 1 tbl/vrk syksyllä 2018 ja mitään vaikutusta en havainnut, nyt syön 2 tbl. Aloin myös (mikä todennäköisemmin vaikuttaa kuin mitkään tabut) kuntopyöräilyn. Kun en siitä erikoisemmin tykkää, niin ei sitä tule kauhean usein duunattua, mutta lokakuussa alkanut oikean polven vihlonta on vaikuttanut vähenevän. Kyllä kumpaankin polveen välillä sattuu, mutta ei nyt jatkuvalla syötöllä. Kuntopyöräilyn järkeilin vahvistavan jalan lihaksia niin että polvi ei olisi niin kovassa rasituksessa. Osittain tähän järkeilyyn liittyy havainto että polveni eivät juurikaan kipuile kesäisin, jolloin harrastan vesijuoksua järvissä. (Enempi kyllä rauhallisella hiihtoliikkeellä, kuin polkien.) Uimahallissa en kumminkaan voisi alvariinsa ravata, kun iho ei kestä sen sortin vettä, ja nythän niihin ei pääsekään.
Ei se kuntonyrkkeily kuitenkaan kamppailulajiin verrattavissa oleva harraste ole, joten pyrkimykseni on kumminkin vielä jatkaa Krav Magaa kunhan rutto suo. Tai joku päättäjäelin, mikä lie. Kyllähän siellä voi kaikenlaista sompailla, ja olen sompaillutkin, eli esim. kuperkeikat (rullaava kaatuminen sinne sun tänne) on pitänyt jättää väliin jos päästä sieppaa liikaa.
Jos nyt ajattelee ihan itsepuolustuksellisessa mielessä, niin täytyyhän rujojen rampojenkin pystyä itseään puolustamaan. Ehkä se on vaan osattava ajatella niin että jos ei se kroppa mahdollista sitä tokaa vyötä, niin keskitytään sitten hauskanpitoon ja juurikin siihen itsepuolustukseen. Enhän minä sillä vyöllä kumminkaan itseäni puolustaisikaan.
Ja SITTEN jos ei nyt vaan ole enää mieltä maksaa harrastuksesta jota ei voi vetää täysillä tai edes 75 % verran, sitten mietin sitä kuntonyrkkeilyä.
***
Polvitukia (tuubeja) olen käyttänyt melkein alusta asti. On niistä lähinnä se hyöty että lämmittävät, jolloin ehkä rasitus ei ole niin suuri? Kinesioteippejäkin käyttäisin, mutta iho ei kestä niitä kuin kesäisin, kun on paksumpi. Talvikaudella kun semmoiset repii pois, seuraa jumalaton ärsytys päivä- ellei viikkokausia.
-
- polveenpotkija
- Viestit: 143
- Lauteille: Maaliskuu 2021
- Etulaji: Krav Maga
- Sivulajit: kuntonyrkkeily
- Takalajit: BJJ/lukkopaini-alkeet
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
Lisäksi sitten joskus aikanaan kun en enää ole aktiivisesti minkään seuran treeneissä mukana, ainakin nykyisessä KM-liitossani on mahdollisuus silti käydä leireillä. Viime kesän leirilläkin oli muuan isoäiti-ikäinen nainen (yli 60 v), joka oli pitänyt vaatimattoman 20 v paussin KM-harrastuksessaan. Sparriin hän ei tainnut osallistua. Mutta IP-harjoituksiin noin muutoin.
-
- etupotkija
- Viestit: 12713
- Lauteille: Tammikuu 2005
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
Olet varmaan koittanut analysoida noita polvien asentoja treenatessasi (yksin tai avustettuna), mutta niistä ei ole ilmennyt mitään vaikuttavaa seikkaa?
Itse olen näiden muutaman kymmenen vuoden treeniaikana onnistunut korjaamaan muutamankin kehoasennollisen jutun itse / opettajien kanssa analysoimalla... ennen kuin hajoaa niin pitkälle että tosiaan ei muuta vaihtoehtoa kuin lajin harjoittelun lopettaminen jää jäljelle
Itse olen näiden muutaman kymmenen vuoden treeniaikana onnistunut korjaamaan muutamankin kehoasennollisen jutun itse / opettajien kanssa analysoimalla... ennen kuin hajoaa niin pitkälle että tosiaan ei muuta vaihtoehtoa kuin lajin harjoittelun lopettaminen jää jäljelle
______________________
-
- polveenpotkija
- Viestit: 143
- Lauteille: Maaliskuu 2021
- Etulaji: Krav Maga
- Sivulajit: kuntonyrkkeily
- Takalajit: BJJ/lukkopaini-alkeet
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
Varmasti oli asento väärä kun aloitin KM:n syksyllä 2018 ja teimme kyykkyjä treenin alussa. En ollut näet eläissäni tehnyt kyykkyjä, ja en tiennyt enkä tajunnut että jalkaterät pitää osoittaa visusti samaan suuntaan kuin polvetkin. Siitähän se sitten repesi puolen vuoden polvihelvetti kun oli yhtäaikaa noita kyykkyjä ja pitkiä kävelylenkkejä, kun oli kaunis syksy. Minulla oli ollut polvikipua jo syksyllä 2017, mutta silloin se kesti vain kolmisen viikkoa.
Sittemmin olen yrittänyt varoa mitä kaikkea ährään samoihin aikoihin (vähennän jostain päästä jos jostain päästä tulee lisättyä liikuntaa), ja tarkkaillut asentoja. Mutta tuo oikea polvi tuntuu ärtyvän syksystä kevääseen mitä pienimmästä liikkeestä joka ei ole tavanomaista kävelyä. Juurikin siis kierrepotkusta. En ole nyt päässyt testaamaan että miten käy jos ko. potkuja potkin, kun kotioloissa se ei onnistu.
Kun on rikko alkanut, niin kuluuhan ne polvet ennemmin tai myöhemmin loppuun, mutta tietenkin yrittää välttää ylenmääräisiä kipuja ja etenkin nilkuttamisvaiheita.
Sittemmin olen yrittänyt varoa mitä kaikkea ährään samoihin aikoihin (vähennän jostain päästä jos jostain päästä tulee lisättyä liikuntaa), ja tarkkaillut asentoja. Mutta tuo oikea polvi tuntuu ärtyvän syksystä kevääseen mitä pienimmästä liikkeestä joka ei ole tavanomaista kävelyä. Juurikin siis kierrepotkusta. En ole nyt päässyt testaamaan että miten käy jos ko. potkuja potkin, kun kotioloissa se ei onnistu.
Kun on rikko alkanut, niin kuluuhan ne polvet ennemmin tai myöhemmin loppuun, mutta tietenkin yrittää välttää ylenmääräisiä kipuja ja etenkin nilkuttamisvaiheita.
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 1736
- Lauteille: Elokuu 2011
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
Jätä KM tauolle mutta älä jätä liikuntaa. Etsi joku kevyempi liikuntalaji ja jos et muuta keksi, niin voimistelutunneilla käynti, kävely, uinti ja sitten vähän myöhemmin sellaisella kuntosalilla käynti, jossa on hyvät ohjaajat. Jos olet kerran rikkonut polvesi liialla treenillä, samaa virhettä kannattaa välttää. Yksinkertaisesti sanottuna: älä riehu mutta harrasta liikuntaa.
-
- polveenpotkija
- Viestit: 143
- Lauteille: Maaliskuu 2021
- Etulaji: Krav Maga
- Sivulajit: kuntonyrkkeily
- Takalajit: BJJ/lukkopaini-alkeet
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
^ Jostain syystä "vastaa lainaamalla" ei ole valittavissa, joten vastaan sitten vaan lainaamatta. (Koneeni temppuilee.)
Olen uinut keväästä syksyyn jo reilun vuosikymmenen ajan (enemmän, toki tuli uitua sitä ennenkin). Sairastuttuani fibromyalgiaan uinnista tuli kivuliasta. En todellakaan ui kerralla paljon, enkä raivolla, mutta niin vain voi alkaa vihloa raajoja joko uidessa tai sen jälkeen. Tämä onneksi yleensä kestää vain jonkin aikaa, mutta yhtenä kesänä minulla oli viikko- ellei kuukausia kipuja molemmissa peukalohangoissa niin että lopulta jo pukeutuminenkin oli vaikeaa. Kävelystä kipeytyvät polvet syksystä kevääseen. Eivät (kop kop) välttämättä kesällä. Mutta olen kävellytkin jo reilun vuosikymmenen, joten nämä uinnit ja kävelyt on NIIN nähty.
Voimistelu ei kiinnosta, eikä kuntosali. Kun nyt toistaiseksi maku kamppailulajeihin ei ole mennyt, niin mieluummin harrastan niitä. Jos KM:sta tulee mahdottomuus, niin sitten sitä kuntonyrkkeilyä.
Kyllähän se vähän harmittaa katsella BJJ:ta ruudulta kun jäi niin paljon kokematta, ja varsinkin sisäistämättä. Eihän parissa kuukaudessa ehdi saada kunnon tatsia siihen touhuun millään ilveellä, jos ei ole lahjakas. Mutta onneksi mattoakin on satunnaisesti KM:ssa, kunhan vaan varon sitä niskaani ja taputan mahd. nop.
(Kuntosalit koen tylsiksi, kun siellä vaan jokainen duunaa yksinään sitä omaa juttuaan. Kamppailu on tarjonnut minulle myös sos. kanssakäymistä joka kaltaiselleni introvertille on aina hyväksi. Jotain punnerrusta, vatsaa ja kenties sitä kuntopyörääkin toki teen, ja sensellaista, että jonkin verran kuntoharjoitustakin pitäisi tulla, kesällä sitten se uinti mukana kuvassa. Ja väistämättä kävely, kun joka uimapaikkaan ei pääse bussilla perille.)
Olen uinut keväästä syksyyn jo reilun vuosikymmenen ajan (enemmän, toki tuli uitua sitä ennenkin). Sairastuttuani fibromyalgiaan uinnista tuli kivuliasta. En todellakaan ui kerralla paljon, enkä raivolla, mutta niin vain voi alkaa vihloa raajoja joko uidessa tai sen jälkeen. Tämä onneksi yleensä kestää vain jonkin aikaa, mutta yhtenä kesänä minulla oli viikko- ellei kuukausia kipuja molemmissa peukalohangoissa niin että lopulta jo pukeutuminenkin oli vaikeaa. Kävelystä kipeytyvät polvet syksystä kevääseen. Eivät (kop kop) välttämättä kesällä. Mutta olen kävellytkin jo reilun vuosikymmenen, joten nämä uinnit ja kävelyt on NIIN nähty.
Voimistelu ei kiinnosta, eikä kuntosali. Kun nyt toistaiseksi maku kamppailulajeihin ei ole mennyt, niin mieluummin harrastan niitä. Jos KM:sta tulee mahdottomuus, niin sitten sitä kuntonyrkkeilyä.
Kyllähän se vähän harmittaa katsella BJJ:ta ruudulta kun jäi niin paljon kokematta, ja varsinkin sisäistämättä. Eihän parissa kuukaudessa ehdi saada kunnon tatsia siihen touhuun millään ilveellä, jos ei ole lahjakas. Mutta onneksi mattoakin on satunnaisesti KM:ssa, kunhan vaan varon sitä niskaani ja taputan mahd. nop.
(Kuntosalit koen tylsiksi, kun siellä vaan jokainen duunaa yksinään sitä omaa juttuaan. Kamppailu on tarjonnut minulle myös sos. kanssakäymistä joka kaltaiselleni introvertille on aina hyväksi. Jotain punnerrusta, vatsaa ja kenties sitä kuntopyörääkin toki teen, ja sensellaista, että jonkin verran kuntoharjoitustakin pitäisi tulla, kesällä sitten se uinti mukana kuvassa. Ja väistämättä kävely, kun joka uimapaikkaan ei pääse bussilla perille.)
-
- aloituspotkija
- Viestit: 2
- Lauteille: Helmikuu 2014
- Paikkakunta: Espoo
- Etulaji: Neuvottelu
- Sivulajit: Väistely, puolustus, hallinta ja/tai viimeistely.
- Takalajit: Won Hwa Do
Choi Kwan-Do
Hoi Jeon Moo Sool
Ryukyu-Kempo
Karate
Judo
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
En muista milloin aloitin - en tiedä milloin lopetan. Se muuttaa muotoaan.Mika Väyrynen kirjoitti: ↑syys 11, 2021, 19.44 Mä en ole koskaan lopettanut treenaamista, mutta aktiivisia ja passiivisia kausia on ollut tietenkin. Parista kuviosta olen lähtenyt lätkimään politikoinnin, liian vastuun ja pinnallisuuden vuoksi. On vaan laji vaihtunut ja mulla on ollut ilo treenata ihan vakavasti neljää lajia elämäni aikana. Koreanhommat jäi siinä runsaan parinkymmenen treenivuoden kohdalla. Karate, jota oli treenannut jo taipaleeni ihan alussa varhaisteininä, palasi kuvioihin sellaiset runsas kymmenen vuotta sitten. Oli myös mukava palata riviin monien vuosien ohjaamisen jälkeen.
Nyt ikää on jo runsas 50 (ja vuosia hojoamisen aloittamisesta nelisenkymmentä) mutta en vieläkään ole lopettanut. Treenaan kotona kataa, Helsingissä käydessäni käyn vanhan Goju ryu porukkani luona ottamassa osumaa ja shimettämässä. Nykyisellä kotipaikkakunnalla on Shotokan seura ja olen tervetullut poikkeamaan siellä kun huvittaa, ja treenejä pyysivät vetämäänkin jos kiinnostaa harvakseltaan. Ovet on auki ja niinpä mun on helppo aktivoitua silloin kun siltä tuntuu. En ole edes ajatellut jyrkkää lopettamista vaan mennyt elämäntilanteen ja motivaation ehdoilla. Uskon että en lopetakaan vaan pidän hommat takataskussa.
Yksi suurenmoinen etu tästä taipaleesta on, tai usempikin. Vuosien mittaan on muodostunut tiettyjä arvoja oman fyysisen kunnon suhteen. Kun alkaa vaikuttaa siltä että vyötärö lähtee pullistumaan, en siedä sitä. Asialle pitää tehdä heti jotain. Paino on pysynyt koko aikuiselämän aika vakaana - vieläkin, liikkuvuus on vieläkin tasolla johon moni nuorempi ei yllä, edes lähelle. Mä kun venyttelen/ylläpidän liikkuvuutta lähes päivittäin, sekin on tapa hojoilusta. Periksiantamattomuus on jotenkin pysyvää ja haastan itseäni myös muissa hommissa. Korkeanpaikankammoisena kävin taannoin teknisen kiipeilyn kurssilla - rohkenen väittää että kamppailuasenteella sen pelon kohtasin. Seuraavat tavoitteet, kun tämä kulkutauti sen sallii, liittyy HImalajaan.
Mulle nämä hommat on yksi kaistale elämääni, ja en näe syytä deletoida niitä elämästä mitenkään ehdottomasti. Ihmisiin ja organisaatioihin voi kyllästyä mutta oman tekemisen ydin voi säilyä. Ja vaihtaa kuvioita. Treeni on treeniä. Pikapuoliin kun on muusta elämästä muutamana viikkona hiukan iltaisin vapaata aikaa niin taas dojolle ja sitä tunnelmaa kokemaan. On kuin kotiin menisi... Dogin päälle pukeminenkin tuntuu hyvältä. Se, mikä on jonkun liikkeen turpaanvetosovellus ei varsinaisesti enää kiinnosta. Mä elän sen verran rauhallista elämää. Kaipa sitä sitten edes jotain lihasmuistista löytyy jos ihan pakko on. Eräs mun vanha treenikaveri joka on nähnyt ja kokenut mut nuorena testokahjona, Ihalainen, sen kiteytti yhteen kysymykseen kun vuosien jälkeen tavattiin. "Mika,onko se peto vielä siellä?". Vastasin: "On. Se nukkuu." Ja mun puolesta saa nukkua ihan rauhassa. Mutta treeni on piintynyt tapa ja pysyy kuvioissa tavalla tai toisella koko elämäni, niin uskon. Kaipa tämä mulle on sitä do-ta. Elämäntapa, osa elämää. Ei sitä lopettaa tarvi. Eikä kannata.
-
- etupotkija
- Viestit: 11158
- Lauteille: Tammikuu 2005
- Paikkakunta: Oulu
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
Ehkä treenaisin, jos olisi treenejä/trenitilaa saatavilla sopivaan aikaan ja riittävän lähellä. Kun herää arkisin töihin aamuneljältä, juoksee työmatkat ja töissäkin on välillä aika fyysistä ja duunia painetaan parin asteen lämpötilassa, niin kotiin kun tulee niin on se vaan yleensä tosi hankala lähtä enää kolmatta treeniä samalle päivälle tekemään, varsinkaan kun ei autoa omista. Lisäksi kun optimaalinen nukkumaanmenoaika olisi iltakasilta, niin vaikka jaksaisikin, niin kyllä sen treenin pitäisi mieluummin jo ennen kuutta alkaa. Silloin kun tään duunin aloitin niin koitin jaksaa treenata samalla tapaa kuin aiemminkin, mutta tosi väsähtänyttä menoa oli ja kyllä se melkolailla helpotus oli kun lopetti kamppailutreenaamisen.
Toki jos juoksis vähemmän niin ois ehkä vähän enemmän virtaa duunin jälkeen, mutta työmatkajuoksu on niin hyvin toimiva juttu, ettei sitä oikein voi muuttaa, kun se tekee työpäivästä vähän paremman.. Juokseminen on sinällään hyvä päälaji, mutta siitä puuttuu sosiaaliset ulottuvuudet ja arvelisin että kroppa olisi terveempi jos sitä pääsisi liikuttamaan silleen kunnolla arkielämästä poikkeavilla liikkeillä. Niinku vaikka Taidossa.
Viikonloppuna jaksas ja pystys treenaan, mutta juuri mikään seura ei järjestä treenejä viikonloppuisin, varsinkaan silloin puolen päivän aikaan, mikä ois itelle sopiva aika niin ois sitten vielä loppupäivä aikaa muille tyypillisille viikonloppumenoille. Tai vähintään peruskurssi pitäisi käydä ensin, että sellaselle vuorolle pääsis. Eikä sitä nykyään kyllä ole edes oikein inspiroitunut kovinkaan monesta lajista.
Toki jos juoksis vähemmän niin ois ehkä vähän enemmän virtaa duunin jälkeen, mutta työmatkajuoksu on niin hyvin toimiva juttu, ettei sitä oikein voi muuttaa, kun se tekee työpäivästä vähän paremman.. Juokseminen on sinällään hyvä päälaji, mutta siitä puuttuu sosiaaliset ulottuvuudet ja arvelisin että kroppa olisi terveempi jos sitä pääsisi liikuttamaan silleen kunnolla arkielämästä poikkeavilla liikkeillä. Niinku vaikka Taidossa.
Viikonloppuna jaksas ja pystys treenaan, mutta juuri mikään seura ei järjestä treenejä viikonloppuisin, varsinkaan silloin puolen päivän aikaan, mikä ois itelle sopiva aika niin ois sitten vielä loppupäivä aikaa muille tyypillisille viikonloppumenoille. Tai vähintään peruskurssi pitäisi käydä ensin, että sellaselle vuorolle pääsis. Eikä sitä nykyään kyllä ole edes oikein inspiroitunut kovinkaan monesta lajista.
– Science that can't be questioned is religion.
-
- etupotkija
- Viestit: 161
- Lauteille: Toukokuu 2022
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
Tämä on siisti aihe, mietitytti itseäni kun 2014 polvileikkauksen jälkeen treeniin palaamisesta puuttui kipinä siihen tekemiseen. Se oli semmosta epämääräistä haikailua, mun tauko oli varmaan vuoden pitunen, ja sen rikkinäisen raajan treenaaminen leikkauskuntoon vei pitkäksi aikaa maun kaikesta liikunnasta ylipäänsä. En muista miten monet treenit kävin tai vedin, Combat Karatesta kyse siis, mutta moni muukin oli löytäny muuta tekemistä, ja treenaajia muutti pois, kaikki oman elämänsä kans eri tavoin kiireisiä. Koin syyllisyyttäkin, että minun takiani treenit loppui. Eihän tämä totta ole, mutta silloin sitä ei ymmärtäny ajatella miten toksista tunnollisuus voi olla, kun se kääntyy itseä vastaan. Identiteettikysymys minun kohdallani, jo vain. Olin ajatellu että lopetan kamppailulajit, että se ei oo enää minä, että oon tyytyväinen siihen mitä mulla on, osaan kävellä ja hengittää ja puolustautua. Mutta vuosien mittaan ahdistus vain kasvoi
Mä luulin että se kipinä oli täysin kadonnu, että kamppailuun ei enää voi syttyä. Mutta se kipinähän vaan nukkui
Rinnassa oli semmonen tyhjä tunne, kun ei oo susilaumaa enää ympärillä, tai emmä tienny että se siitä johtui, vuosia meni että tajusin mitä se on - kun ei mikään täytä sitä. Riku puhui sillon mun treenin alkuvaiheilla, että oon sairastunu soturitautiin, ja ettei siitä parane. Tämä profetia piti paikkansa, mä oireilin vuosia, muutenkin kuin täysin retuperälle menneen terveydentilan oireita, mä kaipasin kamppailua joka päivä enkä tajunnu sitä oikeasti.
Nyt mä ymmärrän, kun piilopaikat loppui siltä tunteelta. Muutama vuotta raitista elämää, kuntouttamistreeniä personal trainerin kans, kaikenlaista pientä toiminnallista treeniä, liikkuvuutta, ei lopulta mitään, tyhjää. Ja oikeasti kunnolla hurahtamista fillareihin ja frisbeegolffiin - ei vieläkään mitään, mikään ei täyttäny sitä tyhjää tunnetta. Mutta sitte kuntonyrkkeily, jotain välähti. Oli ennakkoluulo että sielä nyt vaan huidotaan ilmaa hanskoilla. Ja ehkä semmosta se onkin jos vetäjinä on jotain muuta kuin kamppailijoita, mutta nämä on kisanneita nyrkkeilijöitä. Olo oli heti niinku ois tehny maailman huonoimman reissun ulkomailla, missä kaikki meni päin seiniä, ja sitten palaat kotiin, missä kaikki on hyvin, kaikki on paikallaan ja just niinku oot ne asiat sinne jättäny. Lämmin, turvallinen, eteenpäin menevä fiilis valtas heti sen tyhjän fiiliksen rinnassa. Niinku joku astraali-Mufasa ois ilmestyny lakeuksien ylle ja voimakkaalla pasuunaäänellä viestiny pienelle leijonakuninkaalle, että olet oikealla tiellä taas. Nyt mä tiedän mitä tehdä, eihän tämä tarina ollukkaan lopussa, eihän tässä mistään lopettamisesta oo ollu kyse, vaan etsimisestä ja löytämisestä, niinku ihan alussakin. Heti kun kondis antaa myötä, niin otan kontaktia, missä lajissa, sen aika näyttää, ja se on kutkuttavaa
Milloin tulis lopettaa kamppailulajien harjoittelu? Sitten kun ei enää halua. Ja se näyttäs olevan todella vaikea kysymys, jos edes mun kaltainen ihminen, joka sisimmässään haluaa kamppailulajeja enemmän kuin mitään muuta, ei tajua että haluaako se vai ei. Ehkä tämä retki itseensä pitää tapahtua jossain muodossa jokaisen kohdalla, jolle tulee pitkä tauko kun elämä heittelehtii, mutta toivon että oon vähemmistössä, että se ois muille helpompaa.
Toivotetaan onnea valitsemallesi tielle, mutta tie voi myös valita sut. Kiaimiau.
Mä luulin että se kipinä oli täysin kadonnu, että kamppailuun ei enää voi syttyä. Mutta se kipinähän vaan nukkui
Rinnassa oli semmonen tyhjä tunne, kun ei oo susilaumaa enää ympärillä, tai emmä tienny että se siitä johtui, vuosia meni että tajusin mitä se on - kun ei mikään täytä sitä. Riku puhui sillon mun treenin alkuvaiheilla, että oon sairastunu soturitautiin, ja ettei siitä parane. Tämä profetia piti paikkansa, mä oireilin vuosia, muutenkin kuin täysin retuperälle menneen terveydentilan oireita, mä kaipasin kamppailua joka päivä enkä tajunnu sitä oikeasti.
Nyt mä ymmärrän, kun piilopaikat loppui siltä tunteelta. Muutama vuotta raitista elämää, kuntouttamistreeniä personal trainerin kans, kaikenlaista pientä toiminnallista treeniä, liikkuvuutta, ei lopulta mitään, tyhjää. Ja oikeasti kunnolla hurahtamista fillareihin ja frisbeegolffiin - ei vieläkään mitään, mikään ei täyttäny sitä tyhjää tunnetta. Mutta sitte kuntonyrkkeily, jotain välähti. Oli ennakkoluulo että sielä nyt vaan huidotaan ilmaa hanskoilla. Ja ehkä semmosta se onkin jos vetäjinä on jotain muuta kuin kamppailijoita, mutta nämä on kisanneita nyrkkeilijöitä. Olo oli heti niinku ois tehny maailman huonoimman reissun ulkomailla, missä kaikki meni päin seiniä, ja sitten palaat kotiin, missä kaikki on hyvin, kaikki on paikallaan ja just niinku oot ne asiat sinne jättäny. Lämmin, turvallinen, eteenpäin menevä fiilis valtas heti sen tyhjän fiiliksen rinnassa. Niinku joku astraali-Mufasa ois ilmestyny lakeuksien ylle ja voimakkaalla pasuunaäänellä viestiny pienelle leijonakuninkaalle, että olet oikealla tiellä taas. Nyt mä tiedän mitä tehdä, eihän tämä tarina ollukkaan lopussa, eihän tässä mistään lopettamisesta oo ollu kyse, vaan etsimisestä ja löytämisestä, niinku ihan alussakin. Heti kun kondis antaa myötä, niin otan kontaktia, missä lajissa, sen aika näyttää, ja se on kutkuttavaa
Milloin tulis lopettaa kamppailulajien harjoittelu? Sitten kun ei enää halua. Ja se näyttäs olevan todella vaikea kysymys, jos edes mun kaltainen ihminen, joka sisimmässään haluaa kamppailulajeja enemmän kuin mitään muuta, ei tajua että haluaako se vai ei. Ehkä tämä retki itseensä pitää tapahtua jossain muodossa jokaisen kohdalla, jolle tulee pitkä tauko kun elämä heittelehtii, mutta toivon että oon vähemmistössä, että se ois muille helpompaa.
Toivotetaan onnea valitsemallesi tielle, mutta tie voi myös valita sut. Kiaimiau.
-
- etupotkija
- Viestit: 12713
- Lauteille: Tammikuu 2005
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
Tästä tuli mieleen Bujinkan Dôjôn koulukuntakuvioiden sukupolvenvaihdokset tuossa 2019/2020 vaihteessa.
Ennen kuin asiat oli julkisesti ilmoitettu niin eräs veteraaniopettaja mainitsi jossain "sportti vs. budo" -keskustelussa, että "Budoka lopettaa 88 vuoden iässä"... Hatsumi Sôke on syntynyt joukukuussa 1931
(88. syntymäpäivä on myös erityismerkityksellinen japanilaisessa kulttuurissa)
Ennen kuin asiat oli julkisesti ilmoitettu niin eräs veteraaniopettaja mainitsi jossain "sportti vs. budo" -keskustelussa, että "Budoka lopettaa 88 vuoden iässä"... Hatsumi Sôke on syntynyt joukukuussa 1931
(88. syntymäpäivä on myös erityismerkityksellinen japanilaisessa kulttuurissa)
______________________
-
- päähänpotkija
- Viestit: 16267
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
Kiaimiau..
Karate on aivotatuointi, sairaus jota ei mikään paranna.
Mun kohdalla nimenomaan karate on se myrkky jota tarvin, muut lajit on ikäänkuin opiaatteja jotka kyllä kutittaa nokkaa ja saa kemiat liikkeelle, mutta silti se karaten kuuma ja kylmä haarniskahanska on ainoa sopiva lapanen käteen, ainoa lääke joka sataprosenttisesti menee sinneminne pitää.
Muilla metodeilla on varmaankin vastaava vaikutus toteuttajaansa?
Sanalla toteutus on keskeinen paino kysymyksessä.
edit.
Meni temaattisesti hiukan väärään ketjuun mutta olkohot.
Karate on aivotatuointi, sairaus jota ei mikään paranna.
Mun kohdalla nimenomaan karate on se myrkky jota tarvin, muut lajit on ikäänkuin opiaatteja jotka kyllä kutittaa nokkaa ja saa kemiat liikkeelle, mutta silti se karaten kuuma ja kylmä haarniskahanska on ainoa sopiva lapanen käteen, ainoa lääke joka sataprosenttisesti menee sinneminne pitää.
Muilla metodeilla on varmaankin vastaava vaikutus toteuttajaansa?
Sanalla toteutus on keskeinen paino kysymyksessä.
edit.
Meni temaattisesti hiukan väärään ketjuun mutta olkohot.
-
- etupotkija
- Viestit: 161
- Lauteille: Toukokuu 2022
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
Näinhän se on, vaikka vuosia on lajitreenistä, niin ei niitä päiviä montaa oo missä en ois jääkaapille mennessä tavaillu mawaa. Eikä sitä puukkoa voi olla treenaamatta metsällä. Kyllähän tämä liittyy aiheeseen, sikäli että jos tämmönekin loppuu, niin kyllä se sitten on loppu se harjoittelu. Päteekö muihin ku kiaihtaneisiin, jaa-a.
Kysymys lopettamisesta sisältää kuitenkin paljon, aivan kuten ketjussa onkin pohdittu monenlaista kulmaa. Mä ton oman avaamani kokemuksen kautta näen nyt sen harjoittelun syvyyden (toteutuksen, hyvä huomio) olevan ääriasemassa; miten syvälle elämänoleman sisään se on juurtunu, ja millä tavalla. Oma temperamentti sanelee sitä, miten vuorovaikutat sen "taudin" kanssa. Antaako sen määrittää identiteettiä, haluaako, antaako sen määrittää elämän merkitystä, antautuuko - hiipuessa tai lopettaessa repiikö juurineen pois vai antaako sovussa juurten maatua kiertoon, sisäistäen opin ja liikkuen eteenpäin. Jokanen muuttuu, mutta kaikki ei lopeta.
Nämä on elämän juurien mittasia kysymyksiä, toisen puolesta ei pysty juuri puhua. Heh.
Kysymys lopettamisesta sisältää kuitenkin paljon, aivan kuten ketjussa onkin pohdittu monenlaista kulmaa. Mä ton oman avaamani kokemuksen kautta näen nyt sen harjoittelun syvyyden (toteutuksen, hyvä huomio) olevan ääriasemassa; miten syvälle elämänoleman sisään se on juurtunu, ja millä tavalla. Oma temperamentti sanelee sitä, miten vuorovaikutat sen "taudin" kanssa. Antaako sen määrittää identiteettiä, haluaako, antaako sen määrittää elämän merkitystä, antautuuko - hiipuessa tai lopettaessa repiikö juurineen pois vai antaako sovussa juurten maatua kiertoon, sisäistäen opin ja liikkuen eteenpäin. Jokanen muuttuu, mutta kaikki ei lopeta.
Nämä on elämän juurien mittasia kysymyksiä, toisen puolesta ei pysty juuri puhua. Heh.
-
- etupotkija
- Viestit: 12713
- Lauteille: Tammikuu 2005
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
Kun asiat omassa kehossa muuttuu, niin pystyykö harjoittelu mukautumaan siihen?
Jos treeni on enemmän kuin vähemmän sitä kilpapainotteista niin jonkun täytynee muuttua jotta pystyy kuviossa pysymään kun ei ole enää sinne kisaan asiaa.
Valmennus/opetus on aina yksi puoli, mutta kaikista ei ole siihenkään. Löytyykö lajilta siis puolta jossa pysyä kiinni...
Jos treeni on enemmän kuin vähemmän sitä kilpapainotteista niin jonkun täytynee muuttua jotta pystyy kuviossa pysymään kun ei ole enää sinne kisaan asiaa.
Valmennus/opetus on aina yksi puoli, mutta kaikista ei ole siihenkään. Löytyykö lajilta siis puolta jossa pysyä kiinni...
______________________
-
- etupotkija
- Viestit: 161
- Lauteille: Toukokuu 2022
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
Erittäin tärkeä pointti tuo lajin mukautuminen. Omista kokemuksista löytyy kontrastia, kun saamani Kas-Pin oppi on tekemiseltään erittäin resilienttiä ajalle ja toimintakunnon heikkenemiselle, missä muun varsinkin kehän kautta ponnistetun opin väsyneenäkin toimineet jutut saattaa joutua unohtamaan.
Tämähän on tietysti asia jonka Combat Karaten opettajat otti mukaan lajiin Kas-Pinista, tai Esa ainakin, en halua kaikkien puolesta puhua. Eli kun treenaajaa myöhemmässä vaiheessa kylmetettiin siihen, että kaikki ei oo aina hyvin. Useat tekniikkaharjoitukset ja se koko oleminen mitoitettiin ääritilanteiden mukaan jo valmiiksi, että ne toimii silloinkin kun puitteet on väärin ja asiat on huonosti.
Mawat rupee soveltamatta jäämään pois jos kroppa ei enää anna myöden, mutta ei niitä kaikkia tekniikoita oppikirjan näkösinä tulis tehtyä terveenäkään, jos alla on vaikka peilijää. Ja niissä olosuhteissa se toimiva tekeminen on saman näköstä ku Kas-Pinissa se on niinäkin päivinä ku linnut laulaa ja luonto vihertää. Ei tietenkään ainut tämmönen laji, mutta siis omakohtainen esimerkki. Tässä suhteessa omalle kohdalle voisinkin Karin sanoihin viitata, että se on Kas-Pin se aivotatuointi, ja Combat Karate on sen kaverina semmonen hieno alaselän tramp stamp jossa lukee "ihmishaaksirikko."
Tämähän on tietysti asia jonka Combat Karaten opettajat otti mukaan lajiin Kas-Pinista, tai Esa ainakin, en halua kaikkien puolesta puhua. Eli kun treenaajaa myöhemmässä vaiheessa kylmetettiin siihen, että kaikki ei oo aina hyvin. Useat tekniikkaharjoitukset ja se koko oleminen mitoitettiin ääritilanteiden mukaan jo valmiiksi, että ne toimii silloinkin kun puitteet on väärin ja asiat on huonosti.
Mawat rupee soveltamatta jäämään pois jos kroppa ei enää anna myöden, mutta ei niitä kaikkia tekniikoita oppikirjan näkösinä tulis tehtyä terveenäkään, jos alla on vaikka peilijää. Ja niissä olosuhteissa se toimiva tekeminen on saman näköstä ku Kas-Pinissa se on niinäkin päivinä ku linnut laulaa ja luonto vihertää. Ei tietenkään ainut tämmönen laji, mutta siis omakohtainen esimerkki. Tässä suhteessa omalle kohdalle voisinkin Karin sanoihin viitata, että se on Kas-Pin se aivotatuointi, ja Combat Karate on sen kaverina semmonen hieno alaselän tramp stamp jossa lukee "ihmishaaksirikko."
-
- päähänpotkija
- Viestit: 16267
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
Milloin tulisi lopettaa kamppailulajien harjoittelu?
Tuohon Ôarin aprikointiin kilpalajien jatkopaloista tiivistyy se skabaamisen ohkaisuus.
Se on lopultakin kovin lyhyt aika se kilpaura, ja senjälkeen olet pyyhkeenviikkaaja ja muistelija.
Kilpalajit ovat kovin ohkasta soppoota.
Toki, treeniyhteisö jossa veteraanit käyvät rehevällä asenteella kiusaamassa nuoria leijonia ja tappelemassa vanhentumista vastaan.. ne ovat kovin meheviä vertaisryhmiä. Iskupotku-lajeissa vaan hiukan surumielisiä kun se vanheneva kroppa ei enää suostu menemään sinne minne ajatus vaatisi.
Valmentajissa on aina sellanen ressukkainen soundi kyllä.
Traditiolajeissa on toisin, se viitekehys on universaali, ällistyttävän monipuolinen ja ikuinen.
Jo pelkkä historiallinen konnotaatio on mehevä ja ilmeisen riittävä anti monellekin.
Traditionaalinen taistelumetodi ottaa huomioon vanhenemisen ja karkinjako jatkuu aina hamaan loppurääkäisyyn asti.
kiaimiau.
Se on lopultakin kovin lyhyt aika se kilpaura, ja senjälkeen olet pyyhkeenviikkaaja ja muistelija.
Kilpalajit ovat kovin ohkasta soppoota.
Toki, treeniyhteisö jossa veteraanit käyvät rehevällä asenteella kiusaamassa nuoria leijonia ja tappelemassa vanhentumista vastaan.. ne ovat kovin meheviä vertaisryhmiä. Iskupotku-lajeissa vaan hiukan surumielisiä kun se vanheneva kroppa ei enää suostu menemään sinne minne ajatus vaatisi.
Valmentajissa on aina sellanen ressukkainen soundi kyllä.
Traditiolajeissa on toisin, se viitekehys on universaali, ällistyttävän monipuolinen ja ikuinen.
Jo pelkkä historiallinen konnotaatio on mehevä ja ilmeisen riittävä anti monellekin.
Traditionaalinen taistelumetodi ottaa huomioon vanhenemisen ja karkinjako jatkuu aina hamaan loppurääkäisyyn asti.
kiaimiau.
Seuraajat
AriJ • Eelo • Eizei • Gjagor • halmehe • Jani Rantalainen • Jasse • Kari Aittomäki • KungFuMiäs • Lasse Candé • Mänzy • Nommo • Ohiampuja • Pekka Leppäkumpu • Taijin harjoittaja • tohtorismies • Tumppi63