Viimeisin katsomasi elokuva

[Jani Rantalainen]

Charles Bronsonista puheenollen...

Kauhuleffa nimeltä House of Wax (1953). Legendaarinen Vincent Price on prof. Henry Jarrod joka omistaa vahanukkekokoelman ja hänen apulaisenaan Igorina nähdään vielä tuohon aikaan aika tuntematon Charles Buchinsky joka myöhemmin tunnettiin paremmin nimellä Charles Bronson.

Leffassa on hyytävä alkutunnari ja tunnelma.

Tiesittekö että tämä vuoden 1953 House of Wax on itseasiassa tietynlainen remake filmille nimeltä Mystery At The Wax Museum vuodelta 1933? Olen nähnyt myös kyseisen elokuvan mutta siitä toisen kerran.

[Kari Aittomäki]

Tuon nuoremman päkistelyn olen joskus nähnyt ja nuori tai nuorehko Bronson oli kyllä vaikuttava hahmo, kuten hän aina oli.

Näin sitä muutumme..
Kattelin tuon Arpinaaman taasen. Aieemmin olen tuumannut että mestariteos on siinä, ja onhan se, mutta nyt alko vähä takapuoli puutuun!
Roikkuu rytmiltään hiukan turhan pitkään alkuperässään eli siinä 1932 leffassa, roikkuu siinä monintavoin muutoinkin.

Mestarileffahan on kyseessä mutta Pacinon ylinäyttely on raskasta ja kohtausten venytyksen kera.. hiukan liian hevi käikäle nautittavaksi.

Ampuilu oli yhä tehokasta, orgastistakin. Paitti se perhanan yökerhomurhayritys.
Vaikka taisi olla koko leffan realisitisin kuvaelma, kun lyhytiskuisella submasiinalla rätkitään niinku vähä sinnepäin.
Vaikka miltei sammuneen kohteen telottamisen ois voinu hoitaa viereen kävelemällä ja mozambikialaisella.

No, tänään tällanen ärmynttisempi päivä.
Kohta se on taas mahtavuutta silkkaa.
Toivoakseni.

[katar]

Poliisiopisto. Sori vaan kaikki kylttyyrileffojen ystävät, mutta tää vaan edelleen näköjään osuu ja uppoo meitsille ja mun miehelle. Katottiin eilen sitä ja naurettiin taas niin kuin aina. Kyllä se vaan on ollut ja on yllättäen edelleen ihan pirun hauska ja sekoileva leffa. Michael Winslowin äänet, Bubba Smithin koko olemus (järkyttävän pitkä kaveri!), Leslie Easterbrookin topakka tyyli; kyllä se vaan on hupaisa pätkä. Toi Winslow on kyllä oikeasti ihan tajuton, näin sen pätkän, missä se jossain tv-showssa vetää Led Zeppeliniä äänellään ollen kitara ja laulaja; jumalattoman taitava kaveri oikeasti. Mad respect . Ja onhan se Steve Guttenberg ihan söötti ja Kit Catrall kans tosi nätti. Onhan se leffa sentään vuodelta 1984. Pari kaveria on tainnut jo siirtyä yläkerran orkesteriin, ainakin George Gaynes, joka näytteli Lassardia ja oli muuten syntynyt Suomessa, Helsingissä vuonna 1917. En muuten tiennyt tuota .

[Lasse Candé]

Olen itsekin katsonut tuon lukemattomia kertoja ja voisin aivan hyvin katsoa uudestaan. Kyseessä oikeastaan aika hyvä leffa. Jotenkin se alun esittelyrumba virittää sen leffan universumin ja esittelee hahmot tehokkaasti. Sitten sen jälkeen monipuolinen koulutusjakso ja lähdetään maailmalle. Ja kaikki tämä on saatu mahtumaan yhteen normaalipituiseen leffaan vitseine hauskuuksineen. Eräänlainen ajankäytön mestariteos, kun ei kuitenkaan tunnu sitten irralliselta sketsikokoelmalta.

[Kari Aittomäki]

Pitää paikkansa ja olin vähällä katsoakin tuon taas, koska mulla ei ole sitä sen paremmin lättynä kuin kasettinakaan. Aikaa on mennyt.

Poliisiopiston vitsit on yhä hauskoja, niitä riittää ja rytmi on sellanen että kelpaa esimerkiksi.
Onhan siellä juonikin mutta kukapa siitä tarinasta niin välittää, kevyet komediat ajaa eri kaistalla.

Hahmotkin on onnistuneita miltei kaikki. Mun lempihahmoni on juuri tuo stadissasyntynyt George Gaynes, se lempeä pöhköys on niin mukavaa.



Mukava ja turvallinen kasarikäkätys.

[Lasse Candé]

Joo, komendantti on Päällikkö, mutta niin on kyllä moni muukin. Mahoney on sellainen tähti, että toivoisin että valkokankaalle ilmestyisi samanlainen. Ei mitään nykystereotyyppistä huumoripätemismeininkiä missä pilkataan muita ja ollaan jokin ylikukko, vaan oikeudenmukainen tyyppi, joka tekee oikein, mutta tekee vain pienen-pieniä jäyniä vääryyksiä tekeviä kohtaan. Ja on sitten myös lopulta tekijämies. Täydellinen hahmo valkokankaalle.

Mutta eipä tuollaiselle taida enää olla kysyntää, kuten ei myöskään Hitchcock-ajan herrasmiehille.









Nähtävästi katselen jo säännöllisesti ranskalaisia leffoja Yleltä. Koska niitä on nyt kaksi plakkarissa, eli: säännöllistä.

Joku ehkä viikko sitten katsoin suorana jonkin leffan missä oli pointtina vissiin tietyn naisen haluttavuus ja kuinka luusereita haluajamiehet olivat hölmöine eleine heikkouksineen.

Ja että sitten...
Zä-däääm!!
Ehkä tämä nainen on itsekin vähän luuseri!!!

Kelatkaa sitä!
So profound!



Nyt katsoin taas suorana äsken huomattavasti paremman pätkän, missä pointtina kirjailijat ja kustantamot.

Ongelmani on kielessä ja poljennassa. Jotenkin välillä menee aivot ihan lepotilaan ja sitten muistaa yhtäkkiä että tässä on leffa. Kun tätä ei osaa vaan osaa Hollywoodin.

Joka tapauksessa, tämä pätkä on ihan uusi (en tiedä mutta teemat äänikirjoista jne. ovat ihan tätä päivää) mutta siitä huolimatta siinä on ehkä pääasiallisena juttuna vanha ranskalainen perinne, missä tehdään kiinnostavista keskustelunaiheista leffaa. Tätähän jenkkipuolella esim. Woody Allen tuosta perinteestä ammentaa. (Kai noin päin?) Niin tai näin, olen nähnyt ranskalaisia leffoja, joissa kohtaukset ovat olleet jotakuinkin parhaita potkukeskusteluja hyvien näyttelijöiden lukemina.

Tämä pätkä (varmaan vain vuoden tai kaksi vanha) muuten loppuu kaurismäkeläisittäin siihen että kamera kääntyy mereen. Faijani joskus tuosta höpötteli ja kertoi että idea tulee muualta (sanoi vielä mistä, mutten muista). Tässä pätkässä toteutus on kunnon Kaurismäkeä.



Sain vielä telkkarista irti leffan nimen. Se on ”Rivien välissä”. Ja löytynee Areenalta. Suosittelen vain, jos haluaa leffaltaan sitä että näkee laatukeskustelua kirjallisuusalasta. Tämän leffa tarjoilee hyvin. Muuten kadotin fokuksen, koska en oikein osaa. Ehkäpä silti parempi sijoitus itseeni kuin katsoa joku kahden tähden roskajännäri...

Ei vahvaa suositusta. Sellainen heikko, että jos on jo kyllästynyt kaikkeen muuhun niin sitten.

[Lasse Candé]

Tuli ”vihdoinkin” katsottua Grease. Siis se missä Travolta.

Täyttä passkaa.

Alussa katsojan aikaa tuhlataan, mutta on ikäänkuin pakollista jos haluaa saada kontekstin.

Sitten leffan jälkimmäisessä puolikkaassa on ihan hyvää tanssia, mutta valitettavan surkeita biisejä. Toki You're the One That I Want on hyvä biisi ja positiivinen poikkeus tuon kuraperrseleffan lopulla.

Jos ei ole nähnyt, pitää nähdä näkemisen takia, mutta täyttä passkaahan tuo.



Yksi kainalopieru, jos onnistuu.

[Kari Aittomäki]

Elä nyt noin hauku.
On ihmisiä jotka tykkää musikaaleista.
Heitä kutsutaan homoiksi.

Mä en ikinä, ikinä ole pystynyt kreasea kattelemaan muutamaa minuuttia pitempään.
En edes silloin kun diinarit so homot piti sitä diippinä shittinä.
Koska grease.

Asiaan liittyen, katselin Bohemian Rhapsodyn.
Täytyy sanoa että kyllä osu ja uppos, vaikka se kerronta välillä hiukan laahas ja selitteli.
Rami Malek todella ansaitsi oskarinsa vaikka pingotettuhan hän oli.

Mutta se musiikki.
Harvoinpa on poppi pelittänyt leffakerronnassa tollasella ilolla.
Mahtava tarina, hieno elokuva.

[Lasse Candé]

Mä saatan kyllä pitää hyvästä musikaalista, kuten vaikkapa tässä ketjussa aiemmin käsittelyssä ollut Oliver! Mutta tuo porsas (gris) ei ole hyvä ollenkaan.

Joo, tuo Bohemian Rhapsody on aivan loistava. Oli aika kova veto laittaa melkein kokonainen minikeikka loppuun. Pakkohan se oli silloin katsoa tuubista sama keikka heti ja hyvin leffassa näkyi yksityiskohtia. Leffassa on hyvässä tasapainossa taiteellinen puoli ja ihmissuhdepuoli. Taitaa olla paras tällainen bänditarina mitä olen nähnyt.

[Kari Aittomäki]

Vuosien tauon jälkeen tuli kateltua tuo US Marshals vuodelta 1998.

Jämäkkä toimintaravi, ajoitus kuin poliisin soittokunnalla ja tarinaakin senverran että elokuvaksi voi kutsua.
Ohjaaja Stuart Baird vetelee varman päälle ja saa soittokunnan kyllä paukuttelemaan tiukasti.

Näyttelytyö tottakai vertautuu Kimblen pakoravin (The Fugitive 1993) intensiteettiin ja tiukkaan kerrontakomppiin, ja jää kyllä tiukkuudessa jälkeen.
Näyttelijät vetelee varmalla kädellä mutta intensiteetti ei ole samaa luokkaa esiosan kanssa.

Mutta oikeen nautittava juoksu.
Tommy Lee Jones on aina luotettava ja tässä hän alta viiskymppisenä vetelee uskottavasti vainukoirana sinnetänne.
Wesley Snipes haastaa Harrison Fordin ahdistuneen mutta toimintakykyisen olotavan. Miltei pääsee rinnalle mutta käsis ei salli venyttää enemmän kuin sallii. Mutta Snipes on tässä hyvin vaikuttava ja uskottava.
Heh, Robert Downey nuorempi oli tiettävästi erittäin haluton tekeen koko pätkää, häntä oikeesti viiksetti tulla töihin.
Se näkyy, ja sopii loistavasti näyttelemänsä hahmon rakennuspalikoihin.

Kiva ja paikoin hengästyttävä viihdejytistely; Se stunt-loikka talon katolta junan katolle tehtiin oikeasti, ilman turvaverkkoja tai muita juttuja.
Stuntmies on nimeltään Clay Donahue Fontenot.
Aikamoinen sälli jumalauta!
Kiukkaridani ja ankara hojoilija muutoinkin.

[Kari Aittomäki]

Tässä vielä se stuntti.



Ennen oli asiat kuten ennen.

[Jani Rantalainen]

Kävin paikallisessa divarissa ja ostin sekä katsoin aikamoisen määrän elokuvia. Yksi niistä on aikoinaan seitsemän oscaria kahminut klassikko Lawrence of Arabia (1962).

Elokuva perustuu Brittiupseeri T.E Lawrencen omaelämäkertaan Seven Pillars of Wisdom (1922) joka käsittelee Lawrencen osuutta Ottomaanien valtakuntaa vastaan käydyssä arabikapinassa ensimmäisessä maailmansodassa.

Peter O'Toole ehkä kuuluisammassa roolissa Lawrencena liittoutuu prinssi Faisalin (Alec Guinness) ja Sherif Alin (Omar Sharif) kanssa Turkkilaisia vastaan.

Elokuva on yli kaksi tuntia pitkä ja saattaa nykykatsojien mielestä olla joiltain osin jopa pitkäveteinen mutta suosittelen katsomaan jos pidätte vanhoista historiallisista sotaelokuvista.

[Jani Rantalainen]

Katsottiin kaverin kanssa eilen Revenge of the Sith (2005) joka on tietysti Starwars prequels trilogian viimeinen ja mielestäni paras osa.

Leffassa näytetään kuinka Anakin Skywalker muuntautuu Darth Vaderiksi kansleri Palpatinen houkuttelemana. Voiman pimeälle puolelle jouduttuaan kaikki Jediritarit pyyhkäistään pois Obi Wan Kenobia ja Yodaa lukuunottamatta.

Olen ollut aina suuri Starwars fani mutta upeista valomiekkakohtauksistaan huolimatta nämä uudet leffat (prequels ja sequels) eivät vedä vertoja alkuperäiselle trilogialle.

Ai niin ja jos ketään kiinnostaa tietää niin keräilen Starwars figuureja.

[katar]

Toi Revenge of the Sith on paras noin valomiekkailukohtauksien kannalta, Obi-Wanin ja Anakin/Darth Vaderin miekkailu siellä tuliplaneetalla on kyllä hienoa katseltavaa, nehän oli sitä harjoitelleet aika paljon, näin jonkun pätkän, missä sällit heiluu puisten miekkojen kanssa.

[kojiro]

Episode III oli tosta toisesta trilogiasta munkin mielestä paras osa. Mua on häirinnyt etenkin toisen trilogian (osat I-III) miekkamatseissa se turhanpäiväinen trikkailu ja näky siellä jokunen kungfuposeerauskin. Näillä nyt varmaan on haettu jotain näyttävyyttä ja vauhtia yms. mutta mä en tykkää ja nää rikkoo myös originaalin trilogian miekkailutyyliä. Noihin aikoihinhan tuli joku muskettisoturien kunfuiluversiokin.

Etenkin tässä häiritsee toi Yodan pyöriminen:


Tollanen häkkyröinti vois olla ok jos siinä olis useampi vastustaja,mutta yks vastaan yks tilanteessa ei ton tason jedimestarin täytyis noin paljoa turhaan liikkua, kun ei sillä saavuta edes mitään etua.