Henkinen kasvu kamppailulajien avulla

[Nommo]

Tottakai ohjaaja on sanonut että sitten mennään kun osaa ja on varma. Läpällään koetta kokeilemaan ei kaiketi mikään KM-liitto yllytä.

Olen kyllä epänormaali. Sanoin jo peruskurssilla yhdelle sinivyölle että olen varmaan vaikein tapaus (oppimaan). Hän sanoi nähneensä vaikeammankin. Lienee sitten ollut jo tosi vaikea.

Olin toista vuotta yhdessä liitossa ja sinä aikana meillä ei ollut käytännössä lainkaan vyökokeita. Jää ikuiseksi arvoitukseksi olisinko siinä liitossa saanut edes ekaa vyötä. Ainakin yhden ihmisen tiedän joka ei edes ollut kiinnostunut kokeisiin osallistumaan lainkaan. Joku toinen puolestaan kävi peruskurssin, katosi, ja tuli aikojen päästä takaisin ja sanoi ettei hän oikein ollut päässyt sisään koko juttuun.

Sitten jouduin vaihtamaan liittoa. Siellä keltaisen saa helpommin, mutta heti kun halusin yrittää, tuli korona ja pilasi kaiken.

Sain kumminkin keltaisen vyön viime syksynä. Se vaan ei tunnu oikein minkään väärtiltä kun kaikki näyttäisivät saavan sen, kunhan vaivautuvat kokeeseen osallistumaan. Oranssi uudessakin liitossa on jo jonkinlaisen tason merkki.

Minulla tosiaan viime vuonna meni paremmin mm. fibromyalgian kanssa, ja nykyään huimaa tuon tuostakin ja olen sekaisin kuin seinäkello. Unohtelen kaikenlaista ja melkein sitä pelkää jo varhaisdementiaa.

Mutta en vaan pysty antamaan periksi ja mieltämään että kamppailulajit ovat vain terveitä varten.

[Taijin harjoittaja]

Sinulla on sisua - se on sanottava. Ja se on hyvä ominaisuus.

Se mitä Eizei sanoi tuolla aikaisemmin "hali itseäsi ja lohduta itseäsi ja huolehdi sisäisestä lapsestasi" on hyvin sanottu ja tärkeää. Sinä tarvitset lohdutusta ja saat lohdutuksen kautta uskoa itseesi, jolloin sinulla on helpompaa ja siinä sivussa kehityt taistelijana.

Tämä keskustelu vastaa tämän langan nimen kysymykseen: "Henkinen kasvu kamppailulajien avulla". Kaikki, jotka ovat vastanneet sinulle, ovat taistelijoita ja he ovat vastanneet, koska he tuntevat, että tarvitset apua ja he auttavat, koska he itse ovat kasvaneet kypsemmiksi ja ymmärtäväisemmiksi harrastaessaan kamppailulajeja. Ja se on se, mikä hyvän opettajan ominaisuus on: opettaja auttaa oppilasta. Pidätkö nykyistä opettajaasi hyvänä? Muuten kun puhun opettajista, niin joskus niillä kursseilla, joilla olen käynyt, paras opettaja on ollut pidemmälle edistynyt oppilastoveri, joka on viitsinyt neuvoa. Mene mukaan niihin pariharjoituksiin ja aina välillä kohtaat niissä mukavan ihmisen, joka neuvoo sinua jossain liikkeissä eteenpäin.

[Nommo]

Pääohjaajat ovat olleet kautta aikain ihan ok, heillä vain on kovin erilainen tyyli. Aiemmin pääohjaajana oli mies joka puuttui öpaut kaikkeen ja katsoi melkeinpä millilleen että asento on juuri niin kuin pitääkin. Tässä oli se hyvä puoli että ei jäänyt epäselvää ja opin taatusti sen mitä pitikin (sikäli kuin se sitten pysyi päässä kovin pitkään). Pari kertaa tosin ohjaaja joutui antamaan periksi. Jotensakin huvittavana tavallaan koin kun oltiin parin kanssa jonninmoisessa solmussa ja parin käsi sojottaa taivaisiin, ja minun pitäisi sen kanssa jotain tehdä, mutta en tiedä mitä, ja ohjaajakin sanoo että jotain sä teet väärin, mutta nyt en tiedä että mitä. Jos ohjaajakin putoaa kärryiltä, silloin en ota niin itseeni että olenpa tårta på tårta. Oli joku tosi monimutkainen liike kyllä.

Nykyinen ohjaaja minun silmissäni tuntuu olevan enempi sellainen että jokaisen pitäisi pääasiassa hoksata asiat itse. Tietenkin meille näytetään, kuten aiemminkin, miten liike suoritetaan, mutta minusta tuntuu useinkin että ei hän kyllä henk.koht. puutu touhuihini meni syteen tai saveen. Sitten olen vähän sen varassa että millainen pari sattuu olemaan, että osaako tämä neuvoa. Vaikka toisinaan neuvon toki itsekin. Meillä on vähän sellainen "kaikki neuvoo kaikkia" -henki nykyään, kun aiemmassa systeemissä se oli ehkä hierarkisempi niin että ohjaajalta tulee kaikki. Voi johtua tyylisuuntien eroistakin. Aiemmin oli monimutkaisempaa, nykyään kohtalaisen suoraviivaista ja brutaalimpaa. Jos aivoni olisivat ok, oppisin ehkä helpommin kuin aiemmin.

Pareina parhaiksi koen sellaiset joiden kanssa voi yhdessä pohtia jonkin liikkeen suorittamista. Jos aina olisin vain edistyneempien parina, tulee sellainen olo että en tiedä itse mistään mitään. Monet puolestaan inhoavat peruskurssilaisten tai juuri siltä valmistuneiden parina olemista. Olletikin sen takia että siinä juuri sattuu kaikenlaista, kun ei toinen vielä osaa kohdistaa liikkeitään oikein. Minua ei haittaa olla aloittelijoiden parina. Viihdyn parhaiten kuitenkin välimallin ihmisten kanssa, koska kumpikin voi auttaa kumpaakin, kun aina jompikumpi muistaa/tietää tai sitten ei jonkin yksityiskohdan. Silloin kun pariksi sattuu joku mykkä joka ei sano mitään ja odottaa minun tuosta noin vain tempaisevan liikkeen, minua alkaa hermostuttaa ja sitten yleensä tulee möhlittyä. Olen ennenkaikkea verbaalinen ihminen, ja se että saa puhua tekee olon rennommaksi ja onnistumisprosenttikin nousee.

Sinkkuna olen ajoin haaveillut myös siitä että lajin parista tai edes kamppailu-urheilun tiimoilta voisi löytää elämäntoverinkin, mutta piru vie kun alkaa olemaan kovin naisvaltaista koko ala. Kumppanille olisi helppo purkaa turhautumia joita hän ehkä ymmärtäisi kun olisi samantapaisia ambitioita. Kuin myös toisaalta riemuita onnistumisista. Kuten että nyt tässä viimeksi treeneissä sain kerran kuristettua paria kun oli sellainen vapaaosio että piti vähän itse keksiä että miten nujertaa vihulainen. Eivät nämä nyt mitään itsestäänselvyyksiä ole ihan silläkin kun on sentään ehkä 20 v itseään nuorempien kanssa tekemisissä. Tietenkin aloittelijan voi peitota, mutta jatkajan kanssa tuollainen on jo pieni voitto.

Jonkun "kaltaisen" löytäminen tavalla tai toisella kai lohduttaisi kaikista eniten. Viime vuoden alussa oli yksi nainen josta innostuin että saisin hänestä tavallaan "vakiparin" (monilla on suosikkipareja), mutta koronahan hänet sitten vei ja se siitä. Parin muun kohdalla juttu katkesi kai siihen ettei kumpaakaan kiinnostanut jatkaa peruskurssia pidemmälle. Toki mieskin kelpaisi peruspariksi, mutta jostain kumman syystä miehet eivät kauhean mielellään naisen kanssa silleen ala kaveerata että olisi ykkösvaihto kun paria haetaan.

[Lasse Candé]

Peräti tähän foorumiin liittyy avioitumisia ja tiedän lajimaailmasta useita. Se ei ole mahdottomuus.

Pidin itse sitä mahdottomuutena, kunnes kohtasin upean mimmin jonka kanssa meistä ei koskaan tullut mitään.

Mutta hänen myötä olen varma että kumppani voisi olla myös laji-ihmisiä. No... ei ole ja pitää keksiä muuta.

Toisekseen yksi kauneimmista suhteistani löytyi kamppisjutuista, mutta hän ei oikein ehtinyt koskaan tulla kamppailijaksi.

Oikeastaan vähän kivaa nämä elämän jutut. Nyt siis minulla nainen täysin toisista kuvioista ja sekin taas on helvetin kivaa.

[AriJ]

Mitä enemmän on yhteistä matkattavaa, sen helpompaa, kyllä!

Mutta hakemalla hakeminen ei välttämättä ole hyvä, jos natsaa niin sitten natsaa, silleen luonnollisesti.

Täälläkin on raportoitu niistä ikävämmistä kamppailulajisuhteista, mutta se ikävämpi puolihan on mahdollista kaikkialla, kuviosta riippumatta.

Ja tämä kun on henkisen kehityksen aihe, niin eipä se kamppailulajin treenaaminen välttämättä henkistytä parisuhteissakaan ruusuisesti toimimaan - kaikki me vaan ollaan niitä ihmisiä (ei eletä vuoriusvalla, ei leijuta lootusasennossa töistä kotiin), jokaisella meillä on oma historiamme lajin ulkopuolella, omat opitut mallit sieltä mukanamme.

Me ollaan mitä me ollaan, otetaan lajeista mitä otetaan, ja laitetaan se osaksi omia elämiämme miten laitetaan- löydä oma polkusi, ja kulje sitä oikein!

[Andy]

Olisikohan tässä aihetta hakea jonkun muun alan kuin kamppailulajien ammattilaisten apua?

[Shaolinsi]

Olen Andyn kanssa samoilla linjoilla.

Nommo:

Olet useassa ketjussa maininnut erilaisista oireista, fibromyalgiasta ja huimauksesta. Olet myös kertovasi unohtelevan asioita ja pelkäävän esimerkiksi varhaisdementiaa. 

Suosittelen sinulle pitkäaikaisten ja haittaavien kehollisten oireiden kuntoutusohjelmaa. Kuntoutusohjelma on tarkoitettu sellaisista pitkäaikaisista kehollisista oireista kärsiville, joihin terveydenhuollon tutkimuksissa ei ole löytynyt selkeää syytä tai riittävästi auttavaa hoitoa.

Jos koet asian omaksesi, hakeudu terveydenhuollon ammattilaisen luo keskustelemaan tilanteestasi, esimerkiksi terveysasemallesi, työterveyshuoltoon tai opiskelijaterveydenhuoltoon. Sitä kautta voit saada lähetteen nettiterapiaan. Lähetteen voi tehdä kuka tahansa lääkäri, ympäri Suomen.

Nettiterapia on tehokasta matalan kynnyksen hoitoa ja aloittamaan pääsee nopeasti, noin viikossa. 

Nettiterapiat ovat Helsingin yliopistollisen sairaalan (HUS) tuottamia ja Suomessa asuville ilmaisia.

Monet hoitamani henkilöt ovat vastaavassa tilanteessa saaneet tuosta kuntoutusohjelmasta huomattavaa apua. Kuntoutusohjelmaan ei tarvitse mitään diagnoosia.

Tuolta voit lukea lisää tietoa aiheesta: https://www.mielenterveystalo.fi/nettit ... fault.aspx

[tapsaattori]

Minulla tosiaan viime vuonna meni paremmin mm. fibromyalgian kanssa, ja nykyään huimaa tuon tuostakin ja olen sekaisin kuin seinäkello. Unohtelen kaikenlaista ja melkein sitä pelkää jo varhaisdementiaa.

En tunne sairautta mutta fibromyalgia on käsittääkseni autoimmuunisairaus, yksi monista reumasairauksista. Omassa taudissani kuvaavaa, niinkuin käsittääkseni useimmissa reumasairauksissa, on voinnin ja suorituskyvyn aaltoilu - on hyviä kausia ja sitten huonompia, niinkuin itsekin kuvailit. Kun on aallonpohjalla niin voi olla että päivän haaste on pukea kalsarit jalkaan. Hyvänä päivänä voi vaikka painia kevyesti.

Tästä syystä en pidä järkevänä lukita kovin tarkkoja treeniohjelmia, koska voi hyvinkin olla, ettei niitä pysty toteuttamaan lainkaan. Toisekseen voikin olla myös niin, että vointi onkin odotettua parempi, jolloin voisikin harjoitella enemmän. Olenkin kokenut hyväksi harjoitella kyllä säännöllisesti, mutta ennenkaikkea jaksamisen mukaan. Ne muutamat mattotreenit mitä olen käynyt tänävuonna olen joutunut lopettamaan ennen muita ja tavoitteeni esim. sparrissa on ollut vain lopetusyritysten blokkaaminen.

Tätä voi lähestyä systemaattisemminkin, esim. UKK instituutin sivuilla on tietoa Borgin asteikosta, jossa treeniä arvioidaan ennenkaikkea koetun rasittavuuden mukaan. Se voi toimia mittarina paremmin ailahtelevassa terveystilanteessa kuin esim treeniminuutit tai nostettujen kilojen määrä. Itse arvioin nykyään paljonkin sitä miltä kropassa tuntuu treenin aikana ja sen jälkeen. Näin voi mukauttaa harjoittelua senhetkiseen kuntoon.

https://ukkinstituutti.fi/

En ole lääkäri enkä mikään muukaan terveydenhoitoalan ammattilainen, ehkä jonkinlainen kohtalotoveri lähinnä, joka kannattaa huomioida tässä mitä kirjoitan. Suosittelen treenaamaan turvallisesti ja kysymään vinkkejä ammattilaisilta. Niin olen itse tehnyt ja tulokset on olleet pääasiassa, no jos nyt ei hyviä niin ainakin hengissä ollaan ja jotain pystyy aina treenailemaan.

[Shaolinsi]

Tässä vielä hieman lisätietoa tuolta:

Joskus pitkäaikaisen kehollisen oireilun kokemista voi hankaloittaa​ noidankehä, jossa oireet, niitä koskevat tulkinnat, tuntemukset ja toimintamallit kietoutuvat hankalaksi vyyhdiksi. Tulkinta, että oireiden taustalla on jokin yksittäinen vakava sairaus, jota ei vain ole löydetty, voi johtaa stressin ja kehon tulehdustilan lisääntymiseen ja mielekkäistä asioista vetäytymiseen, mikä puolestaan heikentää fyysistä kuntoa ja vahvistaa käsitystä oireiden haitasta ja omasta toimintakyvyttömyydestä.

Toisaalta samoin jatkuva oman kehon resurssit ylittävä toiminta voi vaikeuttaa oireilua. Tilanne aiheuttaa helposti ylimääräistä kuormitusta ja hallitsemattomuuden tunnetta, mikä helposti johtaa jatkuviin yrityksiin ja kehon resurssien ylityksiin, ja pitkittyessään jopa voimakkaaseen apatiaan.​

Itsenäiseen työskentelyyn ammattilaisen taustatuella perustuvassa kuntoutusohjelmassa keskeisenä ajatuksena on rauhoittaa elimistön stressitilaa ja opetella omaa hyvinvointia tukevaa suhtautumista oireita kohtaan, riippumatta siitä mistä ne johtuvat.​​​

Jos kuulostaa yhtään tutulta, niin pyydä tuonne lähetettä.

[Nommo]

Nykytiedon mukaan fibro ei ole reumasairaus, vaan keskushermoston herkistymä. Uusimpien tutkimusten mukaan fibrootikoilla on kudoksissaan kolminkertainen sisäinen paine verrattuna terveisiin, ja se mm. supistaa pienimpiä verisuonia. Saattaa siis olla että keskushermoston häikkäkin on seuraus, eikä syy tässä sairaudessa.

Itselläni on fibroon sukurasitus, ja minulla on muitakin autoimmuunisairauksia. Tänäkin vuonna tuli taas yksi lisää, kun paukahti ihokeliakia. (Gluteenin poisjättö ei kuitenkaan vähentänyt fibrovaivoja.)

Olen vertaistuessa lukenut juttuja minua pahemmin sairailta, ja kyllähän siellä ollaan rollaattoriinkiin turvauduttu. Kun minua eniten pännii polvivaivat ja se etten pysty samaan kuin terveet kampp.urheilussa, se on toki vielä vähän se verrattuna vaikeampiin tapauksiin. Saattaa olla että koska olin aktiivisesti liikkuva ennen sairastumistani, ei vointi ole täysin romahtanut.

Esim. matolla jos uuvun, silloin syypää näyttääkin olevan astma. Nythän on koivunsiitepölyä niin riivatusti ilmassa. Mutta noin ylipäätään minun ei ole tarvinnut uupumisen takia jättää yksiäkään treenejä kesken. Huimauksen takia syksyllä lähdin kesken, kun se uutena ilmiönä yllätti minut niin että katsoin parhaaksi poistua. Pientä pyörrytystä oli ennenkin ollut, mutta syksyllä se paheni.

Pakkohan minun on justeerata juttuja kyvyn ja voinnin mukaan. Fibrossa on mielestäni kaikista vaikeinta se että jos jonkin vaivan vuoksi joutuu vähentämään liikkumista, siitä tulee helposti kierre alaspäin. Välttääkseen pahentumisvaiheita pitää liikkua, mutta joskus jokin liike laukaisee pahentumisen.

Aioin osallistua Fibromyalgiayhdistyksen verkkokurssille, mutta sen online-elementtejä oli onnistuttu sijoittamaan nimenomaan treeni-illalle. Tuosta Mielenterveystalon matskusta ei kukaan ole maininnut "kollegoiden" taholla mitään, joten täytyypä tutustua, kiitos!

[Jasse]

Brasilialainen jujutsu on mielestäni kaikkein eniten koordinaatiota, moniulotteista hahmottamista ja shakkimasta tilanteen lukua vaativa kamppaulu-urheilulaji. Alkeiskurssilla opetellaan poitioita ja lukkoja sen verran että pystyy siirtymään harjoittelemaan lajia kokeneempien kanssa. Kokeineiden ryhmässä aloittelijan ego ja itsetunto ovat todella kovilla kun ei saa mitään onnistumisia sparrissa kokeneempia vastaan, ja nämä lukottavat aloitelijaa miten haluavat. Jos on pitkäjänteisyyttä niin ajan kanssa niitä omia onnistumisia ja jopa lopetuksia alkaa tulla. Tässä onkin mielestäni erityisesti BJJlle ominainen "henkinen kasvattaja": joutuu tietoisesti luovuttamaan (häviämään) ja saa puristettua vastustajalta luovutuksen (voiton). Nesteet päässä tasaantuu vähitellen oikealle tasolle - vähintään lajin suhteen.

Kaikella kunnioituksella ja hyvällä tahdolla Nommo. Jos suhteellisen simppeli Krav-Maga tuottaa noin paljon epäonnistumisen tunteita niin en voi suositella sinulle BJJtä. Kuten sanoin, se on monimutkaisuutensa puolesta ehkä haastavin kamppailu-urheilulaji. Ja urheilulajina sinne hakeutuu etupäässä urheilullisia henkilöitä. Kokeilla voi tietysti aina jos kerran intoa on

Sinulla on selvästi ongelmia itsetunnon/varmuuden kanssa. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydän sellaisia aktiviteetteja joissa voit pärjätä ja kokea onnistuvasi.

[obmijoy]

Jasse puhuu asiaa Judo ja Hokutoryu ju kutsua ovat jonkin verran yksinkertaisempia lajeina
Niissäkin lajeissa oppii jonkin verran BJJ tyylistä toimimista varsinkin jos harjoittelee kahdestaan HJJ osaavan kanssa joka harrastaa myös BJJ.
Brasilian jujutsu menee tekniikka valikoimassa niin pitkälle että sitä ei tarvita missään itsepuolustus tilanteessa

[Nommo]

Tarkoitus on käydä alkeiskurssi mattotekniikoiden petraamiseksi. Ei tässä vaiheessa tarkoitus vaihtaa lajia pysyvästi!

[tapsaattori]

Nykytiedon mukaan fibro ei ole reumasairaus, vaan keskushermoston herkistymä. Uusimpien tutkimusten mukaan fibrootikoilla on kudoksissaan kolminkertainen sisäinen paine verrattuna terveisiin, ja se mm. supistaa pienimpiä verisuonia. Saattaa siis olla että keskushermoston häikkäkin on seuraus, eikä syy tässä sairaudessa.

Itselläni on fibroon sukurasitus, ja minulla on muitakin autoimmuunisairauksia. Tänäkin vuonna tuli taas yksi lisää, kun paukahti ihokeliakia. (Gluteenin poisjättö ei kuitenkaan vähentänyt fibrovaivoja.)

Olen vertaistuessa lukenut juttuja minua pahemmin sairailta, ja kyllähän siellä ollaan rollaattoriinkiin turvauduttu. Kun minua eniten pännii polvivaivat ja se etten pysty samaan kuin terveet kampp.urheilussa, se on toki vielä vähän se verrattuna vaikeampiin tapauksiin. Saattaa olla että koska olin aktiivisesti liikkuva ennen sairastumistani, ei vointi ole täysin romahtanut.

Esim. matolla jos uuvun, silloin syypää näyttääkin olevan astma. Nythän on koivunsiitepölyä niin riivatusti ilmassa. Mutta noin ylipäätään minun ei ole tarvinnut uupumisen takia jättää yksiäkään treenejä kesken. Huimauksen takia syksyllä lähdin kesken, kun se uutena ilmiönä yllätti minut niin että katsoin parhaaksi poistua. Pientä pyörrytystä oli ennenkin ollut, mutta syksyllä se paheni.

Pakkohan minun on justeerata juttuja kyvyn ja voinnin mukaan. Fibrossa on mielestäni kaikista vaikeinta se että jos jonkin vaivan vuoksi joutuu vähentämään liikkumista, siitä tulee helposti kierre alaspäin. Välttääkseen pahentumisvaiheita pitää liikkua, mutta joskus jokin liike laukaisee pahentumisen.

Aioin osallistua Fibromyalgiayhdistyksen verkkokurssille, mutta sen online-elementtejä oli onnistuttu sijoittamaan nimenomaan treeni-illalle. Tuosta Mielenterveystalon matskusta ei kukaan ole maininnut "kollegoiden" taholla mitään, joten täytyypä tutustua, kiitos!

Aivan, ok kiitos tarkennuksesta. Fibro on reumaliiton sivuilla reumasairauksien alla joten siitä luulin.

Tunnistan hyvin tuon liikkumattomuuden kierteen mikä johtuu siitä, että kroppa rajoittaa tekemistä. Tämä on yksi syy miksi en itse rakenna tarkkaa treeniohjelmaa. Yleensä on kuitenkin jokin harjoitusmuoto jota pystyy tekemään. Huonona päivänä teen esim. staattisia vatsoja ja kävelyä ulkona. Välillä oli jakso, että tein tyyliin penkkiä 3x viikossa, koska alakroppa oli poissa pelistä.

Tähän voi helposti todeta, että eihän tuo ole lainkaan optimaalista jumppaa kamppailulajeja varten: no ei varmasti olekaan. Kyse onkin mm. omalla kohdallani mielenterveyden säilyttämisestä, diabeteksen ennaltaehkäisystä ja edes jonkinlaisen voiman ja lihasmassan ylläpidosta. Pönttökin alkaa lahoilemaan kun jatkuvasti sattuu, yöunet menee, suorituskyky tippuu jne. Mutta liikunnalla, edes jonkinlaisella, olen kokenut olevan merkittävä osa voinnin parantamisessa. Kovin vaikea kenenkään muun kuin sinun itsesi on arvioida lajia/liikuntamuotoa jota haluat treenata ja jota pystyt treenaamaan.

[Jasse]

Tarkoitus on käydä alkeiskurssi mattotekniikoiden petraamiseksi. Ei tässä vaiheessa tarkoitus vaihtaa lajia pysyvästi!

Asia selvä. Siellähän niitä oppii

EDIT/PS: Itsehän olen potenut n. 3 vuotta todella vakavaa ja pyko/fyysistä ylikuntoa/burnouttia. Kaikki kävelyvauhtia vauhdikkaampi jumppa nostaa kierrokset tapiin ja ne kierrokset eivät meinaa laskea sitten millään ja vie yöunet. Siksipä olen tyytyväinen että löysin Katorin joka on tarpeeksi kevyttä ja erittäin kiinnostavaa. Aiheeseen tämä liittyy siten että liian kova jumppa stressaavan elämäntilanteen aikana voi johtaa henkiseen romahtamiseen.