Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle.
✋:. Meistä on hienoa, kun selailet Potkun, Pohjoismaiden suurimman kamppailulajiyhteisön keskusteluja. Toivottavasti löydät mielenkiintoisia keskusteluja ja otat reippaasti osaa niihin. Samassa voisit sallia Ad Block -ohjelmasi näyttää mainoksia Potkun sivuilla, jotta voimme jatkossakin ylläpitää näitä keskusteluja. Voit myös liittyä etupotkijaksi, jolloin yksi etusi on mainokseton Potku. Kiitos kun ymmärrät. 🙇♂️
Okei. ihan ekana tuosta Kanon toiminnasta tulee mieleen tämä. Tuommoinen vaikuttaa tårta på tårta ja lapselliselta. Mutta ehkä minulla ei vain ole ottimia.
Toinen hassuus on tässä:
Years after the famous 1911 match between Frank Gotch and Georg Hackenschmidt, Santel told Lou Thesz that he was paid $5,000 by Gotch's backers to cripple Hackenschmidt in training, and make it look like an accident.[11] According to Hackenschmidt himself, the injury was accidentally inflicted by his sparring partner, Dr. Roller, when trying to hold Hackenschmidt down onto his knees and Roller's right foot striking Hackenschmidt's right knee; his sparring partners were Jacobus Koch, Wladek Zbyszko and Dr. Roller. Ad Santel is not mentioned in any account of Hackenschmidt's training by either Hackenschmidt or Roller, both of whom offered their insights and accounts.[12] However, Ad Santel was Hackenschmidt's head trainer and sparring partner using his real name of Adolph Ernst for about a year prior and right up until the 2nd Gotch match when he was replaced with Dr Roller. Ernst was listed in almost every newspaper story on Hackenschmidt in the months prior to the Gotch rematch. It's believed Hackenshmidt put out the Roller story in hopes of Gotch and Burns refusing to pay Santel.[13]
Aikuiset äijät...
Toivottavasti tuo selvensi. Eikä tuossa siis mitään ihmeellistä ole. Kuten luupää on sanonut, ihminen on vain karvaton apina. Tuttua huttua.
Törmäsin juuri Hakkapeliita-lehden vuoden 1939 Judo-artikkeliin jossa lukee "catchin harrastajat" Aikaisemmin mainitaan Catch-as-catch-can paini.
Luulin että lyhennettä/lempinimeä "Catch" alettiin käyttämään vasta tällä vuosituhannella, mutta olen ilahtunut että sitä on tajuttu käyttää jo tuolloin.
Minä törmäsin ensimmäisen kerran catch-lyhenteeseen jo seitkytluvulla, eräässä 50-lukulaisessa näyttävässä painiopuksessa termi on jatkuvassa käytössä.
Ota-kiinni-mistä-saat-painista puhuttiin jo lapsuudessani kuuskytluvulla ja oppaathan käyttää termiä tosiaan vuosisadan vaihteesta, ainakin.
Jutustelussa tehtiin vielä eroa pahaan painiin, joka termi on tullut vastaan oikeastaan vain Waltarin Mikael Hakimissa.
Joka siis ilmestyi 1949.
Tuossa on varsin eläviä kuvauksia pahasta painista silmien sorkkimiseen ja puremiseen asti. Löytyypä jopa piilokommentti showpainista.
Waltarin kiinnostuksen tasoa painiin en tiedä, en ole lukenut mitään muuta kuin että hän Istanbulinmatkoillaan näki ölypainia ja oli vaikuttunut.
Englanniksi olen törmännyt termiin rough and tumble, joka tarkoittaa juuri pahaa painia, vahingoittamaan pyrkivää repimistä.
Onhan tuo "catch-as-catch-can" myös aika sanahirviö.
Vanhin maininta jotenkin painin yhteydessä taitaa olla Thomas Middletonin ja William Rowleyn tragikomediassa A Faire Quarrell vuodelta 1617, tosin muodossa "catch that catch may" (E2):
Antti Ijäs Studia dimicatoria (blogi), Zotero-profiili (julkaisuja) "Öyh, öyh, öyh, karjasi sika ja ryntäsi pimeässä Eenokin ylitse ovelle." (Tuulispää 28.9.1928.)
No sehän kuulostaa kiintoisalta!
Tosin ukkoloinen saattaa olla pirteä ja maailmaa seuraava ja termi on poimiintunut mediasta.
Pahasta painista, olen törmännyt termiin sekä stadissa että pohojammaalla että porinseudulla. Eri kehyksissä.
Eihän se sitä sulje että Waltari ois keksinyt termin mutta lievästi kaukaa hauetulta tuntuu.
Löytyi uusi nimi: Adolf Lindroos/Lakeala. Herra muutti 1902 Amerikkaan jossa ryhtyi ammatipanijaksi voittaen hindu Sighin ja erittäin arvostetun maailmmanmestarin Mike Yokelin. Ja mikä tärkeintä alkoi opettamaan painia Porissa 1938. Sielähän se toinenkn Catch-panija August Jokinen opetti Esa Koivun isää. Muistaisikohan Koivu Adolffia?
Hemmetti mutta kajahtaa tutulta tuo nimi!
Niinku Äijä veljineen ois jotain jutelleet.. perkule kun ei ole varmaa tietoa kävikö veljekset (Äijä ja kaksoisveljensä) oikeen treenillä jossain.
Otteita ne kyllä esitteli ja olivat poikkeuksellisen voimakkaita miehiä ja kovamaineisia "repijöitä".
Siis isäni suku tulee Lempusta, pieni mettäkylä Kankaanpään kupeessa. Poriin joku nelkyt kilsaa.
Jossa ne pyöri kaiken aikaa.
Atletismi oli kova sana, siihen liittyi painnonosto (Kangasniemen suku pelas sitä), voimistelu ja nyrkkeily/painit.
Kootan suku tulee sieltäpäin myös, kovamaineisia nyrkkeilijöitä.
Tollanen vaikuttaja kuin Lakeala Lindroos on varmasti jättänyt muistijälkiä.
Se alkaa itselleni olemaan selvää että suomalaisia muutti 1900-luvun alussa Amerikkaan kymmeniä tuhansia ja moni oppi siellä "Kätskänniä" (niinkuin yhdessä pakinassa tätä painia kutsuttiin). Osasta tuli jopa Amerikan/maailman mestareita. Ja moni näistä osaajista palasi Suomeen ja varmasti opetti näitä temppuja ja tekniikoita. Aivan kuten Kari kirjoitit jo Budokassa vuonna 2000. Silloin hieman epäilin
Jep, onhan jo Koivun Esa osoitus siitä että tietotaitoa on kulkeutunut.
Se on mitä ilmeisimmin menny niin että nää catch-koukut on näilläkulmin myöhempänä aikana hahmotettu vilunkipeliksi jotka ovat toki käteviä pahansuovassa tappelussa.
Kun Suomen painijat aikanaan kuitenkin toi mitaleja arvokisoista ja olemuksensa sovitettiin ehtiin ja reippaaseen atleettiin, on selvää että niveliä vastaan repimisestä ja vammoilla uhkailusta vaiettiin ja sitä ei muksuillekaan edes näytetty.
Mullekin otteita esiteltiin ikäänkuin salatieteenä.
Hauska detalji, jiujitsu koettiin siinä hahmotuksessa vielä ilkeämpänä versiona ja karate oli aivan murhaa. Ikäänkuin raakalaiskansojen häijyyden ilmentyminä.
Judo oli jotenkin sellainen puoliväliversio, miltei sivistynyttä.
Pistän sähköpostia serkuille jotka asuaa sieläpäin ja kyselen onko tuo nimi heistäkin tuttu.
