Koulukiusaaminen

[Lasse Candé]

Ei voi olettaa, että jos kiusaaminen jatkuu ja jatkuu, niin mitään salaisia protokollia (?) ei ole otettu käyttöön. Se on sama kuin sanoisi etteivät fudismatsin järkkärit ole tehneet mitään jos katsomossa lopuksi syttyy pari soihtua.

Meni vähän ohi mihin vähättelyyn ja varsinkin pimittämiseen viittaat, mutta on tietenkin selvästikin virheellinen päätelmä, että jos itse kokee yhdessä tilanteessa jotakin vähättelyä ja pimittelyä tapahtuvan niin sitten sitä a) tapahtuu b) täysin toisessa tilanteessa.

Jos kokemusasiantuntijuus anekdoottipohjalta ratkaisee jotain, tämä kysymys näyttää opettajan silmin aika toisenlaiselta. Voisikin tokaista tuohon takaisin, että kun tuota ei kouluyhteisöön kuuluvien ihmisten pähkäilyä on tullut seurattua, niin itselläni ei ole pienintäkään syytä epäillä etteikö sisko olisi myös tässä tapauksessa aika tiedoton asioiden todellisesta laidasta.

Ymmärrän että joku lähtee selvittelemään julkisuuden kautta, mutta en ole ihan varma onko tämä järkevää. Nyt esimerkiksi kohuttu pahoinpitely on jo tapahtunut ja tästä syystä minun ainakaan on vaikea nähdä miten asian saama suuri julkisuus parantaa kenenkään tilannetta. Mutta en väitä etteikö se voisi näin tehdä.

Nyt minulta myös menee vähän ohi miten joitain toimenpiteitä on tehty mutta ei vissiin kuitenkaan? Mutta ehkä se ei ole tärkeää, koska minun pointtini on että sisko tietää hyvin vähän tehdyistä toimenpiteistä.

Korjausliikkeen tarpeesta on vähän hätäistä puhua ilman tietoa siitä mitä on tehty. Ellei sitten luule että kiusaaminen ja pahoinpitelyt saadaan joillakin järkevillä ratkaisuilla täysin kitkettyä. Tämän voi titetenkin todistaa vääräksi kertomalla mitä ne korjausliikkeet ovat ja mihin ongelmiin ne liittyvät.



Sanottakoon lopuksi, että tämä jokasyksyinen aihe on todella rankka monillekin, kun ihmiset projisoivat mediassa näkyviin tapauksiin mm. omia kokemuksiaan. Ja uutiset jo sinänsä ovat hyvin ikäviä. Kaikkihan haluaisi saada kiusaamisen loppumaan tai vähenemään niin paljon kuin mahdollista. Se on silti eri asia kuin että kouluorganisaatiot muka eivät välittäisi koulukiusaamisesta (jostain hyvin merkillisestä syystä). Tämä juonne tulee näissä esiin silti joka vuosi. Jos asiaan haluaa vaikuttaa kansalaisena, suosittelen äänestämään puolueita joiden kokee panostavan koulutukseen henkilöstöresurssien mielessä.

[Atticora]

Jos kiusaaminen ei lopu ja mistään toimenpiteistä uhrin puolesta ei ole tietoa, tilanne näyttää siltä ettei asialle osata tehdä tarvittavaa. Tarvittavalla tarkoitan kiusatun turvallisen koulunkäynnin mahdollistamista asap. Uskon, että koulussa silti välitetään ja yritetään.

[Lasse Candé]

Sanot ainakin että jos kiusaamista ei onnistuta estämään/lopettamaan, sitä ei onnistuta estämään/lopettamaan. Siinä kohtaa kuitenkin missä pohdinta olisi että mitä koulu mahdollisesti on tehnyt väärin tai jättänyt tekemättä, en enää ole varma miten tarkoitat.

Koska sanot tuossa lopussa melko selvästi että koulun pitää onnistua. Ilmeisesti siis kitkemään kiusaaminen. Ja ilmeisesti siis kokonaan. (?) Siinä onkin hieno tavoite.

[tapsaattori]

Jos kokemusasiantuntijuus anekdoottipohjalta ratkaisee jotain, tämä kysymys näyttää opettajan silmin aika toisenlaiselta. Voisikin tokaista tuohon takaisin, että kun tuota ei kouluyhteisöön kuuluvien ihmisten pähkäilyä on tullut seurattua, niin itselläni ei ole pienintäkään syytä epäillä etteikö sisko olisi myös tässä tapauksessa aika tiedoton asioiden todellisesta laidasta.

Korjausliikkeen tarpeesta on vähän hätäistä puhua ilman tietoa siitä mitä on tehty. Ellei sitten luule että kiusaaminen ja pahoinpitelyt saadaan joillakin järkevillä ratkaisuilla täysin kitkettyä. Tämän voi titetenkin todistaa vääräksi kertomalla mitä ne korjausliikkeet ovat ja mihin ongelmiin ne liittyvät.

Sanottakoon lopuksi, että tämä jokasyksyinen aihe on todella rankka monillekin, kun ihmiset projisoivat mediassa näkyviin tapauksiin mm. omia kokemuksiaan. Ja uutiset jo sinänsä ovat hyvin ikäviä. Kaikkihan haluaisi saada kiusaamisen loppumaan tai vähenemään niin paljon kuin mahdollista. Se on silti eri asia kuin että kouluorganisaatiot muka eivät välittäisi koulukiusaamisesta (jostain hyvin merkillisestä syystä). Tämä juonne tulee näissä esiin silti joka vuosi. Jos asiaan haluaa vaikuttaa kansalaisena, suosittelen äänestämään puolueita joiden kokee panostavan koulutukseen henkilöstöresurssien mielessä.

Mä oon aineenope koulutukselta ja ainut kurssi jossa ohuesti sivuttiin kiusaamista oli kurssi "oppimisen ja hyvinvoinnin tuki". Siinä kirjoteltiin ryhmäessee mielikuvitusongelmista ja siihen mielikuvitusratkaisuja.

Tällä perustein tyypillinen uusi alalle tullut opettaja, joka ei ole omasta kiinnostuksesta sivistänyt itseään oppilashuoltoon liittyvillä kursseilla ei juurikaan eroa kokemusasiantuntijasta. Toimi siinä sitten kiusaamistilanteen purkanaja ammattimaisesti.

Kivakoulu -kamppanja on kuitenkin olemassa, tutkimuspohjainen menetelmä jolla voidaan ratkoa kiusaamistilanteita. Auskultoinnissa tähän pääsi tutustumaan ja syventyminen jäi oman kutsumuksen varaan.

Valitettavasti monissa kouluissa panostusta vaativien kiusaamistilanteiden hoitoon ei anneta opettajille aikaa ja palkkaa. Kutsumuksen varaan siis jää tämäkin.

Siltä osin mainitsemasi resurssihomma on asian ytimessä.

[Kari Aittomäki]

Juupa juu. Kun toivoo tarpeeksi niin räävääjät löytää moraalisen rankansa ja jotenki muuttuu mukavikoiksi.

Melko uskomatonta asennetta tarjoillaan.
Joka puolella.

[Atticora]

En ole pyrkinyt ilmaisemaan, että koulun pitää pystyä kitkemään kaikki kiusaaminen. Pahoittelen epäselvää ulosantia ja yritän uudelleen. Oma kokemusasiantuntijuuteni aiheesta on viime vuosituhannelta, joten annetaan senkin olla. Tosin pelkkiä anekdoottejahan sitä työkalupakkiin taitaa kertyä edelleen näille nykyisillekin kokemusasiantuntijoille, niin en siltä pohjalta nyt puhdasta asiantuntijakeskustelua saa aikaan. Lisäksi saattaa olla mahdotonta sovittaa subjektiivista kokemusta objektiiviseen kokonaisuuteen, mutta koitan ottaa edes sanaston haltuun.

Varmaan tuon kivakoulu-metodin hienoutta tuli todistettua tuossa aloituksessa. Kokemusasiantuntijakaan ei jaksa ännännettä kertaa nöyrry anteeksipyytelyyn, niin sekin keissi saatiin pois päiväjärjestyksestä. Kokemusasiantuntija oppii nopeasti systeemin ja kieltää kotona ottamatta yhteyttä kouluun uudestaan. Kuriositeettinä voisin mainita hyvin lämpimät välit ja molemminpuolinen arvostuksen luokanvalvojan ja tapettavan prostituoitu-oletetun välillä. Pettymys kohdistui toimintamalliin, joka teini-ikäisen tytön mielestä sopii päiväkotilasten riitojen selvittämiseen. Eihän yläaste-ikäinen vielä ymmärrä, miten hienon jutun äärellä onkaan.

Sitten kun ollaan tekemisissä astetta vaikeimpien kilipäiden kanssa, tulee se oikea ongelma. Prosessi on käynnissä ja kaikki tietää mistä on kyse ja samalla tiedät myös, että seuraavana ja sitä seuraavana aamuna ja... Siinä helposti vuosi vierähtää ennen kuin tapaus todetaan toivottomaksi ja poistetaan - tai oppivelvollisuus päättyy.
Maallikkona sanoisin, että systeemissä on lapsen ihmisoikeuksien kokoinen aukko. Kai se sitten tukitaan äänestämällä vasemmistoliitto valtaan. Tulispa ne vaalit jo.

[Lasse Candé]

Tapsaattorilla hyvä pointti opekoulutuksesta. (Viittaan siis 60 op kokonaisuuteen, joista 40 op kursseja ja 20 op työharjoittelua.)

Vaikka koulutuksen rakenne perustuu täysin oikeaan ajatteluun että ennen kaikkea annetaan välineet kehittää itseään sen sijaan että tarjoiltaisiin käytännön osaamista ja vaikka tämä pieni kokonaisuus täytetään erittäin hyvin, on koulutuksessa sosiaalipsykologian alkeiden kokoinen aukko. Sellainen sisältökokonaisuus olisi työlle melko keskeinen ja varmaan tarjoaisi paremmat edellytykset tuoda työyhteisöihin osaamista kiusaamisen vastaiseen taisteluun ja tietenkin jo ihan rakentaa parempia oppimisryhmiä noin muutenkin.

Onko kenelläkään tietoa, onko tällaista missään nyt tai ollut ennen?

[tapsaattori]

Joo ymmärrän täysin että kiusattua ja hänen läheisiään ei paljon lämmitä se että miten hieno ja tieteellinen menetelmä Turun yliopistossa on kehitetty jos kaveri tulee nenä kipeenä koulusta kotiin.

Homman tarttis olla kuitenkin ammattimaista ja riittävästi resurssoitua. Muuten se on ei-johdettua harrastelua. Ja kokemusasiantuntijat huutelee mitä pitäis tehdä. Luonnollinen seuraus.

Yksi psykologian kurssi sisältyi tuohon 60op; oppimisen psykologia. En oikein muista jos siinä oli sosiaalipsykologiaakin mukana mutta pääpaino oli oppimisessa. Siihen tarvitsi lukea Lonkan kirja nimeltä oivaltava oppiminen. Oli muuten mainio ja helposti ymmärrettävä psykologian kirja. Yleensä en meinaa tajuta mitään humanisti jutuista.

[Hemmukka]

Mun mielestä lakia olisi hyvä muuttaa siten että nuoremmatkin olisivat rikoksista vastuussa.
Vois tönimiset loppua kun tulee pahoinpitelysyyte.
Ja vanhemmat korvausvelvollisiksi.
Siinä vaiheessa alkais kiinnostaa kun tulee muutaman tonnin vahingonkorvaukset maksettaviks.
Nykysäännöillä parhaiten varmaankin toimii väkivalta taikka sen uhka. Ikävä kyllä.
Erään tutun poikaa kiusattiin, no hän meni juttelemaan kiusaajan faijalle että saisi loppumaan.
Ei mennyt putkeen ja seuraus oli että kiusaajan faijan leuka murtui lyönnistä.
Tuli korvauksia maksettavaksi mutta poikaa ei enää kiusattu.

[Kai Kastemato]

Mä uskoin koulussa tosi pitkään siihen, että puhumalla selviää aina. Ja jos ei puhumalla, niin viimeistään antautumalla. Tämä toimi muistaakseni seiskaluokkaan asti, kun samassa koulussa oli kaikenlaista mopovarasta ja joukkuelajiharrastajaa. Sittenkin pääsin lopulta aika helpolla, riitti kun hoksasin jossain vaiheessa että edes teoreettinen mahdollisuus siihen, että rahasta tulee takaisin, riittää melkein aina. Ihan kaikilla se ei riittänyt, ja kerran oli sitten aika lähellä ettei kiusaaja saanut yhdeltä ikikiusatulta puukosta, mutta se oli sitä aikaa eikä asiasta tehty isompaa juttua. Sikäli tuokin toimi ratkaisuna, että tämä puukonheiluttaja sai sitten jatkossa olla nörtti ihan rauhassa.

Mutta sen verran nuo aika lievätkin kokemukset ovat vaikuttaneet, että vieläkin on aika vaikea hyväksyä sitä, että joku yrittää pelottelemalla saada mainetta, kunniaa tai kaljaa.

Mutta tässä aika läheltä jouduin seuraamaan nuoremman sukupolven kaverin kiusatuksi joutumista. Sälli on vähän pienikokoinen ikäisekseen ja oli sitten aina ottavana osapuolena "kaveriporukan leikeissä". Leikit sisälsivät sellaisia kestosuosikkeja kuten "potku munille", "käsivarsikuristus" ja "nyrkki sun naamaas", sekä yleisön suosikki "pestään sun kirja lätäkössä". Kyse on sen verran itsepäisestä tapauksesta, ettei ihan ensimmäisestä eikä vielä kymmenennestäkään puhunut koulussa tai kotona, lopulta sitten alkoi reagoimaan kotona tosi aggressiivisesti vastoinkäymisiin, ja ruvettiin vähän kyselemään että mistä kenkä puristaa. Pojan äiti otti sitten toistuvasti kouluun yhteyttä, ja sai aina hyvin vakuuttavan vastauksen niillä linjoilla, että ensinnäkään mitään kiusaamista ei voi tapahtua, kas kun meillä on tämä tämmöinen sitoumus tai mikäsaatana se nyt oli. Sitten vastaukset liukuivat semmoiseen "pojat on poikia"-tyyppiseen ja sen kautta alettiin ehdotella että onkohan toi teidän Seppo* vähän turhan herkkä. Avoimeksi jäi, miten tämä kannanotto sopi siihen kiusaamisenvastaiseen systeemiin, mutta ehkä pitäisi olla opettaja että ymmärtäisi.

Jos mä oikein näitä kertomuksia tulkitsin, niin opettajat puhuivat kyllä sujuvasti asiasta, ehkä jopa oppilaillekin, mutta sitten kun olisi pitänyt mennä ihan oikeasti tekemään jotain, kuten esimerkiksi lopettamaan se kiusaamistilanne, niin saatiin jollain ihailtavalla mentaaliakrobatialla käännettyä se tilanne omassa päässä sellaiseksi että ei tuossa mitään tapahtunut. Ehkä tätä tulkintaa sitten vahvistettiin lukemalla siitä kiusaamisenvastaisesta pamfletista että meidän koulussa ei kiusata, mene ja tiedä.

Lopulta oli sitten selvää, että pojan äiti oli opettajien mielestä kovin vaikea ja koulun henkilökunta äidin mielestä parhaimmillaan ravunsyöttinä, jolloin asian rationaalinen käsittely oli jokseenkin haastavaa. Kiusaajia ei kuulemma voinut siirtää edes johonkin toiseen kouluun, Siperiasta nyt puhumattakaan. Seppo vaihtoi koulua, ja on nyt ihan eri mies. Nukkuu öisin ja naureskelee päivisin.

En tiedä, esiintyykö opettajakunnassa joku ihmeellinen ikävien seurausten pelko syystä tai syyttä, mutta ehkä siellä ei ihan tarpeeksi kattavasti ymmärretä sitä vastuuta, joka keskenkasvuisten kanssa aikuisena toimimiseen kuuluu. Sivusta on tietysti helppo huudella, mutta näin maallikkona tuntuisi, että asiaan tarpeeksi ripeästi puuttumalla tarpeeksi ajoissa voisi säästää melkolailla vaivaa pitkällä aikavälillä.

Täällä on varmasti useampiakin alalla toimiva, olisi kiva kuulla, mistä tämä hyssyttelyn tarve kumpuaa? Ellette sitä itsessänne tunnista, niin luulisi, että ainakin jossain kollegassa?

*) nimi muutettu

[Mika]

Vastaan entisenä opettajana. Tai lukeehan työsopimuksissani vieläkin opettaja, mutta opetan nykyään vain aikuisia. Alaikäisiä (ja aikuisiakin) opetin 2003-2018. Tein välillä muitakin töitä.

Kuten tässä keskustelussa on käynyt ilmi, ne opettajien omat rahkeet noiden tilanteiden hanskaamiseen ovat ohuet. Siitä on jo juteltu, joten jatkan siihen liittyen siitä, että ihan liian pieni osa opettajista on miehiä. Naisilla ei ole eikä kuulukaan olla niin paljon testosteronia kuin miehillä.

Kyllä se nyt vain ihan aikuisten oikeasti on niin, että semmoinen keskenkasvuinen kolli ymmärtää vähintään yhtä hyvin, luultavasti paremmin kuin se keski-ikäinen pikkujouluissa sähläävä insinööri, että väkivallan uhka on hyvä huomioida oman hyvinvointinsa takia. Siinä tulee sitten punnittua syitä ja seurauksia sekä tehtyä nopeaa riskianalyysilaskentaa. Minun kokemusteni mukaan se eli tiukka ja asiallinen puhuttelu yleensä riitti (tähän ei siis tietenkään sisältynyt mitään sanottua väkivallan uhkaa, mutta kun ei tarvitsekaan sillä me ihmiset kyllä tunnistamme sellaisen muutenkin). Sitten jos oli oikeasti moniongelmainen ihminen, jolla se kiusaaminen oli vain yksi osa pahaa kokonaisuutta, eri alojen ammattilaiset ratkoivat niitä ongelmia. Näitä (surullisia) oppilaita ei sitten enää yleisillä tunneilla juurikaan nähty vaan heillä oli omat ryhmänsä. Sekin on sitten oma keskustelunaiheensa, mitä kaikkia puolia kummassakin (ajattelun helpottamiseksi jaan kahtia) järjestelyssä on.

Mutta koska kiusaaminen on usein ja aluksi pientä ja tavallaan puoliharmitonta sekä usein molemminpuolista, siihen voi puuttuua ojentavan huumorin kera. Kukaan ei menetä kasvojaan. Ne teinit ovat oikeasti tosi fiksuja tapauksia. Ne vain tekevät paljon vääriä valintoja, mutta siihen on syynsä (mm. aivokemia). Sitten jos saman kiusaajan toimintaan piti uudelleen puuttua, juteltiinkin kahdestaan. Samoin jos näin vakavan tapauksen, reagoin vakavasti. Ei kyllä hyppinyt yksikään teini silmille, kun aloin komentaa tosissani. Kun minähän olisin paininut, jos teini olisi käynyt kiinni, eikä niissä paineissa olisi ollut teineille jaossa kuin hopeamitaleita. Teinit tiesivät molemmat valmiuteni. Mutta näitä tilanteita oli todella harvoin, ja aina siis tiukka puhuttelu riitti*.

Ja olihan noissa sitten kaikkea virallistakin. Opettajan velvollisuus on raportoida kaikki tuollainen. Sitäkin kautta asiat etenevät ja varsinkin huoltajia puhuttamalla.

Ekstoverttinä porilaisena ja entisenä kouluhäirikkönä tulin aina hyvin toimeen niiden hankalampien tapausten kanssa. Kiusaamiseen puutuin heti. Koska kunnioitus oli molemminpuolista, puuttumiseni myös aina tehosi. Joskus joitakin lipsumisia tapahtui, mutta niitä sitten kyllä oikeasti pyydettiin anteeksi. Nämä synnynnäiset ominaisuuteni olivat suurin tekijä näiden tilanteiden ratkaisemisessa; huumorintajuinen, reilu ja tarvittaessa kova. Kunpa vastaus olisi toisenlainen...

*Teinitytöillä ei ole itsesuojeluvaistoa. Hankalimmat oppilaat olivatkin juuri tyttöjä. Silmille hekään eivät uskaltaneet, mutta suu kävi eikä mikään muuttunut. Nämä muutamat harvat minun piti delegoida rehtoreille. Mutta näissä ei kaikissa ollut kyse kiusaamisesta, mainitsin vain muuten tähän kokonaisuuteen liittyen.

[Kai Kastemato]

Mä en ihan osta tuota testoväitettä.

En nyt tarkoita, että opettajalla pitäisi olla joku tappajanvaisto noissa akuuteissa tilanteissa, mutta kyllä nyt jumalauta vähemmälläkin testopitoisuudella voisi myöntää, että kyllä toi Matti nyt kuristi Seppoa, jos siinä vieressä seisoo. Ainakin Sepon kannalta olis hauskempaa, jos todettaisiin että joo, sua kuristettiin eikä niin sais tehdä, nyt tulee Toimenpiteitä. Tää vaihtoehto, jossa uskotellaan että ei sua nyt ole millään voitu kuristaa, koska semmoista ei vaan tapahdu, on vähän ikävä.

[obmijoy]

Vastaan entisenä opettajana. Tai lukeehan työsopimuksissani vieläkin opettaja, mutta opetan nykyään vain aikuisia. Alaikäisiä (ja aikuisiakin) opetin 2003-2018. Tein välillä muitakin töitä.

Kuten tässä keskustelussa on käynyt ilmi, ne opettajien omat rahkeet noiden tilanteiden hanskaamiseen ovat ohuet. Siitä on jo juteltu, joten jatkan siihen liittyen siitä, että ihan liian pieni osa opettajista on miehiä. Naisilla ei ole eikä kuulukaan olla niin paljon testosteronia kuin miehillä.

Kyllä se nyt vain ihan aikuisten oikeasti on niin, että semmoinen keskenkasvuinen kolli ymmärtää vähintään yhtä hyvin, luultavasti paremmin kuin se keski-ikäinen pikkujouluissa sähläävä insinööri, että väkivallan uhka on hyvä huomioida oman hyvinvointinsa takia. Siinä tulee sitten punnittua syitä ja seurauksia sekä tehtyä nopeaa riskianalyysilaskentaa. Minun kokemusteni mukaan se eli tiukka ja asiallinen puhuttelu yleensä riitti (tähän ei siis tietenkään sisältynyt mitään sanottua väkivallan uhkaa, mutta kun ei tarvitsekaan sillä me ihmiset kyllä tunnistamme sellaisen muutenkin). Sitten jos oli oikeasti moniongelmainen ihminen, jolla se kiusaaminen oli vain yksi osa pahaa kokonaisuutta, eri alojen ammattilaiset ratkoivat niitä ongelmia. Näitä (surullisia) oppilaita ei sitten enää yleisillä tunneilla juurikaan nähty vaan heillä oli omat ryhmänsä. Sekin on sitten oma keskustelunaiheensa, mitä kaikkia puolia kummassakin (ajattelun helpottamiseksi jaan kahtia) järjestelyssä on.

Mutta koska kiusaaminen on usein ja aluksi pientä ja tavallaan puoliharmitonta sekä usein molemminpuolista, siihen voi puuttuua ojentavan huumorin kera. Kukaan ei menetä kasvojaan. Ne teinit ovat oikeasti tosi fiksuja tapauksia. Ne vain tekevät paljon vääriä valintoja, mutta siihen on syynsä (mm. aivokemia). Sitten jos saman kiusaajan toimintaan piti uudelleen puuttua, juteltiinkin kahdestaan. Samoin jos näin vakavan tapauksen, reagoin vakavasti. Ei kyllä hyppinyt yksikään teini silmille, kun aloin komentaa tosissani. Kun minähän olisin paininut, jos teini olisi käynyt kiinni, eikä niissä paineissa olisi ollut teineille jaossa kuin hopeamitaleita. Teinit tiesivät molemmat valmiuteni. Mutta näitä tilanteita oli todella harvoin, ja aina siis tiukka puhuttelu riitti*.

Ja olihan noissa sitten kaikkea virallistakin. Opettajan velvollisuus on raportoida kaikki tuollainen. Sitäkin kautta asiat etenevät ja varsinkin huoltajia puhuttamalla.

Ekstoverttinä porilaisena ja entisenä kouluhäirikkönä tulin aina hyvin toimeen niiden hankalampien tapausten kanssa. Kiusaamiseen puutuin heti. Koska kunnioitus oli molemminpuolista, puuttumiseni myös aina tehosi. Joskus joitakin lipsumisia tapahtui, mutta niitä sitten kyllä oikeasti pyydettiin anteeksi. Nämä synnynnäiset ominaisuuteni olivat suurin tekijä näiden tilanteiden ratkaisemisessa; huumorintajuinen, reilu ja tarvittaessa kova. Kunpa vastaus olisi toisenlainen...

*Teinitytöillä ei ole itsesuojeluvaistoa. Hankalimmat oppilaat olivatkin juuri tyttöjä. Silmille hekään eivät uskaltaneet, mutta suu kävi eikä mikään muuttunut. Nämä muutamat harvat minun piti delegoida rehtoreille. Mutta näissä ei kaikissa ollut kyse kiusaamisesta, mainitsin vain muuten tähän kokonaisuuteen liittyen.

Tässä Mikan viestissä oli kaikki tärkeimmät asiat allaoleva video nauhoite tuo esille sitä filosofiaa Mikä on tärkeä henkilölle joka on rangaistuksen alaisena, koulu Häirikkö kin haluaa antaa sellaisen kuvan että häiriköinti ei olisi hänen omaa syytä vaan muista johtuvaa.

Ihmisen kehittyminen alkaa muutenkin vasta sen jälkeen kun lopettaa toisten syyttämisen ja alkaa muuttamaan omaa toimintaa ja omia tuloksia

https://photos.app.goo.gl/iWk9A7XMNzakThWa6

[AlexMachine]

Tässä A-studiossa käsiteltiin aihetta. Noin 32 minuutin kohdalta alkaa.
Anteeksi mutta onko lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ihan pihalla?
"Pitää katsoa kiusaajan taustaa, kasvuympäristöä"
Puhutaan vastuusta, kasvattajien vastuusta, opettejien jne mutta ei mitään lapsen vastuusta. Ihan omasta kokemuksesta väittäisin että melkoisia utopioita maalaa.
"koulusta 3 päiväksi erottaminen ei ole vastaus jne". Ymmärrän kyllä pointin, mutta silti olen vahvasti sitä mieltä että jotenkin tässä nyt aivan liikaa mietitään kiusaajan tulevaisuutta ja mahdollista syrjäytymistä. On sekin tärkeä, mutta uhrin aseman pitäisi aina mennä edelle.
https://areena.yle.fi/1-50330961

[Hemmukka]

Johtuukohan tietynlainen kiusaajien ymmärrys siitä että monet päättävässä asemassa olevat ovat itsekin entisiä kiusaajia?
Sauli Niinistö esim on tietääkseni entinen koulukiusaaja.
Tällehän olis helppo laittaa piste jos todella ois halua.
Luulis rahaakin riittävän koska ongelma koskettaa aika monia, jonkun tutkimuksen mukaan 40% koululaisista kokenut tulleensa kiusatuiksi.
Tulee ja on tullut kalliiksi yhteiskunnalle.
Asia mikä ei vielä ole tullut esille on opettajien harjoittama kiusaaminen.
Aiheesta kirjoitti myös Jarkko Stenius kirjassaan.
Itse joutunut myös kokemaan samaa ja tunnen muitakin.
Syistä on tässä vaikea sanoa, itse veikkaillut jonkunasteisia luonnehäiriöitä. Hakeudutaan auktoriteettiseen asemaan.
Tai ehkä vaan vääriä henkilöitä opetusalalla.