luupää kirjoitti: ↑heinä 27, 2019, 01.21
Niin se teksti on kokonaisuudessaan nähtävissä yllä olevassa linkissä. Se on postattu ja sitä on lainattu useampaan otteeseen tässä ketjussa. Siinä lukee, edelleen, ihan selkokielellä Aholan taustat. Se ei ole varsinaisesti mikään salaisuus. Kun nyt nostat sen esille niin mitä tarkalleen ottaen haluat sanoa?
Että hänen väitteensä on virheellinen? Hän ei tiedä mistä puhuu? Ei ymmärrä historiantutkimusta? Mitä?
Sitä, että mielestäni nostat hänen sanomansa vähän turhan korkealle jalustalle, ja olet puhunut hänestä jokseenkin harjaanjohtavasti, esim. "asiaan perehtyneenä tutkijana." Hän on varmasti perehtynyt asiaan, ja hän on myös tutkija, mutta tutkii täysin eri asiaa, joten tittelinsä ei ole kovin relevantti. Etenkin, kun hän esittää näkemyksensä ilman mitään perusteluja, tai ottamatta kantaa siihen, mistä miekat tai arvometallit ovat tulleet. Tämä kantaaottamattomuus on ihan ymmärrettävää, kun ottaa huomioon, että kyseessä oli haastattelu joka vain sivusi aihetta, mutta myös vähentää huomattavasti hänen lausahduksensa todistusarvoa.
Etenkin, kun vertaa esimerkiksi siihen, että arkeologi Mikko Moilanen on sanonut Suomessa olleen viikinkiajalla "poikkeuksellisen vaurasta väestöä", ja että pelkästään miekkoja oli niin monia, että esimerkiksi turkis- ja orjakauppa eivät olisi riittäneet niiden ostamiseen. Hän spekuloi, että miekkoja olisi tarttunut suomalaisten mukaan ryöstöretkiltä. Tai siihen, että Marianne Schaumann-Lönnqvist kertoo rautakautisten löydösten (arvometallit haudassa, korut, lasi, jne.) osoittavan, että Suomessa oli huomattavaa taloudellista ylijäämää, ja se oli "laajalle levinnyttä."
Niin ja miten tuollaisessa kysymysasettelussa voi puhu muusta kuin todennäköisyyksistä ja spekuloida?
Ei totta kai voikaan, on vain mielestäni painottamisen arvoista, että kyseessä on spekulointi, puolin ja toisin. Että asia on niin kuin keskustelun arvoista, eikä sitä voi ratkaista pelkästään sillä, että lainaa jotain auktoriteettia.
Jostain kummasta syystä heitä ei pahemmin kiinnostaneet myöskään Upsalan pohjoispuolella olevat laajat alueet vaan suuntasivat ennemmin itään. Ja se alue alkoi heidän takapihalta. Upsala on BTW osapuilleen samalla leveyspiirillä kuin eteläsuomi.
Ei pidä paikkaansa; viikinkien asumukset Ruotsissa ylettyivät ainakin Iisalmen korkeudelle.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/ ... ansion.svg
https://vignette.wikia.nocookie.net/alt ... 1023180210
https://i.pinimg.com/originals/ba/0e/ca ... 81eac6.jpg
Pohjois-Ruotsi ei myöskään tarjonnut helpompaa pääsyä tai välietappeja muihin maihin jotka kiinnostivat viikinkejä, kuten Venäjä tai Viro, toisin kuin Suomen rantaviiva olisi tarjonnut, tai jopa sisämaa Laatokan lähistöllä.
Heiltä tuskin puuttui kyky ottaa halutessaan myös nykysuomen haltuunsa.
Kyllä, pidän erittäin todennäköisenä, että viikingit olisivat tarpeeksi halutessaan voineet valloittaa Suomen, jo pelkästään miesylivoiman takia. Suomi ei todisteiden valossa ollut rutiköyhä, ja täällä todistetusti oli ainakin
joitain esineitä, jotka heille olisivat ilmaiseksi kelvanneet, puhumattakaan rannasta. Silti aluetta ei vallattu. Tämä on mielestäni todiste siitä, että täällä on myös ollut tarpeeksi vahva vastarinta -- ainakin potentiaalinen sellainen -- että viikingit eivät ole nähneet hyväksi ideaksi hyökätä isolla joukolla. Juice wasn't worth the squeeze.
Eli vaikka rikkauksia oli, niitä ei ollut niin paljon, että ne olisivat olleet sen arvoista, monta miestä olisi saattanut kaatua. Läpikävellen täältä ei siis olisi saanut maata, miekkoja tai koruja.
Pelkästään tämä on se, mitä pidän todennäköisenä. En sitä, että suomalaiset olisivat voittaneet viikinkien yhteenkootun armeijan, tai että suomalaiset olisivat olleet kovempi pala kuin vaikka Englanti. Risk vs. reward ratio ei vain ollut kohdillaan Suomessa, mutta oli Englannissa.
Mites tällainen vaurastuminen on tapahtunut esihistoriallisessa yhteiskunnassa ilman että populaatio on kasvanut? Tuleeko mieleen esimerkkejä? Turkiskaupalla?
En tiedä. Turkiskauppa on varmasti ollut ainakin osa yhtälöä. Ehkä orjakauppakin. Ei kuitenkaan mielestäni vaikuta siltä, että nämä olisivat riittäneet, jota mieltä oli myös Moilanen. Kun ottaa huomioon, että suomalaiset olivat "sotaisa yhteisö", niin ryöstöretket johonkin suuntaan ovat kai myös yksi vaihtoehto, tai pieni tai suuri osa yhtälöä.