Taistelukenttien kypärät

[Andy]

En kyllä usko, että missään aseellisessa taistelussa olisi käytetty suunnitelmallisena taktiikkana puskemista. Sen kantama on lyhyt verrattuna mihin tahansa kädessä pidettävään aseeseen ja mikä pahempaa, se tuo pään vihollisen iskuetäisyydelle. Vaikka olisi kypäräkin, niin ei se sotakirveen isku otsaan hyvää tee.

Se on toinen asia, että aseen rikkoutuessa ja jouduttaessa painiin vihollisen kanssa, puskeminen on yksi mahdollinen ja historian saatossa lukemattomia kertoja käytetty taktiikka siinä kuin vaikka varpaille tallaaminen tai olkapäällä iskeminenkin. Minkään armeijan suunnitelmalliseen doktriiniin se ei luullakseni ole kuitenkaan koskaan kuulunut, niin että sitä varten olisi tehty varusteita.

[Poista käyttäjä 1747]

En näe, että puskeminen olisi ihmiselle mitenkään vaistonvaraista. Eläimellisempää joo, kun malli kerran otetaan suoraan pässiltä. Puskemisen täytyy olla oivalluksen ja analysoinnin kautta omaksuttu tapa. Jo senkin takia, että ilman ymmärrystä mitä tekee, se on täysin hasardi tekniikka.

Nääh. Ei se ole eläimellistä eikä siinä ole otettua mallia pässiltä, puhvelilta tms. Raaka, suoraviivainen ja vahingoittamishalua indikoiva kyllä mutta niin on moni muukin tekniikkka. Vrt. jykevämpi avari joka on helpmpi mieltää nyrkkiä pehmeämmäksi vedoksi vaikka sillä tod.näk sammuttaa seikeniä helpommin valot.

Sellainen enempi brutalismus tarjonta asennevammaiselle alfalle muistuttaa häntä hännysteleviä vähäisempiä koiraita paikastaan ravintoketjussa.

Niin ja pässeillä ja muilla päitään vaginan himossa yhteen hakkaavilla otuksilla on erilainen ruuminrakenne (sanoo kapteeni obvious): ne suojelevat naamaansa laskemalla päänsä ennen impaktia. Kuten jokainen heteropalloa pelannut tietää, niin moista yrittävä pystyssä kävelevä kädellinen uhmaa rullatuolikohtaloa.

Siitäkin voi vetää sellaisen johtopäätöksen että piikkikypärän ainoa funktio oli aikansa sotilasmuodin seuraaminen. Kyseinen koriste oli muotia mongolien ja eri turkkilaisten heimojen keskuudessa jo keskiajalla. Takatukka Güntherit käyttivät niitä vielä ww1 alussa vaikka olivat kalliimpia ja suojasivat huonosti.

Oli piikkiä, puolikuuta, hevosen jouhia jne...

Edit: viimeiksi mainitut käyttivät myös välillä ihmisen lärviä muistuttavia naamareita joten ehkä sekin ”muoti” oli levinnyt sitä kautta hapankaalikansojen keskuuteen. Tai sit sekin on vaan sattuma ja uudelleenkeksitty pyörä...

[Atticora]

Niin ja pässeillä ja muilla päitään vaginan himossa yhteen hakkaavilla otuksilla on erilainen ruuminrakenne (sanoo kapteeni obvious): ne suojelevat naamaansa laskemalla päänsä ennen impaktia. Kuten jokainen heteropalloa pelannut tietää, niin moista yrittävä pystyssä kävelevä kädellinen uhmaa rullatuolikohtaloa.

Ilmaisen itseäni epäselvästi. Eläimellisyys oli siis minunkin mielestä, että jos edellinen kirjoittaja puskemisessa jotain eläimellistä näkee, niin korkeintaan tuon idean voi saada eläinkunnasta. Voi sen keksiä muutenkin. Yritin sössöttää, että ihmisen kohdalla pään käyttäminen tähän tarkoitukseen ensimmäisen kerran vaatii hieman pohdintaa ja kokeilua, se ei ole riemukas evoluution kukkanen kuten lemmenkipeillä puheveleilla.

[Andy]

Saksalaisten piikkikypärä oli todellisuudessa nahkalakki, jossa metallinen piikki oli vain koristeena. Päätä se suojasi vain sateelta. Jos ajattelee kypärällä iskemistä esim. remmeistä kiinni pitäen, niin väittäisin että normaali teräskypärä olisi paljon vaarallisempi ase.

[Poista käyttäjä 1747]

...ihmisen kohdalla pään käyttäminen tähän tarkoitukseen ensimmäisen kerran vaatii hieman pohdintaa ja kokeilua, se ei ole riemukas evoluution kukkanen kuten lemmenkipeillä puheveleilla.

Heteroa...

[Kari Aittomäki]

Niin, puskeminen on tappelutekniikka kuten noista elukkapätkistä on nähtävissä.
Ei pökkäilyllä taistelussa juuri tekoa ole mutta aivan varma on että sielä käsikähmässä on vedelty aivan kaikella.
Kypärä on vahva möltti jolla on hyvä huitaista..

Ne lukemani esimerkit on ollu eka maailmansodasta ja aiemmalta ajalta kun sällit on viilaillu jonku reunan teräväksi juuri rähjätilanteita ajatellen.
Tiettävästi jotku tommyt on ollu varsin hyviä myös heittään niitä hattujaan.

Ja muistetaanpa että myös Rokka puski, tehottomasti tosin mutta kuitenkin. Siinä vanginottamisjutussa jossa saaliiksi jäi Baranovin poika.
. Mie puskin, löin ja potkin.

Kiitoksia infosta myös, en tiennytkään että se preussien korskea piikkikypäri olikin nahkalakki.
Tiesin kyllä myös sen aronpoikain piikkikypärä-jutun mutten muistanut.
Kun sitä jotenkin aina tuumaa jotta myllytys muovaa heebelit käytäntöä kohti mutta oikeestihan siellä on näyttävyydellä iso osuus kyllä.

Eipä se metrinen karvahattukaan kovin käytännöllinen ole mistäänkohtaa.

[Jussi Häkkinen]

Tiettävästi jotku tommyt on ollu varsin hyviä myös heittään niitä hattujaan.

Olisiko tälle lähde jossain?

Ja muistetaanpa että myös Rokka puski, tehottomasti tosin mutta kuitenkin. Siinä vanginottamisjutussa jossa saaliiksi jäi Baranovin poika.
. Mie puskin, löin ja potkin.

Kyseessä on kaunokirjallisen teoksen hahmo.

Eli pahoittelut kyynisyydestä, mutta lähteitä käytölle kaivataan.

Ensimmäisen viestien tuki/aurinkolipallisen roomalaiskypärän lipan teroittaminen olisi muuten miekkaa ja keihäitä käyttävän omille käsille ns. hyvin tyhmä veto.

[Kari Aittomäki]

Ei, ei ole lähteitä.
Nämä on jutteluksien muistumaa kun itse olin nuori ja veteraanit jaarittelevia.
Kun kysyin kirjoista ja artikkeleistä lukemiani pikkujuttuja..kaskun muistin enoToivon ja muitten hirmujen kertomia juttusia sotatyöstä..
Ja sitte muistin muita juttusia uskokeista (jotain kroaatteja), skoteista joista jotkut kai viilaili kypäriään ja ihan suomalaisistakin..

Ydin oli siinä että Brodiehelmet oli kevyt ja sopiva ja jotkutsällit kaiketi viilas niihin reunoihin terää. Joku oma nimikin viritykselle nousi mutta sitä en kyllä muista. Tarkotti jotain wanhempaa kypärätuunausta muistaakseni, joka minusta viittais varusteitten virittelyä mylläkkää varten jep, vanhalla kaavalla.

Juu, toki Rokka on fiktiivinen hahmo mutta hänellä on esikuva ja Linna krijoitti varsin lujasti kokemaansa nojaten.
Vaikka tuo kohtaus ois juurikin tarkoitettu esittelemään Rokan suorituskykyä, sisältää se silti tarinointia.
Mutta myös elävän ja uskottavan kuvauksen käsikähmästä. Mie löin, potkin, puskin ja hakkasin. Painimaaottelu, saaäntöihän mie taisin siinä rikkoa mutta ku he tulivaat sellásel joukol.

Rokka kyllä juu tappaa kookkaan ja osaavan miehen naamaan lyömällä, joka ei oikeen tekona ole uskottavansorttinen. Vaikka tällin tukena olikin kahva. Eli tarintahan se kaiketi on.

Ensimmäisen viestien tuki/aurinkolipallisen roomalaiskypärän lipan teroittaminen olisi muuten miekkaa ja keihäitä käyttävän omille käsille ns. hyvin tyhmä veto

Milleen siis?

[Jussi Häkkinen]

Oma käsivarsi ja kädet osuvat noita astaloita käytettäessä - etenkin, jos kyse on nahinasta - omaan kypärään ajoittain vaikkapa lyönti/pistokulmaa haettaessa.

[Lasse Candé]

En itse tunne kovin hyvin aseellista taistelua kypärä päässä, mutta minäkin taivun uskomaan, että vähemmän käytännölliset vaaralliset ulokkeet ovat vaarallisempia kantajalle itselleen kuin viholliselle. Vahinkoja voi myös sattua taistelun ulkopuolella ja silloin ne kohdistuvat itseen tai omiin.

En mielelläni kantaisi juuri mitään sellaista varustusta joka altistaa onnettomuuksille sitä kautta että arkielämän tottumukset turvallisista alueista vaikkapa käsien liikkeille eivät pätisikään. Onneksi intissä kaikki välineet joihin ei ollut tottunut vain kolisivat päin eivätkä tehneet reikiä tai haavoja. Paitsi se saamarin säilykepurkki.

[Andy]

Roomalaista kypärää kannettiin tällä tavalla. Kantotapa muuten selittää myös sen, miksi poskisuojat oli saranoitu.



Juostessa teroitettu lippa ainakin aiheuttaisi vaaraa käsille. Ja muutenkin se olisi todella hankala, kun yövyttäisiin teltoissa ja vastaavaa. Kannattaa hahmottaa, että legioonalaisen elämä oli pääosin ihan muuta kuin sotatorvien soittoa ja taistelulinjojen ryskettä. Keskimääräinen keisariajan legioonalainen osallistui kenttätaisteluun ehkä kerran koko 20 vuoden palvelusajallaan.

Toki on aivan mahdollista, että monisatatuhantisesta Rooman armeijasta on joku legioonalainen joskus vuosisatojen saatossa viilannut kypäränlippaansa. Jos ei muuten niin sotamies Honkajoen hengessä. Mutta ei se nyt mikään yleinen tapa missään tapauksessa ole ollut.

[Kari Aittomäki]

Hyvää infoa.

Olettaisin että kypäränviilailu menee samaankastiin sen kovinyleisen puukonhiomisen kanssa. Se on se sosiaalinen kerroin.
Kun levottomuutta puretaan taisteluorientaation kanavointina, taustalla kenties joku onnistunut mylläkkätapahtuma.
Eli kypärillä on onnistuttu täräyttään tehokkaasti, joku on kenties nähnyt ja juttu tulee puheeksi.
Jonka jälkeen on mielekäs teko viilata kypäränreunaa jostainkohti terävämmäksi.
On se hurja.

Sellaisesta ilmiöstä lie kyse, aseitten näkyvä valmistelu on ajasta aikaan ollu osa riittiä.

Olen ollut kuulemassa tarintaa nuoresta jockista joka oli taitava heittämään brittikypäräänsä, oli tehnyt tempun monastikin lähimylläkässä.
Tokakekkereissä, Jock oli para. Sillä heittokypärillään oli nimi jota en muista. Intuitio viittais aikaintaa, jotain diskuksenkaltaista.

[Andy]

Onko olemassa joku lähde kypärien viilailulle, että sitä ylipäätään olisi tapahtunut?

[Antti]

Tämä ei liity kypärien lippojen teroitteluun, mutta kas tässä esimerkki puskemisesta antiikin kirjallisuudessa, Quintus Curtius Rufuksen Aleksanteri Suuren elämäkerrasta (9,7). Ollaan jo kaukana idässä, ja muuan makedonialainen on humalassa haastanut ateenalaisen Dioksippoksen kaksintaisteluun. Makedonialaisella on vasemmassaan kilpi ja keihäs (sarissa), oikeassaan heittokeihäs ja vyöllä miekka, Dioksippos on alasti varusteenaan nuija.

Igitur Macedo, haud dubius eminus interfici posse, lanceam emisit. Quam Dioxippus cum exigua corporis declinatione vitasset, antequam ille hastam transferret in dextram, assiluit et stipite mediam eam fregit. Amisso utroque telo, Macedo gladium coeperat stringere, cum occupatum, complexu pedibus repente subductis, Dioxippus arietavit in terram, ereptoque gladio, pedem super cervicem iacenti imposuit stipitem intentans elisurusque eo victum, ni prohibitus esset a rege.

'Niinpä makedonialainen, otaksuen voivansa tappaa vastustajansa etäisyyden päästä, heitti keihäänsä. Dioksippos väisti tämän pienellä vartalon taivutuksella, ja ennen kuin makedonialainen ehti siirtää toista keihästään oikeaan käteensä, Dioksippos syöksyi hänen luokseen ja katkaisi sen keskeltä nuijallaan. Menetettyään molemmat aseensa makedonialainen alkoi vetää miekkaansa, kun Dioksippus tarttui häneen, vei häneltä nopreasti jalata alta ja puski hänet maahan, ja napattuaan hänen miekkansa asetti jalkansa maassa makaavan kaulalle aikoen iskeä hänet kuoliaaksi nuijallaan, ellei kuningas olisi estänyt häntä.'

Mitä tämä osoittaa on lähinnä se, että puskeminen (arietare, siis pässin lailla) on ollut ainakin painista tunnettu juttu. Välttämättä se ei tapahdu tässä edes päällä. Taistelukentälle sijoittuvia mainintoja ei ole tullut vastaan.

[Jaakko Tahkokallio]

Olen seuraillut potkua kai yli vuosikymmenen, ja monesti pitänyt osallistua, mutta vasta nyt tuli tehtyä...
Kiinnostava ketju, ja kiinnostava huomio tuosta roomalaisen kypärän "puolilieristä". En ole koskaan pysähtynyt ajattelemaan, mikä sen funktio voisi olla. Mutta yksi tulkinta tulee nyt mieleen.

Veikkaisin, että tuon lipan ensisijaisena tarkoituksena olisi tarjota suojaa nuolilta ja muilta projektiileiltä. Kun kamaa tulee päin näköä ihmisen luontainen reaktio on kääntää päätä alaspain niin, että osumia tulee paljon sinne kypärän laen otsapuolelle. Tästä projektiilit voivat liukua kasvoille tai rinnuksille. Nuolet myös suorastaan räjähtelevät kappaleiksi, ja puusäleet ja kärki lentelevät siitä vaarallisesti. Tuo lippa tuossa estäisi vaurioita tässä tilanteessa, eli blokkaisi nuolien ja sirpaleiden matkan kasvojen / rinnan suuntaan. Hyvin samaan tapaan joissain 1400-l. rintahaarniskoissa on yläosassa ulostörrättävä lievästi v:n muotoinen levy, jonka funktio on estää nuolia liukumasta rintaa pitkin ylös kaulasuojan (aventail tms.) alle. Tässä erinomaisessa videossa on hyvää materiaalia tätä ajattelua valottamaan (aiheensa siis ns. pitkäjousi vs. 1400-l. rintahaarniska):


Toissijaisesti lippa saattaisi toimia samaan tapaan myös lähitaistelussa. Kukaanhan ei oikeasti tiedä, miten legionaalaiset täsmälleen taistelivat, mutta aika laajasti käsittääkseni ajatellaan, että perusasento oli selvästi eteenpäin kumartunut. Ts. kilpi siinä edessä suojaa ja se liikkuu siitä aika paljon myös ylöspäin (alareuna nostetaan eteen ja sillä isketään); miekalla sitten pistetään paljolti kilven alta, maalina vastustajan reidet / haarat / vatsa. Tässä asennossa myös pää olisi etukumarassa ja lieri ohjaisi kypärän yläotsalohkoon tulevat pistot pois kasvoista.

Mutta selvemmin tämä hyöty luultavasti tuntuisi, kun otetaan paljon nuolia vastaan. Ja näin roomalaiset varmasti monesti tekivät, eli pitivät tiukkaa muotoa kasassa melkoisessa metallituiskussa.

Yleensähän edessä oleva lippa kypärässä suojaa kai ensisijaisesti ylhäältä ja yläviistosta tulevilta lyönneiltä. Muistaakseni vaikka 1600-l. ratsuväkikypärissä voi olla tämäntyyppisiä lippoja, ja eka mieleen tuleva tulkinta on silloin, että tarkoitus on suojautua toisen ratsastavan miekkamiehen iskuilta. Mutta tuo legionaalaiskypärän versio ei vaikuta lyöntien pysäyttämiseen kovin hyvältä. Hieman skeptinen olen myös tuon lujike-teorian suhteen, sillä vastaavaa tapaa vahvistaa kypärää ei ainakaan heti tule mieleen muusta kontekstista. Toki voi olla vaan etten tiedä tästä asiasta.

Mielenkiintoinen tuo Antin kaivama puskureferenssi. Siinä voidaan kyllä tarkoittaa myös yleisesti eräänlaista taklaamista, kuten Antti sanoikin, vaikka sana viittaakin suoraan pässimäiseen suoritustapaan.