Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Juokseminen

Keskustelua voimaharjoittelusta, kamppailulajien oheisharjoittelusta, liikuntaravitsemuksesta ja urheiluvammoista

Valvoja: Valvoja

Vastaa

Harrastatko juoksua?

Joo
62
34%
Joskus
86
46%
En
37
20%
 
Ääniä yhteensä: 185

Poista käyttäjä 1747
Viestit tässä aiheessa: 1

Juokseminen

#361

Viesti Poista käyttäjä 1747 »

PetriP kirjoitti: syys 2, 2018, 12.16 Vieläkin on heimoja jotka metsästää juoksemalla antiloopin kiinne
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 8
Viestit: 16086
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Juokseminen

#362

Viesti Kari Aittomäki »

PetriP kirjoitti: syys 2, 2018, 12.16 En usko että taaksepokuun kannattaa kiinnittää huomiota. Harjoitteilla sitä voi tehdä paremmaksi, mutta jos jalkoja rupeaa kovin tietoisesti ohjaamaan niin se ei toimi. Polvia pitää nostaa sen enemmä mitä lujempaa menee
En nyt ihan saa ajatuksesta kiinni?
Kun opeteltiin liikeanalyysin tekemistä, se tasaisella juoksijan taakkepotkaisu oli ikäänkuin koko juoksutapahtuman keskiö, sitä taaksesaattoa käytiin oikein hiomassa. Polviennostelu oli hukkaliikettä.

Herkistelevän polvennoston funktio on maastojuoksun myötäilevässä rytmissä.

Nämä siis on niitä oppeja joita mulle on kipattu.
Ja olen ittekkin keskittynyt asfalttijuoksussa etenkin siihen tehokkaaseen lantio/nilkka-työntöön, vienyt asennon lievään etukumaraan eli ollut kovasti eteenpäin-menossa.
Olin tyytyväinen tuloksiinkin kyllä, testicoopperissa meni intissä (82kg) joku 3300m ja hiukan alta nelikymppisenäkin vielä karvan alle 3000.
Tyydyttävä tulos reilusti päälle satakiloiselta.

Eli kuten sanottua, perkeles kun mun on ikävä iltalenkkejä.
Kuvake
flammee
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 107
Viestit: 11111
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu

Juokseminen

#363

Viesti flammee »

Joo, mun käsitykseni mukaan melkolailla ainoa kohta missä lihastyötä tehdään juostessa on siinä vaiheessa kun jalka on maassa ja sillä ponnistetaan. Siitä on sitten vaihtelevaa dataa että onko nilkan ojennus ja varvastyöntö enää aktiivista touhua, mun käsittääkseni ei. Jos jalan vie taakse niin se tulee eteen ihan itestään lonkankoukistajan kuminauhaefektin kautta, tätä on testattu alaraajahalvaantuneilla viemällä se jalka taakse, jolloin se sitten tulee itestään takaisin eteen samalla liikkeellä kuin mitä se normaalissa askelluksessa tulee. No, en tietä miten aktiivinen polvennosto vaikuttaisi asiaan, voihan se tuoda voimaakin askeleeseen. Nopeutta voidaan kasvattaa joko lisäämällä askelpituutta pitäen askelnopeus samana, tai lisäämällä askelnopeutta, pitämällä askelpituus samana..

Kropassa on sellanen automaattinen hienosäätösysteemi, joka autonomisesti optimoi liikkeen mekaniikkaa taloudellisemmaksi, kun vaan tekee paljon "tyhmiä" toistoja eli ei yritä puuttua asiaan ite millään tavalla. Ite pyrin menemään sillä, eli silloin kun lisään vauhtia, niin en keskity mihinkään yksityiskohtaan, vaan yritän vaan mennä lujempaa. Kaks teknistä jippoa mulla on joita käytän - pyritään pitämään juostessa jalkoja enemmän koukussa kuin mitä luonnollisesti tulisi (niin plantaarifaskiitti pysyy loitolla) ja jos alkaa nivustaipeita särkeä, niin nostelen kantapäitä aktiivisesti takareidellä siinä vaiheessa kun ne olisivat lähdössä muutenkin maasta..

Ite olen harrastanut pääosin nautiskelutyyppistä juoksentelua eli kilometrien keräilyä ja pääosin metstäpoluilla, joten ennätystulokset ovat treenikilometreihin nähden varsin vaatimattomat. Ennen vammailukierrettä eli 2012 juoksin kympin aikaan 43 min 43 s, se lienee paras. Seuraavana vuonna oli tunnin juoksussa 13,5 kilsaa, mutta se oli aika ruuhkainen urheilukenttä, eli ohitteluissa joutui kiertään ja hidastaan.. Cooper on parilla yrityksellä jäänyt aina karvan alle kolmen tonnin. Ihmeen vähän sitä vauhtia saa pitemmällä matkallakaan höllätä, kun siis tuo kympin keskinopeus tekis cooperilla muistaakseni 2850m..
– Lukutaitoinen ihminen ymmärtää, että jos kaksi asiaa on samassa virkkeessä, se ei tarkoita sitä, että ne rinnastetaan keskenään.
Kuvake
MarkkuT
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 16
Viestit: 6493
Lauteille: Maaliskuu 2005

Juokseminen

#364

Viesti MarkkuT »

Mielenkiintoinen TED-luento, jossa myös noita ruumiinrakennejuttuja käsitellään:



Pitkät jalat ja ohuet nilkat olisivat juoksuun paras kombo, mutta kyllä persjalkainen meikäläinenkin on juoksemalla päässyt tiloihin. :D
Ain't no one.
PetriP
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 5
Viestit: 2135
Lauteille: Toukokuu 2006
Paikkakunta: Espoo
Etulaji: Judo

Juokseminen

#365

Viesti PetriP »

Joo polvea ei tartte ehkä nostaa, mutta kun vauhti kasvaa niin kyllä se polvi nousee. Jos katsot noita ihan huippuja polvi viedään eteen koukistetttuna ja taaksepäin menevä liike alkaa siellä edessä ja jalkaosuu juoksijan alla maahan (eli se kiihdytettään ilmassa.

Ja jos noita juostessa yrittää säätää kaatuu nenälleen :)

Youtube on kiva

aika korkealle se polvimenee


Ja vertailuksi 100 polvennostoa kattella tosta


Mulle noi maratoonarit menee jo käsittämättömän lujaa. Jokainen satanen 18 sekuntiin. montaa satasta ei perässä pysyis.
Kuvake
MikaM
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 5
Viestit: 5292
Lauteille: Marraskuu 2009
Paikkakunta: Naantali
Etulaji: Jumppa

Juokseminen

#366

Viesti MikaM »

Jonkun verran matkasta kiinni ja paljon siitä, miten itse mieltää asioita. Iso totuus tuossa PetriP:n äskeisessä kommentissa. Jalka tosiaan potkaistaan ja vain käväisee maassa.
Itsellä on sama, kuin pyöräillessä. Kun keskittyy nostamiseen, polkaisu toimii paremmin (toisella jalalla). Ja jos keskittyy polkaisuun, tuppaa toinenkin jalka vähintään olemaan jouten tai jopa painamaan epätahdissa alas.
“Maamiinat kioskeihin”
RadioRock
Kuvake
Ile
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 11
Viestit: 6402
Lauteille: Lokakuu 2009

Juokseminen

#367

Viesti Ile »

Itse olen ollut huomaavinani, että jos keskityn pitämään lantion alueen ryhdikkäänä ja mielikuvatasolla pyrin siihen, että vartalon painopiste ei pahemmin huoju tai pompi, niin jalat tuntuvat toimivan vähän kuin automaattisesti hyvin/oikein.

Vaikka yksilön luonnollinen juoksutapa ja rytmi onkin usein ihan ok, niin ilmeisesti moni "aloittelija" ottaa helposti hieman turhan pitkiä askelia. Eli asento ja painopiste pikkuisen liikaa romahtaa joka askeleella ja vauhti saattaa vähän tyssätä. Kun oikeampi tapa olisi vähän nopeampi kosketus.

Tuon voisi ehkä ajatella johtuvan siitä, että lihaksisto ei ole vielä niin tottunut juoksuun? Ainakin pikajuoksun osalta muistan lajianalyysistä lukeneeni, että merkittävä asia on nimenomaan kontaktiaika (siis maakosketuksen kesto) ja sen pitämiseen lyhyenä tarvitaan voimaa.

No hiddo, kaivoin esiin kun mulla on näitä tallennettuna tähän koneelle (alleviivasin muutaman mielenkiintoisen pointin).

Janne Alasalmi: PIKAJUOKSUN LAJIANALYYSI JA HARJOITTELUN OHJELMOINTI
2.1.1 Biomekaniikka
Juoksunopeus muodostuu asklepituuden ja askeltiheyden tulona (Mero ym. 1992). Juoksunopeutta voidaan siis lisätä parantamalla joko askelpituutta, askeltiheyden säilyessä, tai nostamalla askeltiheyttä askelpituuden säilyessä tai parantamalla molempia yhtäaikaisesti. Lisättäessä juoksunopeutta ihmiset käyttävät molempia keinoja eri suhteissa. Askelpituuden kasvattamisella on suurempi merkitys hitaammilla nopeuksilla ja askeltiheydellä suuremmilla nopeuksilla. (Luhtanen ym. 1978; Weyand ym. 2000.) Askeltiheys muodostuu lentoajan ja kontaktiajan määrittämänä. Askelpituus taas riippuu juoksijan nopeudesta irtoamishetkellä ja alastuloasennosta. Askelpituutta voi siis pidentää myös keinotekoisesti kurottamalla heilahtavalla jalalla mahdollisimman kauas painopisteen etupuolelle, mutta tämä ei ole nopeutta lisäävä menettelytapa. Päinvastoin tällöin aiheutuu suuria jarrutusvoimia ja askeltiheys sekä nopeus laskevat. Huippujuoksijoilla tämä välimatka painopisteen ja alastulopisteen välillä on pienempi kuin hitaammilla. (Mann ym. 1984 & 1985.) Myös kontaktiaika on huippujuoksijoilla pienempi, joten heidän täytyy tuottaa suurempia voimia lyhyemmässä ajassa kuin hitaammat juoksijat, jotta muodostuisi riittävä impulssi juoksijan lähettämiseksi takaisin lentoradalleen. Toisaalta tämä tarkoittaa myös, että jalan heilahdusaika on lähes sama nopean ja hitaan juoksijan välillä ja ero askeltiheydessä muodostuu lähes ainoastaan eroissa kontaktiajoissa. (Weyand ym. 2000.)
Siis tämä koski nimenomaan pikajuoksua, mutta kai tuosta voi hakea jotain analogiaa muuhunkin juoksuun.
Kuvake
Eizei
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 8
Viestit: 928
Lauteille: Huhtikuu 2006
Paikkakunta: Jyväskylä

Juokseminen

#368

Viesti Eizei »

Tuli mieleen tästä "tarvitaan voimaa" ja "tuottaa suurempia voimia lyhyessä ajassa"... Mä tykkään kattella asioita siitä vinkkelistä, ettei tarttis varsinaisesti tuottaa mutta kanavoida. Meillä on se allmighty universumin voima siellä kaikilla taustalla. Voimantuottoasia on siitä jännä, että se voi tarkoittaa monenlaista asiaa. Omalla keholla voiman käyttö ja tuottaminen kuulostaa mulle superepätaloudelliselta lähtökohdalta tarkastella mitä tahansa asiaa. Siksi katselen asiaa jo olemassa olevien voimien hyödyntämisen kautta.

Linkataas hommaa vähän kampitteluliikkumisen puolelle. Tuolla joku mainitsi juoksemisen osalta tuon "vastapuolella toimimisen" eli kun keskittyy sinne vastakkaisen puolen härpäkkeisiin niin tuntuu se toinen puoli toimivan paremmin siihen keskittymättä. Mä näen tän kampitteluliikkumisen, kuin myös minkä tahansa liikkumisen ydinasiana. Eli tässäkin lähestymiskulma epäsuora.

Mun näkemyksen mukaan hyvä liikkuja ymmärtää liikkua siten, ettei energia koskaan jämähdä mihinkään vaan se taichiisti liikkuu jatkuvasti jalalta jalalle (tahi kehossa ylipäätään). Jotta tämä olisi mahdollista on pakko ymmärtää olla siellä missä paino tavallaan ei ole. Liikkua koko liikeskaalassa mutta olla koko ajan jossain välimaastossa. Ei siis pysähtyä.

Jos ponnistaa jalalla, pysähtyy tälle jalalle ja siksi jalka tuntuu raskaalta. Paino jämähtää siihen. Hetkeksi, mutta jämähtää. Jos taas ponnistushetkellä onkin jo vastapuolella, ei oikeasti ponnista vaan ponnistus tapahtuu refleksinä. Se on sen jalan luontainen tehtävä, kun sinne pamahtaa painoa ja se tunnistaa itsensä ainoaksi tukirakenteeksi. Tämän koittaessa onkin taas pirun tärkeää olla taasen sillä puolella, koska paino on juuri syöksymässä sinne missä äsken olit eikä sinnekään voi jämähtää. Näin kuvailtuna kontaktipinnan eli jalkojen fiilistä. Sellasta hermotuspeliä, nopeata laskemista, keho kyllä kellottaa jos sen osaa antaa. Se puoli nopeudesta kun ei yritä tehdä nopeammin (tuottaa) vaan vain laskea nopeammin ja antaa kehon tehdä samalla rasitustunteella nopeammin mukana.

Oikeasti näen tämän keskustalähtöisenä koko kehon toimintana. Nilkkojen ja polvien koukistuminen on pieni nyanssi ja tapahtuu keskustan alueen lonkkalepomaisen painonsiirron seurauksena. Jalan aktiivinen nostaminen kun on jäykistävä tekijä, niin myös aktiivinen ponnistaminen. Tämä lonkkalepoilu taas heijastuu myös hartijalinjaan ja muutenkin ylävartaloon, esim. Iskemiseen.

Lonkkalepomainen lantionkeikuttelu/väristely saa sellaisen tyhjiömäisen fiiliksen aikaan. Paino siirtyy kontaktipintojen välissä jatkuvasti eikä koskaan saisi jämähtää sen hetkiseen kontaktipintaan jotta liike olisi refleksiivistä.

Eli. Jos jaloilla ns. Aktiivisesti ponnistelee, ei voi olla kevyet jalat. Kevyellä liikkujlla on reaktiiviset jalat. Jos aktiivisesti runttaa nyrkillä kohteeseen, ei voi olla herkät kädet. Herkällä iskijällä on reaktiiviset kädet. Lähtevät reaktiivisesti ja palaavat kontaktista reaktiivisesti. Ja koska koskaan ei ole reaktiivisuudessa kyse pelkästään käsistä tai jaloista, heillä on reaktiivista kykyä vartalossa kokonaisvaltaisesti.

Harjoitus, jota tykkään tehdä. Otteluasento säkin edessä, kiertopotkuetäisyys. Siirrä painoa etujalalle, sisäisesti mahdollisimman vähän liikkumatta. Ota sokka etujalan polvesta pois. Keskity siihen, että takajalkasi on täysin rento. Mitä tapahtuu? Takajalka työskentelee reaktiivisesti ja palauttaa painon saman tien etujalalle takaisin. Se on sen tehtävä. Sinun ei tarvitse muuta kuin keskittyä olemaan. Aktiivinen ponnistus on vaan tiellä. Sitten kokeilee aikaan saada sen kiertopotkun sillä reaktiivisella ponnistuksella siihen säkkiin. Pitäisi olla paljon herkempää tekemistä. Potkujalan ollessa 100% rento se liikkuu kohteeseen nopeasti. Kaikenlainen voimamälliajatus päässä saa harjoituksen epäonnistumaan ja pointti jää noukkimatta.

Onnistuessaankin todennäköisesti tässä vaiheessa on jämähtänyt siihen etujalkaan pällistelemään suoritusta. Mutta jos oivalluksen saa voi sen siirtää liikeketjussa eteenpäin. Ettei ole enää siellä etujalalla kun se paino sinne singahtaa eikä taasen sen jälkeen myöskään taas takajalalla jne.

Tämä luonnollisen liikkeen, tai meitsin version siitä, näkökulmasta. Off-topic mutta ei... Käden ei koskaan pitäisi lyödä eikä jalan potkaista. Juoksujalkaa ei koskaan saisi nostaa tai sillä ponnistaa. Noston ja ponnistuksen pitäisi antaa tapahtua.

Ja tuohon sitten jäätävät ominaisuudet päälle. Kippis! Kello on 5.40, poika itkee tissiä ja huru-ukko on puhunut.
Antti Junikka
PetriP
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 5
Viestit: 2135
Lauteille: Toukokuu 2006
Paikkakunta: Espoo
Etulaji: Judo

Juokseminen

#369

Viesti PetriP »

Eizei kirjoitti: syys 4, 2018, 05.43 Meillä on se allmighty universumin voima siellä kaikilla taustalla.
ensin pitäis pitää uskoa että maailmankaikkeus on kaikkivoipa tai jos olisikin viittis kuljettaa suoa eteenpäin. Kyllä se aikuisten oikeasti on persihaksissa tapahtuva rasvan ja hiilarin palaminen jonka avulla se supistuu ja lennättää juoksijaa eteenpäin. Kavavoimalla ei liiku mihinkään.
Kuvake
Eizei
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 8
Viestit: 928
Lauteille: Huhtikuu 2006
Paikkakunta: Jyväskylä

Juokseminen

#370

Viesti Eizei »

Juu näin on. Mutta se näkökulma. Keho on siinä toki työstämässä. Mutta se ei tarkoita sitä, että meidän tarvitsisi työstää. Luonnollisen liikkeen ideaali. Tuohon sitten kaikki nanna päälle. Väitän tämä erottaa kamppailunerot meistä muista. He ymmärtävät ja kykenevät liikkumaan kolikon toisella puolella. Syvempi suhde luontoon. Tuo tuloksia kehässä kehäketulle ja juoksussa juoksijalle. Muttei toimi kehässä esimerkiksi minulla. Sitä varten pitää osata olla kehässä.

Joskus tuli raapusteltua tällainen esimerkki lontooksi:
Stand still. Lean forward. You start falling forward. You can choose 3 things. 1) Take a step. 2) Decide consciously to fall on your face. 3) Let your body react on what is happening. The interesting part is that number three is externally the very same answer to this task than number one, taking a step. Only a well trained eye sees the difference. But internally it is very different. Number 1 and number 3 are the two sides of a coin. If you don't look closely it is just a coin. But while tossing a coin you understand the meaning, the result of tossing depends completely on which side the coin lands.
Antti Junikka
Kuvake
Eizei
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 8
Viestit: 928
Lauteille: Huhtikuu 2006
Paikkakunta: Jyväskylä

Juokseminen

#371

Viesti Eizei »

PetriP:lle vielä tosiaan tarkennuksena, että nämä mystiset voimat mistä puhun, ovat nämä meidän luonnonlakimme.

Painovoimasta liikkeeseen. Näkökulmastani on erittäin olennaista missä tahansa liikkumisessa ymmärtää se, että vain kannattelemalla itseämme pystyasennossa meissä on valtavasti vapautettavaa voimaa. Liike voidaan ajatella siten, että me lisätään jotain tähän yhtälöön, tehdään jotain ylimääräistä. Ollaan aktiivisia. Tällöin me taistelemme luonnonlakeja vastaan. Liike voidaan myös ajatella siten, että teemme vähemmän, kuin kannatellessamme itseämme, eli päästämällä irti. Mitä parempi on kykymme päästää itsestämme kaikki kannattelu irti, sitä enemmän energiaa sinkoaa liikkeeseen. Tässä tulee reaktiivisuus kyseeseen, kun kehomme ottaa kopin tuosta vapautetusta massasta. Se ei ole yhdentekevää, miten tämä haltuunotto tehdään. Reaktiivisuus ei ole helppoa. Väitän, että valtaosa ihmisistä on ihan kassalla tästä asiasta valtaosana liikkeensä toteutusta. Se on pitkälti tunneohjauksella opeteltava asia, kuinka kehon refleksivaste toimii. Ja tästä haltuunotosta seuraava energian suunnanmuutos maasta takaisin kohti kehoa kanavoidaan sitten tekniikkamuotoonsa, oli se sitten mikä hyvänsä.

Kaikki jerkku on hyvästä, kunhan se tehdään luonnollisen liikkeen pohjan päälle. Hyvähän se on olla kondiksessa muutenkin, mutten nyt puhu keskivertotaaplaajasta tai kovalla puurtamisella mestaruuteen työstäjästä, vaan superninjasta. Siitä, missä Alilla, Payakaroonilla ja Silvalla oli etumatkaa muihin. Jengillä on erilaisia tulkintoja siitä, mihin näiden nerojen taidot perustuvat. Moni kuittaa sen vain jäätävällä silmällä. Minun tulkintani on tämä. Parempi suhde luontoon, joka mahdollistaa paremman liikkeen, sitä kautta vapautuneemman kamppailutekniikan ja paremman mahdollisuudenhyödyntämisen. Tai sitten puhun vaan jonkinsortin ideaalista. Yritän tuoda erilaista näkökulmaa aiheeseen.

Eli nyt ei olla osastolla Zeus ja Odin vaan enemmänkin Newton. Mutta joka ikinen kerta, kun kehontuntemuksessa ajetaan syvemmälle tuntemattomaan, sitä uskoa on vaan oltava, koska se seuraava taso, johon ollaan menossa on meille 100% tunnekokemukseltaan vieras. Ei mitään yliluonnollista, pyrkimystä nöyryyteen sen edessä, että seuraava taso johon pyrimme on aina tuntematon. Täten asioiden liika-analysointi ja mukatietäminen tulevasta tahi paremmasta voi olla kehityksen tiellä tycker jag. Eli myönnän, uskolla mennään, bullshit warning! :D

Tämä erottaa näkemykseni mukaan jyvät akanoista. Pohjalla syvällinen suhde luontoon. Pinnalla spergeleelliset atleettiset lajiominaisuudet. Ja sitä halimassa vielä hirviömäinen lajiosaaminen. Ensin mainittu on se, mistä jengi on minun silmissäni kaikista eniten kassalla, se on vaikeinta opettaa ja omaksua, ja etenkin urheilupuolella, jossa opintie (ura) ei ole elämänmittainen, vain marginaaliväen juttua. Mutta mestarillisuuttakin voi itsessään tutkia, vaikkei chämpiksi koskaan tulisikaan. Siinä ollaan perimmäisten asioitten ympärillä, omasta mielestäni erittäin vahvasti tuolla budo-osastolla.

Mutta juu se juoksusta. Ei näillä löpinöillä tai niiden toteutuksella mitään juoksumenestystä tule. :D Mutta saattaa viihtyä metsässä juosten. Tovin jos toisen, mikäli ottaa imeytyäkseen.
Antti Junikka
Kuvake
flammee
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 107
Viestit: 11111
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu

Juokseminen

#372

Viesti flammee »

Juoksutekniikoiden opettelussahan on käytössä ns. "cue":t (=vihje) eli mielikuvat siitä että mihin pitäisi pyrkiä, sen sijaan että pyrittäisiin jotenkin lihaskohtaisesti tekemään asia niinkuin pitää.. Mielikuvien kautta kropalla on helpompi teettää monimutkaisiakin liikkeitä, ilman että kroppaan tulee ylimääräisiä jäykistelyjä tai että lihaksella yritettäisiin irrallaan lihasketjusta eristetysti tehdä jotain.. Tuo eteenpäin kaatumalla juokseminen on mm. chirunningissa ideana. Ihan aina ei ole kerrottuna että mikä on mielikuvaa ja mikä todellisuutta, niin sitä kautta sitten saattaa ihmiset kokea systeemin epäuskottavana. Voi myös olla että kropan lihastoiminnan tasolle ei tarkoituksella mennä, koska silloin ihmiset yrittävät tehdä suoraan ja silleen mekaanisesti, eikä oppiminen sitten ole tehokasta.
– Lukutaitoinen ihminen ymmärtää, että jos kaksi asiaa on samassa virkkeessä, se ei tarkoita sitä, että ne rinnastetaan keskenään.
Kuvake
Eizei
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 8
Viestit: 928
Lauteille: Huhtikuu 2006
Paikkakunta: Jyväskylä

Juokseminen

#373

Viesti Eizei »

Kiitoksia! Enpä ollut chirunningista kuullutkaan. Nämä nojailusta reaktiiviset juoksut kuuluu vahvastikin oman lajin asioihin. Etuperin, takaperin, siksakissa. Juurikin opettamaan liikkeen reaktiivista luonnetta. Tää on oikeestaan koko vuosituhannen alun aiheuttanut suurta ihmetystä miksi koreanisäntä kattelee näitä alkulämmittelyhommia niin pirun syvällisesti. Ne on aina olleet hänelle sellainen liikkumisen tason mittari. Tsekkailee miten harrastajat liikkuu. Kyllähän se harmittaa kun leiriajasta käytetään liikaa aikaa jonkun alkulämmittelyliikkeen hiertämiseen.

Mielikuvahomma kans läsnä vahvasti. Juuri niillä on mentävä, koska tavallaan sinne tuntemattomaan on aika pirun vaikea muuten kurkotella. Jos sanot kaikkensa rentoilevalle kaverille, että tee rennommin, ei sillä oo hajua mitä se tarkoittaa tai miltä tuntuu. Mutta joku rentouden mielikuva harjoitellessaan voi hänet ajaa sitä kohti. Jokin kokonaisuudessa loksahtaa paikalleen ja tunne kertoo että jo vain.

Homma on abstraktisuudessaan joo jokseenkin luotaantyöntävää. Ainakin itselle oli, mutta vain siihen saakka, kun ymmärtää mitä sillä voi saada aikaan. Aina se pureksittu ei vaan oo hyvä asia. Siinä kohtaa usko tulee kuvioihin mukaan. Antaa vähän pidemmänkin mahiksen jollekin asialle, joka kuulostaa huuhaalta.
Antti Junikka
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 8
Viestit: 16086
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Juokseminen

#374

Viesti Kari Aittomäki »

Eizei, oletko ja olet varmaan pohtinut "tehokkaan liikkumattomuuden" kehonkäyttöä? Ikäänkuin tuon luonnollisen liikeen teemasi osana?

Itte karatekana mulla oli alusta lähtien (kolmitoistiaasta) tarkkana näkemyksenä se, ettei yksikään asento saa olla "kuollut", vaikka se kuinka passiivisena esitettäisiin.
Siis siten, että vaikka kamaessa (ennaltamäärätty asento/asenne) näennäisen liikkumattomana oltaiskiin, se kireys ja lihasten vastaparijännitteet ovat koko ajan valmiina räjähdykseen.
Joka kuitenkin on kamppailutekniikan ydin, liiketaloudellisesti tehokas sivaltaminen.
Kun monesti näkee laiskojen toteuttajien ikäänkuin lojuvan asennossa, roikkuvan ligamenttien varassa.
Urheilullisessa toteuttamisessa näkee samaa, ikäänkuin väärinymmärrettyä rentoutta. Se matsien pitkä kesto vie veikkoset säästöliekille.
Kun oikeassa tilanteessa se räjähtely on Se Juttu.

Tätä olen käyttänyt esimerkkinä:

Kuva

Tietysti koska on ikoninen kuva, mutta ennenkaikkea esimerkkinä mainitsemastasi irtipäästämisen periaatteessa.
Kaskun mehän sidomme tuon kuvan havainnoinnin leffaan ja koemme tuon kameralle spennaamisena, mutta kamppailukontekstissa tuossa on selkeästi näkyvissä vastaparilihasten esijännitys, joustava ja tehokas stabiilius.
Valmius räjähtävään vastaiskuun, johon tuo opettajani opettaja oli pitkien käsiensä ja luontaisen nopeutensa saattamana mieltynyt.
Etsimättä nousee mieleen iskemään valmiin käärmeen luontainen valmiusasento.
Tästä syväänhakatusta tarpeesta sain muuten Kiinassa kiitostakin, siltä Hsing-I-opettajalta.
- Olet pitkällä, länsimaalaiseksi.

Oisko lie Shaolinsi'lla vastaavia kokemia?

Kiitoksia pohdiskeluistasi, sekoittaa miellyttävästi pakkaa silkan fyysisen suorittamisen hahmottamisessa.
Avaa ikkunoita siihen miksi pidän eniten reaktiivisesta maastojuoksusta ja miksi karaten ankara kamae-kuristaminen toimii tosipaikassa verrattomasti paremmin kuin sporttimanerismi.

Vaikka oikeassa reaalimaailmassa se healthy mix on oikeahko hahmotus.
Näkemykseni mukaan. Niinku tässä vaiheessani.
Kuvake
Eizei
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 8
Viestit: 928
Lauteille: Huhtikuu 2006
Paikkakunta: Jyväskylä

Juokseminen

#375

Viesti Eizei »

Kiitos Kari kysymästä! Olen joo.

https://goo.gl/images/6Hkk94

Yks harjotus, jota meidät laitettiin aikanaan tekemään parin kanssa oli just tää Brucen paljon paasaama non-telegraphic movement. Potkuetäisyydeltä kiertopotku kaveriin ja kaverin piti väistää taakse. Läimäys poskeen ja kaverin piti torjua ensin kädet alhaalla ja sitten kädet puolitien vartalo suojauksessa. Opettaja onnistui osumaan minuun joka kerta. Minä en häneen koskaan. Myönnän että saattoi olla nuoren pojan arkuutta mutta hän teki tätä kaikkien kanssa ja sit treenattiin toisiimme. Hän sanoi että tää potkujuttu pitää näyttää joka peruskurssilla perusteeksi siihen miksi askelharjoittelu on tärkeää ja lyöntijuttu miksi suojaus pitää olla ylhäällä. Silloin ne ymmärtää ku demonstroi poskelle.

Oon huomannu myös että ton tyylinen harjottelu on mulle hirveen vaikeeta. Oon hermostunut luonne, hötkyän tai vedän veltoksi. Oon parempi toimimaan liikkeestä, se tuo fokuksen. Koripallon pussittaminen saattaa onnistua yllätävän hyvin hyppäämällä ja heittämällä 180 astetta selän taakse. Biljardissa en koskaan mallaa lyöntilinjalla, vaan katson leikkauskulman ja lähestyn lyöntilinjaa hiljaa, ammun tunteella. Jos menee linjan yli, palaan alkuun. Rynkyllä ampuessa osun paremmin kun ajattelen staattiselta vaikuttavan tähtäänmisen liikkeenä hengityksen myötäisesti. Pidän siis ikkunan lyhyenä, en pönötä siinä fiilistelemässä vaan lähden mielellään vähän sivusta keskittämään ja ammun tunteesta, en vo odottaa kauaa, keskittymisikkuna kuolee. Liike, vaikka puhutaankin varmaan milleistä siellä piipun kulmilla. Nunchaku osuu käpyyn paremmin kun rätkäsee eikä kelaa. Oon lonkalta yllättävän hyvä asioissa keskittyneeseen suoritukseen nähden. Ehkä tuo staattisuus on sitä heikkoutta, mitä pitäs vahvistaa. Mutta mielessä se haaste tuntuu olevan. Pää antaa rauhan vasta kun äksöni alkaa. Eskaloituminen on pahinta tårta på tårta.

Mua harmitti, kun en koskaan oppinut tätä opettajan brucekurssidemoasiaa. Yritin kyllä kursseilla demota välillä tietysti kokemattomiin ihan ok onnistuen. Oon kuitenkin suht nopea kun vertaa alottelevaan jännittäjään. Tiesin kuitenkin, ettei mun homma toimi. Ehkä hän tapaansa halusikin jättää asian hautumaan.

Vasta nyt oon alkanu hiffaamaan hommaa. Siihen on tarvinnu kyllä lukuisia muitakin kanavia. Potkumiitissä Lü Baochun piti sellasta sivulle päin askeleella lyömistä missä käännyttiin ensin, kierryttiin ja sitten lyötiin ikäänkuin korkkiruuvi avaten. Ei ollu miekkamiehen eleetön lähtö keskiössä mutta sai hyvän voimantunteen kehon twistaamisesta aika luonnollisin menoin. Siirrellyt tuota nyrkkeilytekniikkaan. Miekkapuolella tullut tohon nontelegraphiciin luonnollisesti ajatusta, ase ei lataa vaan lähtee siitä missä on ku hauki rannasta. Merkittä. Muuten dööd. Sen puolen opettajalla on myös sellanen "terveysliikunta" kuin Kimu, jossa twistaillaan vartaloa aaltomaisesti liikesarjana jalat tukevasti maassa. Korostanu sitä ettei näennäistä käsivääntelyä pidä tehdä jos ei ne tule luonnostaan liikkeen jatkona. Näen että tuo mainitsemasi esijännitys on oikeanlaista vääntäytymistä tai twistiä kehossa enemmänkin kuin jäpittävää jännitystä, vahvasti juurtuneena.

Eilen kattelin sällin nimeltä DK Yoo videoita. Mielestäni mies on liikkumisen nero sanoo yleisö mitä hyvänsä. Hänellä on tämä asia maailmanluokan kunnossa. Hän puhuu energian varastoimisesta kehon niveliin. Näen että se on juuri tätä juurtunutta twistiä. Sieltä halutaan räjähtää liikkeen suuntaan. Keho on laskeutunut ja kiristetty mutta rento. Ei tarvitse pudota koska olet jo alhaalla, painovoiman nanna on viritetty kehoosi räjähdysherkkään tilaan odottamaan vapauttamista. Kerran muuten näytin opettajalle sormia napsauttamalla että näinkö nopeasti sen liikkeen pitäisi lähteä. Hän vastasi että ei. Paljon nopeammin. Tajusin jälkikäteen, että puristin sormiani yhteen ja olin täten liian hidas. En vapauttanut, vaan työstin.

Kun mietin näitä kamppailu-urheilun neroja, voihan olla että nää on jonkinsortin lapsifiilistelijöitä, artisteja. Kaiken muun geneettisen lahjan ja myöhemmän tekemisen lisäksi ehkä jo aikojen alussa nähneet jonkin jutun, joka on saanut tekemään juttuja niinkuin tekevät. Ajatellaan että nuori poika näkee brucen liikehdintää tai seitsemän samurain duelin töllöstä. Se tekee häneen niin kovan vaikutuksen että hän fiilistelee leikeissään tätä eleetöntä lähtöä ja muuta vastaavaa ja tutkii sitä peilin edessä. Siinä missä itse tein kärrynpyöriä, spagaateja ja takakiertopotkuja. Ehkä hän jotenkin pääsee siihen aikuisikään mennessä jo hyvin messiin. Hänellä on MielikuvA joka on ajanut häntä asian ytimeen jo pitkään. Ehkä hän on jopa jumahtanut tähän asiaan vähän liiaksi, rakkaudesta. Salilla sanotaan kollille, että älä anna merkkiä, mutta muuten sitä ei treenata. Mutta hänpä onkin treenannut sitä jo ikänsä. Mene ja tiedä. Pilleripurkista sitä ei saa.
Antti Junikka
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 33 kurkkijaa