Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Kisajännitys

Löylyttelyä yli lajirajojen. Kaikkien kamppailulajien yhteisalue.

Valvoja: Valvoja

tabitha
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 6065
Lauteille: Toukokuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

Kisajännitys

#1

Viesti tabitha »

Olen miettinyt viime aikoina kovasti, miten ottaa kisajännityksestä hyödyt irti, siis niin että saisi maksimimäärän terävyyttä suoritukseen ja minimoisi jumittamisen, stallaamisen ja tarpeettoman lihasjännityksen ja tietyn henkisen putkinäön. Vaikuttaa siltä että itse olen niitä ihmisiä, joilla se jännitys ei katoa mihinkään, päinvastoin kasvaa mitä enemmän kisaa. Sen kanssa pitää vaan oppia olemaan. Ja vaikka jännitys onkin epämiellyttävää niin luulisin että se on jossain määrin tärkeää hyvän kisasuorituksen kannalta, eli ei olisi hyvä juttu että se poistuisi kokonaan.

Mä en niinkään pelkää häviämistä vaan äärimmäisen kovaa fyysistä rasitusta, joka aiheuttaa kipua, ja sitä että joutuu itse aiheuttamaan sen kivun itselleen vääntämällä pahasti hapotettuna. Kunnon nouseminen on vaan pahentanut asiaa, koska silloin pääsee rääkkäämään itseään enemmän. Tietysti se auttaisi jos olisi niin hyvä kunto että vastustaja sippaisi ensin, mutta siitä ei mun kohdalla liene pelkoa (liian pieni pienimpään painoluokkaan, tosi epäedullinen anatomia).

Vaikuttaa siltä että toisilla jännitys lisää halua riskinottoon, toisilla vähentää. Toisilla se kohottaa itseluottamusta, toisilla laskee. Molemmat on äärimuodoissaan huono juttu, tyhmänrohkeus tai liika passiivisuus, vastustajan aliarviointi tai vastustajan pelkääminen. Haluisin itse vääntää omaa kalibrointia enemmän sinne riskinoton ja heittäytymisen puolelle, mutta ei hajuakaan miten se tehdään. Pää vain tuntuu toimivan sillä tavalla että adrenaliini tekee varovaisemmaksi, ja se ketuttaa.

Juttuja jotka ite koen hyödyllisiksi: vahva rutiini kisapäivän verryttelyssä (mulla on aina samat sykkeennostot jne. ja se tuntuu jossain määrin turvaa tuovalta rituaalilta), mielikuvaharjoittelu ennen matsia, jännityksen aktiivinen tunteminen ja hyväksyminen. Parhaalta tuntuu se jos pystyy varmistumaan että vaikka adrenaliinit on korkealla, niin kroppa liikkuu normaalisti eikä tuu sitä hyytymistä, mutta sit jos sen hyytymisen ja kömpelyyden huomaa niin itseluottamus romahtaa kyl aika nopeasti. Itellä se on mennyt siihen että jo ajatukset tästä jumiin menemisestä voi aiheuttaa jumittamista itsessään. Joten kai sen oman fiiliksen tunnustelunkin voi viedä liiallisuuksiin.

En nyt oikein tiedä tuliko se punainen lanka tässä selkeesti näkyviin, mutta jotain sellasta oli tarkoitus kysellä kuin että onko normaalia pahemman jännittäjän tapauksessa hedelmällisempää pyrkiä madaltamaan sitä jännitystä vai yrittää ottaa siitä tehoja irti? Mä pystyn kyllä laskemaan jännitystä laskemalla rimaa ja ajattelemalla ettei haittaa vaikka ei menis niin hyvin, mutta se kans johtaa siihen että sitten ei mene hyvin. Ja sit jos lähden nostamaan aggressiota niin helposti tulee tärinä ja voimattomuus.
Eerik Norvio
Wer mit Ungeheuern kämpft, mag zusehn, dass er nicht dabei zum Ungeheuer wird. Und wenn du lange in einen Abgrund blickst, blickt der Abgrund auch in dich hinein. -Friedrich Nietzsche
Poista käyttäjä 1747
Viestit tässä aiheessa: 3

Kisajännitys

#2

Viesti Poista käyttäjä 1747 »

tabitha kirjoitti:...miten ottaa kisajännityksestä hyödyt irti...
Ymmärtämällä että jännäkakka on silkkaa parhautta ja nauttimalla siitä!

;)

Edit: toi voitonnälkä ja suhtautuminen tappioon on yksilökohtaista. Mulla toimi aikoinaan häviämisen vihaaminen ja itseruoskinta. Tosin mä olen sen verran lapsellinen että pyrin "voittamaan" sparrissakin jokaisen iskunvaihdon, paiskon kössimailaa, tykkään mulkuksta valmentajista jne.

Joillain toisella moinen on kuluttavaa ja kuollettaa motivaation lisäksi homman mielekkyyden. Tärkeintä että se oma suhtautuminen kannustaa itseä ja vie eteenpäin...
Lasse Candé
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 20822
Lauteille: Joulukuu 2007

Kisajännitys

#3

Viesti Lasse Candé »

Kamppailulajeissa on vähän eroa suhteessa fudikseen juuri sen takia, että se jännitys on enemmän kytköksissä siihen että tulee sattumaan. Vaikka kyllä se minulla jännitti aikoinaan fudiksessa sekin, koska laji on aika kolhuisaa.

Legendaarinen valmentaja Bobby Charlton kuitenkin kirjoitti erikoistekniikoista (maalintekoon) että jos ei asiaa harjoittele riittävästi siellä tutulla ja turvallisella kotitreenikentällä, niin miten ikinä voi kuvitella että saa asian toimimaan jännittävässä pelissä stadionilla täynnä ihmisiä?

Olin niin nuori lukiessani tuon, että teki suuren vaikutuksen ja pikkuhiljaa aloin itse pääsemään kuorestani. Loppufudisajan oma harjoitteluni perustuikin riittävään perusperustekniikkaan ja tärkeiden asioiden toistamiselle myös paineistetusti. Paineistuksena toimi se, että jännitys keksittiin ihan itse, eli eläytymistä hommaan. Nyt kun kirjoitan tätä ja yritän päästä niihin muistoihini, mua alkoi jännittämään.

Ja jokainen kerta kun pääsee jännitystä vastaan tekemään suorituksia kannattaa ottaa oppimistilanteena. Pieni jännitys kannattaa ottaa myös sitä vastaan jolle treeneissä pärjää hyvin.



Eli lyhyesti yksi resepti: Huomio niihin tekniikoihin jotka haluaa saada toimimaan ja niitä sitten treenaa hyviksi ja kun sujuu, alkaa paineistamaan. Ja käyttää läpi koko skaalaa.


(Yksi taitoihinsa nähden parhaista maalintekijöistä joita olen nähnyt treenasi maalintekoa pienestä pitäen niin, että harjoittelussa näkyi mielikuvaharjoittelun elementti ja jonkinnäköisen stadionin kuvittelu mukana. Treenatessa pitää jännittää vähän.)
tabitha
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 6065
Lauteille: Toukokuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

Kisajännitys

#4

Viesti tabitha »

luupää kirjoitti:
tabitha kirjoitti:...miten ottaa kisajännityksestä hyödyt irti...
Ymmärtämällä että jännäkakka on silkkaa parhautta ja nauttimalla siitä!
Onhan mulla selkeesti joku masokistinen halu kokea se fiilis, koska oon aina innolla ilmoittautumassa kisoihin. Se on etukäteen ja jälkikäteen hyvä kokemus, mutta just siinä tilanteessa nauttiminen on toistaiseksi vielä hieman hankalaa.
luupää kirjoitti: toi voitonnälkä ja suhtautuminen tappioon on yksilökohtaista. Mulla toimi aikoinaan häviämisen vihaaminen ja itseruoskinta. Tosin mä olen sen verran lapsellinen että pyrin "voittamaan" sparrissakin jokaisen iskunvaihdon, paiskon kössimailaa, tykkään mulkuksta valmentajista jne.

Joillain toisella moinen on kuluttavaa ja kuollettaa motivaation lisäksi homman mielekkyyden. Tärkeintä että se oma suhtautuminen kannustaa itseä ja vie eteenpäin...
Kamppailulajeihin tätä ei voi suoraan verrata, mutta mulla oli gossa (lautapeli) tuollainen strategia. Tein häviämisestä tarkoituksella mahdollisimman epämiellyttävää itselleni, treenasin verenmaku suussa, mikään ei riittänyt ja oikeastaan kroonisesti vihasin itseäni sen takia että olin "niin p*ska" (oikeasti olen Suomen pelaajalistalla siellä keskiverron yläpäässä). Pidin sitä ihan toimivana strategiana, vaikka se olikin hitusen raskasta. Ajattelin että eihän sitä voi kehittyä ilman vitutusta. Lopultahan mulle kävi niin, että eräiden raskaiden EM-kisojen jälkeen päätin luovuttaa. Totesin että musta ei tule koskaan mitään, jatkan harrastusta mielenkiinnon vuoksi mutta en enää odota kehittyväni. Pari kuukautta tämän jälkeen menin ihan takki auki, huonohkolla motivaatiolla ja henkisesti valmiiksi hävinneenä erääseen arvostettuun kotimaiseen turnaukseen. Ja voitin sen. Se oli mun eka iso turnausvoitto. Mä pystyin pelaamaan vapautuneemmin, tunteet ei enää sotkeneet ajattelua. Tuntui kuin silmälaput olisi otettu pois ja voimavarat oli kokonaan vapautuneet pelitilanteeseen keskittymiseen, kun en miettinyt voittamista juuri ollenkaan. Tää hämmentää mua edelleen.

Fyysinen urheilusuoritus on tietysti eri asia monestakin eri syystä, tuntuu että aggressio on paljon hyödyllisempää fyysisessä kuin älyllisessä suorituksessa, mutta joka tapauksessa uskon että ainakin joillekin ihmisille paras voittostrategia on keskittyä vähemmän voittamiseen. Tai siis keskittyy kyllä nimenomaan voittamiseen (tai siihen vaadittaviin välitavoitteisiin) mutta välttää voiton ja tappion tietoista ajattelua.
Lasse Candé kirjoitti:Kamppailulajeissa on vähän eroa suhteessa fudikseen juuri sen takia, että se jännitys on enemmän kytköksissä siihen että tulee sattumaan. Vaikka kyllä se minulla jännitti aikoinaan fudiksessa sekin, koska laji on aika kolhuisaa.
Täytyy sanoa että ainakin mulla brassijutsumatseissa sattuu lähinnä ittensä hapottaminen. On mut pari kertaa heitetty niin että menee ilmat kunnolla pihalle, pää auennut ja niveliä väännetty vähän yli, mutta se ei oo mitenkään verrattavissa siihen miltä tuntui saada vaparimatsissa turpaan. Lyöntipotkulajit on musta tässä selkeesti eri asia.
Lasse Candé kirjoitti:Eli lyhyesti yksi resepti: Huomio niihin tekniikoihin jotka haluaa saada toimimaan ja niitä sitten treenaa hyviksi ja kun sujuu, alkaa paineistamaan. Ja käyttää läpi koko skaalaa.
Tää oli muuten tosi hyvä huomio! Oon lähinnä miettinyt, miksen saa sitä rauhallista ja määrätietoista voittamisenhalua siirtymään treeneistä kisatilanteeseen. Ehkä pitäisi miettiä enemmän sitä, miten saisi kisajännityksen tuotua treenitilanteeseen ja sillä tavalla työstettyä sitä. Ongelmahan on se että jännitys muuttaa mulla kisatilanteen niin erilaiseksi, että siihen on vaikeaa valmistautua treeneissä. En nyt ihan heti kyllä keksi, miten sitä jännitystä saisi edes simuloitua.
Eerik Norvio
Wer mit Ungeheuern kämpft, mag zusehn, dass er nicht dabei zum Ungeheuer wird. Und wenn du lange in einen Abgrund blickst, blickt der Abgrund auch in dich hinein. -Friedrich Nietzsche
Lasse Candé
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 20822
Lauteille: Joulukuu 2007

Kisajännitys

#5

Viesti Lasse Candé »

Mulla toimi tuohon simulaatioon se, että "helppohan se on tässä tehdä kun on turvallista, mutta entäs sitten kun..." ja hemmetinmoista kuvittelua päälle. Mulla se peliareenan kuvittelu nostaa kyllä jännitystiloja.

Uskon että tuo go:n opetus on siirrettävissä lähes sellaisenaan kamppailulajeihin. Itsensä ruoskimista on kahdenlaista, joista toinen on hyvää ja toinen epäonnistumisen treenaamista. Pitää myös muistaa nähdä itsensä vähän päällikkönä kun treenaa. Ei ylimalkaisesti, mutta hyvällä flowlla ja miedolla jännityksellä... ja sopivan päällikkönä. Edessään pitää nähdä onnistuminen myös harjoitellessaan ja suorituksen jälkeen kuvitella sellaisia asioita kuin kuinka yleisö hullaantuu kun tää yksi vain painelee läpi tms. Silloin siihen onnistumiseen uskaltaa tarttua myös pelissä tai vastaavassa ja pystyy vielä säilyttämään toimintakuntonsa pienten onnistumisten jälkeenkin jatkotilanteissa.

Kun luupää mainitsi mulkut valmentajat, niiden toimivuuden juju on ainakin itselleni ollut siinä että löytää sen voittajan joka jumalauta näyttää sille valmentajalle. Eli viittaan siis tässä nyt niihin kahdenlaiseen ruoskintaan. Aina pitää olla myös se optimistinen voittaja.

Ehkä parhaat treenit ikinä oli kun sensei haukkui pystyyn ihan kaikessa ja jatkoin vain yrittämistä parhaani mukaan ja etsin tapoja onnistua, vain kuullakseni ettei nyt ihan noin vaan näin. Koko ajan ja kaikesta melko tökkienkin. Witutti treenien jälkeen koko loppuillan, mutta kun heräsin, oli paras olo pitkään aikaan ja aloin treenaamaan ja laittamaan hommaa toimimaan. Jokin maali näkyi kirkkaampana edessäni ja oli uskoa siihen että kyllä tämä jumalauta laitetaan toimimaan.

Ääriesimerkki tuosta voittoajattelusta on, kun sitä on käytetty ihan valmennusmenetelmänä että tuuletetaan palkintopallilla. Voi kuulostaa läpältä jollekin, mutta itse ainakin ymmärrän sellaisen harjoittelun täysin. Itse tyydyin hullaantuvaan yleisöön, mutta jos harrastuksessani olisi ollut jokin hemmetinmoista henkistä kanttia vaativa turnaus, joka olisi ollut tärkeä (ja laji olisi ollut yksilölaji) olisin varmasti treenannut myös koko turnauksessa onnistumista henkisesti.



Tuo mainitsemasi fyysinen kunto on kyllä yksi todella tärkeä tekijä tässä. Asioissa on paljon helpompi onnistua ja itsevarmuutta on helpompi kokea jos kroppa tukee tätä onnistumista. Jos se realiteetti on jotenkin korjaamattomalla tavalla heikolla tolalla, pitää sitten etsiä tapoja säästellä niin että pääsee tekemään niitä juttuja niin että on kuitenkin riittävästi paukkuja jäljellä. Itse en tuosta syystä koskaan sekoittanut onnistumisharjoittelua ja rankkaa harjoittelua. Ne yhdistyneet kokemukset otin säkällä treeneissä ja jopa peleissä. Varmaan hyvä valmentaja treenauttaisi tätäkin seikkaa järkevästi.

EDIT: Niin, ja jos jokin oli rankkaa, ajattelin siitäkin että ei ole liian rankkaa minulle. Vähän hengitän enemmän, mutta ei ole mitenkään rankkaa vaan wittu mä olen toimintakykyinen! :D
tapsaattori
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 2463
Lauteille: Heinäkuu 2016
Etulaji: keppijumppa
Takalajit: bjj, vapaapaini, lukkopaini

Kisajännitys

#6

Viesti tapsaattori »

Toi sippaaminen on tosiasia silloin kun matsin tempo on liian kova omalle kunnolle.. sitä tapahtuu, on ikävää ja se on sitten vähän kellosta ja pistetilanteesta kiinni että ehtiikö se kovempikuntosempi vihu jyrätä yli. Tosin passailu, ajankuluttaminen ja oman energiankulutuksen minimointi on myös oma taitonsa ja niin ikävältä kuin se katsojan silmään näyttääkin, niin sitä kannattaa pisteurheilussa hyödyntää. Testimatsit on tärkeitä ja myös sellainen ottelutaktiikka mikä on just omille tekniikoille ja myös kondikselle sopiva. Tavallaan kun oman suorituskyvyn tiedostaa - mihin kykenee ja missä onnistuu niin on helpompi lähteä toteuttamaan tätä matsissa.

Hyviä juttuja noi sun kilpailuun valmistatumiset (sykkeennostot ja mielikuvaharjoittelut) ja olet varmasti perehtynyt siihen, kuin ne kannattaa tehdä. Harjoitteluun, valmistautumiseen ym. voin sanoa vain sen, että henkinen valmistautuminen matsiin on oma juttunsa ja moni valmentaja ei kauhean hyvin ymmärrä sen päälle. Jotenkin pitäis nälkäinen saalistajan asenne saada sinne matolle. :)
Poista käyttäjä 1747
Viestit tässä aiheessa: 3

Kisajännitys

#7

Viesti Poista käyttäjä 1747 »

tabitha kirjoitti:
luupää kirjoitti:
tabitha kirjoitti:...miten ottaa kisajännityksestä hyödyt irti...
Ymmärtämällä että jännäkakka on silkkaa parhautta ja nauttimalla siitä!
Onhan mulla selkeesti joku masokistinen halu kokea se fiilis, koska oon aina innolla ilmoittautumassa kisoihin. Se on etukäteen ja jälkikäteen hyvä kokemus, mutta just siinä tilanteessa nauttiminen on toistaiseksi vielä hieman hankalaa
Vince "herra preptalk" Lombardin paras onnenkeksiviisaus on notta ihminen on onnellisimmillaan kun hän pötköttää uppuneena ja kaikkensa antaneena taistelukentällä...voitokkaana. Jos se prosessi ei satu, pelota ja jännitä niin ne jännäkakasta saatavat säväritkin ovat vastaavasti miedompia. Ei omia tunnetiloja kannata ylianalysoida. Ne ovat mitä ne ovat. Niiden kanssa on vaan opittava tulemaan toimeen.
tabitha kirjoitti:
luupää kirjoitti: toi voitonnälkä ja suhtautuminen tappioon on yksilökohtaista. Mulla toimi aikoinaan häviämisen vihaaminen ja itseruoskinta. Tosin mä olen sen verran lapsellinen että pyrin "voittamaan" sparrissakin jokaisen iskunvaihdon, paiskon kössimailaa, tykkään mulkuksta valmentajista jne.

Joillain toisella moinen on kuluttavaa ja kuollettaa motivaation lisäksi homman mielekkyyden. Tärkeintä että se oma suhtautuminen kannustaa itseä ja vie eteenpäin...
Kamppailulajeihin tätä ei voi suoraan verrata, mutta mulla oli gossa (lautapeli) tuollainen strategia. Tein häviämisestä tarkoituksella mahdollisimman epämiellyttävää itselleni, treenasin verenmaku suussa, mikään ei riittänyt ja oikeastaan kroonisesti vihasin itseäni sen takia että olin "niin p*ska" (oikeasti olen Suomen pelaajalistalla siellä keskiverron yläpäässä). Pidin sitä ihan toimivana strategiana, vaikka se olikin hitusen raskasta. Ajattelin että eihän sitä voi kehittyä ilman vitutusta. Lopultahan mulle kävi niin, että eräiden raskaiden EM-kisojen jälkeen päätin luovuttaa.

Niin se tappion vihaaminen ja itseruoskinta toimii tasan niin kauan kun siitä saa motivaatiota tehdä enemmän ja paremmin. Se on vähän kuin takapuoleen potkiva pään sisäinen valmentaja joka ei anna laiskotella ja löysäillä. Vastustaja ei koskaan nuku vaan treenaa 24/7 eikä mieti muuta kuin sinun tahtosi murtamista.

Totisesti sinulle Todistan, Hän ei ole inhimmillisillä heikkouksilla varustettu kuolevainen vaan sinun tuhoosi omistautunut kone!

:smt003 :smt003

Yleisellä tasolla siitä on harvemmin mitään hyötyä että täyttää mielensä negatiivisella itseinholla tms. Jollain toimii paremmin ylikannustava ja turvallinen ilmapiiri, toisilla sellainen rennon letkeä elämänmyönteinen asenne tai voitolla fiilisteleminen.
Mulla noi positiiviset vibat syntyivät etupäässä työnteon ja sitä kautta tulleen kehityksen ja onnistunmsten kautta.

Sama homma visualisoinnissakin. Oikeastaan koskaan miettinyt voittoa tai tappiota vaan omien juttujen paineen alla suorittamista.

Kaikki Jumalan lapset ovat erilaisia. Pääasia että löytää sen itsellä toimvan jutun.

Tsemppiä skaboihin.
Karihtala
nilkkaanpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 40
Lauteille: Lokakuu 2015
Etulaji: BJJ
Sivulajit: Lukkopaini

Kisajännitys

#8

Viesti Karihtala »

Mun mielestä se on iisimpää kisoissa miettiä niin, että se on vaan kisasparrimainen treenitilanne. Elisiis häviö ei merkkaa kuolemaa, mutta kaikkensa pitää tehdä, että voittaa. Jos mietin liikaa, niin en osaa pelata esimerkiksi rentoa guardipeliä lainkaan, pahimmassa tapauksessa tulee törkeä fiksaatio johonkin viimeksi hyvin onnistuneen tekniikan "pakottamiseen". Se ei ikinä pääty hyvin.

Pystyvääntäminen on mun kokemuksen perusteella paljon vaikeampaa toteuttaa näin. Johtuen joko siitä, että
a) olen totaalisen tårta på tårta pystypainija, joten en voi rentoutua pystyväännössä lainkaan
b) en ikinä paini pystyä kisoissa johtuen syystä a
c) viimeisin kokemus pystyväännöstä kisoissa on valkovyöajoilta, jolloin kaikki muukin oli vaikeampaa

Kisajännitys on varmaan oikeasti tosi henkilökohtainen juttu. Mulla on pahimmat kisatärinät silloin, kun tsekkaan kaaviot ekan kerran, silloin, kun saavun kisapaikalle ja silloin, kun alan ottamaan lämpöjä. Itse matsissa niitä en juurikaan enää tunne. Oon nyt ottanut ~130 matsia 2,5 v aikana, kyllä se kisajännitys siitä vähän pienenee, mutta ainakaan mulla se ei kyllä lähde ikinä kokonaan. Vähän kliseisen kuuloista, mutta sen kanssa täytyy vaan oppia elämään.

Ainiin, onnea Finnish Openeihin!
Kuvake
Andy
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 18918
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu
Etulaji: Potkunyrkkeily
Takalajit: Karate, ju-jutsu
Yhteystiedot:

Kisajännitys

#9

Viesti Andy »

Tutun kuuloinen ongelma. Itse olin kauhea jännittäjä ja juuri samasta syystä, eli se tulevan rasituksen epämiellyttävyys oli se mikä jännitti. Tämä taas johtui siitä, että ottelutaktiikkani uran alkuaikoina oli mennä kovalla aggressiolla eteenpäin matsin alusta loppuun, joten ymmärrettävästi olin matsien jälkeen melko poikki. :D Tämä oli ihan tiedostettu ratkaisu, koska kunnon sai hyvälle tasolle paljon nopeammin kuin tekniikan. Pitämällä hirveää tahtia väsytin myös vastustajan, joka silloin menetti teknistä etumatkaansa.

Jännitys oli sitä luokkaa että kävin säännönmukaisesti oksentamassa ennen otteluita. En koskaan saanut ongelmaa täysin ratkaistua, mutta onnistuin lievittämään sitä. Mutta tahtoisin kuulla, että miten tuo tabithan kisajännitys käytännössä oireilee ennen ottelua?
Antti Sariola

www.instagram.com/fight_coach_andy/
www.facebook.com/anttisariolakbt/

You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders
tabitha
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 6065
Lauteille: Toukokuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

Kisajännitys

#10

Viesti tabitha »

Hmh, useita päiviä ennen matsia unettomuus ja ruokahaluttomuus, maha menee aina kuralle, levottomuus, keskittymiskyvyttömyys, ajoittaiset "kohtaukset" joiden aikana intensiivinen ajattelu siitä että "en mä pysty tähän" tms., puristava tunne rinnassa, sydämentykytys ja tärinä, huimaus ja joskus jopa pelko pyörtymisestä. Pahoinvointia on, mutta varsinaisesti en ole oksentanut kisajännityksen takia ikinä.

Just ennen matsia, matolle mennessä tämä tulee säännönmukaisesti, siihen saattaa liittyä suun kuivuminen ja voimattomuuden tunne kropassa. Pahin osuus on punnitukset, merkkivyön ym. laittamiset ja matolle kävely ennen ekaa matsia. Sit ku kättelen vastustajaa, oon jo yleensä liian keskittynyt jännittämään enää. Jos on useampi matsi, seuraava menee yleensä paljon helpommin eikä noi kuumotukset ottelualueelle siirtyessä ole läheskään niin pahoja (mikä on outoa koska seuraavissa matseissa kivulias sippaaminen on paljon todennäköisempää).
Eerik Norvio
Wer mit Ungeheuern kämpft, mag zusehn, dass er nicht dabei zum Ungeheuer wird. Und wenn du lange in einen Abgrund blickst, blickt der Abgrund auch in dich hinein. -Friedrich Nietzsche
Kuvake
MarkkuT
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 6493
Lauteille: Maaliskuu 2005

Kisajännitys

#11

Viesti MarkkuT »

Mites semmoinen, että käy tekemässä jotain vielä jännenpää? Muutamia painonnostokisoja kun olen käynyt ja onhan sekin jännä paikka siinä yksin olla kaikkien pällisteltävänä ja onnistua pitäis. Olen aika paljon saanut apuja siitä ajatuksesta, että siellä kuitenkin pitää vain repiä elotonta tankoa, kukaan ei yritä potkia ja hakata mustelmille tai kuristaa jne. Olikos tabithan laji joku ihmiskukkotappelu? En tiedä, mihin Afganistaniin sitä jännenpää pitää siinä tapauksessa sitten lähteä hakemaan.
:D

Jänniä tuntemuksia noissakin kisoissa silti tulee. Ihan tyypillinen on sellainen paniikkifiilis "Mä en enää osaa temmata yhtään", joka alkaa saman päivän aamuna. Siis ihan aidosti tuntuu, että olen ihan kokonaan unohtanut, miten temmataan. Tämä häviää lämmittelyissä ja jännitys joko jalostuu sellaiseksi mukavaksi kihelmöinniksi, joka taatusti auttaa kisasuorituksessa, tai sitten se ehtii ennen suoritusta mennä ohi ja alkaa vain haukotuttaa ja nukuttaa ihan järjettömästi.
Ain't no one.
Jopo
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 2241
Lauteille: Lokakuu 2005
Paikkakunta: Pori

Kisajännitys

#12

Viesti Jopo »

Kannattaa jännityksen hoidossa pitää jonkintasoinen maltti mukana. Itse onnistuin suggeroimaan itseni niin pitkälle, että ylilatautuminen muuttui alilatautumiseksi ja ekan erän mahdollinen jäätyminen muuttui välinpitämättömäksi huolettomuudeksi. Meinasi muutamaan kertaan käydä kylmät ihan erän alussa.

Jonkin verran auttoi kun laittoi fyysisen aspektin oikeaan mittasuhteeseen. Potkiksessa se tarkoittaa alisyöneiden ihmisten tyynysotaa. Hiukan auttoi kans, kun vähensi voiton ja tappion merkitystä ja arvosteli oman suorituksen tuomareiden arvostelusta riippumattomana suoritteena.

Ja Suomi-reggae tietenkin.
” Liiasta nestetankkauksesta seuraa ainoastaan se, että paska lentää keihästä kauemmaksi.”
Rädyn ohje kaikille urheilijoille
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 16086
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Kisajännitys

#13

Viesti Kari Aittomäki »

Tämäpä on hyvä aihe ja tasokas aloitus.
Jännitys ja sen käsittely on oikeestaan se määrittävin tekijä kun kisamenestystä haetaan. Jos otetaan kaksoset jotka treenaa ominaisuudet samalle tasolle ja hankkii saman kokemusmäärän, paremmin pärjää se joka paitsi kohdentaen suuntaa, myös ylläpitää jännitystärinöitä.

Olin pitkään sitämieltä että menestyvän urheilupelaajan tärkeä pönttö-ominaisuus on raaka kilpailunhalu, peittelemätön kusipäisyys. Pakko olla parempi ku.
Tiedättehän, niitä tapauksia jotka koettaa ihan merkityksettömässäkin keskustelussa pistää paremmaksi..
- Tuli muuten mitattua, meidän kotijärven syvin kohta on 18 metriä!
- Höh, mun kotijärvi on 24metriäsyvä.

Näitä tyyppejä.
Mutta tajusin kuitenkin varsin pian että se ominaisuus ei ole tarvetta ruoskia itseään tehokkaammille kierroksille, vaan ihanvain silkaa kusipäisyyttä. Ei siis edellytys urheilu-uralle.
Tajusin että se ero syntyy jännitystärinöistä.. oli todella outoa katsella kun nimikuulut kisapärjääjät jännitti sparrejakin ja matseissa tosiaan lauloivat vessanpönttöön.
Kun itse oli vain suunnilleen lievästi kiinnostunut.

Keinoja Tabithan kysymykseen on tullut riittävästi ja kaikki päteviä.
Olen hiukan erimieltä tosta MarkkuT:n versiosta, mä olen ollut huomaavinani että kun vein sällejä ns tosipaikkoihin, niistä kerätty itsevarmuus toimi hidasteena kisavireen hankkimisessa.
Ja sitten kun itselläni se pelko on toiminut oikeestaan parhaana boostina, parhaat treenit olivat niitä joissa vetäjä/treenaajat oli aidosti pelottavia, tai ainakin jännitettäviä.

Vähä sama kuin silloin nöösiäisenä kun lätkä-hapuiluun tuli mukaan isoja poikia, niitä jotka osas luistella kunnolla ja jopa pelasivat jo jossain..
Omat vajavaiset taidot kompensoituivat todelliseen stimuli-terävyysboostiin ja uhmansekaiseen toiminta-tarmoon.

Tästä nyt ei lie mitään apua ketjun aihe-ongelman käsittelyssä.. mutta tulipa nyt osallistuttua.
Kuvake
Jasse
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 3400
Lauteille: Maaliskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Etulaji: Katori Shinto ryu & potkunyrkkeily
Sivulajit: IP, BJJ, SW, MMA, CACC
Takalajit: Budoturismi

Kisajännitys

#14

Viesti Jasse »

Mä olen aina kokenut suoriutuvani paremmin kisoissa kun treeneissä. Vaikka olenkin kova jännittää kisoja. Tässä joitain mun "tekniikoita" ja ajatusmalleja joilla pyrin keventämään jännitystä ja virittämään pääni taisteluun.

- päätä/tiedosta onko kyse kilpailusta vai harjoitusottelusta. Mä meen usein ottelemaan huonostikkin valmistautuneena ja uusilla säännöillä ihan vaan saadakseni kovat sparrit ja kokemuksia.
- Mielikuvaharjoittelussa on tärkeää nähdä itsensä tekemässä onnistuneita suorituksia ja selviämässä pahoista tilantesita. On myös hyvä kokea saavansa yleisöstä energiaa ja turvaa.
- Ei pidä pelätä/pelästyä jännitystä itseään vaan hyväksyä se ja tiedostaa että se kuuluu asiaan. Joskus saatan naurahtaa itselleni kun ottelua pukkarissa odottaessa vaivun hetkeksi epätoivoon, tyyliin: "Haha! Tää on tätä. Kohta mennään!"

Kaivosen "puolustaudu osa2" vihkosessa esitetään selkeästi uhkaavassa tilanteessa tapahtuvia tressireaktioita. Sitä mitä ja miksi mielessä ja kehossa tapahtuu asioita. Sen kun luin niin ymmärsin ja pystyin hyväksymään entistä paremmin reaktiot, jännityksen ja pelon. Suosittelen kaikille kamppailijoille ja varsinkin kisaajille. Voin lainata tabitha sulle jos kiinnostaa.
Kuvake
MarkkuT
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 6493
Lauteille: Maaliskuu 2005

Kisajännitys

#15

Viesti MarkkuT »

Kari Aittomäki kirjoitti:Olen hiukan erimieltä tosta MarkkuT:n versiosta, mä olen ollut huomaavinani että kun vein sällejä ns tosipaikkoihin, niistä kerätty itsevarmuus toimi hidasteena kisavireen hankkimisessa.
Joo uskon hyvin, että noinkin voi käydä. Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta luulen, että voisi käydä minullekin.
Ain't no one.
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 65 kurkkijaa